Näytetään tekstit, joissa on tunniste jani saxell. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste jani saxell. Näytä kaikki tekstit

keskiviikkona, lokakuuta 17, 2007

Kiila asunnottomien yössä

Tänään vietetään Suomessa asunnottomien yötä. Helsingissä asunnottomien yötä vietetään Hakaniemen torilla. Taiteilijayhdistys Kiila aloittaa oman klubitoimintansa tänä yönä samassa paikassa. Tavallinen tariTeattKello 22.15 heti äärikuoron jälkeen Kiilan klubi esittelee neljä taideteosta. Ensimmäisenä runoilija Kalle Niinikangas lausuu omia sekä muiden asunnottomuuteen liittyviä runoja. Tämän jälkeen näytetään elokuva Sairauteni on kohtaloni vuodelta 1966. Elokuvan jälkeen teatteri Poleemi esittää Esityksen Jani Saxellin novelleista tehtävästä esityksestä. Klubin päättää Kaius Varjosen ohjaama ja Kalle Niinikankaan käsikirjoittama Tavallinen tarina.

Alunperin Kiila on perustettu monista syistä. Liian vasemmistolainen (kommunistinen) toiminta oli Suomessa kiellettyä 1930-luvulla ja esimerkiksi Kirjailijaliitto kieltäytyi ottamasta liian vasemmistolaisiksi tiedettyjä kirjailijoita jäsenikseen. Syrjinnän aika on ohi. Nykyään monet kiilalaiset kirjailijat ovat myös Kirjailijaliiton jäseniä. Mutta onko syrjintä sittenkään ohitse? Helsingissä asuu arviolta 5000 asunnotonta. Manslowin tarvehierarkiassa turvallisuus on katsottu tärkeimmäksi tarpeeksi. Siitä huolimatta kaupunki hakee mieluummin tilaa naapurikunnista omakotitaloja varten kuin rakentaisi vuokra-asuntoja tai asuntoloita. Golf-harrastukset ja mahdollisimman leveät autotiet ja tunnelitkin kävelevät katottomien ihmisten oikeuksien ylitse. Tänä iltana syrjityt lyövät kättä yhteen.

lauantaina, elokuuta 11, 2007

Pientä teatteriesitystä tulossa

Eilen treenattiin Poleemin kanssa lyhyttä esitystä Avaimen julkkaribileisiin. Kyseessä on Jani Saxellin parin julkaistavan novellin pohjalta tehty esitys. Ihan hyvin porukka jakso puurtaa kolme tuntia ilman taukoja eilen illalla helteistä ja muista töistä huolimatta.

Syntyi muutama uusi oivallus, joita en ollut kuvitellutkaan esitykseen. Muuten etenimme ihan vision mukaisesti. Saa nähdä minkälainen vastaanotto tulee. Näytelmä ei ole kuitenkaan itseään selittävä, vaikka se vihjailee erilaisten tekniikoiden yhdistelmillä ja kuhertelee hieman todellisuuden ja fiktion välisen rajan vartijan kanssa.

Teksti on itse dramatisoitu. Näyttelijöinä on Maria Hukkamäki, Niina Ilola, Maija Suomela ja Antti Vainio.