Hei naapurit,
Tässä vastaukseni
>
> 1. Onko mielestänne oikein keskittää 2/3 uusista paikoista akselille
> Töölö-Kallio?
>
> kyllä ( x ) Ei ( )
>
> 2. Tuletteko toimimaan aktiivisesti Sininauhasäätiön Ruusulankadulle
> suunnittelemaa asuntolaa vastaan?
>
> kyllä ( ) Ei ( x )
>
> 3. Helsinkiin ollaan perustamassa vaikeasti asutettaville 750 uutta
> asumispaikkaa, joista yli 500 kantakaupunkiin. Onko päihdeongelmaisten
> keskittäminen kaupungin keskustaan
> mielestänne perusteltua?
>
> kyllä (x ) Ei ( )
>
>
Töölöläisenä toivotan kaikenlaiset sosiaaliset palvelut tervetulleeksi
naapuriini. Minulla on myös tietoa, että monista muistakin
kuntoutusasuntoloista ei ole seurannut pelättyjä vaikutuksia.
Pakilassa esimerkiksi 5 vuotta sitten vastustettiin vastaavaa laitosta
ilman että asukkaat edes tiesivät, että alueella oli toiminut jo
ennestään kahdenkymmenen vuoden ajan samanlainen asuntola.
Viisivuotisjuhlassa asukkaat tulivat juhlatilaisuuteen pahoittelemaan
vastustusta. Sininauhasäätiön suunnittelema asuntola ei tule
tuottamaan huumepiikkejä lastentarhojen pihalle. Päihdekuntoutujat
eivät ole rikollisia vaan heillä on sairaus, jota yritetään parantaa
mm. tukemalla asumista.
Terveisin
Jaakko Vasankari
Eteläinen hesperiankatu 12 b 19
00100 Helsinki
044-9664659
jage.vasankari@gmail.com
jage.edustaa.com
jagenrenessanssi.blogspot.com
Näytetään tekstit, joissa on tunniste asunnot. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste asunnot. Näytä kaikki tekstit
tiistaina, lokakuuta 07, 2008
In my backyard, please!
Pro-töölö -liike on lähettänyt kyselyn kunnallisvaaliehdokkaille. Kysely koskee Sininauhasäätiön suunnittelemaa asuntoa Töölööseen. Olen yhden kyselyn vastaukset postannut blogiini, mutta ajattelin, että laittaisin tämänkin, vaikka yritän olla kuormittamatta blogiani yksittäisillä kyselyille. Tässä on kyseessä kuitenkin sen verran tärkeästä asiasta, että toivoisin, että monet muutkin (varsinkin tölikkäläiset) ehdokkaat olisivat samaa mieltä.
lauantaina, elokuuta 09, 2008
Asuntohakemus
Nuori ja kuolematon mies etsii asuntoa keskeltä kaupunkia. Hakija tupakoi kuin korsteeni, kiroilee kuin pieni siili ja hänellä on harvinaisen löysä moraali. Asuntoa haetaan mistä tahansa ajasta lähtien. Vuokratoiveet ovat täysin yhdentekeviä, koska hakija maksaa kuitenkin vasta seuraavana maanantaina, mutta ei yli satasta kerralla. Hakija harrastaa hajamielistä heterodoksiaa ja kevyitä kenkiä.
Yhteydenottoja saa tehdä.
***
Täysin asiaan liittymättä joku random-kaveri puhuu toimeentulosta ja asumisesta:
Yhteydenottoja saa tehdä.
***
Täysin asiaan liittymättä joku random-kaveri puhuu toimeentulosta ja asumisesta:
Tagit
asunnot,
huumori,
paavo arhinmäki,
videot,
youtube
lauantaina, elokuuta 18, 2007
Lehti: Pajunen vaatii Helsingille toisen lentokentän
Helsingin Sanomat julkaisi eilen uutisen, jonka mukaan Helsingin kaupunginjohtaja Jussi Pajunen tahtoisi Helsinkiin toisen lentokentän. Ajatuksena olisi lopettaa Malmin lentokenttä, jotta alueelle saataisiin uusia asuntoja. Malmiin on arveltu tätä kautta saatavan 10 000 uutta asuntoa.
Pajusen mukaan uusi kenttä voitaisiin rakentaa vaikkapa Porvooseen. Pajunen ei kuitenkaan kerro miksi Helsinki-Vantaan lentokenttä ei riitä tyydyttämään Helsingin tarpeita, ja miksi Helsinki tarvitsee Porvooseen lentokentän. Pajunen tosin kertoo, että muissakin suurissa eurooppalaisissa kaupungeissa on sellainen.
Se, että muissakin kaupungeissa on kaksi lentokenttää on aika huono peruste, koska muissa kaupungeissa nyt saattaa olla mitä tahansa. Purkan popsiminen julkisesti on Singaporessa kielletty. Lontoossa poliisi saattaa ampua syyttömiä ihmisiä "estääkseen" terrori-iskuja. Tukholmassa on otettu keskustan alueella käyttöön ruuhkamaksut.
Noissa kolmesta edellisestä esimerkistä yksi kelpaisi Helsinkiin, mutta ei sen takia, koska Tukholmallakin on sellaiset.
Helsingin sanomien juttu aiheesta

helsingin sanomat,
helsinki,
jussi pajunen,
liikenne,
porvoo,
ruuhkamaksut,
tukholma
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)