Näytetään tekstit, joissa on tunniste joku raja. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste joku raja. Näytä kaikki tekstit

perjantaina, kesäkuuta 22, 2007

Ja vielä kerran juhannusta

Ja muistakaa myös pitää tilastoja yllä. Elikkä otatte paljon viinaa ja menette merille ja käytte kusella merellä.

Eikä Rambokaan tarvinnut mitään pelastusliivejä.

Ja muistakaa myös rakastaa perinteikkäästi puolisojanne tai fiksautuneita ihmisihanteitanne:

sunnuntaina, syyskuuta 17, 2006

Sadan ihmisen mielenosoitus näkyy kaikkialla

Kumma, miten jokainen televisiokanava ja uutislehti raportoi tän päivän Joku raja Rajamäki -mielenosoituksen.

Olen osallistunut elämäni aikana aika moneen mielenosoitukseen, mutta ne noteerataan yleensä niistä lähetetyistä tiedotteista. Mielenosoituksilla ei välttämättä ole mitään merkitystä. Maailma ei muutu paremmaksi. Silti sitä vetää tamineet niskaan vuodesta toiseen. Nyt tuntui oudolta ja samalla luontevalta.

Tulin vähän aikaa sitten kotiin ja katsoin netistä uutiset, luin uutislehtien nettiversioita lävitse. Puhelin on soinut kaksi päivää vähän väliä ja nyt se on hiljentynyt. Aamulla pitäisi herätä ja lähteä Ylä-Malmin torille keskustelemaan politiikasta. Siis viiden tunnin päästä pitäisi olla paikalla.

Jos mä edes pääsen paikalle, niin lupaan iltapäivän rauhoittumiselle. Ehkä käymme Ihanaisen kanssa vuokraamassa elokuvan viimeisillä rahoillani.

En ole blogiakaan ehtinyt päivittää näiden kiireiden takia. Tämän jälkeen jatkan raportointia taas maailman tilanteesta.

ps. "Olisi hyvä kuunnella ennen kuin ensimmäiset autot palaa Ranskan malliin, joita me emme tietenkään polta" ei tarkoita sitä, että menenpä tästä polttamaan autoja.

Vaikka joskus tekisi mieli. :)


Technorati , , , , , , .

perjantaina, syyskuuta 15, 2006

136: Joku raja Rajamäki

Tiedote
14.9.2006
Vapaa julkaistavaksi heti


136: JOKU RAJA RAJAMÄKI -MIELENOSOITUS LAUANTAINA

Lauantaina 16.9. järjestetään Kiasmalla mielenosoitus kansalaisoikeuksien
puolesta. Kello 17.45 alkavassa "136: Joku raja Rajamäki" -tempauksessa on
paikalla ihmisiä, jotka kertovat kokemuksistaan viime lauantain
poliisioperaatiossa. Parhaat palat illan tapahtumista näytetään valokuvin.
Kiasmalla kerätään myös nimiä adressiin, jossa vaaditaan sisäministeri
Kari Rajamäen eroa.

”On käsittämätöntä, että ihmisten liikkumista rajoitetaan, sivullisia
ihmisiä otetaan kiinni ja silti Rajamäki väittää poliisioperaatiota
onnistuneeksi”, sanoo Kirsi Pihlaja, ja kysyy: ”Onko Suomessa otettu nyt
käytöön entistä joustavammat kansalaisoikeudet?"

”Suomalaisessa yhteiskunnassa on ollut tapana kasvattaa lapset
ajattelemaan poliisia ystävänä, johon voi luottaa. Nyt tähän luottamukseen
on tullut särö”, sanoo puolestaan Jaakko Vasankari.

Kirsi Pihlaja, Jaakko Vasankari ja yli 300 muuta henkilöä viettivät
tunteja poliisien saartamana Kiasman edustalla viime lauantaina. He eivät
päässeet ulos useista pyynnöistä huolimatta. Saartoa oli seuraamassa
satoja ihmisiä ja Helsingin keskustassa otettiin ihmisiä kiinni ilman
syytä.


Lisätietoja:
Kirsi Pihlaja, p. 050 5979 512
Jaakko Vasankari, p. 050 4362 199

Technorati , , , , , , , , , , , , ,