Näytetään tekstit, joissa on tunniste markku jokisipilä. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste markku jokisipilä. Näytä kaikki tekstit

sunnuntaina, huhtikuuta 29, 2007

Euromayday 2007

Vappu on tulossa, ja siihen liittyy myös poliittinen ulottuvuutensa. En nyt ota kantaa siihen, että kenen juhla vappu on (suosituin vaihtoehto kaikista esitetyistä on mielestäni amatöörijuoppojen), vaan vieläkin muotoaan hakevan poliittisen liikkeen, prekariaatin, lähes perinteikkääksi muodostuneen euromayday-paraatin olemukseen.

Euromaydayn kotisivut

Kyse on varmasti poliittisesti latautuneesta tapahtumasta. Vaatimuksina ovat halpa asuminen, ilmainen joukkoliikenne, loppu nollatoleranssille, kaupallisuudesta vapaa koulutus, perustulo sekä kaupunkitila.

Viime vuonna kulkueeseen liittyi purettavaksi määrättyjen makasiinien valtaus, joka tapahtui Euromayday-kulkueen jälkeen. Tämän lisäksi tapahtumaan on liitetty myös talon palaminen viisi päivää myöhemmin. Myös alkoholi ja juhliminen on liitetty tapahtumaan. Tulevaa Euromaydayta on jo muutamassa tiedotusvälineessä ehditty jo nimittää mellakaksi tai ainakin sellaisen riskiksi.

En usko, että tapahtumaa pidettäisiin mitenkään vaarallisena ellei tapahtuma olisi nimenomaan poliittinen. Vappu poliiseineen, raiskauksineen, pahoinpitelyineen, nuorisojuopotteluineen ja kaikkineen on vakiintunut jo niin hyväksyttäväksi osaksi, että ihmetyttää. Euromayday taas on jotenkin poikkeuksellisesti häiriöitä aiheuttava tapahtuma. Näin epäilen monien ajattelevan. Roskalehtien osalta näkisin myös taloudellisen ulottuvuuden. Euromayday myy lehtiä. Epäilen, että tapahtui vappuna mitä tahansa, niin se on prekariaatin vika.

En tietenkään pysty allekirjoittamaan kyseistä tulkintaa monista syistä. Olen osallistunut erilaisiin tapahtumiin kuten Euromaydayhin ja katujen valtauksiin, siltikään en ole motivoitunut rikkomaan ikkunoita tai pahoinpitelemään ihmisiä. Kuten en aikaisempinakaan vappuina ennen kuin Euromaydaysta tuli prekariaattiliikkeen tärkein vuosittainen voiman näyttö. Minua voi pitää anarkistina, mutta enemmänkin gandhilaisena kuin leninistisenä. Euromayday kokoaa varjonsa alle monenlaisia poliittisia toimijoita sekä vapun juhlijoita. Tähän liikkeeseen osallistuvien motiiveja on oikeastaan turha arvuutella, mutta voin lyödä jallupullon vetoa, että osallistujamäärä olisi pienempi, jos juhla pidettäisiin marraskuun viimeinen päivä. Se ei keräisi huomiota eikä tapahtuman poliittisesta sisällöstä kirjoitettaisi sen enempää roskalehtien sivuilla kuin ruokaa ei aseita -tapahtumista.

Euromaydaytyyppisten tapahtumien populistiset otsikot ovat ajan hengen mukaisia. Huomiota on saatava. "Vaadimme 10 miljoonaa euroa merkitsemättöminä seteleinä" on varmasti raflaavampi kuin "Euromayday on prekariaatin voiman näyttö". Tähän sisältyy koko liikkeen voima. Yksi ihminen riittää siis hankkimaan huomiota toimeentulolle ja kaupunkitilalle. Ei tarvitse olla kummoinen copywriter varastaakseen sloganin jostain helposti unohtuvasta panttivankidraamasta.

Päivää ennen vappua 2006 harva edes tiesi mikä on prekariaatti. Perustulo oli käsitteenä unohtunut jonnekin 90-luvun puoliväliin. Huonoja työsuhteita ja vuokratyön ongelmia oli jonkin verran käsitelty televison keskusteluohjelmissa, ja erään punavihreän ilmaisjakelulehden sivuilla. Paskaduunit ei kuitenkaan ollut se yleisesti käytetty ilmaisu, vaan yleensä puhuttiin huonopalkkaisista töistä.

Tänä vuonna tarjolla on ainakin klovnipataljoona.



Mitä tahansa tuleekaan tapahtumaan. Epäilen, että analyyttisyys tulee olemaan ainakin Aamulehdessä ja Iltasanomissa kultakalan ajattelun tasolla. Lahden toisella puolella on käyty poliittisesti latautunutta taistelua myös. Sitäkin taistelua voidaan arvioida. Tätä analysoi Markku Jokisipilä blogissaan otsikolla pronssipatsas.

torstaina, elokuuta 31, 2006

Linkki listaa päivitetty

Lisäsin Markku Jokisipilän blogin linkkilistaani. Markku Jokisipilä on valtiotieteiden tohtori, jota mielelläni tarjoaisin kansanedustajaksi, jos hän joskus sellaiseksi pyrkisi.

Hänen blogistaan on löytynyt viime aikoina runsaasti tapahtumien taustoja valoittavia kirjoituksia sekä ulkopoliitikan että sisäpolitiikan saralta.

Lisäsin myös Helsinki 2006 -verkoston bannerin blogiini. Ensi viikolla on EU-mellakat. Pelkään pahoin, että mediaa (Helsingin sanomat, Ilta-Sanomat, Iltalehti, Suomen kuvalehti) ei tule kiinnostamaan paskaakaan ajatus "Toisenlainen Eurooppa on mahdollinen".

Voin ennustaa jo ensi viikon jälkeisiä otsikoita:
"vasemmistoterroristit tappoi 200 ihmistä?"
"Ensin makasiinit, nyt makkaratalo"
"Paavo Arhinmäki: Tunnustan"
"Nuorisojohtaja pidätetty epäiltynä terroriteon suunnittelusta"
"Tulen palo - missä poliisi oli"
"Hipit yritti halata poliisia - Rajamäki: Joku raja"
"Kulkue oli suunniteltu etukäteen - oppeja ulkomailta"
"Ennen näkemätön mielenosoitus - mukana mahdollisesti tuhovälineitä" (joita ei löydy ikinä)
"Bush oli oikeassa: elämme vaarallisessa maailmassa" (kiitos kenen asekauppojen)

tietenkin haluaisin nähdä tällaisen otsikon
"Hippi poltteli pilveä ja tajusi, että kaikki on materiaa ja koko maailmankaikkeus on yhteydessä kaikkeen säikeiden avulla. Ihmisetkin on materiaa. Materia on energiaa. Sodat on tarpeettomia. Pelkoihin pitää vastata uteliaisuudella. Bush ja Bin Laden lyövät kättä: kyseessä oli väärinymmärrys, anteeksi vahingoista. Vanhanen ja Heinäluoma tunnustaa olevansa piilososialisteja. Katainen: anteeksi tuhoista. Kansa antaa anteeksi. Suomen ensimmäinen korttelikomitea nimitettiin Kalliossa - kokouksista avoimia kaikille. Ensimmäistä korttelialoitetta jonotettiin jo aamulla. Aseisiin käytetään enää kymmenesosa viime vuoteen verrattuna. Kaikille maailman lapsille ilmainen ja kaikille avoin peruskoulutus. Jokainen ihminen vaatetetaan, ruokitaan ja tarjotaan katto pään päälle. Terveydenhuoltoon pääsy taataan kaikille. Varoja vieläkin jäljellä."

Tänään pitäisi käydä palkkaneuvottelut kirjakustantajan kanssa. En ole vieläkään osannut laskea palkkatoivomusta. Olen käyttänyt pohjana journalistiliiton ja freelancereitten suosituksia sopimuksista.

Pikku linnut lauloivat, että saan lauantaina kuulla toisenkin työtarjouksen, jota on mietittävä myös huolella. Pikku linnut lauloivat myös, että se olisi hieman huonompi tarjous työehdoiltaan kuin nykyiset pätkätyöni. Mihin tahansa ei pidä suostua.

Illalla kirjoitamme puhtaaksi vaalipäällikköni kanssa vaalirahahakemukseni Vasemmistonuorille.

technorati , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , .

maanantaina, heinäkuuta 17, 2006

Israelin sotatoimia vastaan



17.7. klo 17, Kiasma, Helsinki

Mielenosoitus Israelin sotatoimia vastaan sen laittomasti miehittämillä
palestiinalaisalueilla ja Libanonissa.

Israel on viime viikkoina tuhonnut palestiinalaisalueilla
sähkövoimaloita, siltoja, vesilaitoksia. Se on myös iskenyt Gazan
kaupunkeihin. Iskuissa on kuollut kymmeniä ja loukkaantunut satoja
siviilejä. Israelin iskut Libanoniin Hizbollahin toimien jälkeen ovat toisto
Gazan kollektiivisista rangaistuksista. Samaan aikaan Israel on lisännyt
painostusta Syyriaa ja Irania vastaan.

Pysäyttäkää sota -verkosto kutsuu kaikkia Lähi-idän tilanteesta
huolestuneita vaatimaan Israelin suorittamien kollektiivisten rangaistuksien
lopettamista sekä Suomen hallitukselta EU:n puheenjohtajana toimia Lähi-idän
demokratian ja rauhan puolesta.

Kokoontuminen maanantaina 17.7. klo 17 Kiasmalla, josta kulkue Israelin
suurlähetystölle (Yrjönkatu 36).

Bloggaajat
Juhani Lohikoski: "Avunpyyntö libanonista", Lohikoski katselee tilannetta libanonilaisten siviilien näkökulmasta ja välittää terveiset Libanonista.
Mikko Sandt: "Democracy and responsibility", Sandt näkee libanonilaisten olevan itse syyllisiä pommituksiin.
Anna Jo: "Sota jatkuu jo useita viikkoja", Jo on odottanut, että joku tuomitsisi iskut - toiveet jää toteutumatta.
Markku Jokisipilä: "Pelastusoperaatio vai ennalta valmisteltu offensiivi", Jokisipilä tarkastelee asiaa eri lähteistä saamojensa tietojen perusteella ja muodostaa analyyttisen kuvan tapahtumista.



tagit: järjestötoiminta, politiikka
Technorati tägit: , , , , , , , , , ,

Olikin ollut ongelmia noitten technoratitagien kanssa. Nyt nekin toimii - tai ainakin pitäisi.