perjantaina, joulukuuta 07, 2007

Isänmaallinen puhe

Kiilan, Penin ja Sadankomitean itsenäisyyspäivän matineassa esitettiin Teatteri Poleemin nimissä Isänmaallinen puhe. Ohjaus on Maria Hukkamäen ja käsikirjoitus ja rooli allekirjoittaneen. Käsikirjoitus oli tämän näköinen:

Minä olen puhdas suomalainen. Tiedättekö miksi? Siksi, että minä uskon Suomeen. Minä uskon tähän maahan. Minä uskon, että se on olemassa. Minä uskon, että se on olemassa, koska sydämeni sanoo niin.

Minä uskon tulevaisuuteen. Minä uskon, että semmoinen on oikeasti tulossa. Sitä ei voi estää. Siksi minä uskon siihen.

Mikään tässä maailmassa ei ole niin hienoa kuin olla suomalainen. Suomalaiset on kaikkein paras kansa. Tämä kansa jakaa täsmälleen kaikki samat arvot.

Suomessa kaikki on paremmin. Suomalaiset maamiinat ovat edistyksellisen tasa-arvon välineitä, jotka on sekä turvallisia että ekologisia. Ne eivät vahingoita ketään. Siksi olisi ensinnäkin typerää liittyä Ottawan sopimukseen. Jos Suomi allekirjoittaisi Ottawan sopimuksen se kiihdyttäisi ilmastonmuutosta, jos sellaista edes olisi olemassa. Maamiinoihin voi astua ainoastaan sellainen henkilö, joka ansaitsee sen. Maamiinat tuhoutuvat myös itsestään räjähtämällä.

Suomi on pohjoinen ja periksi antamaton kansakunta. Ainoastaan Suomessa tehdään suomalaista ydinvoimaa. Suomalainen ydinvoima on isänmaallista energiaa, joka tuottaa valoa ja lämpöä suomalaisiin sairaaloihin, suomalaisiin vanhusten koteihin sekä suomalaisiin päivähoitoloihin. Jos te vastustatte ydinvoimaa, te vihaatte lapsia ja vanhuksia.

Suomalaiset liput ovat maailman hienoin asia. Ei niitä valmistettaisi kehitysmaissa muutoin. Kuka lapsi nyt haluaisi väkertää sellaisten lippujen kimpussa, joista ne ei pidä. Pitää lopuksi muistaa, että työ on lapsen leikkiä.

Tämä maa on hieno maa, mutta kenenkään isänmaallisen henkilön, huomatkaa kun käytän sanaa henkilö miehen sijasta, ei tulisi alistua nyt itsevarmuuteen. Kaikkialla on nimittäin sellaisia vihulaisia, jotka ovat valmiit täyttämään tämän maan epäkelvolla aineksella. Suomen paikka on kelpojen maitten ja maitten kansalaisten rinnalla. Suomen pitää olla kaikissa pöydissä päättämässä. Nato on yksi näistä pöydistä. Nato, onpa hieno sana.

Nato on moderni, feministinen rauhanjärjestö, joka ajaa tasa-arvoa kaikilla rintamilla. Afganistan on nykyään niin paljon parempi paikka, kun kenenkään ei tarvitse pelätä tai kuolla - turhaan. Suomen tulisi kuulua tähän pöytään, jos me oikeasti kansakuntana pidetään itseämme feministisenä. Mun mielestä ihmiset kuitenkin jakaantuu lopulta vain kahteen ryhmään, feministeihin ja talibaneihin. Ainoa looginen lopputulos on Nato.

(riisuminen)

Mut jos mä nyt oikeasti paljastan teille itseni. Kun kaikki puheet on pidetty jää jäljelle vain tämä lippu. Tämä lippu on kansakuntamme identiteetin symboli. Kansakunnan, joka jakaa täsmälleen kaikki arvot. Mä en tiedä, miten tän vois kaikkein parhaiten selittää, kuin esittämällä teille kysymyksen:

Mistä tässä lipussa on oikeasti kyse? (go chip'n'dales -tanssi)


Ei kommentteja: