Hei naapurit,
Tässä vastaukseni
>
> 1. Onko mielestänne oikein keskittää 2/3 uusista paikoista akselille
> Töölö-Kallio?
>
> kyllä ( x ) Ei ( )
>
> 2. Tuletteko toimimaan aktiivisesti Sininauhasäätiön Ruusulankadulle
> suunnittelemaa asuntolaa vastaan?
>
> kyllä ( ) Ei ( x )
>
> 3. Helsinkiin ollaan perustamassa vaikeasti asutettaville 750 uutta
> asumispaikkaa, joista yli 500 kantakaupunkiin. Onko päihdeongelmaisten
> keskittäminen kaupungin keskustaan
> mielestänne perusteltua?
>
> kyllä (x ) Ei ( )
>
>
Töölöläisenä toivotan kaikenlaiset sosiaaliset palvelut tervetulleeksi
naapuriini. Minulla on myös tietoa, että monista muistakin
kuntoutusasuntoloista ei ole seurannut pelättyjä vaikutuksia.
Pakilassa esimerkiksi 5 vuotta sitten vastustettiin vastaavaa laitosta
ilman että asukkaat edes tiesivät, että alueella oli toiminut jo
ennestään kahdenkymmenen vuoden ajan samanlainen asuntola.
Viisivuotisjuhlassa asukkaat tulivat juhlatilaisuuteen pahoittelemaan
vastustusta. Sininauhasäätiön suunnittelema asuntola ei tule
tuottamaan huumepiikkejä lastentarhojen pihalle. Päihdekuntoutujat
eivät ole rikollisia vaan heillä on sairaus, jota yritetään parantaa
mm. tukemalla asumista.
Terveisin
Jaakko Vasankari
Eteläinen hesperiankatu 12 b 19
00100 Helsinki
044-9664659
jage.vasankari@gmail.com
jage.edustaa.com
jagenrenessanssi.blogspot.com
Näytetään tekstit, joissa on tunniste gallupit. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste gallupit. Näytä kaikki tekstit
tiistaina, lokakuuta 07, 2008
In my backyard, please!
Pro-töölö -liike on lähettänyt kyselyn kunnallisvaaliehdokkaille. Kysely koskee Sininauhasäätiön suunnittelemaa asuntoa Töölööseen. Olen yhden kyselyn vastaukset postannut blogiini, mutta ajattelin, että laittaisin tämänkin, vaikka yritän olla kuormittamatta blogiani yksittäisillä kyselyille. Tässä on kyseessä kuitenkin sen verran tärkeästä asiasta, että toivoisin, että monet muutkin (varsinkin tölikkäläiset) ehdokkaat olisivat samaa mieltä.
tiistaina, syyskuuta 23, 2008
Poliittiset liikkeet toimivat hyvin vaalien alla
On erityisen viehättävää kun vaalien alla tulee kaikenlaisia kyselyjä eri alojen aktivisteilta, firmoilta ja yhdistyksiltä. Eivät ne tietenkään aina ole hauskoja ja välillä tulee myös vähemmän miellyttäviä lobbauskirjeitä, joihin vastaamalla "väärin" tulee perästä vittuilua. Tänään postilaatikostani löytyi ihan miellyttävä kysely.
Martti-Tapio Kuuskoski on kysellyt helsinkiläisiltä ehdokkailta kolme kysymystä liittyen metsien suojeluun ja lähidemokratiaan. Jälkimmäinen tuntui hyvältä, koska ajattelin, että tuo lähidemokratian tavoittelu on jotenkin epäseksikäs vaaliteema. Kyselyjen vastauksia julkaistaan Kaupunkimetsäliikkeen kuntavaalikyselyblogissa. Liikkeellä on oma poliittinen bloginsakin.
Tämmöiset vastaukset minulta sitten tuli:
Martti-Tapio Kuuskoski on kysellyt helsinkiläisiltä ehdokkailta kolme kysymystä liittyen metsien suojeluun ja lähidemokratiaan. Jälkimmäinen tuntui hyvältä, koska ajattelin, että tuo lähidemokratian tavoittelu on jotenkin epäseksikäs vaaliteema. Kyselyjen vastauksia julkaistaan Kaupunkimetsäliikkeen kuntavaalikyselyblogissa. Liikkeellä on oma poliittinen bloginsakin.
Tämmöiset vastaukset minulta sitten tuli:
> Kaupunkimetsäliikkeen kuntavaalikysymykset:
>
> 1) Helsingin kaupunkimetsät ovat ainutlaatuisia luonto- ja virkistysalueita,
> joita ei tulisi tuhota rakentamisella tai liian rajuilla
> "hoitotoimenpiteillä". Helsingin alueelta löytyy muuta rakennusmaata vielä
> kymmeniksi vuosiksi. Olisitko valtuutettuna valmis puolustamaan
> kaupunkimetsien suojelua?
Virkeässä kaupungissa on sekä tiheästi rakennettuja kerrostaloja että
laajoja rentoutumisalueita joko puistoina tai metsinä. Myllypuron,
Kontulan ja Vesalan metsät ovat jääneet itselleni mieleen ajoilta
jolloin asuin Kontulassa. Tämä tulisi ottaa huomioon myös silloin kun
kaavoitetaan Sipoosta Helsinkiin liitettyä osiota.
> 2) Kaupunkimetsäliikkeen tavoitteena on, että kaupunkimetsien suojelusta
> järjestetään neuvoa-antava kansanäänestys. Äänestäjiltä kysyttäisiin,
> haluavatko he säilyttää Helsingin nykyiset kaupunkimetsät luonnonmukaisina
> ja rakentamattomina. Kannatatko Sinä kaupunkimetsäliikkeen
> kansanäänestysaloitetta? Perustele.
Neuvoa-antavat kansanäänestykset ovat ihan kivoja keinoja ilmaista
mielipidettä, mutta itse kannattaisin sitovia kansanäänestyksiä enkä
pelkästään metsien suojeluun liittyen vaan oikeastaan kaikesta.
Pitäisin viehättävänä, jos Suomessa olisi mahdollista järjestää
kansanäänestyksiä mistä tahansa asiasta, jolle löytyy riittävästi
tukea ihmisten keskuudessa. Valtakunnallista rajaa voitaisiin pitää
vaikka 10000:ssa nimessä, jotta vältyttäisiin "turhilta"
äänestyksiltä, mutta en halua kuitenkaan tuon kynnyksen rajaa lyödä
kiveen ainakaan tässä vaiheessa.
>
> 3) Kannatatko lähidemokratian vahvistamista? Pitäisikö
> kansalaisvaikuttamista helpottaa? Esimerkiksi neuvoa-antavan
> kansanäänestysaloitteen taakse on saatava 5 prosenttia äänioikeutetuista
> (mikä Helsingissä merkitsee noin 25 000
> allekirjoittajaa), jotta aloite otettaisiin valtuustossa edes käsittelyyn.
> Kommentoi nykyistä tilannetta.
Kuten edellisessä vastauksessa käy ilmi, niin omaan poliittiseen
agendaani kuuluu lähidemokratia. Unelma lähidemokratiasta on
sellainen, jossa kaikki ovat kaupunginvaltuutettuja. Jokainen askel ja
keino lisätä suoran demokratian välineitä nykyiseen järjestelmään on
pelkästään haluttavaa.
Terveisin
Jaakko Vasankari
Hesperiankatu 12 b 19
00100 Helsinki
044-9664659
jage.vasankari@gmail.com
www.jagenrenessanssi.blogspot.com
Tagit
demokratia,
gallupit,
helsinki,
kaupunki,
kaupunkimetsäliike,
kunnallisvaalit,
martti-tapio kuuskoski,
metsät,
vaalit,
ympäristö
tiistaina, lokakuuta 02, 2007
Kokeillaan bloggerin äänestyshärdelliä
Sivupalkkiin tuli kysymys: "Pitäisikö alaikäisten päästä museoihin vain vanhempien luvalla?" Vastausvaihtoehdoiksi tarjotaan kyllä, ei tai ei vois vähempää kiinnostaa.
Tagit
blogger,
gallupit,
museo,
viikon kysymys
tiistaina, syyskuuta 25, 2007
Korkeasaarelle kova tuomio kansalaisilta
Uutislehti satanen kysyi viikonlopun alussa kansalaisilta riistääkö Korkeasaari eläimiä? Maanantaina julkaistu tulos kertoi, että 62 prosenttia kansalaisista piti oikeana vastauksena myöntävää puolta. Kysymyksen innoituksena oli todennäköisesti perjantaina järjestetty mielenosoitus, jossa haluttiin osoittaa, että Korkeasaaren tehtävä suojella uhanalaisia eläimiä olisi toissijainen.
Helsingin sanomat kävi haastattelemassa molempia osapuolia. Mielenosoittaja Jari Kujansuun mukaan Korkeasaari opettaa lapsille vääränlaisen luontosuhteen. Korkeasaaren johtaja Seppo Turunen taas uskoo, että mielenosoittajien toiminta perustuu tunteisiin ja kokemuksiin kotieläimistä.
Myönteistä asiassa on se, että Korkeasaari toimii hieman avoimemmin ja osallistuu keskusteluun. Vaikkakin johtajan näkemys ei mitenkään erityisen syvällinen olekaan mielenosoittajien motiiveja kohtaan. Aikaisemmin Korkeasaaren johto on kieltäytynyt julkisesta keskustelusta, koska mediasta on saatu huonoja kokemuksia.
Helsingin sanomat kävi haastattelemassa molempia osapuolia. Mielenosoittaja Jari Kujansuun mukaan Korkeasaari opettaa lapsille vääränlaisen luontosuhteen. Korkeasaaren johtaja Seppo Turunen taas uskoo, että mielenosoittajien toiminta perustuu tunteisiin ja kokemuksiin kotieläimistä.
Myönteistä asiassa on se, että Korkeasaari toimii hieman avoimemmin ja osallistuu keskusteluun. Vaikkakin johtajan näkemys ei mitenkään erityisen syvällinen olekaan mielenosoittajien motiiveja kohtaan. Aikaisemmin Korkeasaaren johto on kieltäytynyt julkisesta keskustelusta, koska mediasta on saatu huonoja kokemuksia.
Tagit
aktivismi,
eläinten oikeudet,
gallupit,
helsingin sanomat,
helsinki,
kansan uutiset,
korkeasaari,
mielenosoittaminen,
seppo turunen,
uutislehti satanen
perjantaina, maaliskuuta 02, 2007
Irc-gallerian varjovaalit
No niin. Nyt aina niin luotettavan Irc-Gallerian vaalikone on alkanut tuottaa statistiikkaa varjovaaleista. Kyseisessä palvelussa äänestäminen on siinä mielessä rehellistä, että jokainen käyttäjä saa äänestää vain kerran, mutta mahdollistaa äänen vaihtamisen. Käykääpä pistämässä omat äänenne likoon. Vaatii tietysti rekisteröinnin. Oma sijoitus on tällä hetkellä mairitteleva 18 täysikäisten keskuudessa. Kaikkien, eli myös 16-vuotta täyttäneiden keskuudessa sija on hieman matalampi, eli 23.
Top21:ssa on tällä hetkellä neljä vasuria minä mukaan lukien. Paavo Arhinmäki vetää aivan kärkeä, Anna Tammisto on puolessa välissä ja Tiia Aarnipuu on hännillä sijalla 21.
Irc-Gallerian varjovaalit
Top21:ssa on tällä hetkellä neljä vasuria minä mukaan lukien. Paavo Arhinmäki vetää aivan kärkeä, Anna Tammisto on puolessa välissä ja Tiia Aarnipuu on hännillä sijalla 21.
Irc-Gallerian varjovaalit
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)