Näytetään tekstit, joissa on tunniste minä. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste minä. Näytä kaikki tekstit

sunnuntaina, heinäkuuta 19, 2015

Päätoimittajan puheenvuoro

Ei siitä taida olla kuin semmoiset kymmenen vuotta kun kansanedustuslaitoksessa käytiin semmoisia kuumia keskusteluja kuin kuka on vastuussa internetin foorumeilla kirjoittelusta. Vaatimukset olivat kovia. Vaadittiin muunmuassa, että kaikilla internetin foorumeilla pitäisi olla päätoimittajan vastuu. Että "vähän niinku vastataan linjasta".

Kansanedustuslaitos on kehittynyt niistä ajoista. Samoin on moni muukin asia. Tuli termejä kuten kansalaisjournalisti (blogistit), ja sitten semmoinenkin asia kuin kansalaisporno (youporn), sekä kaiken hyvänä ymmärrys, että internet muuttaa kaiken. Muutti jo silloin 95 vuonna. 10 vuotta Eppu Normaalin Andy McCoy -vitsien jälkeen, ja vain muutama vuosi ennen kuin Andy McCoy pääsi kutsumaan Eppuja humppaorkesteriksi kun hänen tekemänsä kaikki musiikki oli enemmän rokkia. En tiedä osaako Andy McCoy humppaa. Eläkeläiset ovat hieno orkesteri.

Jos ajan ja lain henkeä ei edes yritettäisi ymmärtää niin tämmöisenä kansalaisjournalistina, tai vaatimattomammin blogistina, minun tulisi olla vastuussa kaikesta sisällöstä mukaanlukien kommentit. Toisaalta minulta pitäisi vaatia samanlaista sisällöntuotantoa kuin isoilta medioilta. Helsingin sanomat pystyvät nimittäin aika rennosti kertomaan useita sivuja ja useita päiviä siitä miten lehden printtipainos muuttuu muutamia kymmenmillimetrisiä erimuotoisiksi, ja sitä luetaan sen uutisarvosta huolimatta. Itse kirjoitin viimeksi Bloginpimppaustalkoista.

Tämän pitäisi olla hyvin merkittävä tieto, olettaen, että olisin painanut samanlaista laadutonta/laadullista sisältöä samalla volyymillä kaikki nämä vuodet. Siihen ei vain ole resursseja, tai vaikka olisikin niin yhden ihmisen voimin ne menevät kaikkialle muualle. Miksi sitten pitäisi kirjoittaa ollenkaan?

Koska aion blogin ainoana työntekijänä kirjoittaa lisää. Aion kirjoittaa blogin pimppauksesta lisää. Aion kirjoittaa lisää tietokonepelien, elokuvien ja musiikin arvosteluja. Aion kirjoittaa politiikasta sekä rajallisesti urheilusta. Isoin ja ainoa syy itselle on uudelleensyntyä aina uudestaan - jotenkin.

ps. kaikki mainokset ympärillä tätä blogia (olettaen että näkyvät) ovat osa meininkiä. Älkää painelko niitä, jos ne eivät ole kiinnostavia. Yhteyteni niihin on olematon.

torstaina, heinäkuuta 28, 2011

Blogit, joiden piti muuttaa maailmaa

Reilut viisi vuotta sitten pistin pystyyn tämän blogin. Ajatus oli silloin jäljitellä jollain tavalla Friedrich Schwanitzin Sivistyksen käsikirjaa sekä tehdä kunniaa sille ihmiskuvalle, jonka kuvittelin olevan se tärkein tapa ihmisellä olla olemassa: osaamalla kaikesta vähän kaikkea.

Blogeja tuntui syntyvän siihen aikaan kohtuullisen kevyin perustein. Se ei ole väärin, mutta olen oppinut tekemään ennusteita blogien tulevaisuudesta alkupostauksen perusteella. Jokainen blogi, joka alkaa sanoilla "perustin blogin" tai "testi" kertoo mahdollisesti siitä, että tulevaisuudessa ei ole ennustettavissa mitään parempaakaan sanottavaa.

Oma ensimmäinen bloggaukseni käsitteli Suvi-Anne Siimeksen eroa. Se oli tyypillinen sen ajan postaus: lyhyt ja täynnä linkkejä. Linkeistä ei nähtävästi ole hirveästi hyötyä pitkällä aikavälillä.

Tosin en odottanutkaan mitään törkeää suosiota blogille. Käsittelinhän aika paljon (puolue)politiikkaa, embendasin jotain videoita, välillä copypastesin jonkin runon tai näytelmän pätkän, yritin salaa lyödä hypeä jollekin proggikselle, ynnä muuta sellaista. Trackerin mukaan eniten osumia on tullut häihin, lapsipornoon ja sensuuriin liittyvistä postauksista. Jos joku keksii miten nämä kaikki kolme asiaa liittyvät toisiinsa saavat kiinniottoon johtavasta vihjeestä palkkion.

Kunnianhimokin kaatuu joskus johonkin. Facebook tappoi minun kirjoitusintoni. Sen sijasta, että kirjoittaisin 500-2500 merkkisiä huomioita, voinkin kirjoittaa facebookissa tekstiviestin mittaisen päivityksen, joka todennäköisesti kiinnostaa aivan yhtä vitun paljon kaikkia ihmisiä kuin blogin postaukset. Potentiaalisia lukijoita on vain enemmän.

Mutta miksi ihmiset sitten perustavat blogeja. Mikseivät he mene vain märehtimään foorumeille, fäsäriin tai jonnekin muuhun minimassaviestinnän kaatopaikalle? Blogit ovat osa kirjoittajaminää. Ihmisellä on monta roolia ja yksi tärkeä osa kirjoittajalle on, miten hän näkee kirjoituksensa. Blogit ovat täydellisiä siihen.

Ovatko blogit muuttaneet maailmaa? Ovat ja pelkästään Suomessakin. Muutamia esimerkkejä mainitakseni: Osmo Soininvaara, Timo Soini, Jussi Halla-Aho, Jyrki J. Kasvi, lapsiporno.info, uusisuomi. Maailmassa on entistä enemmän viestinnällistä entropiaa, mutta se on rikkautta, vaikka kaikki eivät osaa käyttää pilkkuja, ja pitävät erityisesti Comic sans -fontista ja Caps lockeista. Jos nämä asiat pitäisi kieltää, niin eipä olisi mitään millä hymyillä edes salaa.

Jokaisen blogi muuttaa maailmaa.

torstaina, huhtikuuta 22, 2010

Runihan lakkasi

Tässä on mennyt muutama päivä kivasti hymyillen kun jatkuvasti olen voittanut. Nyt tuli se WH:ta harmittava pudotus. Omaha ja tekstu lähti molemmat alaspäin. Saatte statiskiikkaa aamulla niinkuin pyysitte, mutta asian laita oli myös niin, että se on tulossa. Ei edes minun komplikaationi uskonut siihen. Yhden spiidin pelaan, jos en mene nukkumaan nyt. Hyvää yötä teille. Tarjoan 50k kättä kun saan uudella tililläni täyteen.

perjantaina, helmikuuta 19, 2010

Movies. 24

24:n 8-tuotantokautta tiivistettynä. Olen käyttänyt moviesia ja tämä on ensimmäinen aito yritykseni ohjelmalla. Palautetta saa antaa niin paljon kuin irtoaa sekä toiveita kuviksista, joita haluatte.

sunnuntaina, huhtikuuta 05, 2009

Töissä aamuin ja öin

Viikko päättyy tähän päivään. En halua kovinkaan paljon kerskua, mutta onpa ollut taas kiireinen viikko, joka on sisältänyt normaalien töiden lisäksi elokuvan valmistelua, kuunnelman tekoa ja tapaamisia. Viimeisetkin hommelit ovat tainneet valmistua juuri hetki sitten. Tekisi mieli vielä kirjoittaa, mutta ei jaksa enää keskittyä. Tämänkin päivän pituudeksi tuli sellaiset 12 tuntia ja rapiat plus huonosti nukuttu yö. Tuleva tiistai näyttäisi olevan lähes vapaa, kun mukaan ei lasketa yhtä kokousta. Tämmöisten viikkojen jälkeen sitä miettii kesälomaa ihan eri tavalla kuin vain pelkkinä vapaapäivinä.

Viimeisenä tarjoilen kuitenkin viimeisimmän tiedotteen, jonka sain aikaiseksi:
"Kiilan kirjoitussarjassa julkaistiin maaliskuussa kirjailija Marja-Leena Mikkolan kirjoitus Myytti alkaa purkautua. Mikkola ottaa kirjoituksessaan kantaa Suomen osuuteen toisessa maailmansodassa. Kirjoituksen pohjana on Mikkolan viimeisin kirja menetetty lapsuus, jossa käsitellään Suomen roolia jatkosodassa.

”Miehitetyn alueen siviilit jaettiin ”suomenheimoisiin” ja ”vierasheimoisiin” eli ”kansallisiin” ja ”epäkansallisiin”. Erottelu oli niin ankara, että Petroskoin ainoaan lastensairaalaan otettiin hoidettavaksi vain suomenheimoisia, kun taas venäläiset pikkulapset saivat suurin joukoin menehtyä leirien alkeellisissa olosuhteissa. ”

Kun puhutaan toisesta maailmansodasta, voidaan sanoa, että vastakkain eivät olleet hyvä ja paha, vaan mieluummin vastakkain oli paha ja vähemmän paha.

Kiilan verkkosivujen kirjoitussarjassa seuraavaksi: Ville Hänninen."

sunnuntaina, marraskuuta 23, 2008

Pokeria, pokeria, pokeria

Minulle on monta kertaa sanottu, että älä kirjoita pokerista. Ne lukijat, mukavat heistä, niin lopettakaa lukeminen.

Olen viikonlopun pelannut korttia ja juonut itseni aivan tolkuttomaan känniin pelien sulkemisen jälkeen. Osallistuttiin Hancenin kanssa Pokeritieto.fi:n, Pokerilehden ja Paffin viikonloppuristeilylle. Pokerilehden edustajan Sami Hernesahon mukaan pelin turnauksen järjestäminen kaikkineen lakiteknisten pykälien selvittämisineen kesti noin 8 kuukautta. Haluaisin pelaajana ilmaista syvän paheksuntani Suomen valtiota vastaan että tämmöisten kivojen pikkupelien järjestäminen on tehty näin hankalaksi. Vaikka meillä olisi tarjolla porvarihallitus, minkä pitäisi nimenomaan puolustaa kapitalismia, niin vastineeksi me saamme yhden talon Suomeen, jossa voi oikeasti pelata pokeria oikealla rahalla. Puhun siis Grand Casinosta, joka sijaitsee Helsingissä. Missä on Porin, Rovaniemen, Turun ja Tampereen pokerihuoneet? Ray:n järjestämänä siinä ei olisi mitään vikaa. Rakea kumminkin kasinoilla kerätään ja sehän on hyvä talolle ja kansanterveydelle, vai mitä entinen urheilu- ja kulttuuriministeri ja nykyinen tasa-arvoministeri Steffan Wallin? Tähän on mainittava, että olen aktiivinen Vasemmistonuorten jäsen. Meidän slogani on ”Vastarinta on luvallista, jopa suotavaa”. Okei, osa meistä menee sulkemaan ydinvoimaloita ja osa meistä osallistuu pokeriristeilyille, joilla venytetään laiskaa lakia ja laiskoja käytäntöjä. Minulle kyllä kelpaa ydinvoimavapaamaailma ja kasinoita jokaiseen kolkkaan. Minulle taas ei kelpaa hiilivoimaloilla pyörivä riistomaailma tai maailma, jossa pokerinpelaajia pidetään hankalina ihmisinä verrattuna hedelmäpelien pelaajiin.

Jatketaan pokerista kuitenkin. Lähdettiin siis perjantaina Hancenin kanssa 80 euron turnaukseen Silja Serenadelle, jonka järjestäjätaho oli Paf. Tiedättehän sen ahvenanmaalaisen Ray:n vastineen? Peli sujui hauskasti, mutta epäoikeudenmukaisesti siinä mielessä, että moni ”oikeantuntuinen” pelaaja putosi liian aikaisin ja moni ”vääräntuntuinen” jatkoi liian pitkään. Ei siinä mitään, jos pelaajilla on strategia, mutta pitää sitä silti muokata. Ei kukaan halua istua ikuisuuksia kaverin kanssa pöydässä, joka pelaa pelkkää tiukkaa tai löysää.

Valitettavasti Hancen putosi minua vastaan käsillä naulat ja kolmoset. Turnauksissa ei ole mitään mieltä 3-betata ja halusin Hancenille näyttää, että mulla on vahva käsi. Tosin löin minit ja eka lyöjä kippasi ja Hansuhan maksoi. Floppi oli 245-rainbow. Hanska kertoi jälkeen, että hän olisi kipannut kortit mihin tahansa, mutta kun hän sai open-enderin (käsi mikä parantuu tässä tapauksessa sekä ässällä että kutosella) niin lyönti sieltä tuli. Itse löin niskaan kolme kertaa betsin ja Hanskalla oli jo yli puolet pöydässä niin ei voinut kipata. Harmillista se oli, varsinkin kun miettii, että mun naulat pitää, enkä oikeasti halua saada settiä (kolme samaa korttia), koska se tappaisi minut. No, turni oli 4 ja river 5. Molemmilla siis kaksi paria ja naulat piti. Harmi myös siksi, että finaaliin molemmat tähtäsi ja siellä olisin Hanskan halunnut nähdä.

Alkupöytä sujukin mukavasti. Jäi harmittamaan kun A3-offarin kippasin ilman korotusta keskeltä pöytää olettaen, että lyöntiä tulee niskaan. Ei tullut tietenkään ja floppi oli A23. Käytännön nutsit ja sitten lähti kauhea äkssön käyntiin, enkä tietenkään ole itse mukana. Äksönin jälkeen toinen kippaa tilanteesta, että potti on 1600 ja toinen lyö minien (ollaan siis 600/300 tilanteesa ilman antea) päälle 900. Toinen instanttina kippaa. Ei nähty kortteja, mutta olisin itse ollut varma voittaja. Turnauksen alkuvaiheessa ei kuitenkaan halua pelata keskipositiosta ässää huonolla kikkerillä. Saatte aina tietenkin yrittää, mutta en suosittele.

Vaikka voisitte kuvitella, että pelaan löysää, niin oikeasti minä olen enemmän turnauspelaaja kuin käteispelaaja, ja pelaan mieluummin liveä kuin netissä. Turnauksen sijoitus oli kymmenes eli finaalipöydässä olin. Se ei johdu siitä, että minulla kävi välillä kortti eikä se johdu siitä, että olen erityisen hyvä. Oikeasti jouduin monta kertaa miettimään tekojani kahden päivän aikana. Osa ratkaisuista oli ns. puuskassa tapahtuneita nopeita ratkaisuja ja osa oli sellaisia, mitä harkitsin pitkään. Pokerissa ja varsinkin turnauksissa ei halua antaa edgea toiselle. Loppujen lopuksi pelasin muutaman erittäin kyseenalaisen käden koko turnauksen aikana. Kerron ne kädet nyt, koska te ette oikeasti halua pelata niitä käsiä.

Ensimmäinen sellainen käsi oli AQ-suittarit. Niillä on kiva lyödä, mutta niillä ei ole ollenkaan mukavaa maksaa. AQ-padalla oli siis liikenteessä. Vaikka ulkoinen olemukseni oli sellainen, että rauhallista on, niin oikeasti pelasin sen raivoissani. Ärsytti hyvin paljon se, että kolmanteen korottajaan kippasin aina kädet ja porukka tiesi sen erittäin hyvin. Siihen mennessä oli tapahtunut sellaisia, että olin lyönyt pre1-floppiin niskaan ja olin kipannut kaikkiin jatkokorotuksiin eikä tuntunut hyvältä. Tuntui sillä hetkellä, kun olin kädessä, että kippaustilanne on itsellä helppo, niin superreaderi (henkilö, joka seuraa hyvin tarkkaan, mitä muut tekee kädestään riippumatta) löi niskaan all-in. Olin oikeasti heittämässä kättä pois, mutta sitten katsoin pelaajaa, jonka ilme ei herissyt eikä liikehtinyt. Joten kolme asiaa sai minut lopulta maksamaan. Luetteloin ne. 1) Minua VITUTTI suunnattomasti oma tiukka imago 2) vastassa on lukija ja 3) hän ei pysty katkaisemaan minua (olin kuitenkin jo tuplannut stäkin ja hän oli 1 vs. 3 kertaa stäkillä). Maksoin ja ajattelin, että hän löi pelkillä riideillä. Höpönlöpö, vastassa oli AK-offarit. Kiroilin sisäänpäin. Floppi oli K-T-7. Kymppi oli vielä pataa, joten mulla oli käynnissä gutari-jätkä ja juokseva väri. Turni avasi hemmetisti outteja lisää. Turni oli kolmospata (mikä teki juoksevasta väristä mahdollisen) ja river nelospata. En osaa varmastikaan laskea oikein, mutta flopilta mulla oli käytännössä ainoat jatkokortit mahdollisia seuraavanlaiset:
a) kaikki jätkät (4 korttia pakassa tietääksemme)
b) 10 p$ataa (joista yhden on tultava pöytään turnilla, että se edes toimisi)
c)kaksi kuningatarta (jotka on molemmat tultava sekä neljännelle että viidennelle kadulle)
Ne kolme asiaa, joita mietin niin olivat lopulta täysin merkityksettömiä, koska ratkaisu oli joko maksaa toisen allut ja kipata. AQ on kiva käsi, mutta jos pöydässä on perässä joku kaveri, joka lyö niskaan, niin suosittelen oikeasti harkintaa kaikissa tilanteissa. Pelasitte sitten turnausta tai käteispöytää, niin kokemukseni mukaan floppi vastaa kertoo, että kannattaako olla mukana. Prefloppia ette oikeasti halua pelata. Se on hyvin vaarallinen käsi, koska sitä haluaa helposti suojella. Siinä vaiheessa, kun te osaatte Texas hold'em No limitissä kipata ässät, niin ymmärrätte mitä tarkoitan.

Toinen hyvin kyseenalainen (huutomerkki pitää lisätä) oli Q5-offarit. Maksoin sillä myöhäisestä positiosta, mutta molemmat buttonin kaverit maksoivat myös. Pöytä oli 10-6-7. Ykkönen löi kaikki sisään. Potissa on 7000 merkkiä ja Teresalla on 4000 ja risat. Potti oli 11000. Oma stäkki on kuitenkin sellaiset 80000. Ainoa, mikä mietitytti oli kaksi pelaajaa jäljessä. He kippasivat tietenkin, koska maksoin niin nopeasti. Epäilin kyllä ässää tai vituiksi mennyttä kättä, mutta Teresalla oli oikeasti T-8 (Kymmenen ja kahdeksan) eli siis käytännössä kärkipari ja gutarisuoranveto (puuttuu yksi kortti välistä, jotta suora toteutuisi). Turni oli nelonen ja Teresa kysyi, että mitä hemmettiä sä teet ja kiitti rahoista. Itse pyöritin avointa vitosta ja hymyilin. Oikeasti se mitä, halusin saada oli nimenomaan juokseva suora. Kuningattareen osuminen olisi ollut ikävän näköistä. Yksi ylikortti on kuitenkin vain kolmeouttinen. Mutta juokseva suora on imagon kannalta maailman paras. Teresa oli sen verran kohtelias, että hän kiitti rahoista, mutta ei sanonut typeräksi pelaajaksi. Finaalipöydässä nähtiin kyllä sitä. Palaan siihen kolmannen kyseenalaisen käden ja hyvin kyseenalaisen pelityylin jälkeen.

Toisena päivän olin Chipleader ennen pelien jatkumista. Oma stäkki oli 123000 merkkiä ja kakkonen oli 102000 merkkiä Toisin kuin voisi olettaa, niin kakkonen tuli pöytään hirveässä kännissä ja AliG:n näköisenä. Imago oli sinänsä jees, mutta peli oli myös imagon mukaista. Blindit oli kakkospäivän alussa 2400/1200 ja ante 300. Viimeisillä sijoilla pelaavat oli 20-30 tuhannella merkillä. Eli voi olettaa arvontoja ja siedettäviä all-in käsiä jo pelkän kierroksen takia. Jokainen kierros oli kuitenkin jo ilmaisia merkkejä 5000 arvosta. AliG päättää kuitenkin avata kaikki kädet. Kaksi kättä millä pelaan häntä vastaan ovat AK-offarit ja 46-suittarit. Voitte arvata, että AK (omaan reissuuni) hän ei osallistu. 46 hän osallistuu. Floppi on 6-8-10 ja yksi kortti on ristiä. Jotka eivät ole pelanneet minua vastaan käteistä, niin tietäisivät, että mun imago kestää hyvin tommoisen käden. AliG lyö 10 tuhatta ja itse reraissaan minit eli 20000. AliG lyö päälle minit eli totaalilyönti 40000. Mietin hyvin pitkään, että jos maksan niin a) annan ilmaisen kortin ja b) jatkokierroksilla tulee lisää lyöntejä. Toisaalta mietin, että a) pelaaja on löysä ja b) hän on ainoa pöydästä, joka voi pudottaa minut. Pelistä tuntui hyvältä ratkaisulta kipata. AliG oli tosin sen verran röyhkeä, että hän näytti kätensä kippinä jälkeen. J-hertta ja 5-ruutu oli hänellä alla. Eli kippasin käytännössä parhaimman käden. Ainoa mikä olisi häntä auttanut jatkopelissä olisi ollut jätkä (niitä on pakassa kolme) tai turnilla ysi (mikä olisi täyttänyt juoksevan suoran ehdot). Tämä oli siis hyvin kyseenalainen käsi ja vielä kun ei ole vahvaa kättä. Vastassa on kuitenkin ainoa kaveri, joka pystyy katkomaan minut.Jos oltaisiin pelattu kortit avoinna, niin olisin ollut lyömässä kyllä kaikki sisään. Ei ollut ensimmäinen kerta kun kippaan parhaan käden, mutta aivan varmasti viimeinen. AliG ei tule viemään minulta enää yhtään pottia taistelematta. Niinhän siinä kävikin.

Huonoa käytöstä tuli AliG:ltä paljon. Tämän lisäksi hän meni haukkumaan viereistä kaveria, kun hän floppasi täyskäden 44:lla (floppi Q4Q). Avasin oman pelin AJ-offareilla (blindit 2400/1200, lyönti 8000) ja 66 maksoi ja 44 myöskin. 44:lla oli flopista avaus ja hän tsekkasi ja samoin minä. 66:lla tuli all-in ja 44 mietti pitkään ja lopulta maksoi. Ei ollut kiva rönsyillä eikä oma käsi kuitenkaan ollut mikään huippu, joten siitä oli helppo luopua. Käden jjälkeen AliG alkoi heti arvostelemaan pelaajaa siitä, että miten huonosti hän pelasi. ”Miks sä vain maksoit?!”-huuto kuului korvassa ja oli pakko puuttua peliin ja sanoa, että vitun nerokasta peliähän tuo oli. Tosin 44 ei olisi tarvinnut sitä. Hän kyllä tiesi oman pelinsä ja syynsä finaalipöytään.


Minulta välillä kysytään, että minkä takia harkitsen niin pitkään paistien takia. Oma vastaukseni on hyvin yksinkertainen. Pelaajien peliin voi vaikuttaa paljon enemmän kuin heidän kortteihinsa. Flopin setillä (kädessä kaksi samanarvoista korttia ja ensimmäiseen jakoon tulee kolmas samanlainen kortti) paistit pelaa todennäköisesti samalla tavalla. Yllättävää on kyllä, että käteispöydissä saattaa näkyä hidastelua pelaajalta, joka pelaa löysästi. Palaam asiaan ehkä myöhemmässä kirjoituksessa. Pointti on se, että et yritä lukea sitä, minkälaisilla käsillä hän pelaa vaan sitä, että mitä vihulla saattaa oikeasti olla käsissä.

Käsi, jolla putosin turnauksessa oli QQ. Olin Cutoffilla (paikka ennen buttonia). Blindit oli 4000/2000 ja ante oli 400. Käytännössä potissa oli jokaisella kierroksella 10000 merkkiä. Lyöntini oli 12000 merkkiä kahdesta syystä. Ensinnäkin minulla oli puolustettava käsi ja toisekseen tiesin AliG:n lyövän niskaan lähes aina. No, hänen lyöntinsä olikin vaatimattomat 40000. Menin itse all-in ja ainoa syy miksi, hän mietti ehkä sekunnin oli se, että mitä mulla on takana. Ei riittävän pelottavaa, joten hän oli pakottanut itsensä jo pottiin. Vastassa oli siis ässä ja vitonen pataa. Floppi oli A-T-6. Ei silleen, että vetää ohitse ässähailla, niin turni oli myös pataa, mikä tappoi yhden kuningattaren pakasta. Vaikka saisin oman ohivetokortin eli kuningattaren, niin jos se on pata, niin minä saan sillä kolme samaa, mutta vihu saa parhaimman värin.

Jälkeenpäin minua oikeastaan harmittaa juuri nuo kyseenalaiset kädet. Jos niillä sain jotain edgeä muita vastaan se ei riittänyt. Jos hävisin edgen sen takia, niin putoamiseni oli täysin oikeutettua.

maanantaina, marraskuuta 17, 2008

Vuodet ravintoloissa

Tänään tuli täyteen kaksi vuotta siitä, kun tulin töihin Cafe Tin Tin Tangoon. Näin se aika hurahti. Viisi vuotta on siitäkin aikaa, kun aloitin ensimmäisen työni ravintolassa. Paljon on sinä aikana muuttunut.

Tässä lyhyt lista aiheesta:
1.Tupakointi ravintoloissa on kielletty (osalla on jatko-aika)
Yritän suosia ravintoloita, joissa saa edelleen tupakoida.
2. Anniskelun aloittaminen on luvallista aloittaa vasta kello 9.00 (ennen kello 7.00)
Tällä yritetään puuttua alkoholin suurkulutukseen. En tiedä, onko tälle löydetty mitään perustetta. Alkoholin kulutus ei ainakaan ole laskenut senttilitraakaan tämän takia.
3. Tällä hetkellä erään ministerin toimesta käydään julkista keskustelua ravintoloiden sulkemisajan varhentamisesta.

Tällä vähennetään ilmeisesti myös alkoholin käyttöä.
4. Ravintolalla pitää olla vastaava henkilö, jolla pitää olla vähintään koulutus tai kahden vuoden työkokemus alalta.
En tiedä, miten yrittäjän kohdalla tulee menetellä, mutta oletan, että alalle pyrkivän pitää palkata henkilö valvomaan anniskelua.
5. Alkoholin myymiseen tarvitaan ns. alkoholipassi
Täysin turha koe, jonka läpäisee jokainen kielitaitoinen henkilö. Tiedän, että kokeen pystyy suorittamaan lukematta sivuakaan alkoholilainsäädäntöön, jos ottaa vain riittävän konservatiivisen asenteen: alkoholia ei saa myydä kenellekään missään tilanteessa. Koe vain vaikeuttaa maahanmuuttajien pääsyä alalle.
6. Ruoan käsittelyyn tarvitaan ns. hygieniapassi
Sama kuin yllä. Kysymykset ovat luokkaa "Kalakeittoa, joka on kaatunut lumihankeen ja sen päälle on kustu ja sen jälkeen keitetty 65 asteessa, saa myydä" ja "käsien pesuun tarkoitettua vesihanaa tulee käyttää käsienpesuun". Hurraa. Voimme jatkossakin luottaa siihen, että ostamasi ruoka on varmasti puhdasta - paitsi tietenkin Stockmannilta ostettaessa. Kaupassa työskentelyyn ei vaadita kumpaakaan "tutkinnoista".
7. Ikälisät saa alalla nykyään urakohtaisesti (ennen ikälisät tuli yksittäisessä työpaikassa kertyneiden vuosien mukaan)
Tämä on ensimmäinen hyväksyttävä muutos.
8. Palkkani on noussut lähes 4,5 euroa tunnilta viimeisen viiden vuoden aikana.
Oletan, että muilla alalla olevilla on ollut suunnilleen tämän suuntainen palkkakehitys.
9. Seduloista on tullut käsite
Sedu Koskinen oli viisi vuotta sitten lähestulkoon nobody. Nyt hänet tuntee kaikki. Samoin sen, että lainsäädäntö ei koske seduloita. Ravintolan perustamiseen ei anneta lupaa, jos ravintoloitsijalla on alkoholilainsäädännön rikkomuksia taustalla. Ravintoloita, jotka myyvät alaikäisille tai alle hankintahinnan rangaistaan yleensä väliaikaisella liiketoimintakiellolla - paitsi seduloita. Seduloissa tipit menee firmalle ja työntekijät ovat pelkkää vuokratyövoimaa.
10. Vuokratyö on laajentunut
Yhä useampi alalla työskentelee osa-aikaisena tai vuokratyöläisenä, jälkimmäisen oikeuksien ollessa käytännössä olemattomia. Hyvänä puolena on se, että työntekijät pystyvät osittain saamaan itselleen enemmän vapaa-aikaa (tulojen kustannuksella).

sunnuntaina, lokakuuta 26, 2008

Kuvia eilisiltä Punavihreiltä tasottavilta





Vaalirahoitus

Lueskeltuani vaalikoneita lävitse ja huomasin, että olin vastannut, että vaalirahoituksen tulisi olla julkista ennen vaalien päättymistä niiltä osin kuin varmuudella voidaan sanoa.

Tässä se on:
Tulot: 10 euroa Etelä-Suomen Vasemmistonuorilta
x summa Vasemmistonuorilta (todennäköisesti noin 80-90 euroa)
Loput rahat tulee omasta bussista. Yksityisiltä henkilöiltä ei tullut suoraa rahallista tukea. Ainoastaan talkoohenkeä ja materiaa.

Kulut:
Serverin vuokraus: about 5-10 euroa per kuukausi
Ehdokkaiden vaalibileet: 120 euroa omaosuus (+ random oluttarjoilua)
Punavihreät tasottavat: 32,05 euroa (+ random oluttarjoilua)

perjantaina, lokakuuta 24, 2008

Punavihreät tasottavat

Jaakko Vasankari (453, vas.) ja Tommi Ståhlberg (229, vihr.), kutsuvat sinut juomaan päiväkaljoja, katselemaan stand-up komiikkaa, kuuntelemaan hyvää musiikkia ja jutustelemaan Ravintola Ompuun Lauantaina 25.10. klo 17.

Vapaa pääsy! Tuo kaverisikin.

lauantaina, lokakuuta 18, 2008

Vaihtoehtoinen vaalimainos

Ystäväni teki minulle hauskan julisteen vaaleja varten. Kiitokset Hans Hämäläiselle tästä. Pelasti minun yöni.



Jos haluatte, niin voitte omalla vastuullanne ottaa tästä printtejä ja viedä teidän omalle paikalliselle pokerihuoneellenne.

torstaina, lokakuuta 16, 2008

Sopii vaaleista vaaleihin

Vaalien aikaan on tehtävä kaikkensa, jotta saisi huomiota. Aivan kaikkensa. Paitsi ei kaikkien. Osa vain saa huomiota tehden mitä sattuu - olemalla vain oma itsensä. Gandhilla oli myös tapana olla oma itsensä. Hän ei halunnut sekaantua politiikkaan, mutta jostain kumman syystä hänen ansiokseen lasketaan Intian itsenäistyminen. Monet pitävät häntä esimerkkinä ihmisten tasa-arvoisuudelle. Kun ihmiset lyövät kättä päälle uskonnollisista tai kielellisistä erimielisyyksistä riippumatta, olemme oikeastaan aika lähellä omaa itseyttämme.

Ihmiskunnalla on eräs mielenkiintoinen piirre, mikä erottaa meidät muista eläimistä. Enkä tarkoita tällä uskonnollisia taipumuksiamme vaan hampaitamme. Useimmiten saalistavat eläimet näyttävät hampaitaan osoittaessaan agressiivisuutta. Ihmiskunnalla on taipumus taas näyttää hampaansa ollessaan hyvällä tuulella tai tahtoessaan levittää hyväntuulisuutta. Symmetrisestä hymystä sanotaan, että se on kaikkein vilpittömin. Minulla on harvoin symmetrinen hymy. Syytän siitä lapsuuden Sylvester Stallone ja Dennis Quaid -fanitusta. Vika ei voi olla minussa vaan ympäristössä.

Perinteinen vasemmiston ideologia rakentuu vastakkainasettelulle. On olemassa ne ja me, porvarit ja työläiset. Joku voisi löytää tästä rasismin siemenen. Nykyinen vasemmisto, ainakin miten se näyttäytyy minulle helposti, rakentuu edelleen vastakkainasettelulle. On olemassa ne ja me, jakopolitiikan kohderyhmä ja veronmaksajat. Vasemmisto, köyhien ystävä, esittää jatkuvasti uusia rahareikiä, joita oikeisto kritisoi. Vasemmistolla on kuulemma sellainen kummallinen taloudellinen käsitys, että rahaa vain sataisi taivaalta. Tämä on vain kärjistys, jonka kuulin eräältä Kokkolta (Kok.). Tähän eräs Vasankari (Vas.) vastasi, että vasemmistolla on hyvät taloudelliset tiedot. Yhteiskunnan finanssipuolen resurssit nostetaan minun ja sinun taskusta. Kansantaloustiede tuntee heidät veronmaksajina.

Mihin tämä kaikki liittyy? Hampaisiin tietenkin. Vasemmistolla tulisi olla röyhkeä asenne. Vasemmiston ei tule vaatia lisää rahaa terveydenhuoltoon tai sivistykseen. Vasemmiston tulee vaatia maksutonta selkähierontaa ja hyviä kirjoja. Vasemmiston tulisi kehua kaikkkia avauksia mielipuolisuudestaan huolimatta. Vasemmiston olisi aika kasvattaa samanlaiset hampaat kuin Alexander "Alex" Stubbilla.

Tänä iltana Wäiskillä taas nähdään kuinka isot nuo hampaat todellisuudessa ovat. Esiintymässä kaikkia siistejä tyyppejä ehdokkaista bändeihin.

lauantaina, lokakuuta 11, 2008

Waalipileet

Koska on, jee, vaalit, niin ehdokkaat pitää kaikennäköisiä vaalitilaisuuksia. Näihin lasketaan mukaan myös vaalibileet. Hyvät ehdokkaat, jota jotkut ovat nimittäneet kulttuurivasemmistoksi, järjestävät omansa Wäiskillä 16.10. Tervetuloa paikalle ja kutsu kaveritkin messiin.

!!! VAALIBILEET !!!

Niina Ilolan, Miina Kajoksen, Juho Lindmanin, Alina Mänttärin, Kirsi Pihlajan ja Jaakko Vasankarin vaalibileet torstaina 16.10.2008 klo 20-02.

Ravintolalaiva Wäiskissä (Hakaniemenranta 11)

Luvassa letkeää meininkiä ja poliittista paatosta.

Musiikista vastaavat kollektiivi Samuel J. Benedict, Maahiska ja The Army, Try it again Sam sekä Spittin' Fiyah Sound.

Ilmainen sisäänpääsy, narikka 2,5e.

Tervetuloa kaikki punavihreät nuoret ja vanhat!

Terveisin,

Niina Ilola, http://www.niinailola.ehdokkaasi.fi
Miina Kajos, http://www.miinakajos.net/
Juho Lindman, http://www.publicdomain.fi
Alina Mänttäri, http://www.alinamanttari.net/
Kirsi Pihlaja, http://kirsi.ehdolla.fi/
Jage Vasankari, http://www.jagenrenessanssi.blogspot.com/

tiistaina, elokuuta 19, 2008

Vuosikokoustamaan

Tänään on tarjolla Etelä-Suomen Vasemmistonuorten eli ESVN:n vuosikokous, jossa valitaan uusi puheenjohtajisto kun nykyinen puheenjohtaja Heidi Auvinen poistuu ulkomaille. Vaikka kyseessä on ns. pelkkiä henkilövalintoja, on silti myönnettävä, että tilanne on hieman kiusallinen, jopa arveluttava. Henkilökysymykset ovat yleensä sellaisia, jolloin ihmiset järjestöissä enemmän tai vähemmän blokkiutuvat. Ongelma on siinä, että blokkeja ei osata välttämättä henkisesti purkaa. Tällä kertaa saattaa olla luvassa ehdolle kovan luokan työskentelijä ja kokousmaratoonari Niina Ilola sekä mahdollisesti allekirjoittanut, jolle en kirjoita adjektiiveja (ne voidaan laittaa vaikka kommentteihin).

Sivuhuomio: Mustaa hevosta odotetaan paikalle. Viimeksi mainittu saattaa lukea oman kannatuspuheensa vessapaperilta, mutta jäädään jännittämään sitä erikseen.

Tietenkin asiaan voidaan nähdä vaikuttavan myös henkilöhistoriat ja -kemiat. Jokainen ihminen, jonka kanssa olemme tekemisissä, muodostaa sinusta mielipiteitä samoin kuin heistäkin muodostetaan. Jotkut ihmiset myös tulevat paremmin toistensa kanssa toimeen, ja jotkut tulevat toimeen erimielisyyksistään huolimatta.

Vuosikokous ei ehkä tullut maailman parhaimpaan paikkaan miettien vaaleja, mutta toisaalta parempi mahdollisimman aikaisin ennen vaaleja kuin vaalien alla. Puheenjohtajan roolissa oma vaalityö saattaa helposti jäädä hieman sivummalle, mutta toisaalta voi ajatella, että mandaatin näkyvä puoli on vähän kuin ilmaista julkisuutta.

Mutta mitä tapahtuukin, niin se tulee tapahtumaan. Pysykää siis linjoilla.

torstaina, heinäkuuta 17, 2008

Töllössä

Viime viikolla pidetty Romanialaisten tukimielenosoitus Mantan patsaalla oli ehkä huonoimpia julkisia esiintymisiäni. Varsinkin loppukaneettini "Me olemme kaikki Itä-Euroopan romanialaisia jos oikein silmiin katsotaan". Se herätti ehkä myötähäpeääkin kuulijoissa, mutta ajankohtainen kakkonen nappasi sen omaan showhunsa.

keskiviikkona, kesäkuuta 04, 2008

Naamakirjan kautta valtuustoon

Naamakirjasta löytyy mahdollisuus fanittaa bändejä, leffoja, taiteilijoita ja poliitikkoja. Nykyään myös meitsiä:
http://www.facebook.com/pages/Jaakko-Vasankari/19848226978

Saa nähdä miten tämä vaikuttaa kokonaisuudessaan kampanjaan. Ehkäpä se on mahdollisuus blogien ja keskustelusivujen lisäksi käydä kansalaiskeskustelua. Avasin sivuille jo ensimmäisen keskustelunaiheen maksuttomasta joukkoliikenteestä eli miten se rahoitettaisiin. Yleisimmät vaihtoehdot lienevät kunnallisveron nostaminen prosentilla tai jostain muualta leikkaamalla. Stop töhryille kampanjan lopettaminen säästäisi fyrkkaa about miljoonan, mutta kun projekti maksaisi semmoiset 100 miljoonaa ja rapiat päälle. Voitaisiinko esimerkiksi aloittaa säästäminen tiehuollosta. Käykääpä pistämässä sinnekin kommentia, niin saadaan sinnekin vähän actionia.

perjantaina, joulukuuta 07, 2007

Isänmaallinen puhe

Kiilan, Penin ja Sadankomitean itsenäisyyspäivän matineassa esitettiin Teatteri Poleemin nimissä Isänmaallinen puhe. Ohjaus on Maria Hukkamäen ja käsikirjoitus ja rooli allekirjoittaneen. Käsikirjoitus oli tämän näköinen:

Minä olen puhdas suomalainen. Tiedättekö miksi? Siksi, että minä uskon Suomeen. Minä uskon tähän maahan. Minä uskon, että se on olemassa. Minä uskon, että se on olemassa, koska sydämeni sanoo niin.

Minä uskon tulevaisuuteen. Minä uskon, että semmoinen on oikeasti tulossa. Sitä ei voi estää. Siksi minä uskon siihen.

Mikään tässä maailmassa ei ole niin hienoa kuin olla suomalainen. Suomalaiset on kaikkein paras kansa. Tämä kansa jakaa täsmälleen kaikki samat arvot.

Suomessa kaikki on paremmin. Suomalaiset maamiinat ovat edistyksellisen tasa-arvon välineitä, jotka on sekä turvallisia että ekologisia. Ne eivät vahingoita ketään. Siksi olisi ensinnäkin typerää liittyä Ottawan sopimukseen. Jos Suomi allekirjoittaisi Ottawan sopimuksen se kiihdyttäisi ilmastonmuutosta, jos sellaista edes olisi olemassa. Maamiinoihin voi astua ainoastaan sellainen henkilö, joka ansaitsee sen. Maamiinat tuhoutuvat myös itsestään räjähtämällä.

Suomi on pohjoinen ja periksi antamaton kansakunta. Ainoastaan Suomessa tehdään suomalaista ydinvoimaa. Suomalainen ydinvoima on isänmaallista energiaa, joka tuottaa valoa ja lämpöä suomalaisiin sairaaloihin, suomalaisiin vanhusten koteihin sekä suomalaisiin päivähoitoloihin. Jos te vastustatte ydinvoimaa, te vihaatte lapsia ja vanhuksia.

Suomalaiset liput ovat maailman hienoin asia. Ei niitä valmistettaisi kehitysmaissa muutoin. Kuka lapsi nyt haluaisi väkertää sellaisten lippujen kimpussa, joista ne ei pidä. Pitää lopuksi muistaa, että työ on lapsen leikkiä.

Tämä maa on hieno maa, mutta kenenkään isänmaallisen henkilön, huomatkaa kun käytän sanaa henkilö miehen sijasta, ei tulisi alistua nyt itsevarmuuteen. Kaikkialla on nimittäin sellaisia vihulaisia, jotka ovat valmiit täyttämään tämän maan epäkelvolla aineksella. Suomen paikka on kelpojen maitten ja maitten kansalaisten rinnalla. Suomen pitää olla kaikissa pöydissä päättämässä. Nato on yksi näistä pöydistä. Nato, onpa hieno sana.

Nato on moderni, feministinen rauhanjärjestö, joka ajaa tasa-arvoa kaikilla rintamilla. Afganistan on nykyään niin paljon parempi paikka, kun kenenkään ei tarvitse pelätä tai kuolla - turhaan. Suomen tulisi kuulua tähän pöytään, jos me oikeasti kansakuntana pidetään itseämme feministisenä. Mun mielestä ihmiset kuitenkin jakaantuu lopulta vain kahteen ryhmään, feministeihin ja talibaneihin. Ainoa looginen lopputulos on Nato.

(riisuminen)

Mut jos mä nyt oikeasti paljastan teille itseni. Kun kaikki puheet on pidetty jää jäljelle vain tämä lippu. Tämä lippu on kansakuntamme identiteetin symboli. Kansakunnan, joka jakaa täsmälleen kaikki arvot. Mä en tiedä, miten tän vois kaikkein parhaiten selittää, kuin esittämällä teille kysymyksen:

Mistä tässä lipussa on oikeasti kyse? (go chip'n'dales -tanssi)


torstaina, huhtikuuta 05, 2007

Projektit esille

Aina kun mä mietin, että mikäköhän kirja mulla on kesken tai mitä pitäis duunaa, niin mä käyn Jagen renessanssi -blogista katsomassa sen.

- Jaakko Vasankari

Sivupalkista löytyy nyt jotain random-faktaa kirjoittajasta.

Jonkin aikaa seurattuna olleita blogeja lisätty kelailijalistaan:
Krapulablogi - laadukasta teksintuotantoa mikämikä-maasta.
Juha Suoranta - Kriittisen pedagogiikan joku, ja semmoinen kaveri, joka funtsii niinku tiedon välittämistä, ja motivaatiota, ja sellaisia niinku uusia tuulia, niinku syvällisesti
Edistyksen voima - Mikko Sauli miettii keinoja käydä uusliberalismin kimppuun, sekä yrittää tarjota vaihtoehtoja.
Sedis blog
- joku nobody, joka on sijalla 92 blogilistalla.
Pentti Tiusanen - Lähinnä ekologiaa pohdiskeleva kansanedustaja
Ninnuismi - Runoilija ja aforistikko Niina Siitosen näkemys maailmasta
Kapinallisen politiikka - Michel Onfrayn kirjasta nimensä napanneen nuoren filosofin blogi; rakenteissa on jotain vikana, ja jotta niille voisi tehdä jotain, on nähtävä rakenteet.