Kehitysyhteistyötä kalashnikoveilla

Nyt mä tajusinkin, minkä takia kaikkein fiksuinta tässä maailmassa on viedä 100 000 kalashnikovia Afganistaniin. Ei siis sen takia, että aseilla tuskin rakennetaan siellä rauhaa. Muutenkaan se ei tunnu kovin fiksulta viedä aseita maahan, jossa on yhdet maailman väljimmistä perusteista saada aseita.

Yhden Ak-47:n hinta vaihtelee kuitenkin 300-800 dollarin välillä. Kun fiksut porvarit sitten lahjoittavat "tarpeettomat" kalashnikovit Afganistaniin, niin tämä lahjoitus voidaan muuttaa kehitysyhteistyöksi. Lahjoituksen arvo on 30-80 miljoonaa dollaria. Kehitysavun nostosta jäisi puuttumaan enää sellaiset 300 miljoonaa, jotta päästäisiin YK:n suosittelemaan 0,7:ään prosenttiin bkt:stä. Ehkäpä Suomi voisi lahjoittaa Afganistaniin myös piakkoin tarpeettomiksi käyvät maamiinat, jotka ovat erilaisia kuin muiden maiden maamiinat. Suomalaisiin maamiinoihin astuu vain pahat ihmiset. Ja näiden maamiinojen arvo on juuri sellaiset 200-300 miljoonaa euroa.

Suomalaiseen politiikkaan on kuulunut viimeiset 20 vuotta valtion omaisuuden kauppaaminen valtion rahoittamiseksi. Tämä ei olisi sinänsä mitenkään poikkeavaa edes.

Pallo on pyöreä

Nyt on käynnistynyt toinen harjoitteluvaihe kolmesta Changemaker-verkoston tuottamasta Pallo on pyöreä -näytelmästä. Näytelmän nimi on työnimi, joka mahdollisesti jää sellaiseksi. Se ei ole kovinkaan mieleenpainuva, vaikkakin helppo muistaa nimen itsestään selvyyden takia.

Harjoitukset osuvat tietysti ikävästi vaalien alle, mutta niistäkin voi aina välillä nipistää aikaa muille harrastuksille. Ensimmäiset kohtaukset on nyt käyty lävitse ja maaliskuun 17.päivä mennessä pitäisi olla kaikki kohtaukset käyty lävitse. Sen jälkeen pidän pienen tauon kaikesta, ja tarkoitan ihan kaikesta.

Huhtikuu meneekin sitten ruuvatessa näytelmää kasaan.

Muita tulevia näytelmiä on Kim Remitzin ja Pekka Mattilan ohjaama Leiri-näytelmä Ilvesteatterilla. Kyseinen näytelmä sijoittuu, ah niin eksoottiseen Mosambikiin, ja käsittelee, ah niin dramaattista aihetta kuin, kehitysyhteistyötä. On siinä oikeasti inhimillinen, dramaattinen puolensakin. En vain tuottajana ole löytänyt sitä täkyä, millä näytelmää tulisi markkinoida. Teksti on hyvää, onhan sitä hiottu ja kirjoitettu uudestaan useamman tekijän voimin, vaikka lopullinen ja kaikki kunnia kuuluukin Kim Remitzille.

Kolmantena on tulossa maaliskuun lopulla Me olemme predikaatti -näytelmä, tietenkin Teatteri Poleemin tuottamana. Näytelmän ohjaaja Elina Kemppainen nyt pähkäilee, että mistä saisi lisää näyttelijöitä. Käsikirjoittajana haluaisin vielä hioa tekstiä (mikä viimeksi tarkoittaa kymmentä uutta liuskaa materiaalia).

Teatterissa on kuitenkin semmoinen sääntö, että näytelmät valmistuu aina, siis ihan aina. Oikeastaan teatterissa ei ole mitään ongelmia eikä haasteita, mutta inhimillinen tekijä saa vain koko tuotantokauden näyttämään siltä.

technorati Changemaker, Ilves-teatteri, Teatteri Poleemi, Kim Remitz, Pekka Mattila, Elina Kemppainen, teatteri, kehitysyhteistyö, poliittinen teatteri.