Kuka niitä kissavideoita oikein lähettää?

Koomikoksi kääntynyt fysiikanopettaja Tim Lee kertoo kuka lähettää kissavideoita toisten postilaatikoihin laittamalla poweria pointteihin.



Powerpointteja on ennenkin tehty huumorimielessä, koska niillä on helppo kertoa tarinoita. Tim Leen erikoisuus on kuitenkin se, että hän on oikeastaan powerpoint-koomikko. Hän on löytänyt oman äänensä jatkamalla opettajan habitustaan. Hän edelleenkin yrittää osoittaa miten maailma toimii yleisölle eli oppilailleen. Tietenkään kyseessä ei ole ihan aito tiede, vaan enemmänkin keksityllä todistusainestolla tehtyjä kaavoja, mutta se taas ei tarkoita, etteikö hänen juttunsa voisi olla tosia.

Täydellisiä miehiä on vielä - teatterissa

Vaikka kukaan ei tätä usko, niin miehistä ei kerrota miehisiä tarinoita enään. Ei riitä, että on elokuvia, joissa ajetaan todella kovaa tosi päheillä autoilla eikä sekään, että miehet ovat kaikkea osaavia. Myös miehiä pitää käsitellä ns. laatikon ulkopuolella.

Kellariteatterissa pyörivä Täydelliset miehet - desperate supermen on todella suositeltava viihdespektaakkeli. Omat syyt mennä katsomaan löytyi näytelmän mainostekstistä. Mainoksen toinen virke kuului jo näin: "Lavalla kaksi täydellistä miestä: Mikkomarkus Ahtiainen ja Sami Roikola sekä täydellinen muusikko Kasper Mårtenson." Ehkä sanan täydellinen käyttäminen kahdesti yhdessä virkkeessä lupasi jo niin paljon, että mentävähän oli. Ja jo toisen kerran peräkkäin näyttelijä Mikko-Markus "Börsta" Ahtiainen osoittaa olevansa nero älykkään komedian kanssa.

Mirka Myllärin ohjaama Täydelliset miehet ovat tunti ja 20 minuuttia täydellisen nopeasti etenevää täydellistä musiikillista tykistä täydellisestä miehiin sekaantumisesta. En voi sanoa näytelmän muodosta vielä paljoa, koska se perustuu kuulemma muodoltaan Täydellisiin naisiin (Desperate housewives). Tämän takia minun on pakko tutustua tv-sarjaan. Näytelmän juoni on kuitenkin episodimaisesti rakennettu nopeatempoinen tutkimus miehestä. Ja miehenähän sitä on mahtava katsoa. Lavalla ei nähdä machomaisia idiootteja eikä romantiikan nälkäisiä gigoloja, vaan yleisö näkee kaiken siltä väliltä. Näytelmän jälkeen tulee olo, että monta tyhjää paikkaa Miehen kuvauksesta ja elämästä on täytetty. Useastihan tulee himo miestaiteilijalle tehdä kuvaus oikeasta miehestä, joka ei ole stereotyyppisesti vain jotain miehekästä. Näytelmä muistuttaa oikeasti ideaa Penismonologeista (näytelmää siitä, miltä peniksestä tuntuu).

En väitä, että sukupuolten välinen tasa-arvo olisi toteutunut tässä yhteiskunnassa tai missään muuallakaan, vaan väitän, että kolmannen aallon feministeillä on vielä paljonkin tehtävää tiedostamisen saralla. Täydelliset miehet on yksi osa tiedostamisprojektia. Myllärin näytelmä on oikeasti yksi pienellä budjetilla toteutettu osa vastausta, mitä pitäisi tehrä. Ehkä vain nähdä miehetkin muina kuin miehinä. Ei ole helppoa olla sekä tunteitaan ilmaiseva tai tunteitaan sulkeva, kun aina tekee väärin. Miehen osa on helppo, kun sen oikein oivaltaa, mutta se ei ole lähtökohtaisesti helppo. Sukupuolittuneet kasvatuskäytännöt (sosialisaatio) tekevät miehenkin elämästä hankalaa, kun sukupuolittuneet käsitykset valmiiksi jo rajoittavat käytöstä miehen tai naisen rooliin.

Vaikka väitänkin näytelmää hyväksi tavassaan käsitellä miestä, niin jään silti odottamaan penismonologeja. Sillekin olisi tilausta vielä.

Jeff Dunham - Achmed the Dead Terrorist

Luke Wilson tekee erikoisia elokuvia

Tulipahan nähtyä taas yksi Luke Wilsonin elokuva. Tällä kertaa My super ex-girlfriend. En ole mikään Wilson fani, mutta on myönnettävä, että hän lähtee mukaan erikoisiin elokuviin. Elokuvien tyylilaji on yleensä komedia tai ainakin musta sellainen. Katson tätä nyt Wilsonin näkökulmasta, vaikka elokuvassa näytteleekin Uma Thurman.

Elokuvan päähenkilö Matt Sanders (Luke Wilson) pokaa nörtiltä vaikuttavan naisen, Jenny Johnsonin (Uma Thurman) metrosta. Pian paljastuukin, että neiti onkin palvottu supersankari G-Girl (G-tyttö?), joka supervoimiltaan vastaa suunnilleen Teräsmiestä. Pian Matt haluaakin eroon uudesta tyttöystävästään, mutta Jenny ei haluakaan erota. Paljastuukin, että G-tyttö onkin mustasukkaista sorttia. Matt saa kokea naisen raivon koko vartalollaan. Lopun antikliimaksista riippumatta elokuva erottuu joukosta erikoisen vitsinsä takia.

Aikaisemmin arvioitu Idiocracy taas kertoo joko Luke Wilsonin rohkeudesta valita itselleen rooleja erikoisista elokuvista tai sitten hänelle ei vain tarjota muita.