Näytetään tekstit, joissa on tunniste alkoholipassi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste alkoholipassi. Näytä kaikki tekstit

maanantaina, marraskuuta 17, 2008

Vuodet ravintoloissa

Tänään tuli täyteen kaksi vuotta siitä, kun tulin töihin Cafe Tin Tin Tangoon. Näin se aika hurahti. Viisi vuotta on siitäkin aikaa, kun aloitin ensimmäisen työni ravintolassa. Paljon on sinä aikana muuttunut.

Tässä lyhyt lista aiheesta:
1.Tupakointi ravintoloissa on kielletty (osalla on jatko-aika)
Yritän suosia ravintoloita, joissa saa edelleen tupakoida.
2. Anniskelun aloittaminen on luvallista aloittaa vasta kello 9.00 (ennen kello 7.00)
Tällä yritetään puuttua alkoholin suurkulutukseen. En tiedä, onko tälle löydetty mitään perustetta. Alkoholin kulutus ei ainakaan ole laskenut senttilitraakaan tämän takia.
3. Tällä hetkellä erään ministerin toimesta käydään julkista keskustelua ravintoloiden sulkemisajan varhentamisesta.

Tällä vähennetään ilmeisesti myös alkoholin käyttöä.
4. Ravintolalla pitää olla vastaava henkilö, jolla pitää olla vähintään koulutus tai kahden vuoden työkokemus alalta.
En tiedä, miten yrittäjän kohdalla tulee menetellä, mutta oletan, että alalle pyrkivän pitää palkata henkilö valvomaan anniskelua.
5. Alkoholin myymiseen tarvitaan ns. alkoholipassi
Täysin turha koe, jonka läpäisee jokainen kielitaitoinen henkilö. Tiedän, että kokeen pystyy suorittamaan lukematta sivuakaan alkoholilainsäädäntöön, jos ottaa vain riittävän konservatiivisen asenteen: alkoholia ei saa myydä kenellekään missään tilanteessa. Koe vain vaikeuttaa maahanmuuttajien pääsyä alalle.
6. Ruoan käsittelyyn tarvitaan ns. hygieniapassi
Sama kuin yllä. Kysymykset ovat luokkaa "Kalakeittoa, joka on kaatunut lumihankeen ja sen päälle on kustu ja sen jälkeen keitetty 65 asteessa, saa myydä" ja "käsien pesuun tarkoitettua vesihanaa tulee käyttää käsienpesuun". Hurraa. Voimme jatkossakin luottaa siihen, että ostamasi ruoka on varmasti puhdasta - paitsi tietenkin Stockmannilta ostettaessa. Kaupassa työskentelyyn ei vaadita kumpaakaan "tutkinnoista".
7. Ikälisät saa alalla nykyään urakohtaisesti (ennen ikälisät tuli yksittäisessä työpaikassa kertyneiden vuosien mukaan)
Tämä on ensimmäinen hyväksyttävä muutos.
8. Palkkani on noussut lähes 4,5 euroa tunnilta viimeisen viiden vuoden aikana.
Oletan, että muilla alalla olevilla on ollut suunnilleen tämän suuntainen palkkakehitys.
9. Seduloista on tullut käsite
Sedu Koskinen oli viisi vuotta sitten lähestulkoon nobody. Nyt hänet tuntee kaikki. Samoin sen, että lainsäädäntö ei koske seduloita. Ravintolan perustamiseen ei anneta lupaa, jos ravintoloitsijalla on alkoholilainsäädännön rikkomuksia taustalla. Ravintoloita, jotka myyvät alaikäisille tai alle hankintahinnan rangaistaan yleensä väliaikaisella liiketoimintakiellolla - paitsi seduloita. Seduloissa tipit menee firmalle ja työntekijät ovat pelkkää vuokratyövoimaa.
10. Vuokratyö on laajentunut
Yhä useampi alalla työskentelee osa-aikaisena tai vuokratyöläisenä, jälkimmäisen oikeuksien ollessa käytännössä olemattomia. Hyvänä puolena on se, että työntekijät pystyvät osittain saamaan itselleen enemmän vapaa-aikaa (tulojen kustannuksella).

sunnuntai, tammikuuta 28, 2007

Rasismin eri sävyjä

Rasismilla tarkoitetaan pääsääntöisesti rotuoppia, jonka mukaan jokin rotu on ylempi muihin rotuihin nähden. Rasismi käsitteenä on kuitenkin laajentunut varsin laajalle. Puhutaan jopa ikärasismista ja sukupuolirasismista, jolle olisi ehkä parempi sana sovinismi tai seksismi.

Rasismia voidaan käsitellä ideologiana, että yhteiskunnallisena ilmiönä. Ensimmäisen määrittely on hankalaa, vaikka jonkinlaisia yhtenäisiä määritelmiä rasismille ideologiana voidaan antaa. Klassinen rasismi on edellä mainittu rotuoppi, jonka mukaan ihmiset kuuluu rotuihin, joista yksi (oma) on ylempi muihin nähden. Rotuoppia tulkitaan yleisesti kansallisuuden mukaan. Suomen itsenäisyyden alkuvuosina suomenruotsalaisista jotkut kehittivät idean omasta ylevästä rodusta. Puhuttiin itäruotsalaisista, vaikka geneettistä perimää ei voidakaan yhdistää äidinkielenään ruotsia puhuvien ruotsalaisten ja suomalaisten kesken. Genetiikkaan perustuva rotuoppi onkin vaikeaa, koska ihmisen perimä muokkaantuu jokaisen sukupolven kohdalla. Natsit tulkitsivat asian niin, että kaikki joilla oli, jonkin minulle vieraan määritelmän, edes 1/16 osa juutalaista perimää, oli juutalainen.

2000-luvulla rasismi on edelleen hieman kiistanalainen termi määritelmiltään. Esimerkiksi Helsingin kaupunki määritteli esimerkiksi rasismin todella löyhästi. Rasismi on oppi, jonka mukaan ihmiset voidaan jaotella ryhmiin. Tämän periaatteen mukaan jokainen on rasisti.

Suomalainen rasismi ei ole näkyvää, aina ja kaikkialla kaikkiin kohdistuvaa "suomalaiset" vs. "ulkomaalaiset" välistä puukkohippastelua. Rakenteellinen rasismi on yhteiskunnallinen ilmiö. Se näkyy työpaikkailmoittelussa ja -haastatteluissa, se näkyy valvonnassa, ja se näkyy asenteissa. On varsin yleistä esittää työpaikkailmoituksissa, että vaatimuksena täydellinen suomenkielen taito. Varsinkin minun alallani se on erittäin yleistä, ja miksi? Ei pöytien pyyhkimiseen tai juomien laskemiseen vaadita kummoista kielitaitoa. Hassulla, eli ei-suomalaisella, sukunimellä siunatut ihmiset saavat harvemmin kutsuja työhaastatteluihin. Sillä ei ole mitään väliä, mitä cv:ssä muuten lukee. Kolmantena minun alallani, on niin sanotut hygienia- ja alkoholipassi, jotka molemmat eivät ole mitään muita kuin suomenkielen luetun ymmärtämisen kokeita. Vai mitä mieltä olette kysymyksestä "Saako ravintoloitsija ostaa alkoholia useampaan kuin yhteen ravintolaan?" tai "saako käsiä pestä pelkästään käsien pesuun tarkoitetussa lavuaarissa?"

Jokainen päällä varustettu suomalainen henkilö läpäisee testit olemalla vain riittävän konservatiivisia.

Uusia rakenteellisen rasismin keinoja on keksittävissä. Esimerkiksi oleskelulupien korvaaminen b-luvilla. B-lupa siis annetaan ihmisille, joita ei voida välittömästi palauttaa lähtömaahan. Näitä maita ovat siis sellaiset lyhyen aikaisista konflikteista kärsivät maat kuten Irak, Afganistan ja Somalia.

Päivän yleisökysymys kuuluukin: tunnistatko itsesi tästä maailmasta ja miten?

linkkejä:
Kansallismieliset foorumi
Wikipedia: Rasismi
Suomen sisu
Jussi Halla-Ahon kirjoituksia

technorati , , , , , , .