Mitä ne vihreät taas tekee?

Otsikon perusteella voisi epäillä, että kirjoittaja haluaa jälleen kritisoida Vihreitä kun omasta puolueesta ei ole löytynyt vähään aikaan mitään vikaa. Tällä kertaa olen tehnyt kuitenkin kepeästi perusteltua analyysia suhtautumisessa vihreisiin. En analysoi nyt sitä, mitä vihreät oikeastioikeasti ovat, vaan miten vihreisiin saatetaan suhtautua heidän ulkopuolellaan. Tietyllä tavalla olen jäävi/esteellinen/poliittisesti väärämielinen/täysin väärä/liian lähellä/liian kaukana/sinisilmäinen/mustasukkainen arvioimaan vihreitä, mutta sallinette, että vähän yritän katsella asioita itselleni erilaisesti retorisesta vinkkkelistä.

Vihreiden ja Kokoomuksen kannattajia varmasti ärsyttää monella eri tavalla heidän rinnastamisensa keskenään. Oikeisto on virittänyt aseensa heti kun vihreät mainitsevatkin sanan yksityisautoilu, ydinvoima tai kasvissyönti. Vasemmistokin on valmis irtisanoutumaan punavihreistä Vihreistä heti kun yksikin palvelu ollaan yksityistämässä.

Samaan aikaan Vihreät joutuvat perustelemaan miksi lihansyöntiä pitää vähentää, yksityisautoilua vähentää, verotusta alentaa talouskasvun pönkittämiseen, piippuja vähentää ilmaston takia, palvelumaksuja korottaa budjetin takia, perustuloa kannattaa, yms.

Monet ovat varmasti kuulleet Vihreistä monia selkärangattomuuteen liittyviä kommentteja viimeisen ydinvoimakeskustelun myötä. Aikaisemminkin Vihreistä on käytetty omalla tavallaan halventavia Kokoomuksen puisto-osasto -tyyppisiä sivalluksia. Mutta pitäisikö miettiä välillä miltä Kokoomuksen kannattajista tuntuu. Viherstalinismi ei välttämättä ole mikään vieras kommentti Vihreille, mikä on menneiden puheenjohtajiensa mukaan 'ei vasemmalle eikä oikealle vaan eteenpäin'. En ole välttämättä ainoa, joka on Kokoomukselle sympaattinen kaiken fantastisuutensa keskellä. He joutuvat kuitenkin puolustamaan suomalaisten perusoikeutta valinnanvapauteen samaan aikaan kun ilkeät vihreät haluavat kieltää kaikilta suomalaisilta valinnanvapauden makkaraan, ydinvoimaan ja tiesmihinmuuhun norpan pyydystämiseen.

Vasemmiston ja oikeiston ääripäille Vihreät ovatkin vaikea puolue. Vasemmiston mielestä puolue on liian oikealla ja oikeiston mielestä enemmän kuin liikaa vasemmalla. Vaikka puolueen johto ja edustajat jakaantuvatkin useimmissa nelikentissä hieman enemmän keskustaoikeiston suuntaan, ei se tarkoita etteikö puolueessa olisi myös vasenta siipeä. Aivan kuten Kokoomuksella on oma Sirpa Pietikäisensä, Vasemmistolla oma Suvi-Anne Siimeksensä, on Vihreilläkin Otto Lehtipuunsa, Osmo Soininvaaransa lisäksi myös Jukka Relanderinsa ja Tapio Laaksonsa.

Vasemmisto näyttää taas mielellään vaativan Vihreiltä enemmän kuin he edes itse uskaltavat vaatia. Kun ydinvoimaa aiotaan rakentaa lisää, köyhien kunnallisten tai valtiollisten palvelujen maksuja lisätä tai muuta perusoikeistolaista, Vasemmiston kirves lekauttaa Kokoomuksen tai Keskustan sijasta Vihreisiin. Aivan kuin Vihreiden pitäisi olla vasemmiston kanssa samaa mieltä aina tai ovat osa oikeistoa. Samalla tavalla oikeistossa asia lienee nähty, näin yleisesti arvaillen. Vihreät ovat joko näkymättömissä, hyviä kumppaneita (joille ei varmasti anneta kiitosta yhdestäkään poliittisesta voitosta) tai viherstalinisteja.

Vihreät ovat tavallaan vieneet SDP:n edistyksellisten viitan ja ovat nyt kantamassa sen mukana tullutta vastuun säkkiä. Kun kumartaa yhteen suuntaan edes kompromissina, ollaan keskustan molemmilla puolilla mono valmiina antamaan potkua pyllistävälle pepulle.

Vielä on hankalampikin identiteettiongelma punavihreillä. Ketä äänestää missäkin vaaleissa lienee enemmän pakostakin tunnekysymys kuin kylmän viileään analyysiin nojaava valtapoliittinen laskelma-analyysi. Jos vihreät ovat puunhalaajia ja vasurit/demarit savupiipunhalaajia tai jos vihreät ovat paitojenpesijöitä ja vasurit/demarit tulonjakoporukkaa, niin kehen sitä samaistuisi.

Puut ovat tarpeellisia niilihieluja ja esteettisorgaanisia osia Gaiasta. Savupiiput ovat ikävä esteettinen haitta meidän stereolämmittimille ja puhelinsiirtolaitteille. Paitojen pesu ei ole yhtään kivaa, jos joku ei osallistu talkoisiin. Tulonjakoon liittyy niitä ihmeellisiä elämäntapataiteilijoita, jotka eivät edes halua tehdä duunia kuten muut sodan kokeneet ja sodanjälkeiset sukupolvet.

Tässä ei tarvitse varmaan enää kaivella Kokoomuksen tai Vasemmiston eri vuosikymmeninä ilmennneitä totalitarismi-ihanteita, mutta voisi varmaan ajatella, että Vihreät uutenakin puolueena on kolmannella vuosikymmenellään ja nyt jo joutuu kantamaan historiansa taakkaa siinä missä Espookin. Samoin on löydettävä vihollinen, jonka kanssa tulla toimeen samassa pöydässä. Vasemmistolla ja Kokoomuksella on ollut pitkään toisensa. Jos ei tiedä mitä mieltä pitää olla jostain, voi aina katsoa vastapuolen argumentteja ja olla vain eri mieltä. Vihreät ovatkin löytäneet itselleen vihollisen ja ystävän joka suunnasta. Keskusta kannattaa vääränlaista maanviljelyä, mutta kivoja pyöräteitä. Kokoomus kannattaa inhottavaa ydinvoimaa, mutta kannustaa yksityiseen yritteliäisyyteen kivasti. Vasemmisto puolustaa ilkeitä paperitehtaita, mutta kannattavat viihdyttäviä päästöjenvähennysohjelmia. Demarit halveksuu ulkomaista työvoimaa, mutta heillä on Erkki Tuomioja. RKP ovat oikeasti liberaaleja, mutta ei olla kadeja. Kristillisdemokraatit ja Persut ovat ehkä liian pieniä Vihreiden haastamiselle ja ehkä Vihreät eivät sittenkään halua kiusata pienempiään.

Blogistania Gazan pommituksista

Tässä pieni linkkilista seuraamieni blogien kirjoituksiin koskien Israelin hyökkäystä Gazaan.

Tapio Laakso vertailee sokkona ammuttavien rakettien ja Israelin älypommien välistä yhteyttä.

Sampo Villanen pohtii siviilien ja sotilaiden välistä eroa. Esimerkkinä hän käyttää Helsingin sanomien juttua, jossa kerrotaan poliisista, joka kuoli pommiin. Siviili vai sotilas?

Jiri Nieminen taasen vertaa Hamasia Kokoomukseen sekä selittää uutta sotaa Machiavellin opeilla.

Jvahe-nimimerkillä tuotettu Vanhanaikaisia näkemyksiä irvailee puolien ottamisella. Sehän on niin, että kun vastustat jotain niin kumarrat toiseen suuntaa ja päinvastoin.

Eilisessä mielenosoituksessa huomasi, että ihmiset ottavat tappamisen aika henkilökohtaisesti. Enpä ole vähään aikaan nähnyt vastaavaa määrää ihmisiä rauhanmiekkareissa.

Stop stop töhryille

Viime tiistaina pidetty Töhryfest, Stop töhryille 10 v. -vastamielenosoitus, keräsi sellaiset puolikiloa ihmiskuntaa vaatimaan puheenvuoroa oman kaupungin asioihin. Vapaa Helsinki -verkosto pisti samana päivänä myös sivut pystyyn.

http://www.nollatoleranssi.info/
Sivuilla keskitytään antamaan näkymä siitä, kuinka rajoittunut meidän kaupunkimme on. Kuinka ihmisiä salassa muilutetaan, hakataan ja vangitaan, ilman minkäänlaista mediahuomiota. Muutamalla kaupungin virkamiehellä kun tuntuu olevan vielä hieman ylenkatsova asenne graffitteihin ja niiden tekijöihin. Kaikki kampanjasta eri mieltä olevat tahot jätettiin kutsumatta Finlandia-talolle. Myöskin kahdelta kaupunginvaltuutetulta evättiin pääsy tapahtumaan. Aikaisemmin myös kaupunginhallituksen edustaja Tapio Laakso poistui yleisten töiden lautakunnan kokouksesta esittelevän virkamiehen fanaattisuudesta johtuen.

Rikoksentorjunta neuvosto vaatii Helsingin sanomien mukaan puolueetonta tutkimusta Stop töhryille -kampanjasta.

Jos sitten vielää lyhyesti kuvailisi kulkuetta. Matka Kiasman nurmikolta Kallioon kesti semmoiset parisen tuntia. Jossain kohdassa mietin, että voisin käydä tässä välissä syömässä ja voisin lyödä vetoa, että kun tulen takaisin, niin kulkue olisi liikkunut korkeintaan kaksi metriä.

Reissu oli mukava vaikka välillä kyllä ottaa kupoliin, kun jotkut viskoo pulloja miten sattuu ymmärtämättä sitä, että poliisit on ainoita, joilla on oikeasti kypärät. Tunnelma olikin hetken aikaa aika ahdistava, kun oikeasti joutui tietyissä paikoissa pelkäämään pulloja tai kiviä. Hesarille kun päästiin oli fiilis kuitenkin loistava. Erityisesti vaihe, jossa kulkue meni sen junasillan alta, mikä on Töölönlahden vieressä, jäi mieleen. Viisisataa ihmistä alkoi huutaa tunnelissa, bändiautosta tuli ääntä ja tumman pilven takaa näkyi liuta poliisiautoja vilkkujen kanssa. Jostain kumman syystä minulle tuli mieleen siitä Haamujengi-leffa. Elokuvan lopussahan Haamujengi saapuu kurittamaan pääpahista poliisisaattueen ympäröimänä ja taustalla soi "Saving the city" -niminen kappale.


(c) Timo Laukkanen

Lisää aiheesta:
Helsingin sanomat: Graffittimarssi jätti jälkeensä 1500 töhryä
Paavo Arhinmäki: Valtuutetut eivät ole tervetulleita
Paavo Arhinmäki: Virkamiesfarssi
Yleisten töiden lautakunnalle tehty esitys Paavo Arhinmäen ja 18 muun valtuutetun aloitteeseen
J.P. Roos: Graffitit ja töhryt
Mike Pohjola: Stop Stop töhryille -projektille

Viihdykkeeksi sitten postaus, jossa vaaditaan laitavasemmiston julistamista rikollisjärjestöksi:
Kullervo Kalervon poika: Tavallisia ihmisiä?

Ulkoministerillä pitää olla blogi

Nyt olemme saaneet tällä vuosikymmenellä jo kaksi ulkoministeriä, jotka pitävät jonkinlaista verkkopäiväkirjaa tai blogia. Kyseessä on tietenkin SDP:n entinen ulkoministeri ja SDP:n puheenjohtajaehdokas Erkki "Eki" Tuomioja sekä Kokoomuksen entinen europarlamentaarikko ja nykyinen Vanhasen 2. hallituksen ulkoministeri Alexander "Alex"/"Stubi" Stubb. Molempien sivustot ovat laadukkaasti valmisteltuja eikä kumpikaan heistä ole syyllistynyt rauhalliseen kirjoitteluun, joka tiivistyisi kuukausi ennen vaaleja ja kuolisi sen jälkeen puolessa vuodessa pois. Kokoomuksen (ja ehkä vähän SDP:n) kansanedustajat ja varsinkin ministerit ovat olleet tällä saralla todella laiskoja. Jyrki Kataisen edellinen viesti taitaa olla marraskuulta. Vanhasen ala-arvoista blogia en viitsi edes arvioida.

Tuomiojan ja Stubbin blogeista on kuitenkin huomattava, että niissä on erojakin (aatteellisistakin syistä). Tuomiojan älykkäät ja pohdiskelevat tekstit kestävät aikaa huomattavasti pitempään kuin Stubbin "hyvä meininki ja tiukkaa kokoustamista -tyyppiset missä olin kello 12.15 "-postaukset. Tuomioja tarttuu helposti ajankohtaisiin teemoihin ja käsittelee kirjoituksissaan politiikkaa vaihtoehtojen kautta. Tuomioja, jopa poliitikolle epätavallisesti, jättää itsensä korottamisen suosiolla reunahuomautuksiksi. Stubb taas kertoo orjallisesti, missä ja kenen kanssa hän istuu, mutta ei pahemmin väläyttele kuin ylisanoilla joitain hienoja suorituksia, jotka jäävät epäselviksi. Viimeisimpiä Stubbin postauksia lukemalla tulee mieleen, että kyllä hänellä näyttää kiireitä olevan, mutta linjattomuus korostuu; Stubb ajaa "suomalaisten etuja ja parantaa kaikkien maailmaa", mutta hän ei kykene ilmaisemaan tätä mitenkään selkeästi. Linjattomuudesta tässä ei kuitenkaan liene loppujen lopuksi kyse, koska Stubb varmasti tekee jotain näissä kokouksissa, ja tapaamisissa, ja sun muissa kissanristiäisissä.

Kuitenkin on ihailtava sitä, että molemmat uskaltavat esitellä ajatuksiaan julkisesti blogiensa kautta. Stubb on ehkä tässä suhteessa jopa rohkeampi, koska hän uskaltaa pitää avoimesti kommentointimahdollisuudet auki. Tuomiojalla ei ole tämmöiseen ollut rohkeutta. Liekö tässä pelko suomi24.fi -tyyppisten verkkokeskusteluiden trollauksesta? Kompromissinahan toimisi ihan se, että kommentit julkaistaan vasta tarkistamisen jälkeen. Tämä toimii niin Tapio Laakson kuin Helsingin sanomienkin toimituksessa. Jyrki J. Kasvi taas ei ole edes jaksanut suodattaa materiaalia, vaan on ottanut kaiken vastaan juuri sellaisena kuin se tulee.

Vihreiltä hyviä päätöksiä Eduskuntavaaleihin

Kaksi hyvää päätöstä on tullut Vihreiltä liittyen ensi vuoden eduskuntavaaleihin. Ensimmäinen on Osmo Soininvaaran vetäytyminen ehdokkuudesta ja toinen on Tapio Laakson nimeäminen ehdokkaaksi.

Soininvaara on oikeastaan alkanut vasemmistolaistumaan vasta puheenjohtajakautensa jälkeen. Hänen kirjansa Vihreästä taloudesta oli jopa varsin radikaali. Siinä ehdotettiin muun muassa luonnonvarojen sosialisointia. Joten siinä mielessä Soininvaaran vetäytyminen oli ikävä asia. Soininvaarasta on tietenkin vaikea sanoa, onko hän enemmän vasemmalla vai oikealla. Hän on toisaalta vaatinut verojen alennuksia, mutta toisaalta puolustanut veroja hyvinvointiyhteiskunnan keskeisimpänä elementtinä. Kun en nyt tiedä onko kyseessä kala vai lintu, niin päätös on tervetullut.

Laakso taas on ollut mukana tuomassa monia hyviä avauksia poliittiseen keskusteluun vaikka sitä nyt ei ole mediassa pahemmin suitsutettu. Toisaalta Laaksoa on ilman syytä yritetty syyllistää monesta asiasta. Ruotsissa häntä ja Reko Ravelaa vastaan käytiin oikeutta, josta molemmat todettiin syyttömiksi. Viimeksi Laaksoa yritettiin syyllistää makasiinien poltosta ilman mitään perusteluita. Minuakin haastateltiin samasta aiheesta ja viestini sisältö oli samankaltainen, mutta Laakson päälle haluttiin kaataa sangollinen paskaa. Eräiden keskustelufoorumien perusteella voi päätellä, että osa roskalehdistön propagandasta on mennyt lävitse.

Nuorten pääseminen ehdokkaiksi on tervetullutta siinä mielessä, että Eduskunta ei tosiaankaan edusta demografialtaan kansaa. Nyt pitäisi vain nuorten saada myös ääniä.

Vasemmistoliiton osalta tilanne on Helsingin piirissä varsin suotuisa. Kahdestakymmenestäyhdestä ehdokkaasta kolmasosa on nuoria (alle 30-vuotiaita). Uudellamaalla tilanne ei ehkä ole niin suotuisa. Varsinkin nuorten naisten kohdalta tilanne on hälyyttävä. Toivottavasti Kirsi Pihlaja Järvenpäältä asetetaan ehdokkaaksi.

technorati Osmo Soininvaara, Tapio Laakso, vihreät, vaalit, eduskuntavaalit, Kirsi Pihlaja, Helsinki, Järvenpää, Uusimaa, Nuoret ehdokkaat, Vasemmistoliitto, Reko Ravela, roskalehdistö, makasiinit, makasiinien palo, propaganda, politiikka, puolueet, nuoret naiset, hyvinvointiyhteiskunta, verot.