Menneet ja tulevat puoluetuet

Valtion antamia tukia on aina hyvä tarkastella säännöllisin väliajoin. Hyvät tavat on nostaa mikroskoopin alle yksittäinen asia, jotta julkisesta keskustelusta tulee monipuolista. Kokoomusnuoret pääsi nyt jännästi esille säätiöimällä ylijäämää. Poliittiset nuorisojärjestöt ovatkin olleet jo esillä kun hallitus antoi nuorisolain perusteella säälittävän vähän toisille järjestöille ja runsaasti toisille järjestöille. Keskustelu ehti vähän laantua kun huomattiin, että suurilta järjestöiltä leikattiin tukea, ja pienille järjestöille tukea lisättiin tai ainakin oltiin leikkaamatta.

Sitten Mikko Sauli kävi päräyttämässä, että yhden järjestön jäsenrekisterit eivät ole aivan hyvän tavan mukaisia. Vaikka ei tämäkään ollut ensimmäinen kerta Suomen historiassa eikä Suomen lähihistoriassakaan. Aikaisemmin kävi ilmi, että Keskustalla on huomattava määrä jäseniä, jotka eivät tiedä jäsenyydestään. Vuosikymmeniä sitten sitten ei edes ollut este olla nuorisojärjestön jäsen vaikka olisi kuusikymmentä. Ajat ovat muuttuneet, mutta eivät merkittävästi. Se, minkä verran jäsenmäärät vaikuttavat haettuihin tukiin, jää itsellekin arvailun varaan. Laki on hieman epäselvä.

Jäsenmäärän tulisi olla yli tuhat jäsentä, mutta huomioon voidaan ottaa monia muitakin seikkoja, joiden merkittävyyttä voi arvioida vain vanhojen käytäntöjen pohjalta. Mitäpä jos poliittisille nuorisojärjestöille annettaisiin tukea pelkän edustuksellisuuden varjolla? Puolueille nuorisotyötä tekevät järjestöt voisivat saada tukea esimerkiksi pelkästään omien edustajien perusteella. Esimerkiksi Kokoomusnuoret saisivat tukea jokaisesta alle 30-vuotiaasta kansanedustajasta. Ilmeinen ongelma tässä lienee, että tukea on totuttu antamaan monille järjestöille perusteilla, jotka eivät liity mitenkään poliittisiin voimasuhteisiin eduskunnassa.

Esimerkiksi partiolaisten nuorisolain perusteella saama tuki perustuisi järjestön edustavuuteen eduskunnassa. Tämä voitaisiin ehkä ohittaa sillä, että tuen perusteeksi riittäisi myös jos kansanedustaja on joskus ollut partiolainen. Tässä vaiheessa ajatusketjua tulisi jo ehkä miettiä, että pitääkö tuen perustua pelkkään edustukselliseen demokratiaan? Ehkä muut perusteet voisivat olla olennaisempia. Enkä ole vielä ehtinyt edes ajatella, tulisiko tukia jakaa ylipäätänsäkään. Kun tästä kohusta tehdään aikanaan joitain mahdollisesti järkeviä johtopäätöksiä, voin ennustaa jo seuraavia kohteita, joista on syytäkin ehkä keskustella.

Sivistysjärjestöt
Tiesittekö, että monet yhdistykset järjestävät sivistystoimintaa. Kansanopistot, joissa voi opiskella tietokoneenkäyttöä, taiteita, kirjanpitoa ja vähän kaikkea muutakin? Osa näistä järjestöistä on lähellä puolueita. Kokoomuksella on omansa, Vihreällä liitolla on omansa, SDP:llä on omansa ja Vasemmistoliitolla on omansa. Vaikka järjestöt ovat muodollisesti itsenäisiä, järjestävät ne opetustoimintaa läheisessä yhteistyössä puolueiden kanssa.

Näissä järjestöissä ei ole mikään este vaikka ei olisikaan puolueen jäsen tai kuuluisi toiseen puolueeseen, mutta yhdistykset järjestävät toimintaa hyvin lähellä puolueita. Esimerkiksi vaalien alla saatetaan järjestää kotisivujen tekokursseja, joihin puolueitten ehdokkaat ja tukiryhmät mielellään osallistuvat, jos tietotaitoa ei ole ennestään. Keskustelussa todennäköisesti tullaan huutamaan piilopuoluetukea ja väite pitää paikkaansa.

Onko se sitten paha, että yhdistykset järjestävät koulutustoimintaa, joissa ihmiset voivat kehittää omia taitojaan sellaiseen suuntaan, mistä saattaisi olla hyötyä vaaleista? Mielestäni ei, mutta tällä ei välttämättä ole mitään merkitystä siinä vaiheessa kun keskustelu alkaa. Toivottavasti johtopäätökset ovat kuitenkin sen suuntaisia lopuksi, että ihmisten omatoimisuus, kouluttautuminen ja yhteisöllisyys ovat tärkeämpiä asioita kuin se, minkä puolueen jäseniä mahdollisesti istuu sivistysyhdistysten hallituksissa.  

Thinktankit
Sitten tuleekin ehkä pienoisena yllätyksenä, että useammalla puolueella on oma ajatushautomo. Nämä, yleensä 1-3 hengen pyörittämät, tutkimuslaitokset tekevät yhteistyötä puolueiden ja akateemisen maailman välillä tuottaen tieteellistä materiaalia puolueiden käyttöön. Kaiken lisäksi nämä laitokset saavat puoluetuesta irrallista erillistä tukea perusteilla, joita voi kaikki ihan yksin omissa pikku pääkkösissään arvailla.

Tässä keskustelussa tullaan ehkä jopa julistamaan tutkimusten uskottavuus, koska tiedetään laitosten olevan lähellä tiettyjä puolueita. Siitä ei pidä huolestua. Se on osa pelin henkeä. Aika nuoresta pitäen olen antanut itseni opetettavan, että tieteellisessä maailmankatsomuksessa on se hieno puoli, että saa olla vaikka kuinka varma datasta ja johtopäätöksistä kunhan on valmis huomioimaan, että premissit ja johtopäätökset saattavat olla väärin. Tämän mahdollisen tulevan puoluetukikeskustelun suuntia on vaikea arvailla. Ehkä se on jo käytykin eikä siihen palata seuraavaan viiteen tai viiteenkymmeneen vuoteen. Ehkä ajatushautomot pyörivät niin pienillä budjeteilla ja ovat liian vaikeasti hahmotettavia yhdistyksiä, että on parempi vain, että kukaan ei lähde sorkkimaan näitä. Ei kait niitä olisi, jos ei niistä olisi hyötyä.

Lasten järjestöt
Jotta koko kenttä voitaisiin käydä oikeasti lävitse, niin valtio tukee myös sellaisia pikkulaisia järjestöjä kuin partiolaisia. Tämän lisäksi on olemassa esimerkiksi pioneerit, jotka ovat hyvin lähellä Vasemmistoliittoa. Ainakin toimisto sijaitsee samassa talossa Vasemmistoliiton kanssa. Uskontovapaa partiolaistoiminta voi sinänsä kuulostaa ihan viattomalta, mutta eihän sitä koskaan tiedä, mitä aivopesulaitoksia ne sellaiset ovat. Keskustelussa tulee olemaan esillä, kuinka pioneerileireillä aivopestään pieniä ja viattomia lapsia ajattelemaan vasemmistolaisittain. Siinä vaiheessa toivon, että kukaan Vasemmistoa vastustava ei paljastaisi olleensa joskus pikku pioneeri, koska se todistaisi oikeistolle, että pioneerien tukeminen on hyvä asia.

Lehdistötuki
Tätä keskustelua käytiin jo viime vaalien jälkeen, joten turha alkaa nyt nipottamaan. Paitsi olisihan se kiva, jos Suomessa olisi useita päivälehtiä, joissa olisi monipuolisesti maailmaa kommentoivia pääkirjoituksia.

Barack Obama vs. Matti Vanhanen

Olen pitkään ollut supersankarisarjakuvien ystävä siitä huolimatta, että sarjakuvien saralla supersankarisarjakuvat ovat välillä jopa teollisempaa taidetuotantoa kuin dekkarikirjallisuus; Omalla tavallaan supersankarisarjakuvat ovat huonointa taidetta, mitä sarjakuvan saralla tehdään.

Ennen kuin menen otsikon teemaan, pitää vielä kehua omaa sisäistä sankaruutta nuoleskelevia populaareiksi muodostuneita sävellyksiä: J. Karjalainen: Sankarit, Chad Kroeger/Josey Scott: Hero.

Elämme historiallisia aikoja. Meillä on tässä maailmassa kaksi supersankaria sekä hyvässä että pahassa.

Ensin Barack Obama. Nobelin rauhanpalkinto. Nice. Kiva. Oikein mukava. Ansiot ovat ehkä hieman heikkoja, vaikka on pakko myöntää, että maailman suurimman ydinasepankin päällä istuskeleva kaveri ehdottaa ydinaseetonta maailmaa, on hieno ele. Jos puheista tekoihin päästään, niin palkinto on ansaittu. Muussa tapauksessa Barack Obama pääsee samaan seuraan Henry Kissingerin kanssa. Kissinger palkittiin rauhanpalkinnolla kaksi-kolme vuotta ennen Vietnamin sodan päättymistä Vietnamin sodan lopettamisella.

Sitten Matti Vanhanen. Ike lähtee ulkoministerin paikalta muutaman sadan hassun ja seksuaalisesti vihjailevan tekstiviestin takia. Matti Vanhanen käy oikeutta uuniperunoista sananvapautta vastaan. Ei mitäään. Matti Vanhanen jää kiinni väärinkäytöksistä. Ei mitään. Matti Vanhanen jää kiinni valehtelusta. Ei mitään. Matti Vanhanen jää kiinni lain rikkomisesta. Ei mitään.

Jos osaisin piirtää, niin minä piirtäisin hienon supersankarisarjakuvan, jossa Matti Vanhanen ottaa erää Barack Obaman kanssa. En tiedä vielä miten tappelu päättyisi enkä sitä, että minkälaista huulen heittoa tappeluun sisältyisi, mutta tämän tappelun aion joskus vielä kirjoittaa. Toivon tekeväni historiaa sillä samalla tavalla kuin Barack Obama ja Matti Vanhanen. Jään historiaan luodinkestävänä ja hyvin hämmentävänä käsikirjoittajana.

Perustuslaki uusiksi

Olen useasti visioinut demokratian laajennuksiin tähtäävistä toimista kuten kaupunginosavaltuustoista, kansanäänestyksistä ja kansanaloitteista. Oerustuslakiin olisi syytä myös parantaa mahdollisuutta hajoittaa eduskunta ja kaataa hallitus.

Ennen edellistä perustuslain muutosta, oli presidentillä mahdollisuus hajoittaa eduskunta. Ilmeisesti lailla oli myöskin käyttöä, koska eduskunta on Suomen itsenäisyyden aikana hajoitettu muutamia kertoja, kun on ollut tarvetta ratkaista poliittisia kriisejä. Perustuslain muutoksen jälkeen, eduskunta on edelleen mahdollista hajoittaa, mutta vain pääministerin esityksestä. Tämä lisää huomattavasti eduskunnan hajoittamisen kynnystä, mutta lainsäätäjä ei ehkä huomioinut (tai vaihtoehtoisesti nimenomaan huomioi), että kriisin aiheuttaja saattaakin olla pääministeri ja/tai hallitus kuten nykyisessä vaalirahaskandaalissa. Ei ole todennäköistä, että pääministeri laittaisi oman luottamuksensa testattavaksi uusissa eduskuntavaaleissa. Välikysymys on edelleen toinen mahdollisuus hallituksen kaatamiseen, mutta enemmistöhallitusten ja ryhmäkurin aikana välikysymyksen toimivuus voidaan kyseenalaistaa helposti. Välikysymyksellä on hallitus kaadettu viimeksi 50 vuotta sitten, joten välikysymyksen todellinen poliittinen merkitys on julkisen keskustelun käyminen eikä sen itse tarkoitus toteudu.

Kun Tarastin ryhmä tällä hetkellä suunnittelee vaalilain uudistamista olisi syytä ehkä puuttua myös perustuslain muihin ongelmakohtiin. Jos nyt olisin diktaattori ja saisin kirjoittaa perustuslain uusiksi, ottaisin huomioon varmastikin nykyisen poliittisen kriisin ja madaltaisin huomattavasti eduskunnan hajottamisen kynnystä. Hyvä idea olisi täydentää perustuslakia selvästikin kansanvaltaisampaan suuntaan: annetaan kansalle mahdollisuus välikysymyksen tekoon. Eduskunnan hajoittamisesta tulisi järjestää kansanäänestys, jos saadaan 10 prosenttia kansasta aloitteen taakse. Vaikka tämä saattaisi tehdä demokratiasta kalliimpaa (äänestysten järjestämisen takia), uskon, että tämän tyyppistä demokratian laajennusta ei tultaisi "ylikäyttämään".

Keskustan vaalirahoitus youtubessa

Klassinen Perikato-elokuvan uudelleen tekstittäminen on saanut jatkoa vaalirahoituskohusta.



Tässä blogissa on aikaisemmin julkaistu Wincapita youtubessa.

Hyvä ja vahva kaverimme Ray Stantz

Suomalainen ystäväni Haamujengistä (engl. Ghostbusters) nimeltään RAY Stantz on ollut pitkään kieli kuumana pokerin suhteen. Olen yrittänyt väittää hänelle pitkään, että mitään pokeripeliä ei voiteta nuolemalla kortteja, mutta hän ei ole vain uskonut.

Kaverini RAY on pitkään väittänyt, että Monopoli on paras peli tässä maailmassa. Olen yrittänyt jutella hänellä, kehunut häntä, jopa välillä torunut häntä. Lopulta olen oikeasti samaa mieltä. RAYn monopoli on hyvä, jos kaikki saavat kulkea Erottajalla ilman, että tarvitsee kysyä lupaa lupaa Erottajan ylittämiseen.

Kaverini RAY on tosin joutunut ongelmiin, koska hänen ottoisänsä on ottanut kaikki rahat ja kierrättänyt vaimonsa Yennan (lausutaan Kenna) kautta kaiken muualle. Kenna (lausutaan Kepu) on kuitenkin ottanut RAYlta kaikki mun monopolisetelit sillä aikaa kun olin vessassa, ja nyt Jaguli (lausutaan minä) on hyvin vihainen.

Pokerisivut: Nuorisosäätiö jakanut vaalirahaa myös Rayn hallituksen puheenjohtajalle
Iltasanomat: Jukka Vihriälä ehdottaa uusia eduskuntavaaleja
Helsingin sanomat: Keskustan Vihriä haluaisi hajoittaa eduskunnan

Hanna-Leena Hemming pilaa vaalirahoituksen maineen

Piti kirjoittaa tästä jo eilen, mutta Hesari on nykyään niin paljon nopeampi reagoimaan toisten blogeihin. Tällä kertaa kyseessä on Hanna-Leena Hemmingin suorittamaa kansalaisjournalismia.

Tässä päässä verkottunutta maailmaa on jo pitkään ihmetelty, että minkä takia ainoastaan Keskusta joutuu selittelemään omaa vaalirahoitustaan. Hanna-Leena Hemming on kuitenkin sitä mieltä, että Keskustan puoluesihteeri Jarmo Korhonen pilaa poliitikkojen ja politiikan maineen. Kyseessä on tietenkin vaalirahoituksen avoimuus. Kokoomus ei omaa rahoitustaan ole kummemmin avannut eikä sitä ole tehnyt Hemmingkään. Hänen sepostuksensa vaalirahoituksestaan on hyvin "seikkaperäinen".

Hanna-Leena Hemmingin vaalikampanjan kokonaiskulut 35530 euroa on kerätty seuraavilta lahjoittajilta: tuki yksityishenkilöiltä 50 euroa, tuki yrityksiltä 980 euroa, Kokoomuksen eduskuntaryhmältä 2000, tukiyhdistykseltä 32500.

Hanna-Leena Hemming ei ole kuitenkaan tietääkseni vielä jaksanut eritellä, että mistä lähteestä hänen tukiyhdistyksensä on kerännyt yli 30 kiloa rahaa. Tulot on saatu myymällä taidetta ja lippuja seminaareihin.

Mutta jotain elvistelyä silti löytyy. Hemming osaa kyllä kertoa, että hän on tietoinen mistä hänen rahansa ovat tulleet ja että Arhinmäki on olevinaan pulmunen kun on täydentänyt omaa ilmoitustaan.