Tuomo Järvelä ehtikin jo kommentoida viikon omasta mielestäni kiinnostavinta uutista, jonka mukaan puoluejohtajien mielestä perustulo passivoisi. Oikeastaan Vihreät, Vasemmistoliitto ja perussuomalaiset olivat ainoat, jotka kannattivat esitystä, ja kaksi jälkimmäistä tietyin varauksin.
Osmo Soininvaara esitti, että perustulo päinvastoin kannustaisi työttömiä, enemmän kuin passivoisi. Tässä tapauksessa Vasemmistoliiton puheenjohtaja Martti Korhonen suhtautui kriittisesti esitykseen. Hänen mielestään paikoissa, joissa työttömyyttä oli, eikä ollut työpaikkoja tarjolla, ei perustulolla olisi mitään aktivoivaa merkitystä. En tiedä mitä kaksi edellä mainittua poliitikkoa tarkoittavat aktiivisudella. Oletan, että Arkadiaslangissa aktiivisuus on yhtä kuin ansiotyönteko tai ansiotyön etsiminen. Kaikki muu tekeminen on passiivista tai kuten toinen perustuloa varauksin kannattava puoluejohtaja Timo Soini (ps.) asian mainitsi: 'nuoret saisivat ruoan suoraan patjalle'. Soini kuitenkin kannatti perustulon maksamista vanhemmalle väestölle, mutta ei nuorille, koska he eivät sitten oppisi tekemään töitä.
Matti Vanhanen on aikaisemmin kommentoinut, että ei kannata perustulon maksamista nuorille, joita "kiinnostaa enemmän bilettäminen kuin työnteko".
Perustulo olisi mitä kannatetttavin idea monista syistä. Se yksinkertaistaisi byrokratiaa, koska ei tarvitsisi enää sulloa puolen vuoden jokaista lippusta ja lappusta ties minkä viraston virkailijalle, joka voisi sitten luettuaan asiakirjat palata asiaan parin kuukauden päästä. Ihminen tarvitsee rahaa kuukausittain, ja ne joilla ei ole hyvää sosiaalista verkostoa ympärillään eikä muita keinoja hankkia varoja, johtaa jossain ikävissä tilanteissa sen tyyppisiin otsikoihin, joissa joku ryöstäää pienen kioskin velkojen takaisin maksamiseksi.
Esimerkiksi ehdotus, jonka mukaan jokaiselle suomalaiselle pitäisi maksaa 440 euroa puhtaana käteen kerran kuussa passivoisi ihmisiä jollakin tavalla. Näyttäkää mulle se henkilö, joka lopettaa 2000 kuukausieuron työn päästäkseen löhöilemään 440 euron perustulolla. Perustulo kyllä voisi antaa neuvotteluvaraa työnantajia kohtaan. Ihan mitä tahansa työtä ei tarvitse ottaa vastaan. Minä olen nyt tullut jo siihen tulokseen, että on tiettyjä töitä, joita en ota vastaan, vaikka karenssia tulisi miljoona vuotta. Rehellinen varastaminenkin tuntuisi paremmalta niihin paskaduuneihin verrattuna.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste martti korhonen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste martti korhonen. Näytä kaikki tekstit
maanantaina, elokuuta 13, 2007
Perustulo passivoi puoluejohtajien mielestä
Tagit
keskusta,
martti korhonen,
matti vanhanen,
osmo soininvaara,
perussuomalaiset,
perustulo,
timo soini,
tuomo järvelä,
Vasemmistoliitto,
vihreät
sunnuntai, kesäkuuta 17, 2007
Vasemmistoliitto är slut, eller dens puoluekokous est över.
Vasemmistoliiton rankka puoluekokous on kääntymässä auringon laskua kohti. Kolme päivää and no sleep till esityslistan kohta "Kokouksen päättäminen".
Puoluekokous.fi:n sivuilta on voinut seurata kokouksen tunnelmia kolmisen päivää. Laajan toimittajajoukon ansiosta luettavaa on paljon. Puheenjohtajistoksi muodostui Martti Korhonen, Paavo Arhinmäki ja Aino-Kaisa Pekonen. Periaateohjelma, eli puolueohjelma sekä tavoiteohjelma kirjattiin äänestysten jälkeen paperille. Vasemmistoliitto jatkaa linjausten mukaisesti punaisena ja vihreänä puolueena.
Arhinmäki kertoi puolueen tulevaisuuden olevan feminismissä, sosialismissa ja (hmmm.) kaksikielisyydessä. Puhakka asetti seuraavan tavoitteen puolueelle (ja omalle työlleen - toimituksen arvio) seuraavat kunnallisvaalit.
Tässä muutamia nostoja sivustolta:
Turkistarhaus puhutti tavoiteohjelman hyväksynnän yhteydessä - Turkistarhaus säilyy "laillisena elinkeinona.
Puhakka: Uusi nousu alkanut - Helsinkiläisestä Sirpa Puhakasta tuli Vasemmistoliiton uusi puoluesihteeri.
Puoluehallitus valittu - Hallituksessa mm. Mirka Muukkonen, Jan-Mikael Hakomäki, Tea Vikstedt, Outi Ojala ja Pentti Tiusanen.
Toinen varapuheenjohtaja: Aino-Kaisa Pekonen
Arhinmäki: Puoluekokous, jossa tehdään vasemmiston tulevaisuutta - Paavosta tuli 1. vpj. Voinkin ilmeisesti käydä tuossa pihalla sikarilla nyt.
Menetellään - Symington loistava parodia puheenjohtajiston laadukkaasta toiminnasta.
Uraani on ehtyvä luonnonvara
Mitä Vasemmistoliitto lukee?
Tagit
aino-kaisa pekonen,
feminismi,
martti korhonen,
paavo arhinmäki,
punavihreys,
puoluekokous,
sirpa puhakka,
sosialismi,
symington,
Vasemmistoliitto
perjantaina, kesäkuuta 15, 2007
Vasemmistoliiton puoluekokous alkaa tänään
Tänään se alkaa. Vasemmistoliiton korkein päättävä elin, puoluekokous, kokoontuu Helsingin Kulttuuritalolle. Kolmen päivän aikana 500 puolueen jäsentä päättää puheenjohtajistostaan, puoluehallituksesta ja -valtuustosta. Tylsien henkilövalintojen lisäksi listalla on puolueohjelman ja tavoiteohjelman hyväksyminen.
Puheenjohtajaehdokkaita on tasan yksi, Martti Korhonen, joten todellista äänestystä henkilöstä ei käydä - tai voihan aina jättää tyhjiä lappuja tai äänestää Aku Ankkaa. En tiedä miten yleensä puolueissa tämmöinen toimii.
Varapuheenjohtajaksi on ehdolla kolme erilaista ehdokasta. Paavo Arhinmäki, Aino-Kaisa Pekonen ja Sari Virta. Puoluesihteerin paikkaakin kärkkyy kolme ehdokasta. Nykyisen puoluesihteerin Aulis Ruuthin penkkiä kärkkyy kakkospesältä Sirpa Puhakka sekä Heikki Leisti.
Tiiviiseen raportoinnin nälkään on helpotusta luvassa täältä. Puoluekokous.fi:hin on koonnut puolueen tiedotuspäällikkö listan kirjoittajia, jotka kertovat kaikista valinnoista ja tunnelmista paikan päältä non-stoppina - tai ehkä on hyvä välillä sammuttaa julkinen tiedonvälitys.

aulis ruuth,
heikki leisti,
kulttuuritalo,
martti korhonen,
paavo arhinmäki,
puoluekokous,
puolueohjelma,
sari virta,
sirpa puhakka,
tavoiteohjelma,
Vasemmistoliitto
perjantaina, helmikuuta 02, 2007
Vaalistartti
Eilen tuli Yleltä vaalistartti, jossa kaikkien eduskuntapuolueiden puheenjohtajat olivat keskustelemassa. Lyhyessä ajassa puheenjohtajien piti kertoa kaikki kantansa verotuksesta, ympäristöstä, ilmastonmuutoksesta, vanhustenhuollosta, yms.
Verotuksessa SDP:tä ja Vasemmistoliittoa lukuunottamatta tarjottiin veronalennuksina 1-4 miljardiin haarukalla. Martti Korhonen sanoi, että alle 10 000 euroa vuodessa tienaavien pitäisi saada tulonsa verovapaana, mutta pääomaveroa tulisi korottaa ja tehdä siitä progressiivinen. Tulkitsin asian niin, että veroja ei lasketa, mutta painopistettä korjataan. Vastaus oli kuitenkin sen verran epäselvä, että jouduin silti tekemään tulkintoja.
Eero Heinäluoma taas ei halunnut kertoa, että paljonko veroja laskettaisiin, jos laskettaisiin. Timo Soini taisi sanoa samaa kuin Korhonenkin. Ei veronalennuksia rikkaille, ja varallisuusvero pitää palauttaa. Ehkä Perussuomalaisia ei pitäisi aina asettaa poliittisella kartalla aivan äärioikeistoon, niin kuin usein tehdään. Kyllä siellä oikeassa reunassa on Kokoomus ja RKP, ainakin eilisen debatin perusteella.
Kokoomuksen puheenjohtajasta Jyrki Kataisesta pitää sanoa sen verran, että hän osaa artikuloida erittäin hyvin, mutta puhuu todella sekavia. En tiedä, johtuuko se siitä, että hän on ollut nyt "kuuntelemassa" kansalaisia "korvillaan" eikä tiedä enää, mitä pitäisi sanoa, vai onko hän vain väsynyt. Muron keskustelupalstalla ajateltiin vieläkin tylymmin. Siellä pohdiskeltiin sitä, että onko RKP onnistunut kloonaamaan Kokoomuksen puheenjohtajan. Kotona tehtiin saman tyyppisiä ulkoisia ja sisäisiä tulkintoja. Stefan Wallin kuitenkin muodosti ihan oikeita virkkeitä. Kataisen puheet jäivät minulle epäselviksi, ja minä olen sentään seurannut politiikkaa pitkään ja hartaasti.
Siitä huolimatta puheenjohtajistoa näytti vaivaavan jonkinlainen jännitys. Selkeitä vastauksia ei oikein tullut suoraan. Onneksi puolueilla on nettisivut, joissa esitellään puolueiden ohjelmia. Näitä ohjelmia vasten, pystyy jo vetämään jonkinlaisia johtopäätöksiä siitä, mitä puolueet oikein lupaavat.
Muita uutisia: Espoon Vasemmistonuoret ovat palkanneet järjestökoordinaattorikseen Etelä-Savon kansanedustajaehdokkaan Aura Tammisen. Tarjoan oluet kun näemme. Onnittelut osastolle, olette saaneet osaavan työntekijän, jonka osaaminen on jo testattu.
technorati vaalistartti, Vasemmistoliitto, sdp, kokoomus, rkp, perussuomalaiset, Martti Korhonen, Jyrki Katainen, Eero Heinäluoma, Timo Soini, stefan wallin, eduskuntavaalit 2007, vaalit, Espoon Vasemmistonuoret, Aura Tamminen.

eduskuntavaalit 2007,
eero heinäluoma,
jyrki katainen,
martti korhonen,
stefan wallin,
timo soini,
vaalit,
väittelyt
sunnuntai, toukokuuta 14, 2006
Paavo Arhinmäki tuli toiseksi!
Eilen oli Vasemmistoliiton ylimääräinen puoluekokous, jossa valittiin puolueelle pätkäpuheenjohtaja vuodeksi. Ehdolla oli viisi ehdokasta Paavo Arhinmäki, Martti Korhonen, Katja Syvärinen, Erkki Virtanen ja Markus Mustajärvi.
Ekalla kierroksella meni jatkoon Martti Korhonen ja Paavo Arhinmäki. Ekalla kierroksella Martti Korhonen sai 193 ääntä, Paavo Arhinmäki 92, Markus Mustajärvi 69, Katja Syvärinen 55 ja Erkki Virtanen 21.
Puheenjohtajaehdokkaita epäiltiin siitä, että tällä saadaan julkisuutta ensi vuoden eduskuntavaaleja varten. Tietenkin saavat ja kaikki ovat tietääkseni lähdössä ehdollekin ja olisihan se kummallista, jos Vasemmistoliiton puheenjohtajakisasta ei kirjoitettaisi mitään. Käytännössä vaaleihin valmistuminen alkaa siitä päivästä kun ensimmäisen kerran harkitsee omaa ehdokkuuttaan enkä usko, että yksikään ehdokas teki poikkeusta tässä tapauksessa.
Tokalla kierroksella Korhonen sai 273 ääntä ja Arhinmäki 150. Paavo sai omasta mielestäni niin paljon tukea ettenkö yhtään ihmettelesi, etteikö kaduilla ja kabineteissa näkynyt Vasemmistonuorten toiminta olisi kääntänyt jo monta Vasemmistoliiton jäsentä katselemaan tulevaisuuteen. Epäilen, että lopulta tuloksessa painoi kokemus. Vuoden päästä on eduskuntavaalit, joihin halutaan henkilö, jolla pysyy kieli keskellä poskea. Protestiäänistä tuskin oli kyse, vaikka Suvi-Anne Siimeksen eron jälkeen puolueen sinisilmäisimmätkin ovat pohtineet monenlaisia identiteettikysymyksiä. Tärkein niistä on varmasti ollut, että onko Vasemmistoliitto sosialistinen puolue. Ehdokkaista kaikki olivat varmasti sosialisteja. Suvi-Anne Siimeshän irtisanoutui itse tästä termistä.
Toisaalta SDP julistaa omassa periaateohjelmassaankin olevansa sosialistinen puolue. Tätä epäillään jatkuvasti. Se ei varmastikaan johdu pelkästään SDP:n kannattajista vaan siitä, että vallan puolueessa on ottanut oikeistodemarit lipposlaisineen. Tällä vaalikaudella on löytynyt kansanedustajista myös uusi tämän ajan kuusikkonsa. Kaikki demarit eivät ole esimerkiksi nielleet varallisuusveron poistoa. Vasemmistoliiton edeltäjä Kansan demokraatitkin perustettiin aikoinaan juuri tämmöisen opposition takia.
Seuraavissa vaaleissa näemme, miten viesti on purrut. Kahmiiko SDP:n vasemmistosiipi äänet, jääkö ne käyttämättä vai meneekö ne sittenkin oikealle tai vielä piirun verran enemmän vasemmalle? Vai palaako ensi vappuna Eduskuntatalo?
Nyt odottelemaan, että mitä Korhonen keksii vaaleihin. Hän lupasi ainakin kuunnella herkemmällä korvalla kenttää, mitä hän on ilmeisesti tehnyt aikaisemminkin. Tästä kai Siimes häntä syytti kun syytti häntä johtajuuden puutteesta.
Omalta osaltani valmistaudun vaaleihin odottelemalla jäsenäänestyksen tulosta. 5.6. tulokset varmistuu Helsingin vasemmiston ehdokasasettelun osalta. Silloin joko oma kampanjani alkaa tai päättyy. Vaalipäällikköä olen jo etsiskellyt ja yhden potentiaalisen löytänyt.

2006,
eduskuntavaalit 2007,
erkki virtanen,
katja syvärinen,
markus mustajärvi,
martti korhonen,
paavo arhinmäki,
puheenjohtaja,
sdp,
suvi-anne siimes,
vaalit,
Vasemmistoliitto
tiistaina, maaliskuuta 14, 2006
Etelä-Suomen Vasemmistonuorten hallitus järjestäytyy

Etelä-Suomen Vasemmistonuorten vuosikokous jatkui yön puolelle, siis jatkojen puolelta. Itse kokous oli varsin lyhyt traditioon verrattuna. Taidettiin selvitä suunnilleen kolmella tunnilla. Puheenjohtajaksi valittiin Kirsi Pihlaja (27 ääntä). Eroa istuvaan puheenjohtajaan oli 2 ääntä. Minut valittiin varapuheenjohtajaksi, mutta ei sekään mikään läpihuuto ollut. Ehdokkaita oli neljä. Ensimmäisen kierroksen järjestys oli Jaakko Vasankari (22 ääntä), Merja Niemi, (12 ääntä), Sami Salmi )10 ääntä) ja Anna Tammisto (8 ääntä). Toinen kierros oli jo vähän selvempi eli Jaakko Vasankari (33 ääntä) ja Merja niemi (17 ääntä). Piiritoimikuntakin uudistui täydellisesti, vanhoja piiritoimikuntalaisia on nähdäkseni viisi jatkamassa.
Kokonaisuudessaan piiritoimikunta on seuraavanlainen: Cecilia Bergström, Heidi Auvinen, Anton Tegelmann, Juhani Saari, Sami Salmi, Anna Tammisto, Merja Niemi, Niina Ilola, Antti Rummukainen, Timo Autto, Frans Nybäck, Tuomas Korkalainen, Minna Sumelius ja Oula Hyrske.
Paavo Arhinmäen puolesta tehtiin tukikannanotto. Eiköhän Vasemmistonuorten keskusjärjestökin lue kohta kentän tunnelmat ja tee omat johtopäätöksensä. Aikaisempi kannanotto Suvi-Anne Siimeksen jälkeiseen aikaan oli otsikoitu: "Vasemmistonuoret:
VASEMMISTOLIITOLLA MAHTAVA TILAISUUS TARKISTAA LINJAANSA (8.3.2006)".
"Vasemmistonuorissa on pantu hyvillä mielin merkille, että puolueen puheenjohtajaksi näyttäisi olevan tarjolla useita hyviä ja nuoria punavihreitä toimijoita, joiden avulla puolue saadaan pysyvälle nousu-uralle." Eihän tuo ole edes kunnon kannanotto. Lausunnossa sanotaan vain, että ehdokkaita riittää ja niitä on paljon. Todellisuudessa tapahtunutta: kolme ehdokasta. Paavo Arhinmäki, Erkki Virtanen ja Martti Korhonen. Joku ovela, salaviestejä etsivä, kirjallisuuden opiskelija tai pseudofilosofi huomaa tietenkin, että tähän mennessä ilmoittautuneista ehdokkaista vain yksi täyttää kriteerit (nuori ja punavihreä toimija, jonka avulla puolue saadaan pysyvälle nousu-uralle.)
Saimme lisää ehdokkaita kansanedustajaehdokkaiksi Helsingissä. Sami Salmi allekirjoitti paperit eilen, joten Kallion Vasemmistoliitto voi asettaa hänetkin ehdolle torstain kokouksessa, ellei joku nyt henkeen ja vereen torju häntä. Näillä näkymin olisi tarjolla jopa kahdeksan nuorta ehdokasta.
tagit: järjestötoiminta, politiikka
technorati jaakko Vasankari, Vasemmistoliitto, esvn, Kirsi Pihlaja, politiikka, vaalit, järjestötoiminta
Tagit
erkki virtanen,
esvn,
jaakko vasankari,
kallio,
martti korhonen,
paavo arhinmäki,
politiikka,
sami salmi,
vaalit,
Vasemmistoliitto,
vasemmistonuoret
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)