Kuka niitä kissavideoita oikein lähettää?

Koomikoksi kääntynyt fysiikanopettaja Tim Lee kertoo kuka lähettää kissavideoita toisten postilaatikoihin laittamalla poweria pointteihin.



Powerpointteja on ennenkin tehty huumorimielessä, koska niillä on helppo kertoa tarinoita. Tim Leen erikoisuus on kuitenkin se, että hän on oikeastaan powerpoint-koomikko. Hän on löytänyt oman äänensä jatkamalla opettajan habitustaan. Hän edelleenkin yrittää osoittaa miten maailma toimii yleisölle eli oppilailleen. Tietenkään kyseessä ei ole ihan aito tiede, vaan enemmänkin keksityllä todistusainestolla tehtyjä kaavoja, mutta se taas ei tarkoita, etteikö hänen juttunsa voisi olla tosia.

Rowan Atkinson kertoo juttuja uudesta testamentista

Kun Raamattua aina pistetään silloin tällöin uusiksi, huolimatta siitä, että osa tästä maailman ihmisistä ei usko, että Raamattua kirjoitetaan uusiksi. Se ei ole mikään uskon asia, vaan todellinen fakta. Eikä kirkko edes yritä salailla sitä, vaan kertoo julkisesti päivittäneensä kyseistä opusta.

Tässä olisi yksi ehdotus Raamatun uusimiseksi Rowan Atkinsonin tyyliin:

Lewis Black: Time for a dead president

Mikä voisi olla pelottavampaa kuin Ronald Reagan palanneena presidentin paikalle.

Demokratian viemisestä

Yhdysvaltalainen tapa viedä demokratiaa on hankala projekti, koska yhdysvaltalainen demokratia on kehittynyt tietyllä tavalla. Irakiin ja Afganistaniin vietävä demokratia on yhdysvaltalaista demokratiaa. Kuten Yhdysvallat itsenäistyessään demokratiaksi alkoi sodasta "miehittäjää" vastaan, niin Irakissa ja Afganistanissa ollaan nyt tässä vaiheessa.

Noin 100 vuoden päästä Irak ja Afganistan vapauttaa orjat ja 50 vuotta sen päälle niin naisetkin pääsevät äänestämään. Jos suomalaiset veisivät demokratiaa vaikkapa Irakiin, niin Irak kehittyisi jossain määrin eritavalla. Ensinnäkin Suomi miehittäisi Irakia noin 100 vuotta, mutta antaisi välillä mahdollisuuden valtiopäivien kokoontumisille. Jossain vaiheessa Suomi yrittäisi pakottaa kaikki irakilaiset oppimaan suomea. Tämän jälkeen Suomen pitäisi osallistua sotaan.

Yhdysvalloilla on toivottavasti mielessä joku maa 100 vuoden päästä, jonka kimppuun käydä. Suomen pitäisi pärjätä tässä kohtuullisen huonosti, sekä kieltäytyä rauhasta. Tämä johtaisi vallankumoukseen Suomessa ja Irak saisi itsenäisyytensä pyytämällä sitä Suomelta. Jotta tilanne etenisi kuitenkin samalla tavalla kuin Suomessa, niin irakilaisten pitäisi ensimmäiseksi käydä julistautumassa itsenäiseksi vaikkapa Japanissa. Japanilaisten pitäisi sanoa tässä vaiheessa irakilaisille, että "me emme teitä miehitä. Ei teidän tarvitse meiltä pyytää itsenäisyyttä."

Hovinarrit varioi

Tämän päivän stand-up voi olla poliittisesti vaarallista, mutta se saattaa yhtä hyvin olla päivän annos viatonta hupailua. Hovinarrit ovat aina varioineet samoja vitsejä, eikä se ole aina paha asia. Esimerkiksi kielelliset pienet ja suuret erot ovat stand-up koomikoille todellinen trilithium-kaivos. Vaikka nyt ei ole kyse mistään plagioinnista, sanan kielteisessä merkityksessä, niin joitain yhtymäkohtia voidaan löytää eri henkilöiden kertomista tarinoista.

Tässä Andre Wickström kertoo tanskan kielen vaikeasta ymmärrettävyydestä:



Sitten sama asia Robin Williamsin esittämänä skoteista:



Tätä kohtaa en saanut pätkittyä, mutta seitsemän minuutin kohdalla suunnilleen tulee se kansainvälinen kieli, jota ymmäretään kaikkialla. Ulkoisen ja sisäisen maailman välinen ristiriita ei ole pelkästään kaikessa mielenkiintoisuudessaan filosofien tai pilvenpolttajien työmaata. Stand-upin renessanssistit löytävät myös itsensä uuden, uljaan ja valloittamattoman korpimaan keskeltä, mahdollisesti hieman nolona:



technorati stand-up, Andre Wickström, Robin Williams, kielet, vertaileva kielitiede.

Pelien sielu, kummallisia analogiota

On olemassa kolme peliä, joilla väitetään olevan säännöt, joita soveltamalla ei voi hävitä. Nämä kolme peliä ovat shakki, huumori ja politiikka.

Shakin sanotaan olevan puhdasta matematiikkaa. Ne, jotka näin sanovat, eivät ymmärrä pelin luonnetta, sen sielua. Shakissa on säännöt ja niitä rikkomalla häviää. Shakkipelien määrä on rajaton. Shakin mieluisuutta on kritisoitu juuri tällä matemaattisuudella, että kun laskee vain oikein, voittaa. Tämä ei pidä paikkaansa. Hyvin laskettu peli johtaa voittoon vain jos on laskenut paremmin kuin toinen. Etäisesti saattaa olla mahdollista, että on olemassa shakkipeli, joka on voittamaton. Vasta sen löytyminen lopettaisi shakin.

Palatakseni kuitenkin pelin matemaattisuuteen. Shakkipelit nimetään yleisesti nimillä kuka vastaan ketä, missä ja milloin. Ensin mainittu on pelannut valkoisilla nappuloilla. Pelit eivät kuitenkaan etene kuin puitesääntöjen mukaan. Jokainen siirto on jollain tavalla harkittu, mutta saman aikaisesti leikittelevä. Jos näin ei olisi, niin ei shakki vaatisi edes mitään lautaa. Ihmiset voisivat pelata shakkia tämmöisellä dialogilla:
- Kempinski-Shaposhnikov, Moskova, 2006, valkea voittaa.
- Pyh, Seres-Hoffmann, Budapest, 1999
- Päättyy myös häviöön. Saat valita, se on joko Bartel-Gajewski, Puola tai sitten Dautov-Palac, Wien, 1996. Voit ottaa myös Istratescu-Pedersen, Kavala 2002. Joka tapauksessa musta voittaa.
- Hitto. Otetaan uusi matsi.

Jos shakki olisi tämän kaltaista, silloin kritiikki olisi perusteltua. Mutta shakilla on sielu, johon sisältyy tunteita, luovuutta ja vaihtoehtojen kokeilua kuten kaikkeen inhimilliseen toimintaan.

Renessanssin aikoihin Euroopan hovinarrit kokoontuivat yhteen kertomaan vitsejään. Lopulta he päätyivät siihen, että vitsejä on rajallinen määrä, joilla on vain paikallisia variaatioita. Henkilöiden nimet ja tapahtumien paikat vaihtuvat, mutta vitsien mekaniikka on aina samanlainen.

Tähän liittyy anekdootti. Seuraavalla kerralla kun narrit kokoontuivat. He kertoivat vitsejä pelkillä numeroilla.
- 12.
- Hah, hah, hah.
- 29.
- Hah, hah, hah.
- 42.
- Hah, hah, hah.
- 14 ja perään kolme.
- Hah, hah, hah.
Kun narrit olivat lopettaneet nauramisen viimeiselle vitsille, yksi narreista alkoi nauraa. Muut ihmettelivät tätä. Yksi narreista meni kysymään nauravalta narrilta, että etkö sinä ole kuullut jo tämän aikaisemmin. Kaikkihan nämä vitsit tietävät.
- Ei se ole se vitsi, vaan miten hän sen kertoi, sanoi naurava narri hekotusten välistä.

Huumorillakin on sielu. Vaikka kaikille komiikan lajeilla voidaan antaa säännöt. Voimme nimetä monenlaisia alakategorioita huumorille. Parodia, farssi, satiiri, sarkasmi, stand-up, musta huumori, alapäähuumori, kirjahuumori, insinöörivitsit, sitcom, slapstick, yms. Silti emme voi koskaan laskea sen varaan, että nämä naurattaisivat. Liian mekaaninen huumori on kuivaa huumoria. Huumorista ei sovi laskea leikkiä, paitsi jos on tosissaan. Stand-up koomikon liian laskelmoitu ohjelma johtaa helposti Kuolemaan lavalla, kuristumiseen ja hapen loppumiseen. Tässäkin on poikkeuksia. Huono huumori on aina huonoa huumoria, paitsi laskelmoitu huono huumori on aina hyvää huumoria, paitsi silloin kun se on joko laskelmoitua tai huonoa.

Politiikalla väitetään olevan sääntöjä. Machiavelli, Platon, Suvi-Anne Siimes, Lasse Lehtinen ja Alexander Stubb ovat kaikki kirjoittaneet politiikasta itsessään. He ovat luoneet sääntöjä sille, että miten ja missä pitää vaikuttaa. Mitä politiikka on ja niin edelleen. Mutta siltikään tämä yhteiskunnan rakennus ei pysy pystyssä vaan on jatkuvassa muutoksen tilassa. Tähän haluan liittää pari mukaelmaa aiheesta varmuus ja epävarmuus.
1. Jos jokin on varmaa, se on epävarmuus.
2. Jos jokin on varma, niin se on aivan varma.
Jälkimmäinen on Matti Nykäsen.

Politiikalle on myös sielu. Sitä ei ole sidottu sääntöihin tai lakeihin. Se ei ole matematiikkaa sen enempää kuin shakki. Siinä ei ole yhtään enempää laskelmointia kuin huumorissa. Silti se pystyy yllättämään. Se pystyy antamaan ajatuksille siivet paljon yllättävämmin kuin Red Bull. Politiikka naurattaa joskus enemmän kuin huonosti laskelmoitu hyvä huumori.

Jos jotain voin sanoa näistä sanoa, niin sen, että ei ole yllätys, että kaikissa totalitaristisissa maissa satiiri on kielletty. Demokratiassa kielletään olmitkin.

tagit: filosofia