Teatteri Poleemi 10v: Motin tervehdys

Yhden videon julkaisuun on jo lupa. Tässä siis Motimonin tervehdys Teatteri Poleemin 10-vuotisbileistä.



Tässä vielä linkintsi videoon.

Teatteri Poleemi 10v: Miiran kosinta

Eilen oli Teatteri Poleemin 10-vuotisbileet. Lavalla nähtiin sitten yksi kosintakin. Sain homman nauhalle.

Pistän ehkä myöhemmin joitain videoita keikasta youtubeen. Pitää vaan tsekkaa, että onko julkaisu ok työryhmän jäseniltä.

Lokki lähtee lentoon huomenna

"Miksi pukeudet aina mustaan?" Näillä sanoilla alkaa huomenna Alisa Nirmanin kirjoittama ja ohjaama versio Anton Tsehovin Lokista. Teatteri Poleemin syksyn pitkä esitetään Teatteri Arjen tiloissa, Todellisuuden tutkimuskeskuksen alakerrassa ja harvojen liikenneyhteyksien päässä. Tai no, 65A kulkee kivasti ja melkein jopa usein. Jos usein pidetään puolen tunnin välejä yhdeksän jälkeen illalla.

Kuusi viikkoa, seitsemän näyttelijää, kolme tuottajaa, yksi tekniikan ajaja, x > 8*2*3*6 kahvikuppia, satoja ellei jopa tuhansia kilometrejä reissausta, yli 50 liuskaa paperia sekä nälkää, janoa ja kuolemaa. Huomenna lokki päästetään omille siivilleen. Tänään on kenraali, jonka jälkeen ohjaaja voi enää tehdä hyvin vähän. Sitten se on vain meidän harteilla.

Huumeet lähes loppuunvarattuna

Viime tiistaina ensi-iltansa saanut Teatteri Poleemin näytelmä Ei vain ne hyvät huumeet tuli lähes loppuunmyydyksi ennen seuraavaa esitystä. Eilisiltana vain viimeiseen esitykseen oli lippuja jäljellä. Tämä on ehkä ennakkoon suosituin näytelmä, jota olen koskaan ollut tekemässä. Valitettavasti siihen ei oltu varauduttu. Vaihtolavalle emme pysty välttämättä saamaan lisäesityksiä, koska seuraava poppoo aloittaa jo oman produktionsa viimeistä esitystä seuraavana päivänä.

Mutta tilausta näytelmällä olisi ilmeisesti enemmänkin. Puhelin käy jatkuvasti kuumana ja on sekä ikävää että mukavaa myydä ei-oota. Mukavaa on se, että näytelmä näyttää kiinnostavan useita ihmisiä. Ikävää on se, että taiteilijan näkökulmasta haluaa oikeastaan aina, että omat jutut leviävät mahdollisimman laajalle ja mahdollisimman oikealle yleisölle. Negatiivisin palautekin on ollut rakentavaa ja se on tullut kenraalin jälkeen. Ensi-illassa olikin jo sitten kaikki lamput kohdillaan ja pari kohtausta vielä hieman muutettuna. Ensi-illan jälkeen asiat ovat rullanneetkin. Jopa aina pelottava toinen esitys saatiin kunnialla loppuun vaikka esitys lähtikin käyntiin hieman alikierroksilla.

Nyt pitäisi sitten miettiä, että miten saamme aikaiseksi lisäesitykset. Tähän mennessä on ehdotettu KokoTeatterin tai Teatteri Avoimien ovien käyttöä. Molempien vuokrat ovat huomattavasti korkeammat kuin Vaihtolavan eikä meillä siitä huolimatta ole vielä edes takuuta siitä, että tilat olisivat käytettävissä.

Sytyfestareillekin pitäisi pyrkiä ja ties minne muualle. Mutta tiedotetaan tilanteesta, kun jotain ilmenee.

Päihteiden ensi-ilta lähestyy

Kahden vuoden jälkeen se on vihdoinkin tulossa lavalle. Työnimellä Ei vain ne hyvät päihteet on valmistunut näytelmä ja tänään on ensi-ilta. Näytelmä kantaa nyt nimeä Ei vain ne hyvät huumeet. Pääosissa Linda Savonen, Antti Vainio ja Susa Wiwolin. Taattua Teatteri Poleemia. Tunnelmista myöhemmin ehkä lisää, mutta nyt on riennettävä nauttimaan.

Sama kohtaus, uusi teksti

Taisi olla Heikki Salo, joka joskus vihjasi, että lauluteksti on aina huono, kunnes siitä tehdään parempi. Tällä hän ei tarkoittanut, että lauluteksti olisi koko prosessin ajan huono, vaan hän haluaa osoittaa, että yksi syy, miksi tekstiä ei kirjoiteta uudelleen, johtuisi siitä, että kirjoittaja kokee tehneensä jotain erinomaista. Kokemus osoittaa, että kirjoittamalla uudelleen ja uudelleen, ajatus kirkastuu ja turhat rönsyt vain katoavat tekstistä. On parempi kirjoittaa paljon ja leikata, kuin kirjoittaa vähän ja pysähtyä.


Kurt Vonnegut teki tässä poikkeuksen tietyssä mielessä. Hän jakoi eräässä kirjassaan kirjailijat kahteen ryhmään. Niihin, jotka kirjoittavat kirjansa nopeasti, mutta hiovat niitä pitkään, sekä niihin, jotka pohdiskelivat jokaista lausetta pitkään. Hän väitti itse kuuluvansa jälkimmäiseen ryhmään.

Yhteistä näillä kahdella sanataiteilijalla on lähestyminen tekstiin, pyrkimys hiontaan. Jos Vonnegut miettii pitkään, mitä kirjoittaa, niin Salo kirjoittaa saman tekstin monta kertaa uudestaan. Jos jostain haluaisin itseäni torua, on se, että kirjoitan joskus nopeasti jotain kasaan ja kuvittelen sen olevan jotain nerokasta. Vasta kun kirjoitan tekstin uudestaan huomaan rikkinäiset kohdat.

Mitkä ihmeen rikkinäiset kohdat? Eihän sellaisia voi olla fiktiossa. Voi, mutta niitä on, ja niitä on niin paljon kuin jaksat etsiä. Rikkinäiset kohdat ovat tekstin mystiikkaa. Intuitio sanoo, että ne ovat rikkinäisiä. Jos kirjailija pystyy selittämään itselleen syyn toiminnalleen, hän löytää tekstistä rikkinäiset kohdat. Jos hän taas kirjoittaa kuin haamuna, vääristellen mielleyhtymiä päässään, hän harjoittaa terapiaa. Hän pääsee lähelle omaa intuitioon, mutta voiko muut nauttia siitä?

Jotta kirjoittaisin nyt todella ärsyttävästi, niin vastaan, että voi. Se johtuu siitä, että "muut" antavat itse merkityksen tekstille. Tämä merkitys annetaan halusi kirjailija sitä tai ei, ja se voi olla minkälainen tahansa, hyväksyipä kirjailija sen tai ei.

Tämä viimeinen ajatus jää testattavaksi tammikuuhun. Tämän päivän oivallus, jota ei voi tehdään riittävän montaa kertaa elämässä, on tuo uudelleenkirjoittaminen. Kill your darlings eli tapa rakkaasi. Tämän päivän käsispalaverissa päädyttiin kirjoittamaan Teatteri Poleemin näytelmän, "Ei vain ne hyvät huumeet", viimeinen kohtaus kokonaan uusiksi. Viesti ei muuttunut tuumaakaan, mutta tarina parani. Ensi keskiviikkona kirjoitamme sen todennäköisesti vielä kertaalleen uusiksi ja senkin jälkeen muutaman kerran, jotta ne kaikki lippunsa maksavat katsojat eivät joudu pettymään.

Jos haluat seurata näytelmän etenemistä, niin blogissa on tägi nimeltä Ei vain ne hyvät päihteet (mikä oli alkuperäinen työnimi).

Kohtaus näytelmästä Ei vain ne hyvät päihteet

Tällä hetkellä työstettävässä Ei vain ne hyvät päihteet -näytelmässä on yksi mielekäs kohtaus, joka käsittelee nousuja ja laskuja.

Tällä hetkellä näyttää siltä, että Teatteri Poleemi olisi tuottamassa näytelmän. Ohjaajan penkillä istuisi Timo Puohiniemi ja lavalla sekoilisivat Linda Savonen ja Antti Vainio.

Karoliina: Ne tietää. Jos mä yritän pysyä vain suorassa ja vaikuttaa normaalilta. Mä voisin viheltää. Nyt viheltäminen kuulostaa todella hämärältä. Nyt joku tajusi. Toi tuolla katsoo mua. Moikkaa takaisin. Ei, nyt ei mennyt hyvin. Reagoin liian hitaasti. Nyt se tajuaa. Se ottaa puhelimen käteensä. Se aikoo varmaan soittaa poliisit. Vai soittikohan joku muu ne? Toi tuolla lopetti just puhelunsa. Ehkä se soitti poliisille. Mä en ehtinyt varmistamaan kaikkia ihmisiä täällä. Ne voi pysäyttää tän laitteen. Tai sitten ne odottaa seuraavalla pysäkillä mua, joten mun pitäisi häipyä täältä pois ennen sitä.

Bill: Mä en tiedä, mikä muhun iski. Olin yllättäen lähtenyt työkavereiden kanssa oluelle. Oli kuitenkin perjantai. Tarkoitus oli mennä katsomaan bändiä. Päästiin perille. Eksyin kavereistani ja luulen, että joku taisi laittaa jotain lasiini. Lähti kunnon vauhti päälle. Mä menin eturiviin pogoomaan. En mä koskaan tehnyt sellaista aikaisemmin. Yleensä matkan päästä seurasin ja juttelin jonkun ihmisen kanssa – yleensä läheisen ystävän. En koskaan kenenkään tuntemattoman ainakaan. Siinä mä sitten olin. Vaatteet hiestä märkänä ihoa vasten. Ihoni jonkun toista vasten. Jonkun kolmatta vasten, neljännen, ja sekosin jo laskuissa. Minun iho kosketti kaikkia. He olivat minun voimani lähde. Mitä vahvempi kosketus, sen vahvempi oli minun voimani.

Karoliina: Mmmmm. Sano Mmmm kun haluat patukkaa. Mmmm. Lisää. Mmmmm. Pasteijaa. Mmm. Spagettia. Mmmm. Jotain rouhevaa. Mmmm. Jotain suolaista ja naksuvaa. Mmmm. Jotain mitä voin levitellä suupielilläni. Jotain millä voin leikkiä ja pitää suussani. Mmmm. Voisin puraista poikki. Uudestaan, uudestaan ja uudestaan. Mmmm. Mä haluan laittaa suuhuni koko maailman. Mä haluan pistää sinne vohveleita, lettuja, räiskäleitä, raakaa kananmunaa, lihaa, tonneittain lihaa, tonnikalaa, tonnikalapurkkeja, kukkia, auringonkukkia, voikukkia, kaikenlaisia kukkia.

Bill: En tiedä, miten lopulta päädyin tänne, mutta täällä minä join sampanjaa navasta ja söin hummeria sieltä. Wink-wink-nudge-nudge. Sitten päädyin sen kanssa tekemään sitä ilman sitä. Wink-wink-nudge-nudge. Ja sitten sen kanssa. Wink-wink. Ja taisin pettää häntäkin kaikilla muilla tavoin paitsi teknisesti. Nudge-nudge.

Karoliina: Olen katsonut tiikeriä silmästä silmään. Siinä yössä oli kermaa, haastetta ja vastuksia. Ja viimeisenä näin sen, etsimässä uhriaan yöstä. Hän katsoi meitä kaikkia tiikerin silmillään. Kasvoista kasvoihin. Kuumuus. Roikkui. Pysyi nälkäisenä. Kertoimia. Kadulla. Tappaminen on pakollista, jos haluaa selvitä hengissä. Menin pitkän matkan. En voi enää kääntyä. Olen vain enkä voi olla olematta.

Bill: Laitoin kaikki merkit punaiselle. Tuplasin. Olin voitolla jo muutamia tuhansia. Keräsin huomiota. Heitin noppaa. Triplasin. Olin jo voitolla useita tuhansia. Kukaan ei keskittynyt enää omaan peliinsä. Kompastuin ja kaikki merkit putosivat nollalle. Pallo pyöri ja vinkui. Osuma. Olin voitolla kymmeniä tuhansia. Soitin töihin. ”Kuulepas mulkku. Mä olen ollut aivan liian usein sun pyöriteltävänä. Sä olet väittänyt, että kun mä työskentelen riittävän kovasti ja motivoituneesti, niin sut huomataan. Mun piti juosta sun perässä, kaapia sun paskat, hoitaa sun kakarat ja aviorikoksesi. Tiedätkö, mikä erottaa johtajan mulkusta? Solmio. Joten haista sinä pitkä vittu, mä en tule takaisin. Ja jos alat vääntää jotain itkua, mä ilmiannan sut. Mä tiedän riittävästi susta. Sä et voisi enää palata kotiin, töihin tai edes liikkua kadulla sen jälkeen. Mutta nyt mun pitää lopettaa. Moro mulkku.”

Bill: Uskomatonta. Minä tein sen. Tein sen, mitä olen aina halunnut tehdä. Olen saanut uskomattomia voimia, joita ei voi ottaa minulta pois. Globaali kontrolli ei ole vieläkään keksinyt sellaista kryptoniittia, joka voisi viedä minulta voimani. Nyt minä tiedän, miksi päihteet on kiellettyjä. Nyt tiedän, miksi töihin ei saa tulla krapulassa. Nyt tiedän, mikä on elämän tarkoitus. Kiitos! Minä olen nähnyt valon. Minulle on avattu ovi. Nyt minun on käveltävä siitä itse. Haluanko kävellä tuota tietä? Totta vitussa.

Karoliina: Kun heräsin, oli pimeää. Pimeämmäksi kävi minun heräämiseni. En pysty enää nukkumaan enkä halua olla hereillä. En tunnista ääniä, tuttuja enkä vieraita. Äänet ovat ehkä ihmisen, ehkä ei. Ehkä minä vain kuvittelen. Ehkä koko maailma on kuvitelmaa. Tahdon kuolla, tahdon kadota, tahdon paeta. Tahdon vielä yhden fiksin. Eikö? Mutta mä tarvitsen sitä. Mä en pysty ajattelemaan kunnolla. Yhden kerran vielä. Sitten lupaan olla kiltisti. Teen ihan mitä vain haluatte. Olkaa kilttejä. Olkaa kaiken pyhän nimessä minulle kilttejä. Minä vihaan maanantaita.

Bill: Mikä maanantaissa on vikana?

Karoliina: Maanantaina alkoi minun loppuelämäni.

Kesäteatteria taas tarjolla

Jokakesäinen ylistys taiteelle ja kulttuurille, eli suomalainen kesäteatteri, on aloittanut toimikautensa. Tarjolla on ollut jo tähän mennessä Teatteri Poleemin Tee tilaa. Helsingin esityskausi on jo päättynyt, mutta teos on mahdollisesti mahdollista bongata Faces-festivaaleilla Karjaalla (2.-4.8).

Tulevana viikonloppuna Ilvesteatterin alaisuudessa toimiva Kumpulan metsäteatteri esittää suomalaisen laman uusintana (ensi-ilta 18.7.). Great Depressions Raisa Marjamäen, Viivi Kaakkisen ja Henriikka Himman käsikirjoittamana ja viimeksi mainitun ohjaamana. Marjamäki on jo toista kertaa kirjoittanut Kumpulaan esityksen. Aikaisemmin hänen kynästään on irronnut kehuttu Raamattu.

Perjantain jälkeen Loistoteatterin Vartiosaaren Robin Hood palaa uudelleen sinne minne se kuuluukin. Esitystä on ilmeisesti päivitetty ainakin näyttelijöiden osalta jonkin verran. Heikki Vilja ja Juho Itkonen nähdään edelleen Sakari Hokkasen ohjauksessa. Uutuuksia lienee Ninni Parviainen ja Matias Hasu.

Teatteri Beowulf taas tulee tarjoamaan poikkeuksellisesti kauhua kivinokan teatterillaan. Shakespearisti Joel Elstelän ohjaama Noita palaa elämään saa ensi-iltansa 25.7. Lavalla nähdään ainakin ohjaajan luottonäyttelijä Laura Karpasuo.

Kaupungin vaarallisin supersankari

Kapteeni Jubilaatio teki paluun lähes vuoden tauon jälkeen. Euromayday 2008 kulkueessa hyviä bileitä ja rauhanomaisia viboja levittänyt, kaikkien juhlaväkisten sankari, Kapteeni Jubilaatio jouduttiin poistamaan paikalta. Todennäköisesti tämä oli liikaa virkavallalle:

lisää kuvia löytynee sitten Flickrista sekä Iltalehden sivuilta.

Kiilaklubien kevätstartti

Tapahtumatiedote 21.3.2008
Mitä: Kiilaklubi
Missä: Club Libertessä (Kolmas linja 34.)
Milloin: 8.4.2008 kello 21. (lipunmyynti alkaa kello 20)
Mitä maksaa: 5 euroa

Kiilaklubi starttaa keväällä 2008 ravintola Libertéssa. Keväällä tarjoillaan kolme klubi-iltaa poikkitaiteellisessa hengessä. Hyvien kokemusten jälkeen Kiilaklubit pyrkivät vakiinnuttamaan asemansa taiteellisena foorumina, jonka esikuvat löytyvät englannista. Jokaisen klubin aikana tarjoillaan erikoisen musiikin lisäksi elokuvaa, teatteria, puhuttua sanaa sekä mahdollisesti jopa lavastustaidetta.
Ensimmäinen klubi järjestetään 8.4. Club Libertessä kello 21 lähtien. Musiikista vastaa kantri- ja folkmuusikko Artturi Ketola. Elokuvana näytetään lyhytelokuva Ateria, joka sai kolmannen sijan Vasaemmistonuorten järjestämässä Jonkun toisen ongelma –elokuvakilpailussa. Elokuvan on tuottanut Tampereen kaupungin nuorisopajan ryhmä. Puhutulla sanalla briljeeraa kansainvälistä tunnustusta saanut Kalle Niinikangas. Illan viimeistelee funkkia ja rokkia iloisesti yhdistelevä runsaasti undergroundissa julkisuutta saanut Try it again Sam. Teatteri Poleemi esiintyy välissä aina kun huvittaa.

Kevään seuraava klubi järjestetään 6.5. samassa osoitteessa. Esiintyjistä ja teemoista ilmoitetaan myöhemmin.

Lisätiedot:
Jaakko Vasankari
050-4362199
Jage.vasankari@gmail.com

Kalle Niinikangas
040-5922446
Kalle.niinikangas@gmail.com

Isänmaallinen puhe

Kiilan, Penin ja Sadankomitean itsenäisyyspäivän matineassa esitettiin Teatteri Poleemin nimissä Isänmaallinen puhe. Ohjaus on Maria Hukkamäen ja käsikirjoitus ja rooli allekirjoittaneen. Käsikirjoitus oli tämän näköinen:

Minä olen puhdas suomalainen. Tiedättekö miksi? Siksi, että minä uskon Suomeen. Minä uskon tähän maahan. Minä uskon, että se on olemassa. Minä uskon, että se on olemassa, koska sydämeni sanoo niin.

Minä uskon tulevaisuuteen. Minä uskon, että semmoinen on oikeasti tulossa. Sitä ei voi estää. Siksi minä uskon siihen.

Mikään tässä maailmassa ei ole niin hienoa kuin olla suomalainen. Suomalaiset on kaikkein paras kansa. Tämä kansa jakaa täsmälleen kaikki samat arvot.

Suomessa kaikki on paremmin. Suomalaiset maamiinat ovat edistyksellisen tasa-arvon välineitä, jotka on sekä turvallisia että ekologisia. Ne eivät vahingoita ketään. Siksi olisi ensinnäkin typerää liittyä Ottawan sopimukseen. Jos Suomi allekirjoittaisi Ottawan sopimuksen se kiihdyttäisi ilmastonmuutosta, jos sellaista edes olisi olemassa. Maamiinoihin voi astua ainoastaan sellainen henkilö, joka ansaitsee sen. Maamiinat tuhoutuvat myös itsestään räjähtämällä.

Suomi on pohjoinen ja periksi antamaton kansakunta. Ainoastaan Suomessa tehdään suomalaista ydinvoimaa. Suomalainen ydinvoima on isänmaallista energiaa, joka tuottaa valoa ja lämpöä suomalaisiin sairaaloihin, suomalaisiin vanhusten koteihin sekä suomalaisiin päivähoitoloihin. Jos te vastustatte ydinvoimaa, te vihaatte lapsia ja vanhuksia.

Suomalaiset liput ovat maailman hienoin asia. Ei niitä valmistettaisi kehitysmaissa muutoin. Kuka lapsi nyt haluaisi väkertää sellaisten lippujen kimpussa, joista ne ei pidä. Pitää lopuksi muistaa, että työ on lapsen leikkiä.

Tämä maa on hieno maa, mutta kenenkään isänmaallisen henkilön, huomatkaa kun käytän sanaa henkilö miehen sijasta, ei tulisi alistua nyt itsevarmuuteen. Kaikkialla on nimittäin sellaisia vihulaisia, jotka ovat valmiit täyttämään tämän maan epäkelvolla aineksella. Suomen paikka on kelpojen maitten ja maitten kansalaisten rinnalla. Suomen pitää olla kaikissa pöydissä päättämässä. Nato on yksi näistä pöydistä. Nato, onpa hieno sana.

Nato on moderni, feministinen rauhanjärjestö, joka ajaa tasa-arvoa kaikilla rintamilla. Afganistan on nykyään niin paljon parempi paikka, kun kenenkään ei tarvitse pelätä tai kuolla - turhaan. Suomen tulisi kuulua tähän pöytään, jos me oikeasti kansakuntana pidetään itseämme feministisenä. Mun mielestä ihmiset kuitenkin jakaantuu lopulta vain kahteen ryhmään, feministeihin ja talibaneihin. Ainoa looginen lopputulos on Nato.

(riisuminen)

Mut jos mä nyt oikeasti paljastan teille itseni. Kun kaikki puheet on pidetty jää jäljelle vain tämä lippu. Tämä lippu on kansakuntamme identiteetin symboli. Kansakunnan, joka jakaa täsmälleen kaikki arvot. Mä en tiedä, miten tän vois kaikkein parhaiten selittää, kuin esittämällä teille kysymyksen:

Mistä tässä lipussa on oikeasti kyse? (go chip'n'dales -tanssi)

Kiila asunnottomien yössä

Tänään vietetään Suomessa asunnottomien yötä. Helsingissä asunnottomien yötä vietetään Hakaniemen torilla. Taiteilijayhdistys Kiila aloittaa oman klubitoimintansa tänä yönä samassa paikassa. Tavallinen tariTeattKello 22.15 heti äärikuoron jälkeen Kiilan klubi esittelee neljä taideteosta. Ensimmäisenä runoilija Kalle Niinikangas lausuu omia sekä muiden asunnottomuuteen liittyviä runoja. Tämän jälkeen näytetään elokuva Sairauteni on kohtaloni vuodelta 1966. Elokuvan jälkeen teatteri Poleemi esittää Esityksen Jani Saxellin novelleista tehtävästä esityksestä. Klubin päättää Kaius Varjosen ohjaama ja Kalle Niinikankaan käsikirjoittama Tavallinen tarina.

Alunperin Kiila on perustettu monista syistä. Liian vasemmistolainen (kommunistinen) toiminta oli Suomessa kiellettyä 1930-luvulla ja esimerkiksi Kirjailijaliitto kieltäytyi ottamasta liian vasemmistolaisiksi tiedettyjä kirjailijoita jäsenikseen. Syrjinnän aika on ohi. Nykyään monet kiilalaiset kirjailijat ovat myös Kirjailijaliiton jäseniä. Mutta onko syrjintä sittenkään ohitse? Helsingissä asuu arviolta 5000 asunnotonta. Manslowin tarvehierarkiassa turvallisuus on katsottu tärkeimmäksi tarpeeksi. Siitä huolimatta kaupunki hakee mieluummin tilaa naapurikunnista omakotitaloja varten kuin rakentaisi vuokra-asuntoja tai asuntoloita. Golf-harrastukset ja mahdollisimman leveät autotiet ja tunnelitkin kävelevät katottomien ihmisten oikeuksien ylitse. Tänä iltana syrjityt lyövät kättä yhteen.

Pientä teatteriesitystä tulossa

Eilen treenattiin Poleemin kanssa lyhyttä esitystä Avaimen julkkaribileisiin. Kyseessä on Jani Saxellin parin julkaistavan novellin pohjalta tehty esitys. Ihan hyvin porukka jakso puurtaa kolme tuntia ilman taukoja eilen illalla helteistä ja muista töistä huolimatta.

Syntyi muutama uusi oivallus, joita en ollut kuvitellutkaan esitykseen. Muuten etenimme ihan vision mukaisesti. Saa nähdä minkälainen vastaanotto tulee. Näytelmä ei ole kuitenkaan itseään selittävä, vaikka se vihjailee erilaisten tekniikoiden yhdistelmillä ja kuhertelee hieman todellisuuden ja fiktion välisen rajan vartijan kanssa.

Teksti on itse dramatisoitu. Näyttelijöinä on Maria Hukkamäki, Niina Ilola, Maija Suomela ja Antti Vainio.

Kapteeni jubilaatio - Kaikkien bileiden supersankarit

Kaikki hyvät bileet tarvitsevat puolustajansa. Punakeltaiset trikoot on täällä yön pimentäjää vastaan. Tohtori ilonpilaaja tyhjentää tanssisalit yksi toisensa jälkeen. "Nämä bileet on loppu, sammuttakaa tupakkanne, jättäkää oluenne, suunnatkaa kotiinne, sillä huomenna on töitä". Äänentoisto sammuu ja valomerkki näyttää selvältä. Jostain kaukaa kuuluu silti vielä ääntä. Mitäköhän se voisi olla? Kaikkien bakkanaalien bukkaneeri, juhlaväen puolustaja ja yön riemulähettiläs Kapteeni Jubilaatio.

Tänä kesänä sinun bileissäsi.

Supersankareita odotellessa

Kapteeni jubilaation traileri on valmistunut ja tulossa youtubeen. Vielä sitä ei löytynyt. Ainoa Teatteri poleemin nimellä löytyvä video youtubessa on tämä. Esitys alkaa about puolentoista minuutin kohdalla. Olen itsekin näyttelemässä tässä. Näytelmässä on mukana myös ei-suunniteltu osio, mutta niinhän niissä aina on.



technorati teatteri poleemi, teatteri, youtube, kapteeni jubilaatio

Pallo on pyöreä

Nyt on käynnistynyt toinen harjoitteluvaihe kolmesta Changemaker-verkoston tuottamasta Pallo on pyöreä -näytelmästä. Näytelmän nimi on työnimi, joka mahdollisesti jää sellaiseksi. Se ei ole kovinkaan mieleenpainuva, vaikkakin helppo muistaa nimen itsestään selvyyden takia.

Harjoitukset osuvat tietysti ikävästi vaalien alle, mutta niistäkin voi aina välillä nipistää aikaa muille harrastuksille. Ensimmäiset kohtaukset on nyt käyty lävitse ja maaliskuun 17.päivä mennessä pitäisi olla kaikki kohtaukset käyty lävitse. Sen jälkeen pidän pienen tauon kaikesta, ja tarkoitan ihan kaikesta.

Huhtikuu meneekin sitten ruuvatessa näytelmää kasaan.

Muita tulevia näytelmiä on Kim Remitzin ja Pekka Mattilan ohjaama Leiri-näytelmä Ilvesteatterilla. Kyseinen näytelmä sijoittuu, ah niin eksoottiseen Mosambikiin, ja käsittelee, ah niin dramaattista aihetta kuin, kehitysyhteistyötä. On siinä oikeasti inhimillinen, dramaattinen puolensakin. En vain tuottajana ole löytänyt sitä täkyä, millä näytelmää tulisi markkinoida. Teksti on hyvää, onhan sitä hiottu ja kirjoitettu uudestaan useamman tekijän voimin, vaikka lopullinen ja kaikki kunnia kuuluukin Kim Remitzille.

Kolmantena on tulossa maaliskuun lopulla Me olemme predikaatti -näytelmä, tietenkin Teatteri Poleemin tuottamana. Näytelmän ohjaaja Elina Kemppainen nyt pähkäilee, että mistä saisi lisää näyttelijöitä. Käsikirjoittajana haluaisin vielä hioa tekstiä (mikä viimeksi tarkoittaa kymmentä uutta liuskaa materiaalia).

Teatterissa on kuitenkin semmoinen sääntö, että näytelmät valmistuu aina, siis ihan aina. Oikeastaan teatterissa ei ole mitään ongelmia eikä haasteita, mutta inhimillinen tekijä saa vain koko tuotantokauden näyttämään siltä.

technorati Changemaker, Ilves-teatteri, Teatteri Poleemi, Kim Remitz, Pekka Mattila, Elina Kemppainen, teatteri, kehitysyhteistyö, poliittinen teatteri.

Improvisaation vaikeudesta

Olin eilen Rauhanasemalla Pekurisen puistossa (vaihtoehtona puiston nimelle oli myös Maanpuolustuspuisto) esiintymässä Teatteri Poleemin kanssa. Yksi, vahvasti humalainen ja hyvin sosiaalisilla taidolla siunattu henkilö, osallistui esitykseen lämpimillä sanoilla. Esityksen jälkeen innostuin osallistavasta teatterista uudestaan enkä pelkästään osallistavasta teatterista vaan improvisaatiosta ja katuteatterista. Sitten muistin myös tämän:



Ja tämä ihan muistutuksena Mimmille, jos luet tätä blogia.

technorati Pekurisen puisto, Maanpuolustuspuisto", Teatteri Poleemi, improvisaatio>, katuteatteri, Whose line is it anyway

Jar-Jar Binks' Revenge

Teatteri Poleemi presents:

The year was 1999. World had new villains and heroes that couldn't compete with them. Then the world was introduced a new 21st century combat warrior hero. "Yammie", says Jar-Jar Binks (Van Damme). The evil empire made it's final grasp before dying. "At least it's not my father who died."

Based on the upcoming true events.

But the forces of evil are working again. European union was shattered. The seperatists and the union-minded were struggling. Innocent people were dying, there was starvation and the clash was ready to happen.

Jar-Jar had other things in his mind. "I'm retired of that evil business", said Jar-Jar to his former commander. "You can't stay neutral on this matter", replied the commander. "I have no choice, I have a family now", said Jar-Jar before entering the ancient ruins of Kallio.

Eu's evil trio Berluscioni, Blair and Merkel have taken Jar-Jar's family as a hostage. In return for the family's safety, EU's evil trio wants total obedience. "Why god? And that was just a rhetorical question. Frankly my god, I don't give a damn. But one thing is different this time --", shouted Jar-Jar Binks and continued "-- This time, it's personal".

This fall, Jean-Claude Van Damme is back, he's pink and he's pissed. "I'm gonna come pink all over your ass", says Jar-Jar after slaughtering two hundred thousand of the political elite. "We're gonna reggae over the dead bodies tonight", screams mrs. Binks (Jada-Pinkett Smith).

Thriller of the century, epic action of a lightyear, romance of the week.


technorati Jar-Jar Binks, Jean-Claude Van Damme, Jada-Pinkett Smith, Traileri, Synopsis, EU, Euroopan unioni, European union, berluscioni, Blair, Merkel, huumori, Humour.

Syriana ja Brokeback mountain

Katsoin eilen kaksi mainiota oscar-elokuvaa, Syrianan ja Brokeback mountainin. Molemmissa mukava poliittinen vire. Elokuvia ennen jo kehittelin hypoteesin mielessä, että jokaisessa Oscar-elokuvassa kuolee joku, ei niitä palkintoja muuten tule. Vai voisiko joku ymmärtää Titanicin muulla tavalla?

Tiivistettynä. Syrianassa kuolee ihan liikaa ihmisiä ja aivan vääristä syistä. Julminta elokuvassa on tietenkin se, että kaikki kokee olevansa oikeassa. He ovat joko isänmaallisia tai ahneita tai molempia. Ja Matt Damon näyttelee vaihteeksi Matt Damonia, kasvissyöjää, joka vain haluaa pelastaa maailman vai olisiko tämäkin liian yksinkertainen tulkinta.

Brokeback mountain. Jossain vaiheessa tulee mieleen, että miksi ne ei vaan muuttaisi New Yorkiin hippien keskelle? Yhteiskunta heidän ympärillään on opettanut molemmat vihaamaan itseään valmiiksi. Molemmat, Ennis (Heath Ledger) ja Jack (Jake Gyllenhaal).

No, Porvoo odottaa joka tapauksessa. Kolme päivää grillausta, musiikkia ja viinaksia. Ei voi päättyä hyvin. Sunnuntai-iltana pitää alkaa jo valmistelemaan ensi viikkoa. Tiistaina piiritoimikunnan kokous, jossa suunnitellaan meidän toimintaa EU:n puheenjohtajuuskaudella, tukirymän kokous keskiviikkona ja viikonloppuna Food, Not bombs -tapahtuma Rauhan asemalla (Pekurisen puistossa). Mukana viikonlopussa myös Teatteri Poleemi.

technorati Syriana , Brokeback mountain, Elokuvat, elokuva, Oscar palkinto, Oscar, titanic, Matt Damon, Heath Ledger, Jake Gyllenhaal, Vasemmistonuoret, Pekurisen puisto, Rauhan asema, EU, Puheenjohtajuuskausi, Porvoo, Food not bombs, Teatteri Poleemi.