torstaina, helmikuuta 11, 2010

Täydellisiä miehiä on vielä - teatterissa

Vaikka kukaan ei tätä usko, niin miehistä ei kerrota miehisiä tarinoita enään. Ei riitä, että on elokuvia, joissa ajetaan todella kovaa tosi päheillä autoilla eikä sekään, että miehet ovat kaikkea osaavia. Myös miehiä pitää käsitellä ns. laatikon ulkopuolella.

Kellariteatterissa pyörivä Täydelliset miehet - desperate supermen on todella suositeltava viihdespektaakkeli. Omat syyt mennä katsomaan löytyi näytelmän mainostekstistä. Mainoksen toinen virke kuului jo näin: "Lavalla kaksi täydellistä miestä: Mikkomarkus Ahtiainen ja Sami Roikola sekä täydellinen muusikko Kasper Mårtenson." Ehkä sanan täydellinen käyttäminen kahdesti yhdessä virkkeessä lupasi jo niin paljon, että mentävähän oli. Ja jo toisen kerran peräkkäin näyttelijä Mikko-Markus "Börsta" Ahtiainen osoittaa olevansa nero älykkään komedian kanssa.

Mirka Myllärin ohjaama Täydelliset miehet ovat tunti ja 20 minuuttia täydellisen nopeasti etenevää täydellistä musiikillista tykistä täydellisestä miehiin sekaantumisesta. En voi sanoa näytelmän muodosta vielä paljoa, koska se perustuu kuulemma muodoltaan Täydellisiin naisiin (Desperate housewives). Tämän takia minun on pakko tutustua tv-sarjaan. Näytelmän juoni on kuitenkin episodimaisesti rakennettu nopeatempoinen tutkimus miehestä. Ja miehenähän sitä on mahtava katsoa. Lavalla ei nähdä machomaisia idiootteja eikä romantiikan nälkäisiä gigoloja, vaan yleisö näkee kaiken siltä väliltä. Näytelmän jälkeen tulee olo, että monta tyhjää paikkaa Miehen kuvauksesta ja elämästä on täytetty. Useastihan tulee himo miestaiteilijalle tehdä kuvaus oikeasta miehestä, joka ei ole stereotyyppisesti vain jotain miehekästä. Näytelmä muistuttaa oikeasti ideaa Penismonologeista (näytelmää siitä, miltä peniksestä tuntuu).

En väitä, että sukupuolten välinen tasa-arvo olisi toteutunut tässä yhteiskunnassa tai missään muuallakaan, vaan väitän, että kolmannen aallon feministeillä on vielä paljonkin tehtävää tiedostamisen saralla. Täydelliset miehet on yksi osa tiedostamisprojektia. Myllärin näytelmä on oikeasti yksi pienellä budjetilla toteutettu osa vastausta, mitä pitäisi tehrä. Ehkä vain nähdä miehetkin muina kuin miehinä. Ei ole helppoa olla sekä tunteitaan ilmaiseva tai tunteitaan sulkeva, kun aina tekee väärin. Miehen osa on helppo, kun sen oikein oivaltaa, mutta se ei ole lähtökohtaisesti helppo. Sukupuolittuneet kasvatuskäytännöt (sosialisaatio) tekevät miehenkin elämästä hankalaa, kun sukupuolittuneet käsitykset valmiiksi jo rajoittavat käytöstä miehen tai naisen rooliin.

Vaikka väitänkin näytelmää hyväksi tavassaan käsitellä miestä, niin jään silti odottamaan penismonologeja. Sillekin olisi tilausta vielä.

Ei kommentteja: