maanantaina, huhtikuuta 07, 2008

Ulkoministerillä pitää olla blogi

Nyt olemme saaneet tällä vuosikymmenellä jo kaksi ulkoministeriä, jotka pitävät jonkinlaista verkkopäiväkirjaa tai blogia. Kyseessä on tietenkin SDP:n entinen ulkoministeri ja SDP:n puheenjohtajaehdokas Erkki "Eki" Tuomioja sekä Kokoomuksen entinen europarlamentaarikko ja nykyinen Vanhasen 2. hallituksen ulkoministeri Alexander "Alex"/"Stubi" Stubb. Molempien sivustot ovat laadukkaasti valmisteltuja eikä kumpikaan heistä ole syyllistynyt rauhalliseen kirjoitteluun, joka tiivistyisi kuukausi ennen vaaleja ja kuolisi sen jälkeen puolessa vuodessa pois. Kokoomuksen (ja ehkä vähän SDP:n) kansanedustajat ja varsinkin ministerit ovat olleet tällä saralla todella laiskoja. Jyrki Kataisen edellinen viesti taitaa olla marraskuulta. Vanhasen ala-arvoista blogia en viitsi edes arvioida.

Tuomiojan ja Stubbin blogeista on kuitenkin huomattava, että niissä on erojakin (aatteellisistakin syistä). Tuomiojan älykkäät ja pohdiskelevat tekstit kestävät aikaa huomattavasti pitempään kuin Stubbin "hyvä meininki ja tiukkaa kokoustamista -tyyppiset missä olin kello 12.15 "-postaukset. Tuomioja tarttuu helposti ajankohtaisiin teemoihin ja käsittelee kirjoituksissaan politiikkaa vaihtoehtojen kautta. Tuomioja, jopa poliitikolle epätavallisesti, jättää itsensä korottamisen suosiolla reunahuomautuksiksi. Stubb taas kertoo orjallisesti, missä ja kenen kanssa hän istuu, mutta ei pahemmin väläyttele kuin ylisanoilla joitain hienoja suorituksia, jotka jäävät epäselviksi. Viimeisimpiä Stubbin postauksia lukemalla tulee mieleen, että kyllä hänellä näyttää kiireitä olevan, mutta linjattomuus korostuu; Stubb ajaa "suomalaisten etuja ja parantaa kaikkien maailmaa", mutta hän ei kykene ilmaisemaan tätä mitenkään selkeästi. Linjattomuudesta tässä ei kuitenkaan liene loppujen lopuksi kyse, koska Stubb varmasti tekee jotain näissä kokouksissa, ja tapaamisissa, ja sun muissa kissanristiäisissä.

Kuitenkin on ihailtava sitä, että molemmat uskaltavat esitellä ajatuksiaan julkisesti blogiensa kautta. Stubb on ehkä tässä suhteessa jopa rohkeampi, koska hän uskaltaa pitää avoimesti kommentointimahdollisuudet auki. Tuomiojalla ei ole tämmöiseen ollut rohkeutta. Liekö tässä pelko suomi24.fi -tyyppisten verkkokeskusteluiden trollauksesta? Kompromissinahan toimisi ihan se, että kommentit julkaistaan vasta tarkistamisen jälkeen. Tämä toimii niin Tapio Laakson kuin Helsingin sanomienkin toimituksessa. Jyrki J. Kasvi taas ei ole edes jaksanut suodattaa materiaalia, vaan on ottanut kaiken vastaan juuri sellaisena kuin se tulee.

Ei kommentteja: