Näytetään tekstit, joissa on tunniste seppo turunen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste seppo turunen. Näytä kaikki tekstit

tiistaina, syyskuuta 25, 2007

Korkeasaarelle kova tuomio kansalaisilta

Uutislehti satanen kysyi viikonlopun alussa kansalaisilta riistääkö Korkeasaari eläimiä? Maanantaina julkaistu tulos kertoi, että 62 prosenttia kansalaisista piti oikeana vastauksena myöntävää puolta. Kysymyksen innoituksena oli todennäköisesti perjantaina järjestetty mielenosoitus, jossa haluttiin osoittaa, että Korkeasaaren tehtävä suojella uhanalaisia eläimiä olisi toissijainen.

Helsingin sanomat kävi haastattelemassa molempia osapuolia. Mielenosoittaja Jari Kujansuun mukaan Korkeasaari opettaa lapsille vääränlaisen luontosuhteen. Korkeasaaren johtaja Seppo Turunen taas uskoo, että mielenosoittajien toiminta perustuu tunteisiin ja kokemuksiin kotieläimistä.

Myönteistä asiassa on se, että Korkeasaari toimii hieman avoimemmin ja osallistuu keskusteluun. Vaikkakin johtajan näkemys ei mitenkään erityisen syvällinen olekaan mielenosoittajien motiiveja kohtaan. Aikaisemmin Korkeasaaren johto on kieltäytynyt julkisesta keskustelusta, koska mediasta on saatu huonoja kokemuksia.