Näytetään tekstit, joissa on tunniste sota. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste sota. Näytä kaikki tekstit

torstaina, tammikuuta 08, 2009

Blogistania Gazan pommituksista

Tässä pieni linkkilista seuraamieni blogien kirjoituksiin koskien Israelin hyökkäystä Gazaan.

Tapio Laakso vertailee sokkona ammuttavien rakettien ja Israelin älypommien välistä yhteyttä.

Sampo Villanen pohtii siviilien ja sotilaiden välistä eroa. Esimerkkinä hän käyttää Helsingin sanomien juttua, jossa kerrotaan poliisista, joka kuoli pommiin. Siviili vai sotilas?

Jiri Nieminen taasen vertaa Hamasia Kokoomukseen sekä selittää uutta sotaa Machiavellin opeilla.

Jvahe-nimimerkillä tuotettu Vanhanaikaisia näkemyksiä irvailee puolien ottamisella. Sehän on niin, että kun vastustat jotain niin kumarrat toiseen suuntaa ja päinvastoin.

Eilisessä mielenosoituksessa huomasi, että ihmiset ottavat tappamisen aika henkilökohtaisesti. Enpä ole vähään aikaan nähnyt vastaavaa määrää ihmisiä rauhanmiekkareissa.

sunnuntai, joulukuuta 28, 2008

Mielenosoitus Gazan pommittamista vastaan

Kuten eilen jo nopeassaa uutiskatsauksessani sarkastisesti huomautin, niin jouluna on aikamoinen äktiön käynnissä ympäri maailmaa. Aseita kilistellään. Huomenna järjestetään Gazan pommituksia vastaan mielenosoitus Kiasman edustalla kello 17.00.

Maanantaina 29.12. ilmaisemme tukemme Palestiinan kansalle, joka tarvitsee rauhaa ja elämisen edellytykset. Kokoontuminen Kiasman edessä klo 17.00.

Israelin ilmaiskut ovat surmanneet kahdessa päivässä ainakin 280 ihmistä. Haavoittuneita on yli 600.

Helsingin Sanomien julkaiseman uutisen mukaan Israel on valmistellut operaatiota yli puolen vuoden ajan. Hyökkäyksen toisena päivänä Israel kutsui palvelukseen 6700 reserviläistä. Gazan rajoille keskitettiin satoja panssariajoneuvoja.

Vastustamme Israelin voimankäytöltään suhteettomia sotatoimia jo ennestään ahdinkoon ajettuja palestiinalaisia vastaan.

perjantaina, maaliskuuta 21, 2008

Afganistanin unikontuotanto

Reko Ravela skriivaa unikontuotannosta Afganistanissa. Ei taida toimia tuo huumeidenvastainen sota, eiku siis terrorisminvastaistahan se oli. Tai jotain sellaista.

Muistakaa merkata kulttuuriblogeja suosikeiksi blogilistalla. Itse olen pistänyt joka päivä muutaman. Ei niitä jaksa kuitenkaan näpytellä montaa tuntia.

lauantaina, maaliskuuta 01, 2008

Israelista terve

Tämähän oli erikoinen uutinen. Tämä ei varmastikaan vähennä Israelin tiettyjen poliitikkojen synnyttämää natsivaltioleimaa.

Iltasanomat raportoi 29.2.2008
Israelilaisministeri kehottaa palestiinalaisia jyrkin sanoin lopettamaan raketti-iskut Gazasta Etelä-Israeliin.

Apulaispuolustusministeri Matan Vilnain mukaan palestiinalaisia uhkaa "holokausti" eli joukkotuho, jos raketti-iskut eivät lopu.

Hamas-liikkeen aseellinen siipi sanoo ampuneensa lähemmäs sata raketti Etelä-Israeliin kahden päivän aikana. Rakettitulessa on kuollut yksi israelilaismies. Israelin ilmaiskuikissa Gazaan on puolestaan saanut surmansa 32 ihmistä.
STT-AFP-Reuters

sunnuntai, tammikuuta 27, 2008

Viikon kysymys vuodesta 1918

Nyt-liitteen teemana on tänä viikonloppuna "vuoden 1918 tapahtumat". Muutaman kuukauden ajan aikaisemmissa liitteissä on kyselty kuukauden henkilöltä (joka kirjoittaa nimensä tauluun) millä nimellä hän kutsuu vuoden 1918 tapahtumia. Viikon kysymyksemme on juuri tämä: "Millä nimellä kutsut vuoden 1918 tapahtumia?" Vastausvaihtoehtoja saa ruksia useampia, koska jotkut saattavat hyväksyä jopa useamman nimen tapahtumille, kun joillekin se saattaa olla nimenomaan ja aina tietyn niminen vuosi.

Vuonna 1918 Suomessa käytiin sota, joiden pääosapuolina oli itseään punaisina tai valkoisina pitävät henkilöt. Osapuolet erotettiin siviilivaatteistaan huolimatta toisistan punaisesta tai valkoisesta käsivarsinauhasta. Valkoiset olivat suojeluskuntalaisia ja punaiset olivat punakaartilaisia. Valkoisten armeija oli ammattimainen, osittain Saksassa koulutettu armeija, jota johti Carl Gustav Emil Mannerheim. Punaisten armeija oli "demokraattisesti" johdettu harrastelija-armeija, jonka joukkueiden johtajat saatettiin valita huutoäänestyksellä. Punaisten armeijaan kuului myös naisia. Molempien armeijoiden koko on arviolta ollut samankokoisia, mutta varmuutta asiaan on vaikea saada, koska punaisten armeija ei pitänyt rekisteriä joukoistaan. Nykyisten Suomen rajojen sisällä oli myös saksalaisia, venäläisiä ja ruotsalaisia sotilaita - eikä välttämättä edes jää näihin kolmeen kansalaisuuteen. Sota käytiin hetkessä ja päättyi valkoisten voittoon.

**

Viime kerralla kysyttiin "Tulisiko talonvaltaajien saada autonominen sosiaalikeskuksensa?" 55 prosenttia vastaajista kannatti sosiaalikeskusta. 14 prosenttia vastusti sosiaalikeskusta joko ehdoitta tai ehdollisesta, joista kolme prosenttia vastusti vain jos sosiaalikeskus tunnustaa väriä. 28 prosenttia vastaajista jakaantui täsmälleen kahteen leiriin niihin, joiden mielestä "riippuu, mistä roikkuu" ja niihin, jotka kysyvät "mikä on sosiaalikeskus?"

maanantaina, marraskuuta 05, 2007

Alastoman apinan seksuaalikontrolli

Stellarin valvontaryhmän raportti Betelgeuzen tieteelliselle yhdistykselle:

Tarkkailtuani pitkään alastonta apinaa olen päätynyt tekemään seuraavia johtopäätöksiä lajin käyttäytymisestä. Vaikka lajia ei voida jakaa selkeästi mihinkään tiettyihin rotuihin, voidaan alueellisella käyttäytymisellä osoittaa olevan tiettyjä eroja. Seksuaalisuus näyttää olevan yksi kontrolloiduimmista osa-alueista. Pohjois-Amerikan ja Euroopan maantieteellisillä alueilla on yleistä, että alastoman apinan täytyy piilottaa vartalonsa. Havaintojeni perusteella voin todeta, että tilanteissa, joissa alaston apina paljasti vartalonsa, yksi tai useampi muista saman lajin yksilöistä toteuttivat rituaalin, jota voisimme kutsua vaikka vangitsemiseksi. Yleensä paljasyksilö lukitaan jonnekin tilaan. Uskoakseni tämä liittyy jollain tavalla pariutumisen kontrolliin. Pariutumisen kontrolli näyttää noudattavan vallankäytössään suoran lineaarista hierarkiaa, jossa yksi henkilö tai ryhmittymä, jota tässä kutsun eliitiksi, johtaa klaaneja. Pituus- ja leveyspiiri 64N26E:n seksuaalikontrollista näyttää vastaavan nelisilmäinen omenamehuun kiintynyt urosyksilö.

Aasian, Afrikan ja Etelä-Amerikan maantieteellisillä alueilla seksuaalikontrolli ei ole yhtä tarkkaan rajattua, vaan vartalon paljastelua tapahtuu paljon enemmän eivätkä muutkaan yksilöt näytä loukkaantuvan tästä. Vaikka emme osaa ymmärtää heidän kommunikaatiotaan täydellisesti johtuen jatkuvista variaatioista pientenkin alueiden sisällä olemme kuitenkin pystyneet päättelemään lajin sisäisen kontrollin malleista, että he eivät ole vielä tulleet tietoiseksi tästä. Uskomme kuitenkin, että lisätutkimukset voisivat valottaa sitä näkymätöntä koodia, joka aiheuttaa alistumisen tähän kontrolliin. Laji kykenee käyttämään väkivaltaa myös lajitovereitaan kohtaan. Olemme arvelleet kommunikaatioanalyysin perusteella, että vaikkakaan he eivät ole tietoisia omasta seksuaalikontrollistaan, he pystyvät arvioimaan kaukaisempien lajiyksilöiden toimintaa samoin perustein kuin mekin. Esimerkiksi omenamehuklaani (olemme nimenneet klaaneja todennäköisten johtajien mukaan) on osallistunut muiden klaanien kanssa alkeellisten ohjusten ja tuliaseiden käyttöön Aasian alueella. Kommunikaatioanalyysin perusteella uskomme, että he ovat olleet närkästyneitä tavasta, jolla Aasian klaanit säätelevät vartalonsa paljastamista. Uskomme, että pystymme lähiaikoina selvittämään, mikä vartalon paljamisesta tekee lajista väkivaltaisen. Tältä erää emme pysty kuitenkaan sanomaan vielä mitään tarkkaa.

sunnuntai, huhtikuuta 16, 2006

Semanttisesta individualismista

Tänään olen palannut erääseen teini-iässä suunnattoman paljon henkisiä voimavaroja vaatineeseen filosofian osa-alueeseen, jonka määrittelevä kysymys on mitä on tieto? Palasin tähän teemaan luettuani John Locken kritiikkiä.
Tärkeintä näissä kysymyksissä ei ole henkilö John Locke. Filosofian historioitsijoita kiinnostaa kuitenkin myös se, mitä joku on esittänyt, mutta myös kuka tämä henkilö on tai on ollut. Loukkaisin näitä henkilöitä, jos en kertoisi jotain John Lockesta.
John Locke (s. 1632, k. 1704) oli poliittinen kähmijä, joka eli osan elämästään maan paossa osallistuttuaan sellaiseenkin silloin arkipäiväiseen politiikan tekemiseen eli attentaatin yrittämiseen. Hän myös seurusteli sellaisten nykyään varsin tunnettujen ihmisten kanssa kuin Isaac Newton (jota voitaisiin kutsua mekanistisen fysiikan isäksi) ja Robert Boyle (kemian parissa puuhastellut tiedemies).
Hän tuli tunnetuksi nimenomaan tieto-opillisen filosofian harrastamisesta. Eikä tieto-oppi oli mikään elitistinen filosofian suuntaus vaan siitä saa myös varsin maukasta erikoistehosteilla kromattua viihdettä kuten Matrix-elokuva osoitti.

Siirtyäkseni sitten itse ajatukseen, tällä kertaa semanttiseen individualismiin. Aluksi haluaisin kuitenkin hieman määritellä lyhyesti ja tietenkin ympäripyöreästi sanat semanttinen ja individualismi, jotta en karkoita ketään vaikeasti luettavalla tekstillä. Röyhkeällä popularisoinnilla altistan itseni ja ajatukseni myös kritiikille, mitä pidän tietenkin luvallisena, jopa suotavana.
Semantiikka on tieto-opin osa-alue, jonka harjoittamisena voidaan pitää viestinnän tutkintaa. Semantiikan pioneerina tunnettu (vaikkakin ehkä paremmin kirjailijana) Umberto Eco on käsitellyt väärin ymmärtämisen ideoita varsin viihdyttävästi muun muassa kirjoissaan Edellisen päivän saari ja Ruusun nimeen. Kykenin näköjään kirjoittamaan semantiikasta jo kaksi lausetta ilman, että kerroin millään tavalla suoraan, mitä semantiikka on? Neljännessä lauseessa korjaan tämän kertomalla, että semantiikka kärjistäen tutkii sitä, että mitä me viestimme ja miten meidän viestintä ymmärretään.
Semantiikkaan kuuluu myös se komiikan laji, jossa ihmiset ovat puhuvinaan samasta asiasta, mutta eivät puhukaan, eli sitcomista. Kuvitelkaapa Frendit-sarjan jakso, jossa Rosso (David Schwimmer) yrittää kertoa jotain jurakaudesta ja aina niin sympaattinen Joey (Matt LeBlanc) luulee, että Rosso puhuu elokuvasta Jurassic park.
Individualismi on taasen oppi, joka korostaa ihmisen itsenäisyyttä. Eksistentialistit huutavat tässä kohden, että se tarkoittaa ihmisen yksinäisyyttä ja tarkoituksettomuutta. Individualismi tarkoittaa kuitenkin yksilölähtöistä oppia erotuksena humanismista, jonka voidaan katsoa olevan ihmisestä lähtöisin olevaa.

Semanttinen individualismi tarkoittaa sitä, että ihmisten antamia merkityksiä tulee tarkastella tietystä näkökulmasta. Oletetaan, että kaksi ihmistä saattaa nimittää jotain asiaa vaikkapa ”Itsenäisyyspäivän vastaanotoksi”. Meillä on paljon syytä olettaa, että näillä kahdella ihmisellä on paljon toisistaan poikkeavaa tietämystä maailmasta, joten he todennäköisesti ymmärtävät ”Itsenäisyyspäivän vastaanoton” hieman eri tavoin.
Kuvitellaanpa, että nämä kaksi henkilöä, nimetään heidät vaikka Lockeksi ja Liebnitziksi. Locke on kiinnostunut suunnattomasti historiasta, häntä viehättää erityisen paljon toisesta maailmansodasta kertova kirjallisuus. Liebnitz taas on ihminen, joka on kiinnostunut musiikista kuin Reinikainen linnuista.
Nyt avataan telkkari ja katsotaan Itsenäisyyspäivän vastaanottoa. Locke ja Liebnitz katselevat lähetystä sohvalta vierekkäin. He molemmat antavat merkityksiä Itsenäisyyspäivän vastaanotolle. Lockelle tulee mieleen paljon asioita toisesta maailmansodasta, Suomen itsenäistymisestä ja monista vuosista, jolloin Suomi on elänyt pelossa, että tämän rakkaan maan itsenäisyys katoaa jonnekin. Hän näkee Itsenäisyyspäivän vastaanotossa merkityksen, jolla kunnioitetaan sotiemme veteraaneja, jotka taistelivat sen puolesta, että suomalaisilla miehillä olisi mahdollisuus suorittaa siviilipalvelus[sic].
Liebnitzia ei nyt niin tuo historia kiinnosta, mutta musiikki, tuo voima vahva, saa hänet herkistymään. Hän ei tunne Porilaisten marssin historiaa, mutta hän tuntee Porilaisten marssin musiikin kielen. Häneen vetoaa jokainen mahtipontinen isku kuin tuhat volttia.
Molemmat liikuttuvat katsoessaan lähetystä. He saattavat kuvitella, että he molemmat liikuttuvat samasta syystä, vaikka näin ei ole, kuten tiedämme. Meillähän on mahdollisuus tarkastella tätä fiktiivistä näkökulmaa Jumalan perspektiivistä, mikä on taiteilijoiden etuoikeus.

Miksi semanttisesta individualismista pitäisi sitten olla kiinnostunut? Koska se osoittaa meidän olevan samanlaisia ja erilaisia yhtä aikaa. Se osoittaa, että meillä on erilaisia motiiveja. Miettimällä näitä asioita ja yrittämällä selvittää meidän erilaisuuttamme voimme päästä yksilöinä sellaiselle tasolle, että voimme kumartaa yhteen suuntaan pyllistämättä toiselle.
Sotiemme veteraanit ja heidän muistoaan kunnioittavat. Minä en kuulu kirkkoon, en ole suorittanut armeijaa enkä halua sotia. Tilanne oli toinen kuusikymmentä vuotta sitten. Kaikki kunnia sotien veteraaneille. Kunnia kaikille suomalaisille, venäläisille, saksalaisille, yhdysvaltaisille, japanilaisille ja muille monien maiden kansalaisille. Teille, jotka olette tappaneet ja kuolleet mahdollisesti turhaan. Mahdollisesti sen takia, että ette ole jaksanut pohtia riittävästi ihmisten erilaisuutta.

Tässä uusi motto ihmiskunnalle: kun tapaatte jotain vierasta, laittakaa varmistin päälle.

tagit: politiikka, filosofia