Menneet ja tulevat puoluetuet

Valtion antamia tukia on aina hyvä tarkastella säännöllisin väliajoin. Hyvät tavat on nostaa mikroskoopin alle yksittäinen asia, jotta julkisesta keskustelusta tulee monipuolista. Kokoomusnuoret pääsi nyt jännästi esille säätiöimällä ylijäämää. Poliittiset nuorisojärjestöt ovatkin olleet jo esillä kun hallitus antoi nuorisolain perusteella säälittävän vähän toisille järjestöille ja runsaasti toisille järjestöille. Keskustelu ehti vähän laantua kun huomattiin, että suurilta järjestöiltä leikattiin tukea, ja pienille järjestöille tukea lisättiin tai ainakin oltiin leikkaamatta.

Sitten Mikko Sauli kävi päräyttämässä, että yhden järjestön jäsenrekisterit eivät ole aivan hyvän tavan mukaisia. Vaikka ei tämäkään ollut ensimmäinen kerta Suomen historiassa eikä Suomen lähihistoriassakaan. Aikaisemmin kävi ilmi, että Keskustalla on huomattava määrä jäseniä, jotka eivät tiedä jäsenyydestään. Vuosikymmeniä sitten sitten ei edes ollut este olla nuorisojärjestön jäsen vaikka olisi kuusikymmentä. Ajat ovat muuttuneet, mutta eivät merkittävästi. Se, minkä verran jäsenmäärät vaikuttavat haettuihin tukiin, jää itsellekin arvailun varaan. Laki on hieman epäselvä.

Jäsenmäärän tulisi olla yli tuhat jäsentä, mutta huomioon voidaan ottaa monia muitakin seikkoja, joiden merkittävyyttä voi arvioida vain vanhojen käytäntöjen pohjalta. Mitäpä jos poliittisille nuorisojärjestöille annettaisiin tukea pelkän edustuksellisuuden varjolla? Puolueille nuorisotyötä tekevät järjestöt voisivat saada tukea esimerkiksi pelkästään omien edustajien perusteella. Esimerkiksi Kokoomusnuoret saisivat tukea jokaisesta alle 30-vuotiaasta kansanedustajasta. Ilmeinen ongelma tässä lienee, että tukea on totuttu antamaan monille järjestöille perusteilla, jotka eivät liity mitenkään poliittisiin voimasuhteisiin eduskunnassa.

Esimerkiksi partiolaisten nuorisolain perusteella saama tuki perustuisi järjestön edustavuuteen eduskunnassa. Tämä voitaisiin ehkä ohittaa sillä, että tuen perusteeksi riittäisi myös jos kansanedustaja on joskus ollut partiolainen. Tässä vaiheessa ajatusketjua tulisi jo ehkä miettiä, että pitääkö tuen perustua pelkkään edustukselliseen demokratiaan? Ehkä muut perusteet voisivat olla olennaisempia. Enkä ole vielä ehtinyt edes ajatella, tulisiko tukia jakaa ylipäätänsäkään. Kun tästä kohusta tehdään aikanaan joitain mahdollisesti järkeviä johtopäätöksiä, voin ennustaa jo seuraavia kohteita, joista on syytäkin ehkä keskustella.

Sivistysjärjestöt
Tiesittekö, että monet yhdistykset järjestävät sivistystoimintaa. Kansanopistot, joissa voi opiskella tietokoneenkäyttöä, taiteita, kirjanpitoa ja vähän kaikkea muutakin? Osa näistä järjestöistä on lähellä puolueita. Kokoomuksella on omansa, Vihreällä liitolla on omansa, SDP:llä on omansa ja Vasemmistoliitolla on omansa. Vaikka järjestöt ovat muodollisesti itsenäisiä, järjestävät ne opetustoimintaa läheisessä yhteistyössä puolueiden kanssa.

Näissä järjestöissä ei ole mikään este vaikka ei olisikaan puolueen jäsen tai kuuluisi toiseen puolueeseen, mutta yhdistykset järjestävät toimintaa hyvin lähellä puolueita. Esimerkiksi vaalien alla saatetaan järjestää kotisivujen tekokursseja, joihin puolueitten ehdokkaat ja tukiryhmät mielellään osallistuvat, jos tietotaitoa ei ole ennestään. Keskustelussa todennäköisesti tullaan huutamaan piilopuoluetukea ja väite pitää paikkaansa.

Onko se sitten paha, että yhdistykset järjestävät koulutustoimintaa, joissa ihmiset voivat kehittää omia taitojaan sellaiseen suuntaan, mistä saattaisi olla hyötyä vaaleista? Mielestäni ei, mutta tällä ei välttämättä ole mitään merkitystä siinä vaiheessa kun keskustelu alkaa. Toivottavasti johtopäätökset ovat kuitenkin sen suuntaisia lopuksi, että ihmisten omatoimisuus, kouluttautuminen ja yhteisöllisyys ovat tärkeämpiä asioita kuin se, minkä puolueen jäseniä mahdollisesti istuu sivistysyhdistysten hallituksissa.  

Thinktankit
Sitten tuleekin ehkä pienoisena yllätyksenä, että useammalla puolueella on oma ajatushautomo. Nämä, yleensä 1-3 hengen pyörittämät, tutkimuslaitokset tekevät yhteistyötä puolueiden ja akateemisen maailman välillä tuottaen tieteellistä materiaalia puolueiden käyttöön. Kaiken lisäksi nämä laitokset saavat puoluetuesta irrallista erillistä tukea perusteilla, joita voi kaikki ihan yksin omissa pikku pääkkösissään arvailla.

Tässä keskustelussa tullaan ehkä jopa julistamaan tutkimusten uskottavuus, koska tiedetään laitosten olevan lähellä tiettyjä puolueita. Siitä ei pidä huolestua. Se on osa pelin henkeä. Aika nuoresta pitäen olen antanut itseni opetettavan, että tieteellisessä maailmankatsomuksessa on se hieno puoli, että saa olla vaikka kuinka varma datasta ja johtopäätöksistä kunhan on valmis huomioimaan, että premissit ja johtopäätökset saattavat olla väärin. Tämän mahdollisen tulevan puoluetukikeskustelun suuntia on vaikea arvailla. Ehkä se on jo käytykin eikä siihen palata seuraavaan viiteen tai viiteenkymmeneen vuoteen. Ehkä ajatushautomot pyörivät niin pienillä budjeteilla ja ovat liian vaikeasti hahmotettavia yhdistyksiä, että on parempi vain, että kukaan ei lähde sorkkimaan näitä. Ei kait niitä olisi, jos ei niistä olisi hyötyä.

Lasten järjestöt
Jotta koko kenttä voitaisiin käydä oikeasti lävitse, niin valtio tukee myös sellaisia pikkulaisia järjestöjä kuin partiolaisia. Tämän lisäksi on olemassa esimerkiksi pioneerit, jotka ovat hyvin lähellä Vasemmistoliittoa. Ainakin toimisto sijaitsee samassa talossa Vasemmistoliiton kanssa. Uskontovapaa partiolaistoiminta voi sinänsä kuulostaa ihan viattomalta, mutta eihän sitä koskaan tiedä, mitä aivopesulaitoksia ne sellaiset ovat. Keskustelussa tulee olemaan esillä, kuinka pioneerileireillä aivopestään pieniä ja viattomia lapsia ajattelemaan vasemmistolaisittain. Siinä vaiheessa toivon, että kukaan Vasemmistoa vastustava ei paljastaisi olleensa joskus pikku pioneeri, koska se todistaisi oikeistolle, että pioneerien tukeminen on hyvä asia.

Lehdistötuki
Tätä keskustelua käytiin jo viime vaalien jälkeen, joten turha alkaa nyt nipottamaan. Paitsi olisihan se kiva, jos Suomessa olisi useita päivälehtiä, joissa olisi monipuolisesti maailmaa kommentoivia pääkirjoituksia.

Vasemmiston taakka

Muutama vuosi sitten olin Next step -messuilla pitämässä Vasemmistonuorten pöytää. Saattoi siellä ehkä olla Vasemmistoliitonkin materiaalia. En muista. Tämä oli tärkeä tieto, koska Vasemmistonuorten ja -liiton välinen suhde on paikkakunnittain ja ajoittain vaihteleva. Edesmennyt Janne Harju kuvaili suhteen toimivan parhaiten silloin, kun Vasemmistonuorilla on avaimet Vasemmistoliiton toimistoon, jossa voi käyttää printteriä, mutta puolue joutuu pimpottamaan ovikelloa kun haluaa kahvia. Harju ei ehkä käyttänyt näin elävää kuvausta, mutta näin ymmärsin ajatuksen.

Next step -messuilla minua lähestyi innokkaasti nuori isänmaan toivo. Hänellä oli toiveikas ilme, tosin hänen asiansa oli etukäteen päätetty. Meidän keskustelun raamit olivat seuraavanlaiset. Hän tuli kysymään Vasemmistonuorten kantoja erinäisiin energia- ja turvallisuuspoliittisiin kysymyksiin. Vastaukset oli ehkä etukäteen hänelläe jo selvillä, jonka jälkeen hän esitti nasevia jatkokysymyksiä tai -ehdotuksia.

Olen omasta mielestäni pätevä keskustelemaan näistä asioista, mutta on myönnettävä, että en osaa vieläkään vastata kysymykseen, miksi Vasemmistonuoret vastustaa työpaikkoja eli ydinvoimaa. En vieläkään osaa oikein vastata kysymykseen, miksi Vasemmistonuoret vastustavat halvempia taisteluhävittäjiä eli natoa. Näissä kysymyksissä on tietenkin oletettu, että ydinvoima tuo lisää tarpeellisia työpaikkoja ja halvemmat taisteluhävittäjät ovat parempia kuin kalliit taisteluhävittäjät.

Ehkä olin itsekin hieman naseva silloin. Taisin esittää joitakin käsityksiäni ekologisesta politiikasta. Siihen liittyi vahvasti joitakin kestävän kehityksen periaatteita ainakin filosofisella tasolla. Taisteluhävittäjistä olin suunnilleen sitä mieltä, että niin Suomessa kuin kansainvälisestikin pitäisi suunnata sekä varoja että luonnonvaroja ihmisen hyvinvoinnin parantamiseen ruoan, koulutuksen ja muiden keinojen avulla. Kaveri ehdotti lopuksi, että ehkä meidän kannattaisi liittyä Neuvostoliittoon. Kerroin hänelle, että Neuvostoliittoa ei enää ole.

Luulen, että hän tiesi asian mielessään, mutta ei ehkä sydämessään. Neuvostoliitto edusti hänelle mahdollisesti kaikkea pahaa ja ihmiset, jotka vastustivat ydinvoimaa ja halpoja taisteluhävittäjiä olivat myös pahoja, joten he kuuluivat tai ainakin haluaisivat kuulua Neuvostoliittoon. Tämäkin on vain omaa arvailua, mutta ymmärrätte varmaan, mitä yritän hienovaraisesti ilmaista, kun otsikoksi on laitettu "Vasemmiston taakka?"

Tämä oli yksi niistä ajatuksista, joita minulle syntyi kun kirjoitin Harri Kivistön blogista edellisessä postauksessani.

Luulen, että kokemukseni ovat tuttuja monille puolueissa tai nuorisojärjestöissä peuhaaville. Se ehkä karkoittaa ihmiset puolueista, tai ainakin tekevät allergisiksi niille, koska kuuluessaan puolueeseen, voi olettaa, että joutuu kantamaan kaikkien puolueen muiden jäsenten synnit. On varmasti muitakin syitä olla kuulumatta puolueisiin. Liittyyhän moneen puolueeseen junttausta, salaisia vaalirahoja, epärehellisyyttä, selkäänpuukotusta ja kaikenlaisia puolueille varattuja penkkejä, joissa pätevyydellä ei ole mitään merkitystä.

Uskoisin, että monet oikeistopuolueissakin kokevat kiusalliseksi sen, että joutuvat tahtomattaan olemaan vastuussa pankkikriisistä, Kreikasta, George W. Bushista, maailman nälänhädästä ja kaikista ihmisoikeusrikoksista, joita maailmalla on tehty.

Olisi kyllä mukavaa kuulla ihmisten vastaavista kokemuksista. Mikä on sinun?

Puolueiden demokratisoinnista

Useat puolueet, joiden koneistot on rakennettu reilu vuosisata sitten, ovat olleet julkisessa keskustelussa uudistamispuheilla. Ainakin Keskustan, SDP:n ja Vasemmistoliiton piirissä on esitetty suoraa postilla toimitettavaa jäsenäänestystä puheenjohtajasta. Mahdollisesti Vihreissäkin tästä on keskusteltu, mutta en nyt löytänyt sille mitään lähdettä, joten pidetään tämän tiedon merkitys mutuna.

Puheenjohtajan valitseminen suoralla vaalilla olisi tervetullut uudistus kaikille puolueille, vaikka yhdistyslaki ei tunnista tällaista postiäänestystä. Tätä olisi mahdollista ryhtyä kiertämään käyttämällä neuvoa-antavaa äänestystä. Tietenkin voisi miettiä, että mikä se lisäarvo on, jota tämmöinen demokraattinen uudistus voisi tuoda puolueille. Puheenjohtajasta äänestäminen koko jäsenistön kesken toisi kaikkien äänen kuuluviin ja antaisi monille rivijäsenille lisää vaikutusmahdollisuuksia, mutta riittääkö se?

Puheenjohtaja olisi edelleen vain yksi virallinen luottamustoimi puolueissa, mutta puolueet kaipaisivat radikaalimpia otteita. Tietääkseni kuitenkin muut puolue-elimet työntekijöistä hallituksiin valitaan valtakunnallisella tasolla neuvottelemalla eri ryhmittymien välillä. Ryhmittymä voi olla siis ammattillisesti järjestäytyneitä tai alueellisin perustein muodostuneita ryhmittymiä. Jälkimmäisellä tarkoitan siis piirijärjestöjä kuten vaikkapa Helsingin Kokoomus tai Karkkilan Vasemmistoliitto. Vaikka tämä sinänsä saattaa vaikuttaa täysin merkityksettömältä, koska julkisuudessa näistä prosesseista ei käydä keskusteluja, olisi silti syytä huomata, että miten neuvottelijoiden käyttäminen on myös vallan ulkoistamista.

Puoluekokouksissa nimittäin neuvottelijat tekevät pohjaesityksen hallituksen ja mahdollisesti muidenkin työryhmien kokoonpanoista ja puoluekokouksen jäsenet sitten joko hyväksyvät paperin tai tekevät siihen muutoksia. Vaatii kuitenkin suurta rohkeutta aloittaa valmisteluiden papereiden avaamisen tilanteessa, jossa ei välttämättä ole tietoa, että miten itse esityksen sisältöön haluaisi vaikuttaa. Neuvottelijoiden roolilla on kyllä yksi etu. Se nopeuttaa päätöksentekoa.

Vasemmistonuorten edellisessä liittokokouksessa kävi hieman hassusti neuvottelijoiden osalta. 2007 pidetyssä liittokokouksessa neuvoteltiin valmiiksi liittokokouksen hallitus, mutta yllättäen muutosesityksiä ei tullut vain yksi vaan muistaakseni kahdeksan, joista kaikista äänestettiin. Tämä saattoi olla spontaani reaktio, mutta se kertoo myös siitä, että neuvottelijoidenkin asema voidaan kyseenalaistaa. Vasemmistonuorissa neuvottelijat yleensä ohjeistetaan huomioimaan, että hallituksen kokoonpano on sukupuolellisesti ja alueellisesti mahdollisimman edustava. Neuvottelijoiden tekemä esitys herätti kuitenkin kaikilta osin epäilyjä liittokokousedustajien keskuudessa.

Ensi keväänä järjestetään jälleen Vasemmistonuorten liittokokous ja olisi syytä harkita, että voitaisiinko hallitus muodostaa muutenkin kuin neuvottelemalla etukäteen. Tästä voisi saada kokemuksia, jotka joko rohkaisisivat tai lannistaisivat Vasemmistoliiton puoluekokoukselle tehtäviä aloitteita. Jos esimerkiksi Vasemmistonuorissa keksittäisiin vaalimalli, jolla voitaisiin valita mahdollisimman demokraattisesti hallitus, tämä malli olisi todennäköisesti siirrettävissä myös puolueen käyttöön.

Muita uudistuksia, joita puolueisiin pitäisi ehdottomasti saada, olisivat jäsenäänestysten käyttöönotto myös asiakysymyksissä (ydinvoima, Nato, turkistarhaus, tekijänoikeudet, yms.), avoin raportointi kokouksista, suorat henkilövaalit (tai edes listavaalit) ja avoimet työryhmät.

Erikoistero

Vihdoinkin asiallista toimintaa löytymässä vaalien alta. Erikoistero eli Tero Pöntisvuori sekaantuu politiikkaan välittömästi.

Erikoistero ja homolapset (Päivi Räsänen):


Erikoistero ja Matti Vanhanen:

Onko demarit stallareita?

En ole pitkään aikaan tullut syytetyksi stalinistiksi, tai moneksi muuksikaan, mutta tänä aamuna kyse ei ole siitä. Olen vain miettinyt, että miksi nuo syytökset tulevat suunnattua aina vasureita kohtaan, mutta ei koskaan demareita kohtaan. Heidän demokratiakäsityksensä tässä on vinksallaan. Vasemmistoliitossa on varmasti parannettavaa järjestöpuolella, mutta kyllä me demokraattisessa mielessä piestään demarit aika hyvin.

Mutta ystäväni, ajat muuttuvat.

Mikko Saulin ristiretki SDP:n muuttamiseksi demokratiaksi on osoittautuva menestykseksi - tai siis, ainakaan Mikko ei ole yksin. Ilja Suvanto kirjoittaa puheestaan Tulevaisuusakatemiassa.

-- Rakennetta on uudistettava ja jäsendemokratiaa lisättävä. Tällä hetkellä puolueen johdon valintatapa ei ole avoin eikä demokraattinen. Mielestämme puoluejohtaja on vastaisuudessa valittava jäsenäänestyksellä. Tämä ei kuitenkaan riitä yksinään vaan myös muita puoluedemokratian muotoja on kehitettävä. Puoluekokousedustajista on järjestettävä vaalit kaikissa piireissä. Lisäksi puoluekokouksen on oltava avoin myös muille puolueen jäsenille, sen yhteydessä on järjestettävä foorumeita tai ideahautomoita joista ajatukset liikkuvat eteenpäin.

Demarit kärsivät pahasta demokratiavajeesta, mikä on korjattavissa. Kunnallisella tasolla demarit voisivat ainakin keventää ryhmäkurin vaatimuksia, ja sallia esimerkiksi erilaiset äänet tilanteissa, jotka eivät ole ideologisesti maailman yhdistävimpiä tekijöitä. Myöskin ihmisten kiristäminen "poliittisen uran loppumisella" olisi syytä lopettaa. Vaikka lähteet pysyvät salassa, niin tarinat kiertävät. Demarien viesti pysyy epäselvänä, jos tietyt ihmiset puhuvat tiettyjen asioiden puolesta, mutta eivät tilanteen salliessa saakaan tehdä niin, koska ura puolueessa ja politiikan parissa päättyy siihen.

Asiantuntijoiden käyttö on tietenkin fiksua, mutta lautakunnissa työskentelyä voisi auttaa se, jos jokaista jäsentä pidettäisiin omilla aivoilla ajattelevina ihmisinä.

Puoluekokousedustajien ja puheenjohtajan valinta jäsenäänestyksellä parantaisi varmasti järjestön demokraattista puolta. Puheenjohtajan valinnan siirtäminen kaikille jäsenille järjestettäviin yleisiin ja yhtäläisiin vaaleihin (kirjeäänestys ehkä) tekisi puolueesta edistyksellisimmän puolueen jäsendemokratian osalta. Maan ystäviin olisi vielä matkaa, mutta kuilu ei olisi mahdoton. Jos piiri kuitenkin valitsisi kaikki puoluekokousedustajansa, niin sekin olisi jo voitto.

Tämmöiset toimenpiteet eivät kuitenkaan varmistaisi välttämättä Ilja Suvannon vaatimaa sukupolvien viestin katkeamatonta virtaa. Kiintiöpaikkajärjestelmä olisi tähän tehokas, vaikkakaan ei niin tasa-arvoinen tai demokraattinen kuin edellä esitettiin. Jos lähtökohtana on suosia tiettyä sukupuolta tai ikäryhmää muiden kustannuksella, niin jotta ajatus olisi jollain tavalla hyväksyttävä, olisi ryhmän oltava vähemmistönä. Ajatus siitä, että eri-ikäiset ihmiset, miehet ja naiset, rikastuttavat ainutlaatuisilla kokemuksillaan puoluevaltuuston (jos Demareilla se edes on tuon niminen), piirijärjestöjen ja -osastojen ilmapiiriä ja ideointia. Tämmöisten puolten huomioon ottaminen tekee puolueesta seksikkään ja mahdollistaa paljon helpommin puolueen kasvun uusien jäsenten muodossa.

Uusille ihmisille pitää antaa tilaa järjestössä, jotta he voivat sitoutua siihen, jotta he voivat kasvaa siinä.

Demareiden pohdiskeluja

Sosialidemokraattinen liike on käynyt blogistaniassa keskustelua puolueen tulevaisuudesta. Blogilistalla SDP:n blogit ovat hiljentyneet vaalien jälkeen. Tässä muutamia nostoja.

Heta Välimäki kirjoittaa puolueen sisäisestä keskustelusta. Harmillisena hän pitää pilkkakirveiden osumista itseensä joko oikeistolaisena, vasemmistolaisena tai puudelina. Tärkeimpänä Välimäki pitää tällä hetkellä sitä, että annetaan keskustelun jatkua hyvässä hengessä. Tämän Välimäki tiivistää bernstanilaisittain: "Keskustelu siitä, pitääkö ottaa askeleita oikealle vai vasemmalle, tulisi käydä rakentavassa eikä poissulkevassa hengessä. Tärkeintä on että menemme yhdessä innolla eteenpäin."

Arto J. Virtanenkin pitää keskustelua tärkeänä. Tärkeintä ei ole sisältö vaan avoimuus. Virtanen huomioi, että koko poliittinen spektri ei mahdu yhden puolueen sisälle. SDP:n tulee olla Virtasen mukaan avoin liike, jossa keskustelua käydään avoimesti ja paras argumentti voittaa.

Osku Pajamäellä sen sijaan on puhtia puhua muustakin kuin keskustelun käymisen tarpeesta. Pajamäen mielestä Demarit yrittävät liikaa pohtia sitä, miltä he näyttävät sen sijaan mitä he ajaisivat. Lisäksi Pajamäki huomauttaa osuvasti, että SDP saattaa jäädä perinneyhdistykseksi, jos aatteellista uusintamiskykyä ei löydy. "Jos sosiaalidemokraatit todella haluavat vaalien jälkeen lähteä kysymään äänestäjiltään ja omiltakin, että anteeksi, olimmeko nyt liian oikealla tai vasemmalla, niin puolueen luukut voidaan naulata kiinni ja siirtyä kuluttajansuojakonsultiksi tai hyväntekeväisyysjärjestöksi."

Mikko Sauli on pohtinut enemmänkin kuin pelkän yhden artikkelin verran vaalien jälkeistä yhteiskunnallista impressionismia. Paras SDP:n sisäistä henkistä maailmaa luotavaa kirjoitus on "Osa 2: sisäisiä toimenpidesuosituksia puolueelle". Junttauskulttuurista pitäisi päästä eroon. Toisin kuin Välimäki ja Virtanen, Sauli esittää konkreettisia ehdotuksia. [Kokouksen?] Puheenjohtajan valinnasta on tehtävä ainakin neuvoa-antava, ellei jopa sitova jäsenäänestys. Puoluetoimiston pitäisi kuunnella muitakin mielipiteitä kuin omiaan. Puolueen työryhmille pitäisi saada laajennettuja avoimia foorumeja, joissa kuka tahansa puolueen jäsen voi tuoda esille omia ajatuksiaan ja vaikuttaa jollain tavalla kulloinkin väännön alla olevaan politiikan osa-alueeseen.

Esa Suominen kuuluu siihen kastiin, joka vaalien jälkeen alkoi syyttämään imagoa. Se, miksi imagosta tuli vääränlainen, johtui median vihamielisyydestä SDP:tä ja sen vaaliohjelmaa kohtaan. Keskustelu kiinnittyi mainontaan asioiden sijasta. Toiseksi Suominen nostaa esille yhteiskunnan vaurastumisen. Proletariaatilla on muutakin menetettävää kuin kahleensa.

technorati SDP, Mikko Sauli, Esa Suominen, Heta Välimäki, Osku Pajamäki, Arto J. Virtanen, Eduskuntavaalit 2007, media, puolueet.

Puoluekokousten viikonloppu

Kolme porvaripuoluetta, keskusta, Rkp ja Kokoomus piti tänä viikonloppuna puoluekokoustaan. Minua kiinnostavin on tietenkin Kokoomuksen puoluekokous. Syy tähän on sairaus, jota ei yksikään vertaistukiryhmä pysty lopulta koskaan parantamaan.

Jos nyt noista kahdesta muusta, joista toinen nyt sattuu olemaan Suomen suurin puolue tällä hetkellä, niin se pienempi niistä on hallituksessa, koska siinä puolueesta löytyy sellaista ammattitaitoa mitä ei mistään muusta puolueesta löydy nimittäin kielitaito. Minun vaaliveikkaukseni on että RKP jatkaa ja se on se todellinen illuminaattien kultapossukerho, joka kilpailuttaa kolmea Suomen suurinta puoluetta miten huvittaa.

Kokoomuksen kokouksen anti on nyt koko kansan nähtävillä vaikka noihinkin päätöksiin tullaan palaamaan. Puolueen puheenjohtajana jatkaa Jyrki Katainen, jonka puhe eilen oli kuin kommunistien ja sosialistien suusta. Kokoomuksen edellinen periaateohjelma näytti osaltaan juuri siltä, että se kaipaisi päivitystä ainakin mitä Kokoomuksen linjaan tuleen. Siinä mielessä SDP:kin kaipaisi pienen päivityksen. Minun on välillä vaikeaa erottaa, että mihin SDP päättyy ja mistä Kokoomus alkaa. Kokoomuksen vanhassa ohjelmassa oli kaikenlaisia ympäristöveroja sekä tasa-arvoista koulutusta ja tuloerojen tekemistä mahdollisimman pieneksi. Kokoomuksen vanha periaateohjelma oli kuin Eufratin julistuksesta päivitetty versio.

Uutta periaateohjelmaa silmäilen näillä hetkillä. Kokoomus on ainakin julistuksellisesti löytänyt sisarensa Euroopan poliittisilta kentiltä. Kokoomus on nyt kekustaoikeistolainen kansanpuolue. Italiassa heidän ystävinään on Silvio Berluscionin ryhmä. Yhdysvalloissa se on Republikaanit.

Kokoomuksen uudessa periaateohjelmassa tuodaan esille vahva isänmaallisuus, mikä ei sinänsä ole uutta. Ehkä konservatiivien ja liberaalien taistelu on kääntynyt konservatiivien eduksi. Kokoomus aikoo jatkaa SUOMEN vaikutusmahdollisuuksien lisäämistä ympäri maailmaa. Kristillisyydestään Kokoomus melkein onnistui irtaantumaan, mutta sinne se periaateohjelmaan jäi. "Kristillinen etiikka ja arvopohja ovat tärkeä osa tätä suomalaista kulttuuriperintöä." Helsingin kokoomusnuorten piiri oli vaatinut tämän poistamista. Tämä osa Kokoomusta on siis näitä liberaaleja, jotka tunnustavat kaikki uskonnot tasa-arvoisiksi. Uskon, että heidän piirissään myös ollaan sitä mieltä, että ihmiselle voi syntyä käsityksiä oikeasta ja väärästä ilman Raamattuun nojaamista.

Toisaalta periaateohjelmasta löytyi jotain sellaista, mikä saisi kaikki Suomen puolueet näyttämään samanlaisilta:

"Hyvä yhteiskunta perustuu kansalaisten yhdenvertaiseen mahdollisuuteen osallistua yhteisten asioiden hoitoon ja päätöksentekoon. Tavoiteltava demokraattinen järjestelmä perustuu vapaaseen osallistumisoikeuteen, monipuolisiin vaikuttamismahdollisuuksiin ja ihmisten aktiivisuuteen. Tavoitteena on kansalaisten kuuleminen ja monipuolinen vuorovaikutus. Vahva kansalaisyhteiskunta on demokratian ja osallisuuden edellytys ja turva. Valtion tulee olla avoin muutoksille, kritiikille ja kehittymiselle. Toimiva demokratia vahvistaa yhteiskunnan turvallisuutta."

Tuo olisi voinut olla vaikka minun kynästäni. Kansalaisille aloiteoikeus kunnan, valtakunnan, Eu:n ja YK:n käsittelemiin asioihin. Kaikille vaaliehdokkaille saman verran rahaa käytettäväksi. Kaupunginosakomiteat, joissa asukkaat voivat itse päättää miten järjestää paikallista toimintaa, ja joihin jokainen alueen asukki on täysivaltainen osallistumaan, ja komiteat, joilta pyydetään lausuntoja. Tarkoittaako Kokoomus tätä? Vai onko se taas uusi "liberaali" tapa ilmaista, että demokratia toimii hyvin niin kauan kuin se palvelee pääomaa.

Kokoomus puhuu edelleen lähtökohtien tasa-arvosta. Tämä oletus perustuu ilmeisesti, näin minulla on syytä olettaa, että kaikki ponnistaa samalta lähtöviivalta tai ainakin maailman pitäisi olla sellainen. Tämä on yksi niistä asioista, mikä erottaa oikeistoa vasemmistosta tai tarkemmin uusliberalismin/klassisen talousliberalismin sosialismista/kommunismista. Vasemmisto kannattaa lopputuloksen tasa-arvoa. Huolimatta siitä, että kuinka rikkaaseen perheeseen olet syntynyt, mitä sinä haluat elämältäsi, niin lopulta kuitenkin olet tasa-arvoinen muiden ihmisten kanssa. Erään vasemmistossa suositun teorian mukaan progressiivinen veroasteikko sekä pienet tuloerot ovat tällaisen politiikan ja ajattelun tulosta. Tämän ymmärtää nähtävästi peruskoulun yläluokkalaisetkin, jotka ovat käyneet ilmaisen peruskoulun.

Periaateohjelman kulttuuria koskeva osio oli poikkeuksellisen outo tai kauniin runollinen. Tulkitsen sitä joskus myöhemmin, mutta sanotaan kuitenkin, että ihmettelin hymyillen kohtaa sydämen sivistys. Elitismistä varoittava vilkkuvaloni syttyi palamaan, mutta saattaa siihen liittyä jotakin paljon humaanimpaakin.

Päivän kysymykseni, hyvät lukijat ja ihmiskunnan parhaimmisto, mitä on sydämen sivistys?

tagit: politiikka, filosofia.