Hei naapurit,
Tässä vastaukseni
>
> 1. Onko mielestänne oikein keskittää 2/3 uusista paikoista akselille
> Töölö-Kallio?
>
> kyllä ( x ) Ei ( )
>
> 2. Tuletteko toimimaan aktiivisesti Sininauhasäätiön Ruusulankadulle
> suunnittelemaa asuntolaa vastaan?
>
> kyllä ( ) Ei ( x )
>
> 3. Helsinkiin ollaan perustamassa vaikeasti asutettaville 750 uutta
> asumispaikkaa, joista yli 500 kantakaupunkiin. Onko päihdeongelmaisten
> keskittäminen kaupungin keskustaan
> mielestänne perusteltua?
>
> kyllä (x ) Ei ( )
>
>
Töölöläisenä toivotan kaikenlaiset sosiaaliset palvelut tervetulleeksi
naapuriini. Minulla on myös tietoa, että monista muistakin
kuntoutusasuntoloista ei ole seurannut pelättyjä vaikutuksia.
Pakilassa esimerkiksi 5 vuotta sitten vastustettiin vastaavaa laitosta
ilman että asukkaat edes tiesivät, että alueella oli toiminut jo
ennestään kahdenkymmenen vuoden ajan samanlainen asuntola.
Viisivuotisjuhlassa asukkaat tulivat juhlatilaisuuteen pahoittelemaan
vastustusta. Sininauhasäätiön suunnittelema asuntola ei tule
tuottamaan huumepiikkejä lastentarhojen pihalle. Päihdekuntoutujat
eivät ole rikollisia vaan heillä on sairaus, jota yritetään parantaa
mm. tukemalla asumista.
Terveisin
Jaakko Vasankari
Eteläinen hesperiankatu 12 b 19
00100 Helsinki
044-9664659
jage.vasankari@gmail.com
jage.edustaa.com
jagenrenessanssi.blogspot.com
Näytetään tekstit, joissa on tunniste päihteet. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste päihteet. Näytä kaikki tekstit
tiistaina, lokakuuta 07, 2008
In my backyard, please!
Pro-töölö -liike on lähettänyt kyselyn kunnallisvaaliehdokkaille. Kysely koskee Sininauhasäätiön suunnittelemaa asuntoa Töölööseen. Olen yhden kyselyn vastaukset postannut blogiini, mutta ajattelin, että laittaisin tämänkin, vaikka yritän olla kuormittamatta blogiani yksittäisillä kyselyille. Tässä on kyseessä kuitenkin sen verran tärkeästä asiasta, että toivoisin, että monet muutkin (varsinkin tölikkäläiset) ehdokkaat olisivat samaa mieltä.
tiistaina, kesäkuuta 24, 2008
Puolue- ja liittokokouksissa pitää olla aina yksi huumorialoite
Vasemmistonuorten liittokokous 2005 sisälsi yhden allekirjoittaneen tekemän hupaisan aloitteen. "Koska Suomen virallisen historiankirjoituksen mukaan Suomi voitti talvisodan, on Neuvostoliitto palautettava Suomelle." Liittokokous kertoi, että Neuvostoliitto elää meidän kaikkien sydämissämme.
Keskustankin puoluekokouksessa osataan. Keskustanaiset olivat tehneet aloitteen kuohuviinin verotuksen alentamisesta Keskustan puoluekokoukselle. Perustelujen mukaan kuohuviini edistää seurustelu- ja tanssitaitoja. Ei mennyt lävitse, mutta toivottavasti oli hauskaa.

Tagit
alkoholi,
historia,
keskusta,
keskustanaiset,
neuvostoliitto,
puoluekokous,
päihteet,
suomi,
vasemmistonuoret,
verotus
perjantaina, maaliskuuta 21, 2008
Afganistanin unikontuotanto
Reko Ravela skriivaa unikontuotannosta Afganistanissa. Ei taida toimia tuo huumeidenvastainen sota, eiku siis terrorisminvastaistahan se oli. Tai jotain sellaista.
Muistakaa merkata kulttuuriblogeja suosikeiksi blogilistalla. Itse olen pistänyt joka päivä muutaman. Ei niitä jaksa kuitenkaan näpytellä montaa tuntia.
Muistakaa merkata kulttuuriblogeja suosikeiksi blogilistalla. Itse olen pistänyt joka päivä muutaman. Ei niitä jaksa kuitenkaan näpytellä montaa tuntia.
Tagit
afganistan,
blogit,
lyhyet,
päihteet,
reko ravela,
sota
sunnuntai, toukokuuta 20, 2007
Vasemmistonuoret radikalisoituu ja julistautuu sosialistiseksi
Vasemmistonuorten liittokokous on vihdoin päättynyt. Kolmen päivän kokouksen aikana väännettiin poliittinen ohjelma uusiksi, käsiteltiin useita kymmeniä aloitteita sekä esitettiin muutama kannanotto.
Järjestöillä on yleensä aina jonkinlainen esittelyteksti ja Vasemmistonuoret tuli järjestönä kaapista ulos. Vasemmistonuoret julistautui liittokokouksessaan sosialistiseksi ja feministiseksi nuorisoliikkeeksi.
Tämän lisäksi Järvenpäässä liittokokous määritteli omia tavoitteitaan. Näitä tavoitteita on eläinkokeista luopuminen tulevaisuudessa. Samoin vapaasta liikkuvuudesta on tehty tavoiteltava arvo. Nämä kaksi linjausta jo kertovat jotain Vasemmistonuorten radikaalisuudesta. Se, että joku järjestö ilmoittaa olevansa radikaali ei välttämättä tee siitä vielä radikaalia. Vasemmistonuoria ei voi ainakaan tästä syyttää.
Vasemmistonuoret tekee omassa ohjelmassaan myös eroa talouskasvun ihannointiin ja tuomitsee talouskasvun tavoittelun itseisarvona. Järjestö ei nähdäkseni tule siis enää perustelemaan mitään asiaa talouskasvulla. Talouskasvu, ikävä kyllä, näyttää riittävän perusteeksi mille tahansa poliittiselle avaukselle.
Yksi mielenkiintoisista aloitteista, joka liittokokouksessa meni lävitse, oli kannabiksen kotikasvatuksen ja käytön hyväksyminen. Eriäviä mielipiteitä jätettiin äänestyksen jälkeen muutama. Kaikkein radikaalein linja ei mennyt lävitse, eli kaikkien päihteiden käytön dekriminalisointi. Asiasta tehtiin myös laimennettu versio, eli kaikkien päihteden käytön depenalisointi. Näitä asioita oli aktiivisesti ajamassa lisäkseni Milla Jaakkola, joka oli erittäin tyytyväinen liittokokouksen kulusta. Tähän on siis lisättävä, että Jaakkola on rakentelemassa tällä hetkellä verkostoa päihteisiin liittyvästä syrjinnästä. Ongelma on se, että vaikka vain kerran elämässään olisi käyttänyt jotain tiettyä päihdettä ja on jäänyt siitä kiinni, elämä vaikeutuu leimautumisen kautta.
Henkilövalinnat ovat tietenkin yksi aikaa vievä osio. Puheenjohtaja ehdokkaita oli kolme, joista Jussi Saramo valittiin jatkamaan järjestön puheenjohtajana suljetun lippuäänestyksen jälkeen. Varapuheenjohtajat valittiin äänestämällä kahta henkilöä neljästä ja kaksi eniten ääniä saanutta valittiin järjestön varapuheenjohtajiksi. Vasemmistonuorten uudet varapuheenjohtajat ovat Suvi Turunen sekä Ilkka Tillanen.
Hallituksen täyttämiseksi liittokokous perusti henkilötyöryhmän, joka teki liittokokoukselle ehdotuksen hallituksen varsinaisista ja varajäsenistä. Ratkaisu ei ehkä ole demokraattisin, mutta tällä tavalla on pyritty turvaamaan alueellinen ja sukupuolinen edustus. Riskinä on tietenkin se, että liittokokous ei tiedä millä muilla perusteilla työryhmä päätyy tiettyyn esitykseen. Työryhmän esitys on tietenkin vain pohjaesitys, johon liittokokousedustajat saavat tehdä muutoksia ja näitä tehtiinkin. Tämä on joka tapauksessa parempi ratkaisu kuin jos työryhmän esitys olisi lopullinen. Etelä-Suomen edustajat hallituksessa ovat yhtä lukuunottamatta kaikki helsinkiläisiä, mutta sukupuolinen edustus oli kunnossa. Kokonaisuudessaan hallitukseen valittiin 13 naista ja 7 miestä.
Vasemmistonuorten sivuilta löytyvät uutiset aiheesta:
Liittokokous alkoi: EU-seminaaria ja puheenjohtajapaneeli
Vasemmistonuoret ottivat Järvenpään haltuun
Jussi Saramo jatkaa Vasemmistonuorten puheenjohtajana
Tagit
feminismi,
järvenpää,
liittokokous,
puheenjohtaja,
päihteet,
sosialismi,
vaalit,
vasemmistonuoret
torstaina, syyskuuta 28, 2006
Huumeiden ajatteleminen tehdään rikolliseksi?
Helsingin sanomien uutisissa on tänään outo uutinen.
Uutinen viittaa hallituksen esitykseen muuttaa rikoslain 50. lukua seuraavasti:
"Esityksessä ehdotetaan, että huumausaineen viljelyn, kuljettamisen ja kuljetuttamisen yritys säädetään huumausainerikoksena rangaistavaksi. Myös huumausainerikoksen edistämisenä rangaistavaksi säädetyn huumausaineen laitonta valmistusta, viljelyä, maahantuontia tai maastavientiä varten tapahtuvan välineiden, tarvikkeiden tai aineiden valmistamisen, kuljettamisen, luovuttamisen tai välittämisen yritys ehdotetaan säädettäväksi rangaistavaksi. Lakivaliokunta ehdottaa, että lakiehdotus hyväksytään muutettuna. "
Helsingin sanomien toimittaja tuo esille sen, että "lainmuutos perustuu EU:n neuvoston päätökseen, mutta on jonkin verran tiukempi kuin EU vaatii". Taas kansanedustajat on töppäilemässä ja tekemässä päätöksiä tilassa, jota voisi luonnehtia syyntakeettomaksi. Tulee vain mieleen tekijänoikeuslaki, jossa perinteisiä taiteilijoita edustavat järjestöt rajasivat ohjelmistoalalla työskentelevien ihmisten oikeudet teoksiinsa yritysten päätettäviksi.
Nyt rikokseksi on tullut kukkaruukkujen valmistaminen, myyminen, maahantuonti ja maastavienti. Nyt jää ihmeteltäväksi, että miten lakia tullaan tulkitsemaan. Onko nyt annettu poliisille jälleen uudet valtuudet tehdä kotietsintöjä? Huumausainerikokset ovat rangaistuksiltaan sen verran kovia, että siihen voidaan saada kotietsintälupa. Kuvitellaanpa tilanne, että poliisiviranomaiselle on "tunne", että jollakin henkilöllä on pahat mielessä ja näkee kukkaruukun hänen ikkunalaudallaan. Eikun hakemaan lupaa ja tekemään ratsiaa.
Ehkäpä he olisivat samantien voineet säätää rangaistavaksi päihteistä ajattelemisen. Rikokseksihan voidaan nyt myös rajata nettisivut, joilla tarjotaan hehkulamppuja ja kukkaruukkuja, tarjousten tekemisen kyseisistä tavaroista, yms. Toivottavasti tästä laista tulee sellainen, johon ei vedota, kuten usein tehdään punaisia päin kävellessä, julkijuopottelussa, oluen myymisessä päihtyneille tai julkisessa. virtsaamisessa.
technorati huumausainelaki, rikoslaki, poliisi, eduskunta, hehkulamput, kukkaruukku, laittomuus, ajatusrikos, julkijuopottelu, virtsaaminen, tekijänoikeuslaki, Helsingin sanomat, eu, Euroopan unioni, huumeidenvastainen sota.

sunnuntai, kesäkuuta 04, 2006
Päihdepolitiikkaa blogistaniassa
Löysinpä blogilistalta hyvän uuden blogin. Ganjalaisjournalisti keskittyy pelkkään kannabis-teemaan ja pyrkii saamaan keskustelusta ne pirunsarvet pois.
teemat: politiikka
teemat: politiikka
Tagit
blogit,
politiikka,
päihdepolitiikka,
päihteet
keskiviikkona, huhtikuuta 19, 2006
Vasemmistoliiton linja päihdepolitiikassa
Vasemmistoliitossa on käyty epävirallista keskustelua suhtautumisesta päihteisiin. Yksi leiri on ajanut nollatoleranssia. Tämä leiri ei ole mitenkään selvärajainen porukka. Heistä osa käyttää alkoholia, osa ei. Osa tupakoi, osa ei. Mutta mitä silloin ajetaan, jos ajetaan nollatoleranssia? Jos Vasemmistoliitto ottaisi linjakseen nollatoleranssin ja lähtisi ajamaan sitä toden teolla puolueena niin minkälaisia rangaistuksia yhteiskunnan tulisi antaa erilaisista rikoksista.
Jos henkilö käyttää heroiinia? Tulisiko hänelle antaa sakkoa, paljonko? Entä, mikä olisi riittävän pitkä vankeustuomio?
Entä jos henkilö käyttää subutexia? Samat kysymykset.
Entäpä jos joku henkilö myy jotain laitonta päihdettä kuten heroiinia, subutexia, amfetamiinia tai jotain sen kaltaista?
Entäpä jos henkilö on alle 15-vuotias? Tai entä jos hän on alle 18-vuotias?
LSD:tä käyttäneitä ei hyväksytä ainakaan lentokapteeneiksi. Voisiko olla muita ammatteja, joihin ei voi hyväksyä ihmisiä, jotka ovat käyttäneet jotain tiettyä laitonta päihdettä tai laittomia päihteitä yleensä? Olisiko esimerkiksi peruskoulunopettaja tämmöinen, jolla ei saa olla minkäänlaista päihdehistoriaa? Entäpä sairaanhoitaja? Entäs kansanedustaja? Voisimmeko esimerkiksi yrittää estää lainsäädännöllisesti erään kolmihenkisen kansanedustajapuolueen ehdokkaan ehdokkuuden?
Näitä kysymyksiä on hyvä pohtia, varsinkin jos ollaan ajamassa nollatoleranssia Vasemmistoliiton linjaksi?
tagit: politiikka

tiistaina, huhtikuuta 11, 2006
Kansalaistottelemattomuutta vai kannabiksen käyttöä? - pössyttelyn yhteiskunnalliset vaikutukset
Gandhilla oli tapana sanoa, että huonokin laki on parempi kuin ei lakia lainkaan. Jos lakia rikkoo kantaa seuraukset.
Kansalaistottelemattomuutta opetetaan kouluissa. Kouluissa ei kuitenkaan kehoteta kansalaistottelemattomuuteen. Historia tuntee useita esimerkkejä, jossa lakia rikkomalla on saatu jotain hyvääkin aikaan.
Gandhiin viitatessani Intian itsenäistyminen voidaan nähdä hyvänä asiana. Valta siirtyi siirtomaaisännältä intialaisille. Gandhi toimi lakeja rikkoessaan varsin avoimesti omilla kasvoillaan ja omalla nimellä. Hän oli myös poliittinen aktivisti. Hänen aktivisminsa metodi oli rikkoa lakeja, joita piti huonoina. Hän oli myös valmis kantamaan seuraukset.
Eilen ja tänään uutisoitiin runsaasti Satakunnan Vasemmistonuorten puheenjohtajan jäämisestä kiinni kannabiksen käyttämisestä. Joitain asiavirheitä näin otsikoissa. Yhden mukaan Vasemmistonuorten puheenjohtajaa epäillään kannabiksen käytöstä. Yhden mukaan Vasemmistonuorilta löytyi kannabista. Helsingin sanomien sivuillakin käydään aiheesta kovasti keskustelua.
Keskustelussa nimimerkki Antisosialismi pelkäsi, että kannabiksen hyväksyminen saattaa johtaa sosialismin hyväksymiseen. Olisipa asiat näin yksinkertaisia.
Mitä kannabiksen käyttämiseen tulee, niin enpä nähnyt, että siitä olisi seurannut mitään haittaa kenellekään. Joku konservatiivi oli kyllä huolissaan, että maa vajoaa anarkiaan tämän takia. Toinenkin huomio tuotiin esille, että maasta saattaa tulla aivan liian sosialistinen. Toivoisin, että yhteiskunnassa olisi paljon vahvempi sosialistinen painotus. Vallan hajauttamistakin olisi syytä jatkaa. Pelkään kuitenkin, että kannabiksen polttelulla, tuomitsemisella tai hyväksymisellä ei tässä pitkälle päästä.
tagit: politiikka, filosofia

intia,
kannabis,
konservativismi,
politiikka,
päihteet,
sosialismi,
valta
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)