Näytetään tekstit, joissa on tunniste uusliberalismi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste uusliberalismi. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai, lokakuuta 31, 2010

Kommunismi on totalitarismia eli uusliberalismia eli fasismia eli huutele vain ohi

Olen lueskellut Uuden suomen puheenvuoroja (eli siis blogeja). Kova mesoaminen homojen epäihmisyydestä sekä ihmisoikeuksien puolesta puhuminen on saanut itseni niin turraksi, että en ole oikein jaksanut edes harkita aiheesta kirjoittamisesta. On tullut ähky.

Kaikkien näiden "homot on saatanasta" otsikoiden jälkeen silmiin osui hämärällä tavalla itsestäänselvältä kuulosta otsikko Orwell oli kommunisti.

Piraattipuolueen Harri Kivistö kirjoitti vaatimattomasti hankaluudesta ymmärtää vasemmiston ja oikeiston käsitettä. Ironista kyllä viimeistään kommentit todistavat hänen tekstinsä osuvuuden.

Oman vaatimattoman tulkintani mukaan Harri Kivistö yritti vain osoittaa, että kommunismi ei ole yhtäkuin totalitarismi eikä uusliberalismi tee kaikista köyhiä, vaikkain molemmille tulkinnoille löytyy tilaa. Ehkäpä hän kuitenkin yritti viljellä ajatusta, että kaikki kommunistit eivät halua rakentaa tiukan hierarkista valtio-omisteista kauhuvaltiota, joissa ihmisoikeudet ovat vain julistuksia. Ehkäpä hän kuitenkin yritti vain nostaa esille ajatusta, että kaikki oikeistolaiset eivät ole vain omaa etuaan ajavia pröystäilijöitä, joilla ihmishenget ovat vain rahan mittayksikkö.

Kommenttien ironisuus on siinä, että kommentoijat lähtevät joko haukkumaan vasemmistoa tai oikeistoa kaikista rikoksista joita vasemmisto/oikeisto/"lisää omasi" on tehnyt.

Tässä muutama kommentti, jotka nostan esille ilmestymisjärjestyksessä:
"kirjassaan katalonia, katalonia orwell kyllä katselee espanajalaisten meininkiä hvuvittuneen siirtomaaherran asenteella. mutta tietenkin luet kirjoja eri tavalla kuin minä. olen eksegeetti ja etsin eri yhteyksiä ja motiiveja muualtakin kuin raamatusta." -Torsti Äärelä

"Orwell oppi vasemmalla kaikki vasemmistolaisuuden perkeleelliset vivahteet. "Eläinten vallankumous" kertoi kommunismista ja "Vuonna 1984" sosialismin huipentumasta eli sosiaalifasismista, johon siirrytään sosiali"demokratian" kautta." -Vieras

"Suomessa ei voi erottaa oikeistoa (liberalismia) ja vasemmistoa (sosialismia), koska kaikki on vasemmistoa." -Vieras

"Nimenomaan OLI kommunisti/sosialisti. Mutta tervehtyi/viisastui myöhemmin" -Vieras (puhuu siis Orwellista)

Tästä pidän erityisesti sen raskaan päättelyn ja runsaiden kirjoitusvirheiden takia: "Oli miten oli voisiko joku kertoa mitä yhteistä on USA:lla ja Orwelilla
Paitsi se USA on kaksinaismoraalin huippuvaltio niin kuin 1984 kirja.
Mitä sitten Neuvostoliitoon ja varsovanliiton valtiot, myöhemmin Venäjään ja Kiina sekä tietysti USA, niin kaikki ovat minulle kirosanoja jo kouluajoilta, koska saimme luke DDR:ssä panettuja historiankirjoa joilla oli määratty värisävy.Lisäksi joskus aikoinaan kun Suomessa oli ensimmäinen USA buumi joskus 1980 luvulla lähinnä ajustusmailmallisesti. Satuin tekemään jonkilaisen tutkielman kyseisestä valtiosta, tuli mieleeni että miksi ihannoida sellaista valtio mikä läpeensä mätä kun silloinen Nevostoliitto." -Hannu Juurmaa

"Ei voisi vähempää kiinostaa kyseinen huomio, jos milipide harmitaa se ei ole minun syy. En kannata mitään puoluekantaa enkä tule kannattamaan" -Hannu Juurmaa

Mutta oikeasti kannattaa lukea Kivistön merkintä sekä sitä seuranneet kommentit.

torstaina, tammikuuta 24, 2008

Nyt se tapahtui

Yhdysvalloissa on nyt nähty se, miksi taloutta tulee säädellä. Vai onko? Koko homma on lähtenyt muutamista isoista asioista kuten esimerkiksi lainaamisesta sellaisille henkilöille, joilla ei pitäisi olla varaa maksaa lainojaan takaisin. Yleensäkin henkilö, jolla on joko pienet tulot tai maksuhäiriöitä osoittaa jollain tavalla, että pankin ei kannata lainata heille. Jos pankit eivät voi lainata ihmisille rahaa korkoa vastaan, osa pankkitoiminnan ideasta vesittyy.

Okei, homma on toiminut pankkien kannalta hyvin, he ovat saaneet myytyä korkeakorkoisia subprime-nimisellä korolla lainoja, jotka on sidottu asuntojen hintoihin. Näiden superlainojen korko onkin ollut 12 prosenttia. Niin kauan kuin asuntojen hinnat ovat jatkaneet nousuaan ei mitään ongelmaa ole ollut nähtävissä, mutta heti kun asunnon hintaan on tullut pienikin lasku, niin se on meinannut helposti asunnon pakkohuutokauppaamista.

Okei, ei siinä vielä pankin näkökulmasta mitään, lainanottajahan on vasta kusessa. Mutta kun pankkikaan ei ole sitten saanut myytyä taloa lainatulla hinnalla. Okei, nyt on kusessa myös pankki. Ei tietenkään yhden talon takia vaan useiden.

Okei, nyt sitten ihmiset ovat varattomia eivätkä pysty enää vinguttelemaan visaansa, koska luottotiedot ovat menneet eikä käteisvarat riitä kuin ulosottoon. Okei, eipä hätää. Pankit ovat tarjonneet sitten luottotietonsa menettäneille luottoa ilman tarkistamatta näiden luottotietoja. Tämä on onnistunut, jos heillä on ollut käteisvaroja hieman osoittaakseen, että pystyvät maksamaan luotot takaisin.

Okei, mutta nyt kun on jo ennestään ylivelkaantunut, niin miten sitä voi kuvitella maksavansa uudet velkansa takaisin, kun ei vanhoistakaan selviä enää.

Ehkä Yhdysvalloissa voitaisiin kokeilla jälleen jotain New deal -tyyppistä ohjelmaa, jossa valtio osallistuu talouden sääntelyyn esimerkiksi kasvattamalla julkista sektoria, joka rahoitettaisiin nostamalla varakkaimpien veroja, ottamalla uusia ympäristö- ja varallisuusveroja käyttöönsä.

Muutama uusliberalismin kriitikko on tainnut varoitella jotain tämmöistä. Joku vihreitä arvoja sisäistänyt henkilö on ehkä puhunut jotain kulutusyhteiskuntaa vastaan. Jossain vasemmalla on ehdotettu jonkinlaisia talouden sääntelyyn liittyviä toimenpiteitä sekä tulonsiirtoja. Opitaankohan tästä mitään?

sunnuntai, marraskuuta 18, 2007

Illallinen uusliberalismin kanssa

Illallinen uusliberalismin kanssa
Kokkeina Heikki Patomäki, Markku Koivusalo ja Petr Rehor

Kiila järjestää torstaina 22.11.2007 ravintola Zinnkellerissä (Meritullinkatu 25) Illallisen uusliberalismin kanssa kello 19.00. Paikalla on Heikki Patomäki keskustelemassa uudesta kirjastaan Markku Koivusalon ja Petr Rehorin kanssa. Tilaisuus on avoin kaikille. Ilmoittautumiset toivotaan etukäteen, mutta paikalle voi tulla ilmoittautumattakin.

Ilmoittautumiset ja lisätiedot:

Petr Rehor
taidemaalari
Kiila ry
046-8102061
petr.rehor@kolumbus.fi

Jaakko Vasankari
Sihteeri
Kiila ry
050-4362199
jage.vasankari@gmail.com