Yrjö Hakanen ruoskii vasemmistopuolueita

Helsingissä toisen kauden valtuustopaikkansa varmistanut Yrjö Hakanen kritisoi asiallisesti SDP:tä ja Vasemmistoliittoa tuoreessa blogimerkinnässään. Siitä huolimatta, että SDP:n ja Vasemmistoliiton valtuutetut sekä ehdokkaat ovat valittaneet sosiaalipalveluiden alibudjetoinnista jo vuosia, niin me mokomat punaiset menimme hyväksymään kaupungille budjetin, joka jatkaa samaa linjaa.

SDP ja Vasemmistoliitto voi perustella tätä sopuratkaisua sillä, että hyväksyessään joitain heikkoina pitämiään kohtiaan, niin vastineeksi saatiin jotain, mitä muutoin ei oltaisi saatu. Mutta onko se järkevää politiikkaa? Rakennetaanko sillä uskottavuutta ihmisille, jotka kokevat itsensä pääsääntöisesti vasemmistolaisiksi ja äänestävät sen mukaan puoluetta eivätkä henkilöä? Väittäisin, että ei ole. Perusteluja voin esittää muutamia.

Ensinnäkin oman puolueeni Vasemmistoliiton näkökulmasta olemme usein räksyttämässä Kokoomukselle ja Vihreille, mutta myös SDP:lle siitä, että he tekevät oikeistolaista politiikkaa. On tekopyhää olla yhteen aikaan esittämässä kovaakin kritiikkiä, jos jälkeenpäin (ja tässä tapauksessa ironisesti heti vaalien jälkeen) kuitenkin hyväksymme ilmiön, jota politiikan hc-aktiivit kutsuvat budjettikuriksi. Hakasen kritiikki osuu tässä oikeaan kohteeseen. Vasemmistoliitto ei kuitenkaan yksin voi vaikuttaa budjettiin ja Helsingissä pohja tehdään kuitenkin kolmen suuren (Helsingissä Kokoomus, Vihreät ja SDP) kesken. Tämän jälkeen muut puolueet kutsutaan sitten viilaamaan pilkkuja. Vasemmistoliitto voisi ihan hyvin olla hyväksymättä budjettia ja se menisi kuitenkin lävitse kolmen suuren äänimäärällä. Uskottavuuden lisäämiseksi olisi jopa kannattavaa, että Vasemmistoliitto ei osallistuisi tälläiseen showhun vaikka meidän äänemme jäisi hiljaiseksi protestiksi ja mahdollisesti budjetti olisi vieläkin laaduttomampi. Etua tästä olisi kuitenkin sen verran, että Vasemmistoliitto voisi esittää ulospäin ainakin hieman kirkasotsaisempaa idealistia.

Hakasen kritiikki kohdistuu erityisesti hoitoalan palkkauksen laiminlyöntiin. Vasemmistoliitto ja SDP esittivät molemmat edellisen (eli toistaiseksi nykyisen) valtuustokauden aikana 20 miljoonan lisäystä hoitoalan henkilöstön hyväksi. Aluksi niin, että SDP äänesti Vasemmistoliiton esityksen nurin ja sitten Vasemmistoliitto äänesti SDP:n vastaavan esityksen puolesta. Lopputuloksena molemmat hyväksyivät siis vieläkin laimeamman version hyväksyessään varsinaisen budjetin.

Tämä on olennainen huomio tulevaa valtuustokautta ajatellen. Vasemmistoliiton nykyiset ja tulevat valtuutetut ovat kritisoineet Vihreitä ja SDP:tä siitä, että he molemmat pelaavat Kokoomuksen pussiin. Kokoomus lyö Vihreitä SDP:llä ympäristökysymyksissä ja SDP:tä Vihreillä työelämään, kilpailutukseen ja sosiaaliturvaan liittyvissä poliittisissa taisteluissa. Tämä on siinä mielessä naurettavaa, että valtuustossa olisi edelleenkin mahdollista muodostaa punavihreä enemmistö (VIHR+SDP+VAS+SKP) siitä huolimatta, että Kokoomus on suurin puolue Helsingissä. Mutta ketä tässä syyttää siitä, että valtapoliittisista syistä punavihreä yhteistyö ei ota onnistuakseen? Vastaisin, että kaikkia. Jos SDP, Vihreät ja Vasemmistoliitto voisi oikeasti tehdä yhteistyötä yhdistämällä ideologisesti vihreän ja punaisen poliittiset värit, niin mikseivät he tee sitä. Keskustatunneli onnistuttiin torppaamaan, mutta olisiko mahdollista kuvitella, että tuleva valtuusto oikeasti alentaisi joukkoliikenteen lippujen hintoja, valmistelisi kattavan ruuhkamaksujärjestelmän yksityisautoilun vähentämiseksi, lisäisi sosiaali- ja terveyspalvelujen resursseja, lopettaisi turhan kilpailuttamisen, yksityistämisen ja ulkoistamisen?

Väittäisin, että ei. Vihreät jatkaa Kokoomuksen kanssa yksityistämisen ja kilpailuttamisen linjalla ja SDP palaa mahdollisesti vähemmän vihreälle tielle kaavoittamalla lisää tiloja autoille. Vasemmistoliitto jatkaa räksyttämistä, mutta loppupeleissä hyväksyy kaiken tämän pienten poliittisten voittojen takia.

Bertolt Brechtiä lainatakseni: "tällainen on maailma, vaikka tällainen sen ei pitäisi olla."

Helsingin valtuustotyöskentelyyn liittyviä ajankohtaisia bloggauksia:
Tiia Aarnipuu: Tilitystä vaalien alla (Vasemmistoliiton vaaleista vetäytynyt ehdokas)

Back to the politics

Otin parin päivän vapaan järjestötoiminnasta (vastasin puhelimessa kyllä yhteen tuntemattomasta numerosta tulleeseen tiedusteluun koulumaailman ja kulutuskapulan välisestä yhteistyöstä), vaaleista, teatterista ja politiikasta. Se kannatti. Akut ovat suunnilleen latautuneita. Luin jopa lehtiä. Hesarin pääkirjoituksissa oli jopa yllättävän syvällinen ja ymmärtäväinen sävy tietokonepelejä kohtaan.

Vuosia, ellen jopa koko elämäni, olen miettinyt miksi tietokonepelit aiheuttavat väkivaltaa. Siis muitten ihmisten silmissä.
Harrastajapiireissä, lähinnä silloisen Pelit-lehden lukijoiden ja silloisten bbs-käyttäjien keskuudessa mietiskeltiin sitä, että miten niistä nörteistä muka pitäisi tulla murhaajia? Olemmeko me kohteena? Vai olemmeko me niitä tekijöitä? Edellä mainittuja lehtiä lukuunottamatta me olimme palstoilla, me oltiin se huolestuttava tikittävä aikapommi. Meidän, silloisten nörttien, piirissä me ihmeteltiin, että mitä vittua.

Ei meistä tullutkaa: www.ylläripylläri.com/väkivaltapelit. Ei meistä tullut myöskään eläinrääkkääjiä, eikä aseellisen vallankumouksen tekjijöitä (Tetristä epäiltiin aikoinaan kommunistien juoneksi tuhota Yhdysvaltalaisten työntekijöiden moraali).

Hesarin pääkirjoituksessa myönnettiin, että ihmisten mielenterveysongelmet saattaakin olla se syy, ei ne pelit, joita pelataan, mitkä aiheuttavat väkivaltaisia tapahtumia. Kerrankin analyysi, jonka minunkin ikäpolveni voi myöntää. Ei se ole pelkästään sitä, että otetaan vaikutteita. Älykkäät ihmiset osaavat erottaa toden ja epätoden toisistaan. Jos siihen ei kyetä, niin sitten tarvitaan apua.
Minä saan välillä huomautuksia siitä, että miksi meitsi diggaa Jyrki J. Kasvia. Se johtuu siitä, että hän on puolustanut, meitä tietokonepelaajia. Meissä ei ole mitään vikaa. Me ei tapeta, raiskata eikä varasteta ihmisiä. Meistä on kasvanut ihan kunnollisia ihmisiä. Siitä huolimatta, että pelataan videopelejä. Siitä huolimatta, ollaan luettu myös Tuntematon sotilas, Kalevala ja (ikäluokkani kokemuksista hieman eroten Raamatun - tosin silloin vielä kun en uskaltanut jättää kirjoja kesken). Aivotkin toimii, väittävtä neurologisella.

Vasemmisto-oikeisto-aksellilla mennään ehkä eri puolella, mutta liberaali-konservatiivi-akselilla mennään samalle puolelle JJK:n kanssa.

Ei hätää silti. Me ei olla ehdokkaina samassa piirissä, joten ei tarvitse valita meidän välillä.

Mutta kun on yksi ehdokas per ääni. Kirsi Pihlaja on uusimaalainen ehdokas. Vaikkka tietokoneista hän ei ymmärrä, niin hän ymmärtää paikallisia pelureita.

Etelä-Suomen Vasemmistonuorten edellinen puheenjohtaja on myös mainio ehdokas. Saila Ruuthia on kutsuttu jph:ksi eli jokapaikan höyläksi, eikä syystä. Monen alan asiantuntija ja kriittinen tekijänoikeuslakia kohtaan. Tyttöystäväni äänestäisi häntä, jos asuisi alueella - eikä hän äänestä ketä sattuu.

Milla Jaakkola alueelta vasta raivoissaan on ollutkin tekijänoikeuslaista. Eihän sillä varmisteta tekijänoikeuksia, vaan niiden rankaiseminen joilla ei ole mitään "oikeaa" tarjottavaa yhteiskunnalla. Milla on muutenkin niiden marginaalisten ihmisten puolesta puhuja, joille ei muuten anneta sijaa yhteiskunnassa äänelle, kun Karpoa ei enää ole. Muistakaa Milla, kun mietitte, kuka muistaisi niitä valtion rattaitten allejääviä.

Ehkä joku ihmettelee, että miksi mainitsin erittäin paljon naisia. Voisin tietenkin mainita Tuukka Kallaksen, joka allekirjoittaa ylläolevan, kuten myös Juho Lindmanin tai Jussi Saramon (aakkosjärjestyksessä, huom.). Tämä johtuu ajatuksesta, että kannattaa äänestää sekä naista, että nuorta. Nämä on myös huomioitavia asioita. Ei kuitenkaan pelkästään naista tai nuorta, vaan myös ideologiaa.

Viime kunnallisvaaleissa mulla oli yhtenä kelana, mutta ei teemana, että jos löydät mun kaltaisen ehdokkaan, joka on nainen, niin äänestä häntä. Näissä vaaleissa heitäkin olisi tarjolla.

Esimerkiksi minun vaalipiiristä löytyy heitä nuorista puolet. Yksi, jonka uskon menestyvän todella hyvin on Miina Kajos. Älykäs sekä nuori ja kaunis (kauniimpi kuin Viivi Avellan - mutta seurustelee). Nuoresta iästä huolimatta hänellä on jo akateeminen tutkinto plakkarissa, syvä huoli geneettisesti manipuloiten kasvien (ja eläinten) perimän testaamattomuudesta, että kestävän kehityksen periaatteista. Hänen sähköpostilistallaan on melkein kaksikertaa yhtä paljon kuin minun listalla.

Tämän lisäksi Helsingistä löytyy Alina Mänttäri. Vieläkin nuorempi, mutta aktiivinen. Hänen kalenteri näyttää pelkkää mustaa. Musta tarkoittaa niitä aikoja, miten hän käyttää kalenterinsa mukaan aikaa kaikenlaiseen yliopistopolitiikkaan, sekä muun muassa erääseen järjestöön kuin Iloisiin veronmaksajieen. Tämän lisäksi hän esiintyy, vaikuttaa ja on useissa muissa tärkeissä punavihreissä sekä taiteellisissa järjestöissä aktiivinen - ja mahdollisesti sinunkin edustaja. Alina vetää lähes vertoja erääseen idoliini, jonka läsnäolo (ja hänen tapaamisensa samoissa piireissä oli todella yllättävää) Helsingin vasureissa oli ilahduttava yllätys.

Tiia Aarnpuu on nimittäin Setan entinen puheenjohtaja ja esiintyi useissa keskusteluohjelmissa erittäin, erittäin edustavasti puolustaen seksuaalista monimuotoisuutta. Melkein hävetti niiden vastaväittelijöiden puolesta, jotka yrittivät kierrellen kaarrellen selittää, että homous on vastoin luontoa ja se rapauttaa yhteiskunnan moraalin, aivan kuin yhteiskunta olisi kollektiivi, joka on yksimielinen, ja jolla olisi yhtenäisesti toimiva moraali. Jos yhteiskunta olisi tämmöinen, me ei tarvittaisi demokratian ilmentymiä eikä mielipiteitä.

Noiden lopunaikojen toteuttajien mielestä hän varmasti pilaa koko ihmiskunnan maineen. Minun mielestä nuo yksisilmäiset viattomien ihmisten kivittäjät pilaavat kristillisten maineen. Tiia yrittää sentään pitää sosialististen teologien mainetta yllä. Mielenosoituksissa hänellä on aina risti mukanaan. Se on hänen syntinsä, että Jeesus olisi tänä päivänä tullut hänen luokseensa ja osoittanut sen, että kävelettekö te hänen kanssaan taivasten valtakuntaan vai ilman häntä.

Viimeisenä, mutta ei vähimmäisenä, Helsingin nuorin naisehdokas, Anna Tammisto kävelee lavalle. Hän kertoo, mitä hänelle on mielessään. Ei tosin suoraan, niin kuin ihmiset odottavat, vaan niin kuin ajattelee. Kiireiset ihmiset miettivät, että miettivät miten pääsis pois. Fiksuimmat tajuavat, että tässä on mahdollisuus kuulla, mitä ihminen puhuu.

Anna Tammisto, nuori järjestötyöntekijä ja opiskelija, joka joutui viime kunnallisvaaleissa laittamaan ajatuksia kohdalleen. Minä vai liike? Liikehän siinä voitti, mutta ehdokas kaipaa aatteidensa tueksi muitakin ihmisiä, kuten vaaleissa aina. Kukaan meistä ei ole saari. Kun Anna värvää Vasemmistonuoriin ihmisen, niin lomakkeessa on terveiset Annalle. Hän ei jätä ketään kylmäksi.

Anna ymmärtää parhaiten näistä edellä mainituista peleistä. Vanhan koulukunnan mukaan hänen olisi jo pitänyt tappaa jo satoja ihmisiä. Kuten sanottua - heidän "peliteoriansa" on täysin eri kuin peliteoria, ja sekin perustuu ihmisten itsekkyyteen. Anna on toista maata.

Anna ymmärtää, että konservatiivit (sanan poliittisessa merkityksessä) ja mukaharrastajat eivät näe pelejä tapana viihdyttää ja älyllisinä haasteina. He näkevät pelit realistisen väkivallan harjoittelukenttinä. Erimielisenä äänestät tietenkin Annan Eduskuntaan osoittamaan vähän kunniotusta yksilöä kohtaan.

Seuraavissa vaaleissa, te hyvät ihmiset, voitte vaikuttaa siihen, minkälaisia ihmisiä on päättämässä erilaisista laeista (en tiedä onko tuo sana nyt oikealla tavalla taivutettu, toim. huom.) Älkää antako uusien kansanedustajien päättää laeista, joita he eivät ymmärrä. Seuraavaksi he saattavat kieltää jopa aviottoman seksin.

"Älkää päästäkö ketä tahansa eduskuntaan." -jage

jopa silloin kun kaikki MarioBrosin väkivallan ylittävät oli osoitus pelien yhteiskuntaa väkivaltaistavista vaikutuksista. Silloin "meidän" piireissä kyseltiin sitä, että miten ihmiset harjoitti väkivaltaa ennen videopelejä.