Luke Wilson tekee erikoisia elokuvia

Tulipahan nähtyä taas yksi Luke Wilsonin elokuva. Tällä kertaa My super ex-girlfriend. En ole mikään Wilson fani, mutta on myönnettävä, että hän lähtee mukaan erikoisiin elokuviin. Elokuvien tyylilaji on yleensä komedia tai ainakin musta sellainen. Katson tätä nyt Wilsonin näkökulmasta, vaikka elokuvassa näytteleekin Uma Thurman.

Elokuvan päähenkilö Matt Sanders (Luke Wilson) pokaa nörtiltä vaikuttavan naisen, Jenny Johnsonin (Uma Thurman) metrosta. Pian paljastuukin, että neiti onkin palvottu supersankari G-Girl (G-tyttö?), joka supervoimiltaan vastaa suunnilleen Teräsmiestä. Pian Matt haluaakin eroon uudesta tyttöystävästään, mutta Jenny ei haluakaan erota. Paljastuukin, että G-tyttö onkin mustasukkaista sorttia. Matt saa kokea naisen raivon koko vartalollaan. Lopun antikliimaksista riippumatta elokuva erottuu joukosta erikoisen vitsinsä takia.

Aikaisemmin arvioitu Idiocracy taas kertoo joko Luke Wilsonin rohkeudesta valita itselleen rooleja erikoisista elokuvista tai sitten hänelle ei vain tarjota muita.

Tyhmien valtakunta

Kahdeksannentoista vuosisadan puolivälissä Charles Darwin esitteli teoriansa evoluutiosta ja luonnonvalinnasta. Alunperin teorian ensimmäisiä oivalluksia oli, että eri lajien ja rotujen sisällä tapahtuu pieniä muutoksia sukupolvien välillä. Nämä pienet muutokset, geenicocktail, ovat joko hyödyllisiä tai haitallisia. Lopulta hyödylliset selviytyvät heikkojen kustannuksella. Nämä hyödylliset geenit voivat olla hieman parempi näkö, hieman "älykkäämpiä" olentoja, hieman hyödyllisemmin sijoittuneita peukaloita kämmenessä. Tämä johti myöhemmin myös sosiaalidarwinismiksi kutsuttuun sosiologiseen teoriaan, jonka mukaan älykkäimmät ja vahvimmat tulisivat selviämään ihmiskunnassa, kun heikommat taas katoaisivat luonnonvalinnan kautta.

Nykyisin teoriaan on otettu mukaan populaationäkökulma. Tämän ajatuksen mukaan lajin selviytymisen kannalta ei ole pelkästään tärkeää yksilön selviytymisen kannalta hyödylliset ominaisuudet vaan myöskin kyky lisääntyä ja siirtää geenejään useampiin yksilöihin. Viime vuonna julkaistu Idiocracy kertoo humoristisen tarinan tämän jälkimmäisen oivalluksen todellisista seuraamuksista. Armeijassa työskentelevä Joe Bauers (Luke Wilson)osallistuu armeijan kokeeseen, jonka tarkoituksena on syväjäädyttää hänet vuodeksi ja herättää hänet sen jälkeen. Koe menee pieleen ja Joe herääkin 500 vuoden päästä tulevaisuudessa. Heikkoälyisten ihmisten jatkuva lisääntyminen älykkäimpien suosiessa uraa ja harkintaa, tekee ihmiskunnasta uskomattoman typerän.

Idiocracyn humoristinen dystopia osoittaa kuitenkin kaksi todellista uhkaa. Ympäristön sijoittaminen talouden, voittojen ja työpaikkojen jälkeen kakkoseksi voi johtaa katastrofiin, joka saattaa kumittaa ihmisen matkan maan päällä mahdollisesti tulevien eläinlajien ihmeteltäviksi. Toinen uhkakuva on meidän nykyinen ymmärryksemme. Ihmiskunta on jo heittänyt oman tuhonsa siemenet. Ei tarvita enää paljoa, jotta nykyinenkin ihmiskunta saattaa laiminlyödä ympäristön suojellakseen talouttaan, yritysten voittoja ja työpaikkoja.