Moro jurrihurri!

"Moro."

"Hei, mä juttelen sulle."

"Mulla olis yks ajatus, mutta hähähähähääää, varastin sun prepaid-kännykkäkortin."

Sen lisäksi, että avasin aivan ilmeisen rasistisesti koko kirjoutuksella väittämällä kaikkia tamperelaisia subtekstuaalisesti varkaiksi, niin olihan mulla moro muutakin asiaa. Moro olet sinä. Sinä olet lukija, jonka huomion yritän kiinnittää tamperelaiseen rikosajatteluun.

Sitten tulee vielä pahempaa. Aion hälventää ennakkoluuloja mitä liittyy tamperelaisiin. Moro on - aika lempeä tapa tervehtiä jotakuta ja se aksentti on vaan niin lempeä, että on vaikea kuvitella nakkikioskitappelua tampereenmurteella. Viksuimmat teistä huomasi, että vaikka Tampere kirjoiteteaan isolla niin tampereenmurre kirjoitetaan yhteen ja pienellä kirjaimella - kielitoimisto ole hyvä.

Tule katsomaan kun tapamme kissaa -video on hankala imaista. Oho, aasinsilta, ja ei ole videota tässä blogissaa eikä ruumiillamässäilyä, mutta jotain järkyttävää pitäisi keksiä. Kaikista järkyttävintä, mitä ihmiskunta on keskinyt, on paheksunta.Jos voisin kirjoittamalla lopettaa sodat, nälänhädän, ja kaikki muut negatiiviset uutiset niin lopettaisin, Käyttäisin suomenkilelsiä sanoja kielitoimiston suositusten mukaisesti. Käyttäisin jopa sanoja HIV-myönteinen HIV-negatiivisen sijasta. Hyi vittu, miten pahalta tuntuu tulla isäksi tämmöiseen maailmaan.

Miettiä että miten paska tämä maailma on, ja samaanaikaan olla tietoinen miten paljon hyvää ihmiskunta on tehnyt. Tähän mennessä tapahtunutta ei ole pelkästään siltoja tai myönnytyksiä. Koko maailmankaikkeus on mikroskooppiselta näkökulmaltaan vaan hienompi ja hienompi. Ihmiset elävät nykyään pitempään, syövät paremmin ja Perussuomalaiset rp:stä huolimatta maahanmuuttokin pelaa. Käytännössä ihmiskunta siis tekee fantsusti poliitikoista riipumatta tai riippuen.

(Kuvassa olen menossa muuttamaan maailmaa itseäni varten)

Ootteko nähnyt muuten sitä Teemu Mäen tekemää kissantappovideota. Mieoon nähnyt vain sen groteskin osan ja siitä huolimatta mulle tulee ittelle semmonen fiilis, että c'moon. Kaikki on saanut sitä tapettua kanaa pöytään. Mulla on ehkä kauhistuttavin juttu taustalla. Olipa kerron Jaakko, ja Jaakolla oli lemmikkikani, ja lemmikkikanin nimi oli Väiski siitä huolimatta, että hän oli tyttö, ja siitä huolimatta että hän hävisi yksi päivä. Mun yhdeksänvuotiaan mieli ei voinut venya siihen, että me syötiin yks päivä Väiskiä.

Voin kertoa, että mun sisäinen maailma veti volttia siinä vaiheessa kun tiedostin asian. Kuulun just siihen täsmälliseen porukkaan, joka itkee lemmikkinsä puolesta, ja joka tietämättään joutuu kannibalisoimaan ystävänsä pysyäkseen hengissä. Käytin kannibalointi sanaa täysin väärin.

Kaikessa tässä on hätkähdyttävää se, että en näe hirveästi eroa Mäen "kissantappovideossa" (tai miten sitä halutaankaan kutsua) enkä sillä, että jäbät vetää kinkkua naamariin sunnuntaisin tai joulupyhinä. Kaikkein inhottavinta on syyttää muslimeja halal-lihan vetämisestä tai juutalaisia kosher-lihan dunkuttamisesta. Tekeepä mieli jopa kunnioittaa lihan pyhyyttä seemiläisten uskontokuntien itäisemmistä versioista. Ne vetää siellä naamariin koiraa.

Tähän positiivisuuten palatakseni, sanoisin, että ei se ole väärin, jos tekee väärin kerran. Se on väärin, jos sen tekee tarkoituksellisesti usein. Mun on vaikea kelata, että isänmaalliset/ydinvoimalliset/kommunistiset/rayndistit/uusliberaalit (yliviivaa tarpeen mukaan) huutelee ihan täysin ja täsmällisesti väärältä puolelta peltoo, mut (kommunistit/rayndistit/monarkistit, jne. - sama alleviivaussääntö) pelkää että muut syö sen viljan.

Ja arvatkaa vaan oliko siistiä muuttaa Suomeen kuusvuotiaana kun oli vedetty päälle siihen asti finnjäveliä, ja olinkin yhtäkkiä hurri? Kysyn vaan. Lapset osaavat olla julmia kaikille riippumatta syistä. Tää sukupolvi vois muuttaa asian kysymällä monia kysymksiä itseltään.

Vaikka kysymällä, että mites jurri maistuu senkin hurri. Näettekö miten kivasti se sointuu?

Ja kun kerta maahanmuutto mainitttiin, niin haluaisin käyttää historian parhaiten käytetyn natsikortin. Internetin luvalla mainitsen, että Saksan vienti on vetänyt välittömästi sen jälkeen kun uuneja on rakennettu lämmittämään joitain muita kuin asiakkaita. (jätän lukijat miettimään tätä vitsiä).

Manifesti 0.7 betaversio

Muistaako kukaan enää sitä tarinaa jäniksestä joka kilpaili pavunvartta vastaan, mutta onnistui polttamaan itsensä uunissa syötyään punaista omenaa? Niin hämmentävästi kuin haluankin piilottaa tuon punaisen sanan koko tarinasta niin huomaan, että tänä päivänä se ei onnistu mitenkään, että kiitti vaan vitusti internet. Siellä Pol Pot, Pohjois-Korea, ja Putinia edeltävät neliömetrit jatkuvasti muistuttavat, että Varsovan liitto ei ole sama kuin Lukiolaisten liitto.

Entä muistatteko sitä tarinaa miten pohjois-Romaniasta tulevat elintasopakolaiset tulevat Eu:hun Kreikan kautta syömään ruokaa roskiksesta ankkurien avulla? Niin näkyvästi kuin haluankin tuoda avainsanoja esille, niin roskiksista elämyksellisesti dyykkaavat jantterit ja kreikkalaisesti yhteiset fetatoverimme ovat kielenkäytössämme täysin erilaisia ihmisiä.

Eikä varmaan ole niin työstä vieraannuttavaa puhua suomalaisista vaiteliaina rämäpäisinä formulakuskeina kuin jatkuvasti lörpöttävinä juoppoina? Kuten nokkelasti toinkin Marxin "työstä vieraantumisen" osaksi tekstiä samoin jokaisen lukijan äly yrittää tunnistaa yhtäläisyyksiä puheessa äärimmäiseen ajatteluun, mikä saattaa olla vihapuhetta.

Miten meistä tuli tämmöisiä? 

Itse haluaisin selittää asian Pekko Aikamiespojan tavoin, että apauttiarallaa 14 ja risat miljardia vuotta sitten maailmankaikkeus syntyi ja tiettyjen yhteensattumien kautta olemme nyt tässä. Timo Koivusalolle kaikki kunnia tästä. Joku moderni suomalainen lukiolainen voisi tietenkin syyttää yksinkertaistamisesta, kun todellakaan ei ole aika yksinkertaistamiselle, vaan on tunnistettava tosiasiat. Tästä alkaa viisaus, ja kuolee kiivaus (tämän riimin moraaliset oikeudet kuuluvat sitten minulle).



Stephen Hawkinsin mukaan
maailmankaikkeus voi olla myös olemassa näyttämään siltä kuin se on. Tämä ei ole olkinukkeilua. En hyökkää Hawkinsia vastaan. Ajan lyhyessä historiassa hän vain spekuloi mahdollisuudella, että näinkin voi olla siitä huolimatta, että kaikki näyttää täysin muulta. Ehkä Jumala tarkoitti näin. Jotta en vaikuttaisi täysin irralliselta tähän manifestiin nähden, niin voin myöntää, että saattaa se asia ollakin näin. Ei se silti ole järkeä vastaan ajatella, että maailmankaikkeuden ikä saattaa olla useita miljardeja vuosia, ja kohauttaa vain olkapäitään, jos vaaditaan enemmän evidenssiä kuin mitä on olemassa.

MEDIA LUKU TAITO PAKOLLISEKSI1!1!1!
Interwebsissä vapaasti kaikkia uhkaavat lapsenraiskaajaseksuaalit saavat nykyään olla irkissä, eli irc-galleriassa, eli Galtsussa kaiken aikaa, olisi tärkeää, että he eivät saisi olla. Tämän takia kouluissa pitää pakolliseksi saatettavan ja pakolliseksi jäävän media luku taidon, vaikka yhteis kunta opista ja äidin kielestä vähän nipistämällä.

En haluaisi käyttää tärkeää palsta-aikaa korjaamalla kaikkia ajatusvirheitä, mutta on ilmeisen selvää, että internetissä on jotain rikki, ja se ei ole teknologia.

Työ(nnän/tä)kö?!?

Mikä siinä on, kun työstä on tullut sitova ongelma? Kyse lienee työn määrittelystä. Voisinpa jopa sanoa, että työtä käsittelevät onelinerit ovat seuraavanlaisia:
- Työ määrittää ihmisen
- Jokaisella pitää olla työpaikka
- Työelämässä joutuu heittää vähintään puolet periaatteistaan roskakuppiin
- Miksi jätinkään työttömän huolettoman elämän taakseni?
- Jotainhan sitä pitää ihmisen tehdä
- Ei työpaikkoja, ei talouskasvua
- Mieluummin paskaduuneissa kuin sossun luukulla
- Paskaduunit vittuun!
- Kolmikantaneuvotteluissa oli kuitenkin yhteinen etu mielessä
- Sitoudu, uhraudu, eläydy, kuole
- Työ voi olla palkitsevaa
- Näytä minulle se ihminen, joka kieltäytyy paremmasta palkasta verojen takia
- Kuka haluaa tehdä töitä, jos sossu tuo mansikat suoraan sänkyyn
- Naiset synnyttää, miehet käyvät armeijan
- Mikä järki on tuottaa uusia epätasa-arvoisia suosimisjärjestelmiä sen takia, että jotkut vain ei pärjää?


Muutamia esimerkkejä käyttääkseni, väitän, että työstä ei ole olemassa hegemonista määritelmää. Tarkoitan, että jokaisen näkemys työstä on hyvin subjektiivinen, kuten työkin. Toisen työ on toisen harrastus; fysiikassa työ on kaikki mihin käytetään energiaa. Taloustieteissä (ja joskus sosiologiassakin) työ on markkinoita. Tahtoisin väittää, että kaikki työ on keskenään vertailukelvotonta, jos sille ei laiteta hintalappua, ja silloinkin jäädään hyvin kauas siitä, mitä työ vaatii tai voi tarjota ihmiselle. Jokaisella on varmasti ihannetyöpaikka, tai ihanne siitä, mitä voisi ehkä haluta tehdä elämässään. Jengillä on tavoitteita, tai voisi jopa puhua ihmisten motiiveista. Jokin asia houkuttelee ihmiset tekemään asioita päivittäin nukkumisesta rakasteluun, syömisestä kivien kantamiseen, huutamisesta itkemiseen, ja kaikkea muutakin.

Voisiko olla, että olemme vain niin tottuneet ajattelemaan työn työnä ja muun elämän muuna elämänä? Pitäisikö meidän, tarkoitan koko rakasta ihmiskuntaa, keskustella enemmän työstä työnä osana meidän elämää ja irrallaan palkkatyöstä, koska se ei voi olla mahdollista, että työntekijän palkka on rahaa, silloin kun palkkaa ei tule tai työ palkitsee tekijänsä? Sinne väliin mahtuu oikeita ajatuksia ihmisen olemassaoloon liittyen, eikä ne ole helppoja ajatuksia käsitellä, koska oletukseni mukaan, jokainen niistä ajatuksista on hyvin subjektiivinen.

Kenellekään ei oikeastaan voi kertoa, mitä työ on, mutta (vähintään) kaksi ihmistä pystyy keskustelemaan työstä, tehtyään työtä.

Yksityisellä puolella on kivaa

Oikeasti en tiedä, miltä tuntuu työskennellä julkisissa palveluissa (tarkoitan julkisilla verorahoitteisia valtion tai kunnan omistamia laitoksia). Osa julkisista palvelulaitoksista ovat kuitenkin yksityisessä omistuksessa, mutta valtion tai kunnan rahoittamia. Sillä puolella rahan tekeminen on syy tehdä asioita. Ei ole varmasti yllätys kenellekään, että kahvi maksaa kahvilassa enemmän kuin kaupassa. Se ylimääräinen osa on sitä voittoa, jonka kahvila yrittää tehdä. Kaupatkin toimivat tällä periaatteella. Ihmisen vasen aivopuolisko oletettavasti on kehittynyt käsittelemään peräkkäistä tietoa kuten kieltä ja matematiikkaa. Olen antanut itselleni opetettavan, että oikea aivopuolisko käsittelee taas kokonaisuuksia, muotoja, kuvia ja äänien kakofoniaa. Sisempi osa aivoista käsittelee yksinkertaisia tunteita ja kun mennään ihan keskelle, jää jäljelle se matelijan osa aivoista; matelijan aivot käsittävät lähinnä ruoan ja seksin tarpeet.

Julkisissa palveluissa on kuitenkin jotain, millä ei yritetä tehdä rahaa. Hyvinvoinnille ja sivistykselle voidaan laskea hinta. Kirjakustantamot ja kaupat tekevät voittoa sillä, että me lukisimme ja kehittäisimme vasempaa aivopuoliskoamme. Koulutkin voisivat toimia tällä periaatteella. Mitä, jos kuitenkin arvotan vasemman aivopuoliskoni tärkeämmäksi kuin rahan tekemisen? Mitä, jos olenkin sitä mieltä, että sivistys on oikeus ei velvollisuus? Silloin käännyn luonnollisesti kannattamaan esimerkiksi meidän maksutonta peruskoulua ja kirjastolaitosta.

Ihminen kuulemma käsittelee rahaa kolmella tavalla. Omaa rahaa käsitellään rationaalisesti harkiten. Toisten rahaa käytetään kuin ilmaista rahaa. Lainarahaa käytetään kuin se olisi lottovoitto. Meillä kaikilla on omat arvot. Minä käsittelen omaa rahaa hyvin epärationaalisesti omalta arvopohjaltani: olen hedoinisti ja sosialisti. Toisten rahaa käytän varoen kuin peläten loukkaavani jotakuta. Lainarahaa käytän rationaalisesti; aina pitää olla takaisinmaksusuunnitelma valmiina.

On hienoa, että ihmisellä on uteliaisuutta. On hienoa, että ihmiset haluavat oppia vaikeitakin asioita. Tiedän jopa fantasioita, joissa ihmiset saavat yliluonnollisia kykyjä oppia kaiken. Televisiossa pyörii useitakin tämmöisiä tv-sarjoja. Aiheesta on tehty elokuvia. Joten olen varma, että en ole yksin tai sitten tietoisuuteni on vain tämän kollektiivisen luovuuden harha, jota kuvittelen omaksi mielekseni. Näihin asioihin myös törsään mielelläni. En silti menisi paheksumaan ihmisiä, jotka nauttivat tästä kollektiivisen luovuuden harhasta. Kaikki tuotettu kulttuuri kuuluu kaikille maksukyvystä riippumatta.

Muutama ranskalainen viiva:
- Aalto-yliopisto
- Tekijänoikeusoikeudenkäynnit 300 kilon korvauksineen
- lainapainoitteinen opintoraha
- kirjasto
- yksityiset koulut
- Wikileaks
- Linux

Olisi mukavaa elää sellaisessa maailmassa, jossa sivistys on oikeus eikä velvollisuus.

Kommunismi on totalitarismia eli uusliberalismia eli fasismia eli huutele vain ohi

Olen lueskellut Uuden suomen puheenvuoroja (eli siis blogeja). Kova mesoaminen homojen epäihmisyydestä sekä ihmisoikeuksien puolesta puhuminen on saanut itseni niin turraksi, että en ole oikein jaksanut edes harkita aiheesta kirjoittamisesta. On tullut ähky.

Kaikkien näiden "homot on saatanasta" otsikoiden jälkeen silmiin osui hämärällä tavalla itsestäänselvältä kuulosta otsikko Orwell oli kommunisti.

Piraattipuolueen Harri Kivistö kirjoitti vaatimattomasti hankaluudesta ymmärtää vasemmiston ja oikeiston käsitettä. Ironista kyllä viimeistään kommentit todistavat hänen tekstinsä osuvuuden.

Oman vaatimattoman tulkintani mukaan Harri Kivistö yritti vain osoittaa, että kommunismi ei ole yhtäkuin totalitarismi eikä uusliberalismi tee kaikista köyhiä, vaikkain molemmille tulkinnoille löytyy tilaa. Ehkäpä hän kuitenkin yritti viljellä ajatusta, että kaikki kommunistit eivät halua rakentaa tiukan hierarkista valtio-omisteista kauhuvaltiota, joissa ihmisoikeudet ovat vain julistuksia. Ehkäpä hän kuitenkin yritti vain nostaa esille ajatusta, että kaikki oikeistolaiset eivät ole vain omaa etuaan ajavia pröystäilijöitä, joilla ihmishenget ovat vain rahan mittayksikkö.

Kommenttien ironisuus on siinä, että kommentoijat lähtevät joko haukkumaan vasemmistoa tai oikeistoa kaikista rikoksista joita vasemmisto/oikeisto/"lisää omasi" on tehnyt.

Tässä muutama kommentti, jotka nostan esille ilmestymisjärjestyksessä:
"kirjassaan katalonia, katalonia orwell kyllä katselee espanajalaisten meininkiä hvuvittuneen siirtomaaherran asenteella. mutta tietenkin luet kirjoja eri tavalla kuin minä. olen eksegeetti ja etsin eri yhteyksiä ja motiiveja muualtakin kuin raamatusta." -Torsti Äärelä

"Orwell oppi vasemmalla kaikki vasemmistolaisuuden perkeleelliset vivahteet. "Eläinten vallankumous" kertoi kommunismista ja "Vuonna 1984" sosialismin huipentumasta eli sosiaalifasismista, johon siirrytään sosiali"demokratian" kautta." -Vieras

"Suomessa ei voi erottaa oikeistoa (liberalismia) ja vasemmistoa (sosialismia), koska kaikki on vasemmistoa." -Vieras

"Nimenomaan OLI kommunisti/sosialisti. Mutta tervehtyi/viisastui myöhemmin" -Vieras (puhuu siis Orwellista)

Tästä pidän erityisesti sen raskaan päättelyn ja runsaiden kirjoitusvirheiden takia: "Oli miten oli voisiko joku kertoa mitä yhteistä on USA:lla ja Orwelilla
Paitsi se USA on kaksinaismoraalin huippuvaltio niin kuin 1984 kirja.
Mitä sitten Neuvostoliitoon ja varsovanliiton valtiot, myöhemmin Venäjään ja Kiina sekä tietysti USA, niin kaikki ovat minulle kirosanoja jo kouluajoilta, koska saimme luke DDR:ssä panettuja historiankirjoa joilla oli määratty värisävy.Lisäksi joskus aikoinaan kun Suomessa oli ensimmäinen USA buumi joskus 1980 luvulla lähinnä ajustusmailmallisesti. Satuin tekemään jonkilaisen tutkielman kyseisestä valtiosta, tuli mieleeni että miksi ihannoida sellaista valtio mikä läpeensä mätä kun silloinen Nevostoliitto." -Hannu Juurmaa

"Ei voisi vähempää kiinostaa kyseinen huomio, jos milipide harmitaa se ei ole minun syy. En kannata mitään puoluekantaa enkä tule kannattamaan" -Hannu Juurmaa

Mutta oikeasti kannattaa lukea Kivistön merkintä sekä sitä seuranneet kommentit.

Perustulossa saattaisi olla sivistyksen tuhon siemen - tai sitten ei

Parina päivänä olen seurannut jälleen Helsingin Vasemmistoliiton keskustelua sähköpostilistalla aiheesta perustulo. Puolueen tavoitteena on ollut ja on edelleen sosiaaliturvan parantaminen. Sen tavoitteisiin on joskus kuulunut kansalaispalkka ja nykyään myös perustulo. Muutama ihminen on nähnyt perustulon olevan parannus jähmeään sosiaaliturvaan, joka näyttäytyy tänä päivänä jonain sellaisena, mikä pitää ansaita. Toimeentulo turvataan vain jos täytetään tietyt ehdot. Sosiaaliturvan ulkopuolelle voi jäädä mitä oudoimmista syistä sen lisäksi, että käsittelyajat saattavat olla ihan mahdottoman tuntuisia silloin kun ihmisellä on oikeasti hätä.

Tästä huolimatta sellaisetkin vaatimattomat minimitoimeentulonrajat kuin vaikkapa 500 tai 750 tai tuhat euroa ovat hyvin vaatimattomia siinä mielessä, että Helsingissä vuokrat lähtevät tuolta 500 eurosta ylöspäin. Ainoan kerran kun olen maksanut alle 500 euron vuokraa oli ajalta jolloin vielä käytettiin markkoja ja asuin kommuunissa. Tästä huolimatta on ihmisiä, jotka näkevät, että jos ihmiselle taattaisiin vastikkeettomasti jokin näistä em. summista, koko kansa ryhtyisi automaattisesti toteuttamaan itseään luovasti eli sormivärimaalailemaan tai tekemään jotain muuta hipeille näkyvästi kuuluvaa hommaa.

Sen sijaan, että ihmiset saisivat takuuvarmasti yhteiskunnalta takuun, että ei näkisi nälkää tai joutuisi jättämään vuokrat maksamatta (ja saisi jotenkin kokea olevansa osa yhteiskuntaa), nähdään perustulossa koko sivistyksen tuhon siemen. Tiedän kyllä ihmisiä, jotka dyykkaamalla ja muutenkin käyttäytymällä luovasti (ja käyttämällä kolmannen sektorin maksuttomia palveluita kuten leipäjonoja sekä turvautumalla naapuriapuun) pystyvät esimerkiksi elämään opintotuella tai työttömyyskorvauksilla kuukaudesta toiseen. Siitä huolimatta maailma ei ole tuhoutunut.

Esimerkiksi 600 euron (summa keksitty hatusta) vastikkeeton perustulo tuskin muuttaisi tätä asiaa kuin muutamilla tavoilla: ei turhia käsittelyaikoja sosiaalivirastoissa, ei masentuneisuutta tai itsemurhia elämänhallinnan puutteen takia, ei stressiä, mutta ei tuo 600 euroa kuussa miksikään miljonääriksi tee; Perustulon pitäisi olla miljoona euroa, jotta ihmiset todellakin voisivat elää perustulolla kuin miljonäärit.

Villeimmät perustulon vastaiset argumentit, joita luin olivat jotain hyvin makaaberia prekariaatin näkökulmasta. Erilaisia elämäntilanteita varten on olemassa jo vuorotteluvapaa sekä osa-aikaeläke. Tämmöiset argumentit ovat ainakin minulle vieraita vaikka olenkin ollut täysipäiväisesti työelämässä jo vuosikausia. Olen päässyt pikkuhiljaa nauttimaan kesälomista ja työehtosopimusten parannuksista toimeentulooni. Jos minun elämässäni tapahtuisi jokin kauhea katastrofi esimerkiksi joutuisin pysyvästi työttömäksi, sairastuisin, asuntoni palaisi, joutuisin elämään vakinaisesti vailla asuntoa, ryhtyisin opiskelijaksi enkä etenisi riittävän nopeasti opinnoissani, en syystä tai toisesta saisi tehtyä riittävästi työtunteja satunnaisina kuukausina tai joutuisin tekemään pätkissä aina valmiina jokaikinen kuukauden päivä satunnaisia töitä ilman rutiinia, niin ei minulle olisi mitään hyötyä vuorotteluvapaasta tai osa-aikaeläkkeestä. Oikeasti ei olisi.

Täystyöllisyys olisi ehkä ratkaisu, joku ehdotti. En kerro kuka enkä kerro miksi. Jatkan vain spekulointia:

Minä saattaisin olla vaikkapa työsuhteessa, josta työnantaja ei maksaisi palkkaa tai palkkani olisi sidottu jonkinlaisiin provisioon, joka ei riittäisi työtunneista huolimatta esimerkiksi vuokranmaksuun. Kelalta en saisi tukea, koska teen täysipäiväisesti töitä, sosiaalivirasto kehottaisi kääntymään työsuojeluvaltuutetun puoleen, työsuojeluvaltuutettu ottaisi yhteyttä työnantajaan, mutta minulla ei olisi siitä huolimatta varaa maksaa vuokraa. Auttaisiko tässä tilanteessa minua vuorotteluvapaa tai osa-aikaeläke. Entäpä, jos miljoona ihmistä Suomessa eläisi tässä tilanteessa? Täystyöllisyys toteutuisi, mutta kukaan ei eläisi työllään.

Perustulo saattaisi auttaa ja todennäköisesti auttaisi näissä tilanteissa. Vuokra tulisi maksettua. Ruokaakin ehkä olisi. Työsuojeluvaltuutettu voisi kuumotella työnantajaa vaikka vuoden. Sosiaalivirasto voisi miettiä päätöksiä vaikka kolme kuukautta (lainmukaisen seitsemän päivän sijasta), mutta jonkun elämä ei menisi raiteiltaan.

Perustulo on ehkä urbaanille ihmiselle vapauttavin poliittinen projekti tällä hetkellä. Perustulo ei tee kaikista ihmisistä tasa-arvoisia toimeentulonsa kanssa, mutta se antaa epävarmuudessa elävälle selkänojan. Se olisi jokaisen ihmisen lupaus toiselle varmasta päivästä. Varma päivä on sellainen päivä, että nukkumaan mennessä tietää, että seuraavakin päivä on elämisen arvoinen.

Sota ratkaisuna

Viikonloppu meni tiukassa työnteossa. Siihen kuului myös Rauhanpuolustajien järjestämän Pax 10 -festivaalien juontoa. Tänään kaiken kivan ja kaiken raskaan jälkeen jäin ajattelemaan rauhaa. Ensiksi tuli mieleen Gandhin puheet tiestä ja rauhasta: "Ei ole tietä rauhaan. Rauha on tie." Sodan syytkin saattavat vaihdella monilla tavoin. Jonathan Gloverin kirjoittama Ihmisyys tuli mieleen päivän aikana. Gloverin kirja pyrki esittelemään syitä, miksi ihmiset ovat brutaaleja toisiaan kohtaan. Ehkä kyseessä saattaa olla simpansseillekin tuttu sota toisia heimoja kohtaan. Kansallisvaltioiden sisälläkin ihmisten solidaarisuus toisiaan kohtaan saattaa olla huomattavasti matalampaa kuin esimerkiksi valtion johtajien välillä. Sotatieteilijät saattavat käyttää välillä termiä matalan intensiteetin konflikti puhuessaan väkivallasta ja levottomuuksista valtioiden sisällä tai välillä silloin kun konflikin luonnehdinnaksi ei sovellu sota tai sisällissota.

Vaikka ihmisten tappaminen, kiduttaminen olisi kategoorisen imperatiivin valossa väärin, niin jonkinlaisesta utilitaarisesta näkökulmasta se saattaisi olla jopa oikein. Tämä on sitten vain ajatusleikki.

Liikansoitus lienee ongelma jossain määrin maapallon kantokykyä ajatellen. Sodat ja väkivalta lienevät jonkin sortin ratkaisu asiaan. Vaikka asiaan liittynee jännitteitä resurssien puutteesta. Tämä voitaisiin nähdä eräänlaisena sosiaalidarwinistena resurssiteoriana. Teoria toimii näin: erilaiset kansalliset projektit yrittävät hankkia vallan pääsyyn maapallon resursseista kuten luonnonvaroista tai tilasta. Projektit toimivat itsekkään machiavellimaisesti yrittäen käyttää mitä tahansa keinoja. Projektit alistavat heikompia ja alistuvat vahvempien tahtoon pyrkien kuitenkin ruoka(resurssi)kunnan huipulle.Moni syväekologinen ajattelija saattaa jopa toivottaa sodat tervetulleeksi. Tästä näkökulmasta rauhan tavoittelu tai rauha tienä vaikuttaa väsähtäneeltä ajatukselta. Elämä on taistelua ja (geenien) selviytymistä. Resurssien huvetessa konfliktien välttäminen tulevaisuudessa tulee todennäköisesti vaatimaan degrowth-ajattelun monipuolista levittäytymistä hegemoniseen asemaan tai sitten (mahdollisesti tahdonvastaista) ryhtymistä henkiseen ja fyysiseen väkivaltaan muita ihmisiä kohtaan oman selviytymisen vuoksi. Toivon ensimmäisen ratkaisun voittavan taistelun hegemoniasta, mutta tulevaisuus on edelleen tekemistä vailla.

Tekisi mieli upota välillä syvemmällekin sodan filosofisiin ulottuvuuksiin, mutta myöhäiset illat, levottomat sielut ja rauhoittuvat vartalot haluavat tehdä välillä muutakin.

Vastauksia!

Miksi ihmiset haluavat olla puheenjohtajia?

Yksinkertainen, mutta hyvin typerä vastaus, olisi, että ihmiset haluavat valtaa, huomiota ja päästä pätemään. Tämä on tietenkin vain osa totuutta. Kun puhutaan älykkyyden eri alueista, puhutaan usein myös yhteiskunnallisesta- tai systeemiälykkyydestä. Tällä tarkoitetaan ihmisen kykyä toimia yhteisössä. Puheenjohtaja on eräänlainen kuningas tai kuningatar, joka nostetaan vaalien kautta tehtäväänsä. Puheenjohtajan rooli on kuitenkin hyvin kiittämätön. Koska ainoastaan Jumala voi toteuttaa puheenjohtajan roolin ja jumalat ovat eräitten käsitysten mukaan yli-ihmisiä eli siis enemmän kuin ihmiset (joidenkin mukaan jopa enemmän kuin maailmankaikkeus) yleensä, puheenjohtaja ei kykene suoriutumaan tehtävästään. Puheenjohtaja on siis eräänlainen messias, jota kaikki haluavat olla, ja samalla puheenjohtaja on eräänlainen syntipukki, joka kukaan ei halua olla. Tämän takia ihmiset kokevat ristiriitaisia tunteita yhdistysten puheenjohtajuutta kohtaan. Lopulta kyseessä on ihmisen koettelemus olla jotain suurempaa kuin ihminen, mutta silti selvitä siitä ihmisenä.

Miksi opettajat ovat mulkkuja?

Tämä on jo hieman hankalampi kysymys, koska tässä oletetaan, että opettajat ovat kaikki mulkkuja. Jotta tähän voitaisiin saada oikea tieteellinen vastaus, pitäisi oikeasti selvittää, että mikä on opettaja ja mikä on mulkku. Mulkkuhan on synonyymi penikselle, mikä viittaa jollain tavalla maskuliinisuuteen, mutta on samalla epäsuora kansankielinen viittaus henkilöön, josta ei syystä tai toisesta pidetä. Opettaja on vieläkin universaalimpi, mutta saavuttamaton hahmo. Opettaja on eräänlainen henkilö, joka jollakin kummallisilla pedagogisilla taidoilla siirtää tietoja ja taitoja henkilöltä toiselle. Suomalaisessa yhteiskunnassa opettajaa pidetään kuitenkin opettajana muodollisilla pätevyyksillä, mikä muunmuassa vaikuttaa opettajan palkkaan. Muodollisesti pätevä opettaja saa enemmän palkkaa kuin muodollisesti epäpätevä opettaja. Tällä ei ole mitään tekemistä kuitenkaan opettajan "mulkkuuden" kannalta, vaan opettajat ovat erilaisia ihmisiä. Luulisin, että kyseessä on joko jonkinlainen inho joko kielten (äidinkieli tai vieraat kielet) opettajia kohtaan tai matematiikan opettajia kohtaan. Omat kokemukseni osoittavat kuitenkin, että ruotsinkielen opettajat ovat yleisesti joko turhautuneita tai sitten tottuneita rooliinsa. Tiedän tosin vain kaksi mulkkua ruotsinkielenopettajaa, mutta valitettavasti he ovat muodollisesti päteviä ja tulevat jatkamaan työtään hyvin pitkään.

Mikä on elämän tarkoitus?

Paska kysymys - seuraava!

Putoaako leipä oikeasti aina voipuoli alaspäin?

Tältähän asiat aina näyttää, mutta tämä ei ole sanomatta selvä asia. Eräällä tavalla on nimittäin kyse taikauskosta. Ihmisillä on tapana kiinnittää huomiota arkisissa asioissa sellaisiin asioihin, jotka tukevat oletuksia. Voisinpa melkein lyödä vetoa, että ihmiset vannovat Murphyn lain olemassaoloon aina kun leivän pudotessa voipuoli osuu lattiaan. Silloin kun voipuoli jää ylöspäin, niin epäilen, että asiaan ei edes kiinnitetä huomiota. Kyse on varmaan samasta asiasta kun ulkomaalaiselta vaikuttava henkilö jää kiinni näpistyksestä kaupassa tai hedelmäpelistä ei tule rahaa sen jälkeen kun joku on juuri voittanut laitteesta suuren summan rahaa. Me vain satumme kiinnittämään huomiota epäsäännöllisiin säännönmukaisuuksiin, mutta jätämme kiinnittämättä huomiota varianssin kaikkiin puoliin. Sanalla sanoen väitän, että me ihmiskuntana emme kiinnitä riittävästi huomiota maailmaan.

Vastailin ajankuluksi vain muutamiin kuulemiini kysymyksiin, joihin ei oikeasti ole vastausta. Jos haluatte esittää jotain typerryttäviä lisäkysymyksiä tai muuten vain haluatte tietää, miksi useisiin kysymyksiin ei ole rehellisiä vastauksia, niin pommittakaa kommenttiraita pilalle!

Blogin hiljenemisestä

Minulle käy aina silloin tällöin semmoista, että koneen kanssa ei ehdi vain istua rauhassa. Silloin ajatukset siirtyvät yleensä jonnekin tulevaisuuden järjestelyihin. Haluaisin kyllä päivittää tätä blogia useamminkin. Aina vain ei ole aikaa.

Olen tosin huomannut, että en ole stressaantunut enkä väsynyt nykyään. Olen enemmänkin unessa ja näkemässä muita stressaantumassa (tai välttelemässä stressiä).

Ihmiset laittaa liikaa painoa suorittamiselle. Niin minäkin. Aion luopua siitä tänä vuonna. Aion tehdä vain tärkeitä tai vähemmän tärkeitä asioita - tai jotain siltä väliltä.

Oletteko koskaan miettineet piilomerkityksiä? Niitä voi löytää rivien välistä tai niiden päältä tai niitä kirjoitaneiden ihmisten syntymäajoista. Tiesittekö sen? Minä olen epäillyt sitä.

Pääministerin morsian valittaa korkeimpaan oikeuteen ja tekee niin oikeidenmukaisesti. Kaikesta ei voi kertoa, mutta omasta elämästä saa kertoa, vaikka se liittyisi kuinka pääministeriin. Erityisesti jos tämä on pääministeri. En ole lukenut Ruususta. En tiedä, miltä pääministeri penis tuntuu tai mälli maistuu, mutta sananvapauden piiriin kuuluu oikeus kertoa siitä.

Omat kokeiluni puoluepolitiikan ja vaalien osalta on ollut mietiskelyä näiden asioiden osalta jo entuudestaan. En minä tykkäisi siitä, että minun seksielämästäni (tällä hetkellä olematonta) tai minun lapsistani (ei oo, ei tuu) kerrottaisiin julkisesti ilman muiden osapuolien suostumusta, mutta en minä menisi haastamaan oikeuteenkaan siitä.

Herjaus on erilainen juttu. Mattia saattaa närästää se, että Ruususen nainen nyt sattui kertomaan, että he tapasivatkin senssisivuilla eikä jonkun vaalirahoittajan liikekeskuksessa. Vale on vale, mutta ei se ole paha vale. Eikä kumpaakaan tule tuomitan tämän perusteella.

Piti muuten kertoa, että kaikki neljä edellistä avovaimoani löytyi pornosivuilta - ja vahingossa. Olin etsimässä kovaa pornoa ja päädyin chat-sivuille. Lopulta huomasin kirjoittavani hyvin tuhmia viestejä tuleville avovaimoilleni. Ennen kuin he julkaisevat nämä, niin tuon itse ne julki. Kyse on damagecontrollista.

"Moi, minusta tulee ensimmäinen alle kolmikymppinen kansanedustaja. Rakastellaanko?"

"Hieno kondoomilaatikko. Onko sinun vai lapsiesi?"

"Tekisi mieli polttaa Lappi."

Sinänsä viattomilta nyt vaikuttavat viestit saatavat koitua tulevan Euroopan Keisarin kohtaloksi. Ei se sinänsä mitään. Näin kävi Napoleonillekin, ja kuten hän on, niin samoin minäkin olen keskimääräistä pitempi.

Jossain vaiheessa Napoleon sai aikaa. Sitä kai kutsutaan St. Helenan saareksi, missä Napoleon vietti vankeuttaan ja hänen mukaansa kuulemma on nimetty sekä korttipeliä sun muuta. En haluaisi samoista syistä vankilaan, mutta kaipailen välillä hetkiä.

Tiedättehän hetkiä, kun ei tehdä mitään. Huomisen tiettyjä varauksia lukuunottamatta minulla olisi mahdollisuus ehkä pari päivää vain nauttia hetkistä.

Aion yrittää. Aion nauttia. Aion olla.

Matrixin filosofia

Elokuvasarja Matrix on monella tavoin loistava elokuvatrilogia ajatukseltaan - jos unohdetaan miten hollywodisoitu (toiminta korvaa ajatuksen) kyseinen trilogia on - ja on - ja on.

Ensinnäkin voisi sanoa, että koko elokuvatrilogian olemus sijaitsee monien mantereiden filosofioissa. En nyt väitä, että joillakin geopoliittisilla alueilla olisi jokin tietty ideologia, vaan ainoastaan, että tietyiltä alueilta on löytynyt tietyn tyyppistä ajattelua. Matrixissa voisi kohteliaasti sanoen olevan kyse kaakkois-Aasiasta, Intiasta, Eurooppalaisen filosofian reunahuomautuksista sekä Amerikan mantereen sotilasteknisestä ylivoimasta.

Tätä ajatusta pitää lähteä purkamaan kirjoittajan omista lähtökohdista. Kutsutaan elokuvan keskeistä teemaa todellisen todellisuuden ja subjektiivisen todellisuuden väliseksi ideaksi. Todellinen todellisuus on se mikä vain on, huolimatta siitä miten se koetaan. Subjektiivinen todellisuus on taas se, miten yksilö kokee sen. Päästyämme tämän akateemisfilosofisen käsitemäärittelyn ylitse, niin kiinnittäkäämme huomio nyt Matrixin maailmaan. Matrixin ensimmäisessä osassa ihmisiä, jotka ovat keinotekoisen todellisuuden vankeina, vapautetaan. Yksi heistä kumminkin päätyy ajatukseen, että vaikka Matrixin luoma "illuusiotodellisuus" ei ole todellista, niin "välinpitämättömyys on siunaus" - ignorance is a bliss.

Marxin ja Engelsin Kommunistisen manifestin runollisin lausuma oli, että "meillä ei ole mitään muuta menetettävää kuin kahleemme". Jos unohdamme toisaalta tämän runouden vaikutuksen, niin voisimme löytää myös ajatuksen ihmisoikeuksista. Ihmisoikeuksista puhutaan joskus historiallisessa perspektiivissä nimeltään "eettisen kehän laajeneminen". Tällä tarkoitetaan sitä, miten jatkuvasti suurempi osa ihmiskuntaa, ja nykyään myöskin sen ulkopuolelta, koetaan osaksi jotain, johon tulee suhtautua tasa-arvoisesti.

Tästä päädytään erääseen eurooppalaiseen hajatelmaan (englantilaiset muuten kirjoittavat tietyt adjektiivit isolla). Thomas Gray kirjoitti siitä, missä välinpitämättömyys on siunaus, mutta syvällisempi ajatus löytyy kuitenkin ajatuksesta olla mieluummin onneton Sokrates kuin onnellinen sika. Mitä väliä on sillä, jos osa todellisuudesta on vankeutta, jos ei sitä tiedetä.

Intialaisessa Veda-kirjallisuudessa maailmankaikkeutta yritetään kuvittaa, mutta siihen ei löydy vastauksia. Suurinpiirtein koko kirjallisuus toimii siten, että kuvataan mystisiä olemuksia maailmankaikkeudelle, mutta myönnetään, että emme voi olla varmoja. Tämä siis suunnilleen 2000-5000 vuotta ennen eurooppalaisen eksistentialismin syntyä (vuosilukuihin vaikuttaa tulkinta, että minä vuonna ensimmäinen eksistentialisti kirjoitti ensimmäisiä säilyneitä eksistentialistisiksi luonnehdittavia kirjoituksia ja milloin Veda-kirjallisuus on oikeasti syntynyt - tehdään tästä vaikka viikon kysymys :))

Matrix-trilogian edetessä yritetään rakentaa kaaosteorialle (matematiikan eräs oppikunta tai kuppikunta, riippuu täysin ja täsmälleen määrittelijästä) ja syy/seuraus-suhteelle sopiva konflikti. Ensinnäkin Meriavingi[sic]-niminen hahmo näkee, miten kaikki tulee tapahtumaan. Arkkitehdiksi nimetty Matrixin henkilö, joka on suunnitellut koko Matrixin (paikallinen jumala) ei taas kykene näkemään mitään muuta kuin poikkeukset koko universumissa. Kolmanneksi henkilöksi tarjotaan sitten Oraakkelia, joka on myöskin kone, mutta jonka tarkoitus on kuitenkin tasapainottaa maailmaa Arkkitehdin avuksi, joka päätyy kuitenkin ratkomaan ongelmia ihmiskunnan hyväksi. Päädytään pyhään kolminaisuteen, että intialaisen jumaltaruston juurille. Voisi melkein kuvitella, että Oraakkeli on elefantti, jolla on kolme päätä. Nämä ovat tietenkin vain puheita minun puolelta. Täysin turhaa lätinää ja oletuksia.

Palataksemme taas lähelle Aasiaa, niin liike on tärkeintä. Sitä taas elokuvassa Matrix riittää. Toisesta osasta kolmanteen siirryttäessä oma ainoa henkilökohtainen toiveeni oli, että voisko siinä olla vähemmän tappelua? Onneksi minua kuunneltiin: sen sijasta, että trilogian päätösjaksossa oltaisiin ihan hunningolla ja tapeltaisiin episodittain jatkuvasti, niin kolmannessa osassa on vain kaksi taistelua. Molemmat taistelut kestävät valitettavasti tunnin. Kaikki trilogian kakkososassa avatut filosofiset kelat kuolevat leikkauspöydällä. Miten sopivaa sanoisin, jos ymmärtäisin ironiaa.

Tekemättä tästä sen suurempia johtopäätöksiä vielä, niin sallikaa, että matkaoppaanne vie teidät kohti aikakäsitystä. Matrixin yksi sisäinen konflikti on, jos sallitte ilmaisun, aristoteelisen draaman ja postmodernin riitely. Ensinnäkin elokuvassa vihjataan tulevaisuuden fatalismiin. Herra Andersson alias Neo on tuomittu valituksi, mutta toisaalta hänen kohtaloaan värittää (kuten myöhemmin selviää) tietty syklisyys. Hän ei oikeastaan oli ensimmäinen valittu vaan ainoastaan "valittu" (the chosen one). Matrix-trilogian oikeastaan uusi ratkaisu tähän oletettuun jatkuvaan sykliin on epätavallinen ratkaisu, joka johtaa lähes edeltävään tilanteeseen (aikaan ennen valittua).

Toisin sanoen, mistä Ihmeestä Matrixissa on kysymys?

Nietzsche on täällä taas

Roskalehdistä
Lehti ennustaa jo tulevaa: roskalehdet kuolaavat jo päästäkseen repimään asian auki.

Epäilemättä seuraavat kaksi viikkoa saamme lukea roskalehtien laatujournalismia. Ketkä muut ovat käyneet samaa koulua? Voiko tämä tapahtua jossain muualla? Top10 mahdolliset seuraavat paikat? Pitäisikö internet sulkea tai asettaa lisää suodattimia? Jos olisi ollut enemmän poliiseja, niin tämä olisi estetty? Metallinpaljastimet ja aseistetut vartijat tekevät kouluista turvallisia? Grand theft auto? Mitä hän luki viimeksi? Mitä hän näki telkkarista? Pitäisikö uutisia näyttää vasta kello kymmenen jälkeen? Pitäisikö Nietzsche poistaa kirjahyllyistä?

Nietzscheläisestä filosofiasta
Also Sprach Zarathustra: 'Ihminen on silta yli-ihmiseen.' (muistinvarainen)

Sturmgeist89 manifestissaan:

Edit: Digitodayn sivuilta manifesti on poistettu, mutta Iltalehden sivuilta se vielä löytyy. Laitan sen kokonaisuudessaan tähän ennen kuin se häviää sieltäkin.

edit2: Iltalehdenkin juttu on puutteellinen. Ginagamingin blogista löytyy juttu vielä pitempänä.

Luonnollisen valitsijan manifesti

Kuinka Luonnonvalinta Muuttui Idiokraattiseksi Valinnaksi?

Tänään luonnonvalinnan prosessi on kokonaan väärillä raiteilla. Se on kääntynyt. Ihmiskunta on taantunut jo hyvin pitkään. Jälkeenjääneet ja tyhmät, heikkomieliset ihmiset lisääntyvät enemmän ja nopeammin kuin älykkäät, vahvamieliset ihmiset. Lait suojelevat jälkeenjäänyttä enemmistöä, joka valitsee yhteiskunnan johtajat. Nykyinen ihmisrotu ei ole pettänyt vain esi-isiään, vaan myös tulevat sukupolvet. Homo Sapiens, HAH! Enemmänkin Homo Idioticus minulle! Kun tarkkailen ihmisiä, joita näen joka päivä yhteiskunnassa, koulussa ja kaikkialla… en voi sanoa kuuluvani samaan rotuun kuin tämä kurja, ylimielinen ja itsekäs ihmisrotu. Ei! Olen kehittynyt askeleen ylemmäksi!

Luonnollisuus on kriminalisoitu uskontojen, ideologioiden, lakien ja muiden massaharhajärjestelmien kautta. Yksilöllä, joka käy läpi luonnollista valtaprosessiaan ja yrittää elää luonnollisesti, mutta hänelle kerrotaan että tapa jolla hän toimii tai ajattelee on joko väärin tai tyhmää, todennäköisesti reagoi tavalla jota järjestelmässä pidetään ”mielenterveyshäiriöinä”. Todellisuudessa ne ovat vain luonnollisia reaktioita luonnollisen valtaprosessin häiriintymiseen. Heillä on jotakin seuraavista (riippuen yksilön persoonallisuudesta): alemmuuden / ylemmyyden tuntemuksia, vihamielisyyttä, aggressiota, turhautuneisuutta, masentuneisuutta, itsevihaa / vihaa muita ihmisiä kohtaan, itsemurha / murha –ajatuksia jne… ja se on kokonaan luonnollista.

Ihmiset ovat vain laji muiden eläinten joukossa eikä maailma ole olemassa vain ihmisiä varten. Kuolema ja tappaminen ei ole tragediaa, sitä tapahtuu luonnossa koko ajan kaikkien lajien kesken. Kaikki ihmiselämät eivät ole elämän eikä pelastettavan arvoisia. Vain vahvojen (älykkäiden, itsetietoisten, vahvamielisten) yksilöiden tulisi elää kun taas heikkojen (tyhmien, jälkeenjääneiden, heikkomielisten) tulisi kuolla.

Ongelmaan on myös toinen ratkaisu: tyhmät ihmiset orjina ja älykkäät vapaina. Tarkoitan tällä sitä, että niiden joilla on vapaa mieli, jotka kykenevät älykkääseen eksistentiaaliseen ja filosofiseen ajatteluun, ja tietävät mitä on oikeudenmukaisuus, tulisi elää vapaasti ja olla hallitsijoita… ja robottimaiset massat, he voivat olla orjia kun eivät nytkään siitä välitä ja koska heidän mielensä ovat niin jälkeenjääneellä tasolla. Gangsterit, jotka nyt hallitsevat yhteiskuntia, tulisivat saamaan sen, minkä he ansaitsisivat.

Totta kai on myös lopullinen ratkaisu: koko ihmiskunnan kuolema. Se ratkaisisi kaikki ihmisyyden ongelmat. Mitä nopeammin ihmisrotu on hävitetty maailmasta, sen parempi… ketään ei tulisi jättää eloon. En tunne armoa maapallon saastalle, säälittävälle ihmisrodulle.

Kollektiivinen Deindividualisaatio: Totalitarismi & Demokratian Harha

Kollektiivinen deindividualisaatio on ilmiö, jossa yksilö koulutetaan osaksi aivotonta laumaa, jota hallitsee valtio, yhtiö, kirkko tai joku muu järjestö, ryhmä, ideologia, uskonto tai massaharhajärjestelmä, jonka säännöt, moraalisuuden ja käyttäytymismallit massa omaksuu. Tämä ilmiö on ollut tuttu kaikissa despoottisissa, autoritaarisissa, totalitaarisissa, monarkistisissa, kommunistisissa, sosialistisissa, kansallissosialistisissa, fasistisissa ja uskonnollisissa yhteiskunnissa kautta historian. Myös nykyajan länsimaisissa demokratioissa on sama ilmiö. Se vain tehdään niin, että ihmiset luulevat olevansa vapaita, mutta eivät tajua että heitä orjuutetaan. Enemmistö yhteiskunnan ihmisistä on heikkomielistä, tietämätöntä ja jälkeenjäänyttä massaa, jotka toimivat kuin ohjelmoidut robotit ja hyväksyvät orjuuden vapaaehtoisesti. Mutta en minä! Olen itsetietoinen ja tiedostan mitä yhteiskunnassa tapahtuu ja miten se toimii. Minulla on vapaa mieli! Ja minä valitsen mieluummin vapauden kuin elämän robottina tai orjana. Voitte toki sanoa, että minulla on jonkinlainen ”jumalakompleksi”, toki… teillä on sitten ”ryhmäkompleksi”! Verrattuna teihin jälkeenjääneisiin massoihin, olen todellisesti jumalankaltainen.

Totalitaariset hallitukset hallitsevat ihmisiä koulutusjärjestelmän, massakulutusjärjestelmän, massamedian, väkivaltamonopolin (poliisi, armeija) ja lakien jotka kriminalisoivat ne yksilöt, jotka ajattelevat eri tavalla kuin enemmistö, avulla. Demokratia… tarkoittaako demokratia mielestänne vapautta ja oikeudenmukaisuutta? Olette väärässä. Demokratia on moraalisen enemmistön diktatuuria… ja enemmistöä manipuloi ja hallitsee valtiomafia. Nykyisellä länsimaisella demokratialla ei ole mitään tekemistä vapauden tai oikeudenmukaisuuden kanssa; se on totalitaarinen ja korruptoitunut järjestelmä. Lait asetetaan voimaan eduskunnan toimesta ja ihmiset aivopestään kannattamaan järjestelmää sekä kytketään institutionaalisiin rakenteisiin heti syntymänsä jälkeen. Yhteiskuntia hallitsee manipuloivat ja karismaattiset populistipoliitikot, jotka välittävät vain enemmistön eduista, eivätkä perusta päätöksiään järkeen vaan massojen tunteisiin. Massat antavat valtion auktoriteettien tehdä kaikki tärkeät päätökset heidän puolestaan. Massat hankkivat koulutuksen, opiskelevat, menevät töihin ja äänestävät vaaleissa. He luulevat olevansa vapaita eivätkä kyseenalaista tai kritisoi järjestelmää. Heistä on tullut robotteja. Se on kuin mielen sisään rakennettu mekanismi, joka jättää hyvin vähän valinnanvaraa yksilölle ajatella, puhua ja toimia itsenäisesti.

Kolmenlaisia Ihmisiä

Maailmassa on kolmenlaista persoonallisuustyyppiä:
1) yksilöllinen ihminen (3% maailman väkiluvusta)
2) manipuloiva ihminen (3% maailman väkiluvusta)
3) massaihminen (94% maailman väkiluvusta)

#1 & #2 tyypin persoonallisuudet ovat älykkäitä, luovia ja itsetietoisia. He ovat valinneet hieman erilaiset polut. #3 tyypin persoonallisuudet ovat vähemmän älykkäitä ja vähemmän luovia sekä heikkoja mieleltään ja heitä hallitseekin #2 tyypin persoonallisuudet. Prosentit ovat vain arvioita, mutta perustuvat Gaussin käyrään ja ihmiskunnan historiaan eli siihen kuinka ihmiset ovat järjestäytyneet yhteisöihin. Ja näin on ollut aina siitä lähtien, kun ihmiset kerääntyivät järjestäytyneisiin yhteiskuntiin.

Toinen tapa jakaa ihmiset on hieman erilainen, mutta perustuu samoihin faktoihin, ihmisluonteeseen sekä historiaan. Jako tapahtuu älykkyyden ja mielen laadun mukaan seuraavasti:
1) älykkäät (3% maailman väkiluvusta)
2) lievästi henkisesti jälkeenjääneet, ns. normaalit tai ”robotit” (94% maailman väkiluvusta)
3) vaikeasti henkisesti jälkeenjääneet, ”vihannekset” (3% maailman väkiluvusta)

Totaalinen Sota Ihmiskuntaa Vastaan

Tänään tehdään historiaa

Viha, se on asia jota olen täynnä ja rakastan sitä. Se on yksi ainoista asioista jota rakastan. Jokin aika sitten uskoin ihmisyyteen ja halusin elää pitkän ja onnellisen elämän... mutta sitten heräsin.Aloin ajatella kaikkea syvemmin ja tiedostin asioita. Mutta eksistentiaalinen pohtiminen ei ollut helppoa. .. se, kuinka paljon tiedostan asioita, on tehnyt minut onnettomaksi, turhautuneeksi ja vihaiseksi. En vain voi olla onnellinen tässä yhteiskunnassa tai todellisuudessa, jossa elän. Pitkän olemassaolon pohtimisen, yhteiskunnan tarkkailun ja joidenkin muiden elämässäni tapahtuneiden asioiden seurauksena... olen tullut pisteeseen jossa en tunne muuta kuin vihaa ihmisyyttä ja ihmisrotua kohtaan.

Elämä on vain tarkoituksetonta sattumaa... pitkän evolutiivisen kehityksen ja monien eri tekijöiden ja syiden tulosta. Kuitenkin elämä on myös sitä, mitä yksilö haluaa sillä tehdä. Ja minä olen oman elämäni diktaattori ja jumala. Ja minä olen valinnut tieni. Olen valmistautunut taistelemaan ja kuolemaan ajatteluni puolesta. Minä, luonnollisena valitsijana, eliminoin kaikki jotka näin epäsopiviksi, häpeäksi ihmiskunnalla sekä luonnonvalinnan virheeksi.

Voitte kysyä itseltänne, miksi tein tämän ja mitä haluan. Noh, suurin osa teistä on liian ylimielisiä ja mieleltään sulkeutuneita, jotta voisitte ymmärtää... Luultavasti sanotte, että olen "mielenvikainen", "hullu", "psykopaatti", "rikollinen" tai jotain muuta tämän tapaista roskaa. Ei, totuus on että olen vain eläin, ihminen, yksilö, toisinajattelija.

Olen saanut tarpeekseni. En halua olla osa tätä kieroutunutta ja mätää yhteiskuntaa. Kuten jotkut viisaat miehet ovat sanoneet, ihmiskunta ei ole puolustamisen arvoinen... vain tappamisen. Mutta... Kun viholliseni juoksevat peloissaan ja piiloutuvat mainitessaan nimeni... Kun korruptoituneiden hallitusten gangsterit on ammuttu kaduilla... Kun idiokraattinen valta ja demokraattinen järjestelmä on korvattu oikeudenmukaisuudella... Kun älykkäät ihmiset ovat vihdoinkin vapaita ja hallitsevat yhteiskuntia idiokraattisen enemmistön sijasta... Sinä suurena vapautuksen päivänä, tiedätte, mitä minä haluan.

Kauan eläköön vallankumous... vallankumous järjestelmää - joka orjuuttaa paitsi heikkomieliset massat, myös älykkäiden yksilöiden pienen vähemmistön - vastaan! Jos haluamme elää erilaisessa maailmassa, meidän tulee toimia. meidän tulee nousta orjuuttavia, korruptoituneita ja totalitaarisia hallintoja vastaan ja syrjäyttää tyrannit, gangsterit ja idiokraattinen valta. En yksin voi muuttaa asioita paljon, mutta toivottavasti tekoni inspiroi kaikkia maailman älykkäitä yksilöitä jonkinlaiseen maailmanlaajuiseen sotaan ja vallankumoukseen vallitsevia järjestelmiä vastaan. Järjestelmä, joka kriminalisoi luonnollisuuden ja oikeudenmukaisuuden, on viholliseni. Ihmiset, jotka elävät harhamaailmassa ja kannattavat järjestelmää, ovat vihollisiani.

Olen valmis kuolemaan asian puolesta... asian, jonka tiedät olevan oikein, oikeudenmukaista ja totuutta... vaikka häviäisinkin tai taistelu muistettaisiin vain pahana... Mieluummin taistelen ja kuolen kuin elän pitkän ja onnettoman elämän.

Ja muistakaa että tämä on minun sotani, minun ideani ja minun suunnitelmani. Älkää syyttäkö ketään muita teoistani. Älkää syyttäkö vanhempiani tai ystäviäni. En kertonut kenellekään suunnitelmistani ja pidin ne aina omassa mielessäni. Älkää syyttäkö elokuvia, joita katson, musiikkia jota kuuntelen, pelejä joita pelaan tai kirjoja joita luen. Ei, niillä ei ole mitään tekemistä tämän kanssa. Tämä on minun sotaani: yhden miehen sotaa inhimillisyyttä, hallituksia ja heikkomielisiä massoja vastaan! Ei armoa maapallon saastalle! INHIMILLISYYS ON YLIARVOSTETTUA! On aika laittaa LUONNONVALINTA & SOPEUTUVIMPIEN SELVIYTYMINEN takaisin raiteilleen.

Jokaiselle se minkä hän ansaitsee.

Aristoteleen runousopista

Aristotelen runousoppi on vanhin tuntemamme teatteria (runoutta ja tragediaa) koskeva tutkielma. Siihen kyseisen kirjan arvostuksen pitäisi suunnilleen päättyäkin. Aristoteelinen draaman kaari on nimittäin itsestäänselvä. Tragedialla on alku, keskikohta ja loppu. Alkua ennen ei ole mitään, mutta sen jälkeen tapahtuu. Loppua taas määrittää se, että sitä ennen tapahtuu jotain, mutta ei enää sen jälkeen. Keskikohdassa tapahtuu jotain, mutta myös sitä ennen on tapahtunut jotain, että myöskin sen jälkeen. Täysin looginen, mutta toisaalta niin turha selvitys. Pitää ottaa kuitenkin huomioon, että Aristoteles ei pitänyt luentoja nojaten välttämättä mihinkään käsillä olevaan aineistoon, vaan harrasti filosofiaa oppilaidensa kanssa kävelemällä ja keskustelemalla. Aristoteleen runousopin uskotaankin olleen vain hänen omia muistiinpanoja.

Aristoteleen runousoppi sisältää myös monia kommentteja, joita voisi pitää vuoden 2007 minä tahansa aamuna ylimielisinä. Euripidekseen Aristoteles suhtautuu käännettynä nykykielellä seuraavasti: "hyvä näytelmäkirjailija, mutta ihan paska tuottaja." Pentti Saarikoski antaa yhdelle Aristoteleen kommentille vapautuksen. Orjista ja naisista puhuessaan, hän piti tiettyjä reaktioita kaikille yhteiskuntaluokille mahdollisina, mutta orjia hän piti arvottomampana ja naisia täysin arvottomina. Saarikoski lausuu puolustukseksi, että tämä kommentti ei edusta Aristoteleen omia arvotuksia vaan hän vain kertoo miten asiat ovat. Ateenan kansalaiset olivat vapaita, ja naiset ja orjat alempiarvoisia. Aristoteles ei itsekään ollut vapaa kansalainen.

Kolmanneksi Aristoteleen suhtautuminen hyvän ja huonon tragedian eroihin ovat varsin kummallisia. Puolustukseksi voidaan sanoa, että Aristoteleen aikana tragedia oli vielä varsin tuore juttu taiteessa. Esimerkkejä ei ollut paljon käytössä. Siitä huolimatta Aristoteles piti hyvänä tragediana sitä, että kerrotaan tietyistä suvuista kuten Oidipuksesta, Oristeteesta ja Meleagroksesta muutamia mainitakseni. Aristoteles kyllä myönsi, että runoilijat voivat kirjoittaa myöskin täysin keksittyjä tapahtumia, mutta halusi nähdä historioitsijan ja runoilijan välillä sellaisenkin eron, että jos historiaa kirjoitetaan tragedian muotoon, taiteellisesti sommitelluksi tarinaksi, niin se ei olisi taidetta, koska se kuvailee todellisia tapahtumia. Tuntematon sotilas olisi siis taiteellinen teos Aristoteleen mielestä, koska suurimman osan tai kaikkien nimet ovat tekaistuja. Oliver Stonen elokuva JFK taas olisi täysin ilman mitään taiteellista arvoa, koska se kuvaa todellisia tapahtumia, joilla on täysin todelliset esikuvat.

Tragediassa hän piti tärkeänä sitä, että pääosissa oli korkea-arvoisia ihmisiä, jotka siirtyisivät onnesta onnettomuuteen tai päinvastoin. Alempiarvoisia esittäessä yleisö ei pystyisi muka samaistumaan heidän kohtaloihinsa. Tässä mielessä monet nykyiset tragediat voivat kertoa moniarvoisemmasta maailmankuvasta, jossa orjakin (Spartacus) voi olla sankari.

Toisaalta jos ajatellaan Aristoteleen yritystä ymmärtää hyvää ja huonoa tragediaa, niin on minun aloitettava kuitenkin kunnioittavasti kertomalla, että hän lähti täysin ennakkoluulottomasti pohtimaan asioita, joissa hän ei voinut vedota muiden teatteritieteilijöiden auktoriteettiin. Hänellä oli lähteistönä ainoastaan ne esityt tragediat, jotka hän oli nähnyt, joista hän oli kuullut tai joita hän oli mahdollisesti lukenut. Toisin sanoen hän piti tehtyjä tragedioita ainoina auktoriteetteina taiteen olemusta pohtiessaan. Yhteiskunnalliset arvotukset jäivät pohdintojen ulkopuolelle.

Tänäänkin voidaan olettaa, että tiettyjen taiteilijoiden ylistäminen tai syrjiminen perustuu jonkinlaiseen epäviralliseen kollegionaaliseen toimintaan. Sanottiin, että kukaan itseään kunnioittava musiikkikriitikko ei saa antaa huonoa arvostelua U2:sta. Aleksis Kivikin on toisen taiteenlajin kanonisoitu pyhä taiteilija. Toisaalta Miina Äkkijyrkkä tai Teemu Mäki saattavat helposti mennä sellaiseen kategoriaan, että mitään heidän teoksiaan ei tule ottaa vakavasti, koska, no saatte itse lopettaa tämän virkkeen haluamallanne tavalla.

Minkälainen feministi olen?

Mirka Muukkonen pohti blogissaan, minkälainen feministi hän on. Otan haasteen vastaan, koska käsite näyttää merkitsevän monia asioita eri ihmisille. Asiaan liittyvät stereotypiatkin ovat niin vahvoja, että asiaa on syytä avata.

Minulle on opetettu, että feminismin kolmea pääsuuntausta kutsutaan liberaaliksi, post-moderniksi ja radikaaliksi feminismiksi. Itse lukeudun jonnekin kahden jälkimmäisen välimaastoon. Klassinen feminismi sisältyy molempiin jälkimmäisistä. Sillä tarkoitetaan sitä, että naisella tulisi olla oikeus näkyä ja kuulua julkisessa elämässä. Tässä mielessä näkisin feminismin vastustajat jonkinlaisena vähemmistönä. Olisi vaikea kuvitella, että tästä maasta löytyisi henkilöitä, jotka oikeasti vastustaisivat naisten näkymistä julkisessa elämässä. Tätä koulukuntaa kutsutaan myös ensimmäisen aallon feministeiksi. Tähän kuuluu oikeastaan naisasialiikkeen toiminta, joka tähtäsi molempien sukupuolten samanlaisiin oikeuksiin.

Palkkatasa-arvo on minun mielestäni tavoiteltava asia. Tässä mielessä saatan olla jopa hieman marxilaisfeminististä koulukuntaa. Ajatteluni voisi tiivistää virkkeeseen "jokainen kykyjensä mukaan, kullekin tarpeidensa mukaan". Vaikka jokainen tuntee kykynsä yksilöllisesti varmasti paremmin kuin ulkopuoliset henkilöt, sekä tuntee omat tarpeensa paremmin. Ajatus on kuitenkin perustavanlaatuinen. Sen ajatuksen tulisi hallita kaikenlaista poliittista keskustelua - valitettavasti näin ei ole. Hyväksyn toiseksi parhaimpana ajatuksena, että jokaiselle pitäisi maksaa samasta työstä paras palkka. Kolmantena kannatan ajatusta siitä, että ihmisille tulee maksaa erilainen palkka erilaisista töistä. Jälkimmäisin näistä lienee tällä hetkellä poliittisen keskustelun suosituin ajatus.

Minua näyttää kiinnostavan, miksi nainen on usein väkivallan kohteena ja tekijä on mies. Tämä tilastollinen vääryys on korjattava. Ei tietenkään sillä tavalla, että naisten pitäisi hakata tasa-arvoisesti miehiä, vaan lähestymiskulmani on pasifistinen, väkivallasta kieltäytyminen. Tämä ei ole nähdäkseni mitenkään pois miesten tai naisten mieheen kohdistamasta väkivallasta. Molemmista pitäisi päästä eroon. Näyttää kuitenkin siltä, että nainen on fyysisesti heikommassa asemassa silloin kun käytetään väkivaltaa.

Vertailevassa kulttuuritutkimuksessa, ts. antropologiassa, naisten ja miesten sosiaaliset roolit ovat vaihtelevia. Sellaiset roolit joiden oletetaan olevan sukupuoleen sidottuja, näyttävätkin globaalissa mittakaavassa valheelliselta havainnolta. Suomessa miesten oletetaan automaattisesti suorittavan armeijan sekä päätyvän jollekin tekniselle alalle. Naisten taas oletetaan haluavan lapsia, että käyvän töissä hoiva-alalla (jos mukuloiden hoitamiselta ehtii). Tosiasiassa monet naiset kokevat ajatuksen epämiellyttäväksi, itselleen epäsopivaksi. Osalla miehistäkin vaikuttaa olevan halua tehdä muitakin töitä kuin teknisen alan töitä. Joillekin miehillä saattaa jopa tuntua hassulta pyrkiä töihin alalle, jossa vaaditaan abstraktia ajattelua. Sosiaalisesta sukupuolesta on tultava tietoiseksi. Sellaisista käytännöistä on luovuttava, jotka näyttävät rajoittavan ihmisen elämää sukupuolen takia. Samoin on pyrittävä sellaiseen järjestykseen, jossa toista sukupuolta ei suosita toisen kustannuksella pelkän tradition takia.

Viimeisin mainittu ajatus liittyy läheisesti käsitteeseen lasikatosta. Sillä tarkoitetaan sellaista näkymätöntä estettä, joka estää (yleensä naista) etenemästä urallaan tietyn pisteen ohitse. Tilastollisesti tätä näkemystä voidaan tukea. Suurin osa pörssiyhtiöiden johtajista on miehiä. Toisaalta joillekin aloille miehillä on vaikeampi päästä opiskelemaan. Esimerkiksi kasvatustieteellisessä on jouduttu siirtymään tukemaan myös miesten mahdollisuuksia päästä opiskelemaan luokanopettajiksi. Tämmöinen ajattelu liittyy läheisesti postmoderniin feminismiin sekä positiivisen diskriminaation käsitteeseen. Jälkimmäinen on sellaista ajattelua, jossa tuetaan sellaista ihmisten etenemistä, jotka kuuluvat jotenkin vähemmistöön. Tässä tapauksessa sukupuolen mukaan ajateltuna vähemmistö luokanopettajista on miehiä, joten heidän pääsyä alalle on tuettava.

Vaikka se onkin erittäin kannatettavaa, että "heikoimpien" mahdollisuuksia edetä haluamalleen alalla ja haluamallaan alallaan, ajatukseen sisältyy riskejä, joita on hyvä tiedostaa. Positiivisen diskriminaation kriitikot käyttävät kärjistettyjä esimerkkejä, joihin yleensä liittyy jokin ala, jossa vaaditaan ehdottomasti jotain tiettyä ominaisuutta, kuten näkökykyä. "Pitäisikö sokeillekin jakaa ajokortteja" kriitikko kysyisi. Hän olisi oikeassa. Eihän siinä ole mitään järkeä ja se on kyseisen kärjistyksen ideakin.

Positiivinen diskriminaatio on oiva työkalu auttaa sellaisia ihmisiä, jotka ovat ihan rajalla päästäkseen toteuttamaan itseään, mutta se on myös vaarallinen työkalu. Järjestelmän korruptoituessa kriitikoiden pelot käyvät toteen. Sokeat pääsevät auton rattiin. Toisaalta tekniikka voi joskus tarjota ratkaisun tähänkin ongelmaan. Joten ei kumminkaan kirjata ajokorttien jakamisen perusteita ihan perustuslakiin saakka.

Vastatakseni vielä alkuperäiseen kysymykseen, niin paremman puutteessa vastaan, että olen jonkin sortin feministi.

Hovinarrit varioi

Tämän päivän stand-up voi olla poliittisesti vaarallista, mutta se saattaa yhtä hyvin olla päivän annos viatonta hupailua. Hovinarrit ovat aina varioineet samoja vitsejä, eikä se ole aina paha asia. Esimerkiksi kielelliset pienet ja suuret erot ovat stand-up koomikoille todellinen trilithium-kaivos. Vaikka nyt ei ole kyse mistään plagioinnista, sanan kielteisessä merkityksessä, niin joitain yhtymäkohtia voidaan löytää eri henkilöiden kertomista tarinoista.

Tässä Andre Wickström kertoo tanskan kielen vaikeasta ymmärrettävyydestä:



Sitten sama asia Robin Williamsin esittämänä skoteista:



Tätä kohtaa en saanut pätkittyä, mutta seitsemän minuutin kohdalla suunnilleen tulee se kansainvälinen kieli, jota ymmäretään kaikkialla. Ulkoisen ja sisäisen maailman välinen ristiriita ei ole pelkästään kaikessa mielenkiintoisuudessaan filosofien tai pilvenpolttajien työmaata. Stand-upin renessanssistit löytävät myös itsensä uuden, uljaan ja valloittamattoman korpimaan keskeltä, mahdollisesti hieman nolona:



technorati stand-up, Andre Wickström, Robin Williams, kielet, vertaileva kielitiede.

Feminismistä

Minuun kolahti feminismi lukiossa lähinnä siinä klassisessa muodossa, että "miksi historia ei tunne naiskirjailijoita, -tiedemiehiä tai muusikoita, johtuu siitä, ettei ole koskaan annettu mahdollisuutta". Tämä kevyesti mukaillen tämän näkökannan isää - siis äitiä - Simon De Beauvoiria. Tähän liittyy siis kielitieteellinenkin puolia, mutta palaan siihen myöhemmin.

Nykyään feminismiini on sekoittunut sukupuoliroolit. Niihin liittyy tämä naisten tiskaaminen. On tuossa vieressä kyllä kauhea tiskiläjäkin, mutta en anna sen nyt kaataa minua.

Ja näen että näiden sukupuoliroolien voittamisessa voittaa lopulta kaikki. Jokaista tyttöä kohden, jota syytetään ylitunteellisuudesta, on yksi poika, joka ei uskalla näyttää tunteitaan. Jokaista poikaa kohden, jolle on ostettu legot, pyssyt ja actionfiguurit, jotka eivät poikaa kiinnosta, on tyttö, joka toivoisi joskus saavansa edes yhden.

Ymmärrätte varmaan, että se on hieman ahdistavaa, että armeijassa kasvatetaan miehiä, vaikka niinhän se on, että ne, jotka on jo miehiä, keksii jotain muuta. Joskus lupasin, että jos armeija tulee naisille pakolliseksi niin käyn suorittamassa sen. Jostain oudosta syystä ajattelen, että se on tasa-arvoa, että velvollisuudet on samat. Tätä eettistä paradoksia on ollut hieman vaikeuksia selvittää. Kun armeija on silleen niinku hyvä ja paha, ja sen olemassaolo voi olla hyvästä ja pahasta ja jollain niinku on semmoinen vakaumus, et ne ei niinku edes halua käydä armeijaa. Sodan ja rauhan kysymyksissä tulee olla puolueellinen ja valita se rauhan puoli.

Minun mielestäni työhönotossa, vaaleissa, kaikissa pitäisi suosia naista. Tämä ei ehkä ole tasa-arvoinen näkemys, mutta näkisin sen välivaiheena. Tätä ehkä tulisi soveltaa miesvaltaisissa ammateissa ainoastaan ja päinvastoin. Miehiä naisvaltaisilla aloille ja naisia miesvaltaisille aloilla helpommin. Tähänkin saattaa liittyä sudenkuoppia: minusta tuntuu, että joku älähtää paljon kovemmin, jos kahdesta hakijasta, miehestä ja naisesta, valitaan mies sairaanhoitajaksi on pahempi asia kuin naisen valitseminen Nokian johtoon. Jos varsinkin valintoja puolustava taho olisi mies ja syyttävä puoli nainen, niin ainakin tuon positiivisen diskriminaation mallin mukaan naista pitäisi suosia tässäkin tapauksessa. Vai tulisiko oikeuden sittenkin olla sokea? Voiko tasa-arvo ja oikeudenmukaisuus esiintyä samassa ajatuksessa. Luulisi näiden kahden kävelevän käsikädessä, toisaalta kaunokirjallinen historiamme kuten maailman historiakin tuntee lauseen "kaikki ovat tasa-arvoisia, toiset vain ovat tasa-arvoisempia kuin toiset", jonka pitäisi toimia varoittavana esimerkkinä siitä kun vallankumous syö lapsensa.

Olen pitänyt jotenkin outoina ajatuksia, että naisten pitäisi syrjäyttää mies kaikilta aloilta ja antaa valta kokonaan naiselle, koska a) naiset eivät aloita sotia, b) naiset haluavat hoivata ja rakentaa kun miehet haluavat räjäyttää ja tuhota, c) sairaanhoitajat saisivat kaikkialla inhimilliset olosuhteet. Ymmärrän kyllä ajatuksen puolen, mutta minun mielestäni a) minun arkipäivän kokemukseni osoittavat yllättäen toista ja b) se olisi taas uuden sukupuoliroolin rakentamista. Ei minusta äidit ole välttämättä sen parempia huoltajia kuin isät vain sukupuolensa takia. Sen enempää kuin miehet olisivat jotenkin putkiaivoisempia, sotaisampia tai jotain muuta kuin naiset - automaattisesti.

Feminismissä ei pitäisi olla niinkään kyse biologiasta. Kyllä minä voin tunnustaa, että vain nainen voi synnyttää ja mies on keskimääräistä vahvempi (vaikka minua vahvempiakin olen tavannut), mutta uskon, että tämän voi tunnustaa kuka tahansa ihminen maan päällä, joten siitä tuskin kannattaa vääntää tuota peistä. Sanotaan myöskin, että naiset rakastavat lapsiaan enemmän kuin miehet. En tiedä mihin tuo perustuu, mutta voin myöntää, että sitä suhtautuu toiseen ihmiseen varmasti aika eri tavalla kun kantaa sitä sisällään keskimäärin 9 kuukautta. Miehen suhteen pitäisi olla lapseen kait jotenkin aliarvioiva ja semmoinen, että isän ja lapsen pitää rakentaa luottamusta välilleen ennen kuin juttu alkaa synkaamaan ja rakkaudesta tulisi ehdotonta. Varsinkin kun mies halusi vain saada pussit tyhjäksi. Vastustan jollain moraalisella tasolla kahta edellistä argumenttia sekä myöskin tieteellisillä perusteilla kunnes nämä asiat voidaan todistaa.

Milton Friedman: Vapaan kaupan ja köyhien puolustaja?

[sarkasmi]
Yhtiöiden ainoa moraalinen velvollisuus on tuottaa voittoa omistajilleen.
[/sarkasmi]

Tämä on yksi Milton Friedmanin ydinajatuksista, ei tietenkään ainoa. Mutta miten omistajat suhtautuvat yrityksiinsä? Onko ainoa ajatus tuottaa voittoa?

Joidenkin mielestä kyllä. Joillekin se on muutakin. Joillekin yritysten toiminta on se idea, jolle luovutetaan aikaa ja energiaa. Jopa piensijoittaja saattaa kokea, että tukee yhteiskunnan toimintaa sijoittamalla kotimaiseen yritykseen. Elisan suurten irtisanomisten kohdalla luin yhden mielipidekirjoituksen Helsingin sanomista, jossa yksi piensijoittaja koki, että ei hän halua suurempia voittoja irtisanomisten kustannuksella.

Vaikka jotkut pitävät Friedmania suurena Jumalana, koska hän vastusti vahvasti säätelyä ja sosialismia. Toiset pitävät häntä suurena saatanana tämän takia.

Friedman ei kuitenkaan ole näin yksioikoinen ajattelija. Hänkin on ihminen eikä ihmisiin tai ajatuksiin pidä suhtautua mustavalkoisesti.

Vaikka Friedman pitää monetaarista talousfilosofiaa kaiken perustana on hän kirjoittanut monesta muustakin. Muun muassa hän on yrittänyt sovittaa vero- ja kilpailuyhteiskunnan välistä ristiriitaa. Ja tämä ei ole mikään maailman yksinkertaisin asia. Toisaalta pitäisi kyetä mahdollistamaan kenelle tahansa niin suuri valta ja omaisuus kuin mahdollista ja samaan aikaan pitäisi kyetä estää niitä ihmisiä syrjäytymästä, jotka eivät kykene kilpailemaan muiden ihmisten kanssa. Tämä on joillekin elämän ja kuoleman kysymys. Varsinkaan urbaanissa yhteisössä agrikulttuurille ei ole tilaa. Näinä erikoistumisen aikoina ihmisille ei välttämättä kehity kaiken kattavaa tietotaitoa pärjätä yhteiskunnassa.

Milton Friedman tarjosi vastineeksi kansalaispalkkaa sekä negatiivista tuloverotusta eli sitä, että ihmiset, jotka tienaavat jonkin tietyn tulotason alle saisi tulonsiirtona korvauksen niiltä, jotka tienaavat enemmän. Tämä pyyhkisi paljon byrokratiaa pois sekä poistaisi ainakin osan siitä, jota sosiaaliturvan tarvitsijat kutsuvat välillä "kyykyttämiseksi", "alistamiseksi" ja "nöyryyttämiseksi".

Karl Marxilla ja Milton Friedmanilla olisi paljon keskusteltavaa kahvin äärellä. Valitettavasti Marx on kuollut. Jatkakaamme keskustelua, ei jätetä sitä kuolleitten jättiläisten hartioille.

tagit: politiikka, filosofia

Semanttisesta individualismista

Tänään olen palannut erääseen teini-iässä suunnattoman paljon henkisiä voimavaroja vaatineeseen filosofian osa-alueeseen, jonka määrittelevä kysymys on mitä on tieto? Palasin tähän teemaan luettuani John Locken kritiikkiä.
Tärkeintä näissä kysymyksissä ei ole henkilö John Locke. Filosofian historioitsijoita kiinnostaa kuitenkin myös se, mitä joku on esittänyt, mutta myös kuka tämä henkilö on tai on ollut. Loukkaisin näitä henkilöitä, jos en kertoisi jotain John Lockesta.
John Locke (s. 1632, k. 1704) oli poliittinen kähmijä, joka eli osan elämästään maan paossa osallistuttuaan sellaiseenkin silloin arkipäiväiseen politiikan tekemiseen eli attentaatin yrittämiseen. Hän myös seurusteli sellaisten nykyään varsin tunnettujen ihmisten kanssa kuin Isaac Newton (jota voitaisiin kutsua mekanistisen fysiikan isäksi) ja Robert Boyle (kemian parissa puuhastellut tiedemies).
Hän tuli tunnetuksi nimenomaan tieto-opillisen filosofian harrastamisesta. Eikä tieto-oppi oli mikään elitistinen filosofian suuntaus vaan siitä saa myös varsin maukasta erikoistehosteilla kromattua viihdettä kuten Matrix-elokuva osoitti.

Siirtyäkseni sitten itse ajatukseen, tällä kertaa semanttiseen individualismiin. Aluksi haluaisin kuitenkin hieman määritellä lyhyesti ja tietenkin ympäripyöreästi sanat semanttinen ja individualismi, jotta en karkoita ketään vaikeasti luettavalla tekstillä. Röyhkeällä popularisoinnilla altistan itseni ja ajatukseni myös kritiikille, mitä pidän tietenkin luvallisena, jopa suotavana.
Semantiikka on tieto-opin osa-alue, jonka harjoittamisena voidaan pitää viestinnän tutkintaa. Semantiikan pioneerina tunnettu (vaikkakin ehkä paremmin kirjailijana) Umberto Eco on käsitellyt väärin ymmärtämisen ideoita varsin viihdyttävästi muun muassa kirjoissaan Edellisen päivän saari ja Ruusun nimeen. Kykenin näköjään kirjoittamaan semantiikasta jo kaksi lausetta ilman, että kerroin millään tavalla suoraan, mitä semantiikka on? Neljännessä lauseessa korjaan tämän kertomalla, että semantiikka kärjistäen tutkii sitä, että mitä me viestimme ja miten meidän viestintä ymmärretään.
Semantiikkaan kuuluu myös se komiikan laji, jossa ihmiset ovat puhuvinaan samasta asiasta, mutta eivät puhukaan, eli sitcomista. Kuvitelkaapa Frendit-sarjan jakso, jossa Rosso (David Schwimmer) yrittää kertoa jotain jurakaudesta ja aina niin sympaattinen Joey (Matt LeBlanc) luulee, että Rosso puhuu elokuvasta Jurassic park.
Individualismi on taasen oppi, joka korostaa ihmisen itsenäisyyttä. Eksistentialistit huutavat tässä kohden, että se tarkoittaa ihmisen yksinäisyyttä ja tarkoituksettomuutta. Individualismi tarkoittaa kuitenkin yksilölähtöistä oppia erotuksena humanismista, jonka voidaan katsoa olevan ihmisestä lähtöisin olevaa.

Semanttinen individualismi tarkoittaa sitä, että ihmisten antamia merkityksiä tulee tarkastella tietystä näkökulmasta. Oletetaan, että kaksi ihmistä saattaa nimittää jotain asiaa vaikkapa ”Itsenäisyyspäivän vastaanotoksi”. Meillä on paljon syytä olettaa, että näillä kahdella ihmisellä on paljon toisistaan poikkeavaa tietämystä maailmasta, joten he todennäköisesti ymmärtävät ”Itsenäisyyspäivän vastaanoton” hieman eri tavoin.
Kuvitellaanpa, että nämä kaksi henkilöä, nimetään heidät vaikka Lockeksi ja Liebnitziksi. Locke on kiinnostunut suunnattomasti historiasta, häntä viehättää erityisen paljon toisesta maailmansodasta kertova kirjallisuus. Liebnitz taas on ihminen, joka on kiinnostunut musiikista kuin Reinikainen linnuista.
Nyt avataan telkkari ja katsotaan Itsenäisyyspäivän vastaanottoa. Locke ja Liebnitz katselevat lähetystä sohvalta vierekkäin. He molemmat antavat merkityksiä Itsenäisyyspäivän vastaanotolle. Lockelle tulee mieleen paljon asioita toisesta maailmansodasta, Suomen itsenäistymisestä ja monista vuosista, jolloin Suomi on elänyt pelossa, että tämän rakkaan maan itsenäisyys katoaa jonnekin. Hän näkee Itsenäisyyspäivän vastaanotossa merkityksen, jolla kunnioitetaan sotiemme veteraaneja, jotka taistelivat sen puolesta, että suomalaisilla miehillä olisi mahdollisuus suorittaa siviilipalvelus[sic].
Liebnitzia ei nyt niin tuo historia kiinnosta, mutta musiikki, tuo voima vahva, saa hänet herkistymään. Hän ei tunne Porilaisten marssin historiaa, mutta hän tuntee Porilaisten marssin musiikin kielen. Häneen vetoaa jokainen mahtipontinen isku kuin tuhat volttia.
Molemmat liikuttuvat katsoessaan lähetystä. He saattavat kuvitella, että he molemmat liikuttuvat samasta syystä, vaikka näin ei ole, kuten tiedämme. Meillähän on mahdollisuus tarkastella tätä fiktiivistä näkökulmaa Jumalan perspektiivistä, mikä on taiteilijoiden etuoikeus.

Miksi semanttisesta individualismista pitäisi sitten olla kiinnostunut? Koska se osoittaa meidän olevan samanlaisia ja erilaisia yhtä aikaa. Se osoittaa, että meillä on erilaisia motiiveja. Miettimällä näitä asioita ja yrittämällä selvittää meidän erilaisuuttamme voimme päästä yksilöinä sellaiselle tasolle, että voimme kumartaa yhteen suuntaan pyllistämättä toiselle.
Sotiemme veteraanit ja heidän muistoaan kunnioittavat. Minä en kuulu kirkkoon, en ole suorittanut armeijaa enkä halua sotia. Tilanne oli toinen kuusikymmentä vuotta sitten. Kaikki kunnia sotien veteraaneille. Kunnia kaikille suomalaisille, venäläisille, saksalaisille, yhdysvaltaisille, japanilaisille ja muille monien maiden kansalaisille. Teille, jotka olette tappaneet ja kuolleet mahdollisesti turhaan. Mahdollisesti sen takia, että ette ole jaksanut pohtia riittävästi ihmisten erilaisuutta.

Tässä uusi motto ihmiskunnalle: kun tapaatte jotain vierasta, laittakaa varmistin päälle.

tagit: politiikka, filosofia

Pelien sielu, kummallisia analogiota

On olemassa kolme peliä, joilla väitetään olevan säännöt, joita soveltamalla ei voi hävitä. Nämä kolme peliä ovat shakki, huumori ja politiikka.

Shakin sanotaan olevan puhdasta matematiikkaa. Ne, jotka näin sanovat, eivät ymmärrä pelin luonnetta, sen sielua. Shakissa on säännöt ja niitä rikkomalla häviää. Shakkipelien määrä on rajaton. Shakin mieluisuutta on kritisoitu juuri tällä matemaattisuudella, että kun laskee vain oikein, voittaa. Tämä ei pidä paikkaansa. Hyvin laskettu peli johtaa voittoon vain jos on laskenut paremmin kuin toinen. Etäisesti saattaa olla mahdollista, että on olemassa shakkipeli, joka on voittamaton. Vasta sen löytyminen lopettaisi shakin.

Palatakseni kuitenkin pelin matemaattisuuteen. Shakkipelit nimetään yleisesti nimillä kuka vastaan ketä, missä ja milloin. Ensin mainittu on pelannut valkoisilla nappuloilla. Pelit eivät kuitenkaan etene kuin puitesääntöjen mukaan. Jokainen siirto on jollain tavalla harkittu, mutta saman aikaisesti leikittelevä. Jos näin ei olisi, niin ei shakki vaatisi edes mitään lautaa. Ihmiset voisivat pelata shakkia tämmöisellä dialogilla:
- Kempinski-Shaposhnikov, Moskova, 2006, valkea voittaa.
- Pyh, Seres-Hoffmann, Budapest, 1999
- Päättyy myös häviöön. Saat valita, se on joko Bartel-Gajewski, Puola tai sitten Dautov-Palac, Wien, 1996. Voit ottaa myös Istratescu-Pedersen, Kavala 2002. Joka tapauksessa musta voittaa.
- Hitto. Otetaan uusi matsi.

Jos shakki olisi tämän kaltaista, silloin kritiikki olisi perusteltua. Mutta shakilla on sielu, johon sisältyy tunteita, luovuutta ja vaihtoehtojen kokeilua kuten kaikkeen inhimilliseen toimintaan.

Renessanssin aikoihin Euroopan hovinarrit kokoontuivat yhteen kertomaan vitsejään. Lopulta he päätyivät siihen, että vitsejä on rajallinen määrä, joilla on vain paikallisia variaatioita. Henkilöiden nimet ja tapahtumien paikat vaihtuvat, mutta vitsien mekaniikka on aina samanlainen.

Tähän liittyy anekdootti. Seuraavalla kerralla kun narrit kokoontuivat. He kertoivat vitsejä pelkillä numeroilla.
- 12.
- Hah, hah, hah.
- 29.
- Hah, hah, hah.
- 42.
- Hah, hah, hah.
- 14 ja perään kolme.
- Hah, hah, hah.
Kun narrit olivat lopettaneet nauramisen viimeiselle vitsille, yksi narreista alkoi nauraa. Muut ihmettelivät tätä. Yksi narreista meni kysymään nauravalta narrilta, että etkö sinä ole kuullut jo tämän aikaisemmin. Kaikkihan nämä vitsit tietävät.
- Ei se ole se vitsi, vaan miten hän sen kertoi, sanoi naurava narri hekotusten välistä.

Huumorillakin on sielu. Vaikka kaikille komiikan lajeilla voidaan antaa säännöt. Voimme nimetä monenlaisia alakategorioita huumorille. Parodia, farssi, satiiri, sarkasmi, stand-up, musta huumori, alapäähuumori, kirjahuumori, insinöörivitsit, sitcom, slapstick, yms. Silti emme voi koskaan laskea sen varaan, että nämä naurattaisivat. Liian mekaaninen huumori on kuivaa huumoria. Huumorista ei sovi laskea leikkiä, paitsi jos on tosissaan. Stand-up koomikon liian laskelmoitu ohjelma johtaa helposti Kuolemaan lavalla, kuristumiseen ja hapen loppumiseen. Tässäkin on poikkeuksia. Huono huumori on aina huonoa huumoria, paitsi laskelmoitu huono huumori on aina hyvää huumoria, paitsi silloin kun se on joko laskelmoitua tai huonoa.

Politiikalla väitetään olevan sääntöjä. Machiavelli, Platon, Suvi-Anne Siimes, Lasse Lehtinen ja Alexander Stubb ovat kaikki kirjoittaneet politiikasta itsessään. He ovat luoneet sääntöjä sille, että miten ja missä pitää vaikuttaa. Mitä politiikka on ja niin edelleen. Mutta siltikään tämä yhteiskunnan rakennus ei pysy pystyssä vaan on jatkuvassa muutoksen tilassa. Tähän haluan liittää pari mukaelmaa aiheesta varmuus ja epävarmuus.
1. Jos jokin on varmaa, se on epävarmuus.
2. Jos jokin on varma, niin se on aivan varma.
Jälkimmäinen on Matti Nykäsen.

Politiikalle on myös sielu. Sitä ei ole sidottu sääntöihin tai lakeihin. Se ei ole matematiikkaa sen enempää kuin shakki. Siinä ei ole yhtään enempää laskelmointia kuin huumorissa. Silti se pystyy yllättämään. Se pystyy antamaan ajatuksille siivet paljon yllättävämmin kuin Red Bull. Politiikka naurattaa joskus enemmän kuin huonosti laskelmoitu hyvä huumori.

Jos jotain voin sanoa näistä sanoa, niin sen, että ei ole yllätys, että kaikissa totalitaristisissa maissa satiiri on kielletty. Demokratiassa kielletään olmitkin.

tagit: filosofia

Peruskoulufilologiaa sanomalehdistä

Aamulehti tuli postilaatikosta vähän aikaa sitten. Aamulehti on siis Helsingin sanomat. Tiedän, että se on aamulehti, koska se tuli aamulla. Iltalehti tulee illalla.

Näin ei tietenkään ole. Molemmat, tai jopa kaikki kolme, tulevat aamulla.

Aamulehteä toimitetaan Tampereelta, Iltalehteä Helsingistä, vaikka Helsingissä aamu tulee hieman aikaisemmin kuin Tampereella. Tällä ei ole väliä, koska molemmat kaupungit sijaitsevat samalla aikavyöhykkeellä.

Mutta miten voi ilmestyä samanaikaisesti sekä aamu- että iltalehti?

Toimitus huomauttaa, että kello on 6:40. Joidenkin mielestä vielä yö.

tagit: filosofia, huumori

Poliisien valtaoikeudet

Poliisien valtaoikeuksia laajennetaan pienissä ja välillä hieman suuremmissakin erissä. Terrorisminvastainen sota on saanut monenlaiset puolifasistit ja totalitaristit liikkeelle. Huolestuttavaa onkin nähdä, että kansanedustajatkin ovat lähteneet mukaan tähän laajamittaiseen yksityisyyden suojan, ihmisten oikeuksien ja vapauksien kaventamiseen.

Arbiksella, Ruotsinkielisellä työväenopistolla, järjestetään 1.-2.4. Suomen sosiaalifoorumi. Sunnuntaina kello 10-12 Etelä-Suomen Vasemmistonuoret järjestää seminaarin aiheesta "Poliisien valtaoikeudet ennen, nyt ja tulevaisuudessa". Alustajia ja puhujia etsitään nyt kissojen ja koirien kanssa. Kaksi panelistia ja tilaisuuden puheenjohtaja on varmoja. Alustajat taasen lähtevät mukaan ja peruvat. Ajankohta ei käy kovinkaan monelle.

Tänään pyysin Kari Rajamäkeä puhumaan ja osallistumaan paneeliin. Hän olisi mitä erinomaisin ja arvovaltaisin henkilö kertomaan poliisien valtaoikeuksista. Olihan hän valmistelemassa kyseistä lakia virkamiestyöryhmässään. Nähtävä on, että terrorisminvastaisessa sodassa on oltava aina eturintamassa ja taisteltava maalla, merellä ja ilmassa. Loppua ei ole nähtävissä. Seuraavaksi ihmisiä voidaan pidättää määräämättömäksi ajaksi terrorismista epäiltynä. Tätä tuskin ehdotetaan suoraa, mutta rajaa tultaneen siirtämään päivä kerrallaan. Aluksi voi pitää pidätettynä kolme päivää ilman syytettä, sitten neljä, sitten kuusi, sitten "miksei samantien 14 päivää?"

Olen kysynyt myös Lauri Oinosta (kesk.), Petri Saloa (kok.) ja Leena Harkimoa (Kok.). He kun puolustivat näkyvästi hallituksen esitystä uudeksi poliisilaiksi. Vastustajiin voidaan laskea luettavaksi ainakin Erkki Pulliainen (Vihr.), jota olen myös pyytänyt kertomaan poliisilain valmistelusta.

Mutta tuosta listasta voi päätellä, että ne pahimmat fasistit löytyy Kokoomuksen ja Keskustan riveistä. Onneksi kumpikaan puolue ei ole umpitäynnä näitä totalitaristeja.

Turhauttavaa tämä on sekä ihmisoikeusaktivisteille että Orwellilaisille runoilijoille. Missäköhän menee poliisivaltion raja? Onko se jo ylitetty? Vai onko vielä tulossa jotain lisää? Poliisivaltiossa viranomaisten toimintaa ei säätele lait. Voisiko poliisivaltioon päätyä myös niin, että lailla säädetään poliisille kaikkien ihmisten ylitse menevä valta? Näihin kysymyksiin toivottavasti saamme vastauksen 2.4.

Jos emme, kysymykset ovat käyneet tarpeettomaksi.

Pablo Nerudan muistolle.

tagit: politiikka, filosofia
Technorati Pablo Neruda, poliisien valtaoikeudet, terrorisminvastainen sota, poliisivaltio, Kari Rajamäki, Petri Salo, Leena Harkimo, Erkki Pulliainen, poliisilaki 2004, fasistit, Keskusta, Kokoomus, vihreät, orwell, ihmisoikeusaktivistit, ihmisoikeudet, Suomen sosiaalifoorumi, 2006, terrorismi, epäilty, Lauri Oinonen.