Näytetään tekstit, joissa on tunniste semiotiikka. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste semiotiikka. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai, lokakuuta 31, 2010

Kommunismi on totalitarismia eli uusliberalismia eli fasismia eli huutele vain ohi

Olen lueskellut Uuden suomen puheenvuoroja (eli siis blogeja). Kova mesoaminen homojen epäihmisyydestä sekä ihmisoikeuksien puolesta puhuminen on saanut itseni niin turraksi, että en ole oikein jaksanut edes harkita aiheesta kirjoittamisesta. On tullut ähky.

Kaikkien näiden "homot on saatanasta" otsikoiden jälkeen silmiin osui hämärällä tavalla itsestäänselvältä kuulosta otsikko Orwell oli kommunisti.

Piraattipuolueen Harri Kivistö kirjoitti vaatimattomasti hankaluudesta ymmärtää vasemmiston ja oikeiston käsitettä. Ironista kyllä viimeistään kommentit todistavat hänen tekstinsä osuvuuden.

Oman vaatimattoman tulkintani mukaan Harri Kivistö yritti vain osoittaa, että kommunismi ei ole yhtäkuin totalitarismi eikä uusliberalismi tee kaikista köyhiä, vaikkain molemmille tulkinnoille löytyy tilaa. Ehkäpä hän kuitenkin yritti viljellä ajatusta, että kaikki kommunistit eivät halua rakentaa tiukan hierarkista valtio-omisteista kauhuvaltiota, joissa ihmisoikeudet ovat vain julistuksia. Ehkäpä hän kuitenkin yritti vain nostaa esille ajatusta, että kaikki oikeistolaiset eivät ole vain omaa etuaan ajavia pröystäilijöitä, joilla ihmishenget ovat vain rahan mittayksikkö.

Kommenttien ironisuus on siinä, että kommentoijat lähtevät joko haukkumaan vasemmistoa tai oikeistoa kaikista rikoksista joita vasemmisto/oikeisto/"lisää omasi" on tehnyt.

Tässä muutama kommentti, jotka nostan esille ilmestymisjärjestyksessä:
"kirjassaan katalonia, katalonia orwell kyllä katselee espanajalaisten meininkiä hvuvittuneen siirtomaaherran asenteella. mutta tietenkin luet kirjoja eri tavalla kuin minä. olen eksegeetti ja etsin eri yhteyksiä ja motiiveja muualtakin kuin raamatusta." -Torsti Äärelä

"Orwell oppi vasemmalla kaikki vasemmistolaisuuden perkeleelliset vivahteet. "Eläinten vallankumous" kertoi kommunismista ja "Vuonna 1984" sosialismin huipentumasta eli sosiaalifasismista, johon siirrytään sosiali"demokratian" kautta." -Vieras

"Suomessa ei voi erottaa oikeistoa (liberalismia) ja vasemmistoa (sosialismia), koska kaikki on vasemmistoa." -Vieras

"Nimenomaan OLI kommunisti/sosialisti. Mutta tervehtyi/viisastui myöhemmin" -Vieras (puhuu siis Orwellista)

Tästä pidän erityisesti sen raskaan päättelyn ja runsaiden kirjoitusvirheiden takia: "Oli miten oli voisiko joku kertoa mitä yhteistä on USA:lla ja Orwelilla
Paitsi se USA on kaksinaismoraalin huippuvaltio niin kuin 1984 kirja.
Mitä sitten Neuvostoliitoon ja varsovanliiton valtiot, myöhemmin Venäjään ja Kiina sekä tietysti USA, niin kaikki ovat minulle kirosanoja jo kouluajoilta, koska saimme luke DDR:ssä panettuja historiankirjoa joilla oli määratty värisävy.Lisäksi joskus aikoinaan kun Suomessa oli ensimmäinen USA buumi joskus 1980 luvulla lähinnä ajustusmailmallisesti. Satuin tekemään jonkilaisen tutkielman kyseisestä valtiosta, tuli mieleeni että miksi ihannoida sellaista valtio mikä läpeensä mätä kun silloinen Nevostoliitto." -Hannu Juurmaa

"Ei voisi vähempää kiinostaa kyseinen huomio, jos milipide harmitaa se ei ole minun syy. En kannata mitään puoluekantaa enkä tule kannattamaan" -Hannu Juurmaa

Mutta oikeasti kannattaa lukea Kivistön merkintä sekä sitä seuranneet kommentit.

perjantaina, huhtikuuta 11, 2008

Perusjuttuja

Uusimmassa Venäjää käsittelevässä Liberossa on mukana myös uusi Kähkiksen kulma. Nimimerkki Kähkis (Mikko Kähkönen) kirjoittaa lyhyesti kiistattomia tosiasioita. Uusi palsta alkoi merkinnällä kansalaispalkan muuttumisesta perustuloksi. Perustulo on universaali, kun taas kansalaispalkka on paikallinen vaatimus. Tällä logiikalla Kähkis vaatii myös kansalaissodasta puhumisen perussodasta puhumiseksi.

Idea on loistava. Logiikka on loistava. Tahtoisin jatkaa tätä myös nationalismista. Nationalismia ei ole käännetty suoraan suomeksi, vaan käännökseksi kelvatkoon kansallisuusaate. Nämä molemmat kääntyvät uudessa kielessämme perusismiksi ja perusaatteeksi. Näitä aatteita kannatetaan Ahvenanmaalla, Suomessa, Kosovossa sekä Serbiassa. Perusaatteet tutuiksi.

Puolueista muutamat joutuvat vaihtamaan nimeä. Kansallisen kokoomuksen tulee vaihtaa nimensä, mutta miksi? Perusteellinen kokoomus? Peruskokoomus? Koska yhdellä puolueella on jo perusnimitys käytössä, tulee se vaihtaa alkuperäiseen, eli Perussuomalaiset muuttaa nimensä Kansalaissuomalaisiksi. Näen jo miten tämä idea otetaan vastaan.

Blogistaniassa ja blogosfäärissa mielipiteitä ja asiantuntemustaan jakavat kansalaisjournalistit joutuvat tulevaisuudessa tyytymään perusjournalismin harjoittamiseen. Välineenä he joutuvat käyttämään kansalaismedian sijasta perusmediaa. Tästä ammatikseen kirjoittavat tulevat olemaan innoissaan.

Kaikenlaiset kansalaisvelvollisuudet muuttuvat perusvelvollisuuksiksi. Äänestämisestä, sotimisesta, kirkkojen polttamisesta ja Mannerheimille kumartelusta tulee aivan tavallisia perusvelvollisuuksia, joiden tekemiseen joutuvat osallistumaan kaikki sukupuolesta, iästä ja sukupuolisesta suuntautumisesta riippumatta. Tästä aiheesta parhaimman asiantuntemuksen tarjoava Kansallismieliset keskustelusivut muuttaa nimensä Perusmielisiksi keskustelusivuiksi. Samoin kaikki kansalaisfoorumit ovat tästä lähtien perusfoorumeita.

Kuten Perussuomalaisten kohdalla todettiin, niin perussanat on kuitenkin käännettävä kansalaissanoiksi. Peruskoulu muuttuukin kansalaiskouluksi. Perusopinnot muuttuvat kansalaisopinnoiksi. Ja sokerina pohjalla, Rolling Stonesin peruskeikkasetti muuttuu kansalaiskeikkasetiksi. Joten tämä orkesteri on syytä kutsua sitten paikalle kun vietämme perusjuhlapäiväämme 6.12. Silloin sopisi myös laulaa perustustenvälistä.

keskiviikkona, kesäkuuta 06, 2007

Näytelmä väliinputoajapolvelle

Tänään on se kauan odotettu ja kauhea ensi-ilta. Philip Ridleyn nuorisonäytelmä Kipinähai tulee Teatteri Beowulfin toimesta Kulosaaren kesäteatteriin. Näytelmän ohjauksesta on vastannut Eero Honka. Oma ensimmäinen on se tärkein, sen muistaa koko loppuikänsä. Siksi onkin tärkeää, että tämä esitys kuten kaikki muutkin tulevat menevät sillä tavalla, että ohjaaja voi olla ylpeä tekemisistään.

Näytelmän harjoittelu- ja tuotantovaiheessa törmäsin kyllä erikoiseen termiin "Väliinputoajasukupolveen". Tällä tarkoitetaan 11-17 vuotiaitten ryhmää, joille ei ole suunnattu omaa tuotantoa. Tämä on ihan varmasti fiksua segmenttiajattelua tuotannon näkökulmasta, mutta termiä pitää kyllä hioa.

Philip Ridleyn kirjoittama väkevä ja puhutteleva, mutta myös erinomaisen hauska ja vähäsen itkettäväkin näytelmä KIPINÄHAI (Sparkleshark) on Teatteri Beowulfin toinen ensi-ilta.
Philip Ridleyn näytelmä on saanut lukuisia palkintoja maailmalla - eikä ihme, sillä sen kuvaama karhea, mutta hellä nuorisojoukko ja heidän ongelmansa ovat juuri tätä päivää.
Teatteri Beowulfissa on huomioitu jo usean vuoden ajan, ettei niin sanotulle "väliinputoaja sukupolvelle" eli 11-17-vuotiaille ole valmistettu juurikaan heidän omannäköisiään ja juuri heitä puhuttelevia esityksiä. KIPINÄHAI on suunnattu juuri heille!
ENSI-ILTA Keskivikkona 06.06. klo 19.00
Muut esitykset ajalla 06.06.-20.06.
joka keskiviikko ja lauantai klo 19.00 SEKÄ sunnuntai klo 16.00

tiistaina, huhtikuuta 04, 2006

Peruskoulufilologiaa sanomalehdistä

Aamulehti tuli postilaatikosta vähän aikaa sitten. Aamulehti on siis Helsingin sanomat. Tiedän, että se on aamulehti, koska se tuli aamulla. Iltalehti tulee illalla.

Näin ei tietenkään ole. Molemmat, tai jopa kaikki kolme, tulevat aamulla.

Aamulehteä toimitetaan Tampereelta, Iltalehteä Helsingistä, vaikka Helsingissä aamu tulee hieman aikaisemmin kuin Tampereella. Tällä ei ole väliä, koska molemmat kaupungit sijaitsevat samalla aikavyöhykkeellä.

Mutta miten voi ilmestyä samanaikaisesti sekä aamu- että iltalehti?

Toimitus huomauttaa, että kello on 6:40. Joidenkin mielestä vielä yö.

tagit: filosofia, huumori