Piraattituotteiden takavarikot ovat lisääntyneet Eu:n rajoilla, kertoo Helsingin sanomat. Hesarissa myös esitellään kulttuuriministeri Arhinmäen näkemyksiä opetusvirastossa valmistellusta lainsäädännöstä.
Digibokseista, kaseteista, cd-levyistä tilitetään ostettaessa myös hieman rahaa teostolle, joka mielivaltaisesti sitten jakelee näitä rahoja sinne sun tänne. Omatoimisesti teosto on muutellut ravintoloiden maksamia hintoja, vaatinut takseilta teostomaksuja (asiakaspalvelusta), joten lienee syytä miettiä uusia tapoja kerätä varoja yksityisille yrityksille.
Lienee ilmeistä, että osa Eu:n rajoilla takavarikoiduista piraattituotteista ovat olleet laatikoissa, matkalaukuissa, repuissa ja muissa vastaavissa kuljetusvälineissä. Siksi on syytä esitellä lyhyt ja vaatimaton listani tuotteista, joista Teosto voisi kerätä massia itselleen:
- Autot
- Matkalaukut
- Reput
- Muovipussit
- laivat
- lentokoneet
- kirjahyllyt
- jääkaapit
- pöydät
- pahvilaatikot
- muuttolaatikot
- Kiinteistöt, joihin on mahdollista varastoida piraattimateriaalia
Listaa voi jokainen jatkaa omalla tavallaan. Selväähän on, että listassa mainittuihin tuotteisiin on välittömästi sisällytettävä jonkinlainen piraattimaksu, jotta taiteilijat eivät kuole nälkään eikä maailmanlaajuinen teollisuus vajoa kivikauteen verrattavaan lamaan.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste sarkasmi. Näytä kaikki tekstit

perjantaina, heinäkuuta 15, 2011
Lista tulevista maksuista
Tagit
helsingin sanomat,
huumori,
kulttuuri,
Listat,
paavo arhinmäki,
sarkasmi,
teosto
sunnuntai, syyskuuta 20, 2009
Boikotoikaamme pyhää kraanavettä
Kuten kaikki blogin lukijat todennäköisesti tietävät, niin olen hyvin vahva monikulttuurisuuskriitikko. Käsitykseni monikulttuurisuudesta on lähinnä pelkoa yhdestä vahvasta kulttuurista ja minua pelottaa vielä enemmän, että olisi monta keskenään kilpailevaa kulttuuria. Jos näin todella on, niin toivon, että oma kulttuurini voittaa.
Sitten uutisiin. McDonald's on siirtynyt islamistien leiriin (en nyt tarkoita, että McDonalds olisi valinnut uskonnokseen Islamin vaan nimenomaan valinnut selvästikin puolensa). McDonalds käyttää YLEn uutisen mukaan Halal-lihaa (eli antihallaa) lihassaan. Tämä islamistien hyväksymän lihan valmistuskeinon takia monet, elleivät jopa muutamat tai jopa useat, hakevat vahvaa kansanrintamaa McDonaldsia vastaan.
Aion itsekin osallistua liikkeeseen. McDonaldsin islamismia suosivat asenteet ovat täysin tarpeettomia.
[tietoisku] McDonaldsilla on ennestään jo painamassa McLibelit (aiheesta suomenkielisessä wikipediassa lisää kohdassa boikotti), prekariaatin heikentäminen, työsuojelurikoksia sekä palkkojen poljenta. [/tietoisku]
Vaikka joku älykäs henkilö voisi väittää, että Halal-liha on kuin muukin lihaa, niin sen erottaa oikeasti muusta lihasta sillä, että sen edessä on rukoiltu. Seuraavaksi boikotin kohteeksi aion valita yrityksen, joka käyttää siunattua kraanavettä.

boikotti,
ironia,
kaikki huuomorinlajit,
mcdonalds,
melkein huumori,
musta huumori,
sarkasmi,
satiiri,
yle
lauantaina, tammikuuta 12, 2008
Pelastakaa ammattikorkeat
Oletko juuri täysikäinen, juuri lukiosta tai ammattikoulusta valmistunut? Tai oletko jo neljäkymmentä ja kohdannut lasikattosi? Kuunteletko rock'n'rollia? Onko kaikki muu paskaa? Onko reaktiosi taiteen pintapuoliseen tuntemiseen välinpitämätön? Onko sinusta kaikki modernit tanssijat epäonnistujia, jotka eivät ole päässeet balettitanssijoiksi? Oletko vasemmistolainen, mutta et koskaan äänestä vasemmistolaisia puolueita? Oletko suvaitsevainen, mutta et voi hyväksyä maahanmuuttoa? Onko kirjojen lukeminen ajan tuhlausta? Tiesitkö, että elämän voi "suorittaa" tietämättä välttämättä mitään?
Jos vastasit useampaan kysymykseen kyllä, niin ryhdy kulttuurituottajaksi. Suomalaiseen kulttuurituottajakoulutukseen valikoituu erilaisia ihmisiä kuin muille aloille. Heillä saattaa olla jo valmiiksi niin laaja elämänkokemus, että opiskelu menee kuin Kekkonen läpi vaaleista. Jos et tiedä, kuka Kekkonen oli, niin ei sillä ole niin väliä. Kulttuurituottajaksi voit opiskella pääkaupunkiseudulla mm. Stadiassa sekä Humakissa . Kouluihin haetaan valtakunnallisen yhteishaun kautta, joka alkaa 3.3.2008 ja kestää 20.3.2008. Varmista koulujen pääsyvaatimukset sekä mahdolliset ennakkotehtävät. Ennakkotehtävät ovat yksilöllisiä ja niillä saattaa olla eri palautuspäivä kuin yhteishaulla. Huomioi, tämä siis hakemuksessasi.
disclaimer: Kulttuurituottajan koulutus on tarpeellinen koulutusohjelma, mutta alalle saatetaan tuottaa liikaa tekijöitä, tai sitten koulupaikkojen viestinnässä on isoja ongelmia. Olisi varmastikin kaikkien etu, jos kulttuurituottajiksi valikoituisi sellaisia opiskelijoita, jotka tietävät, mitä opiskelevat.

torstaina, toukokuuta 31, 2007
Tupakointilaki á Hyssälä
Huomenna astuu voimaan uusi tupakointilaki, joka kieltää sauhuttelun kaikissa ravintoloissa, paitsi niissä, jotka ovat rakentaneet erillisen sauhuttelutilan. Kahden vuoden päästä niistäkin sitten luovutaan. Lain tarkoituksena on suojella työntekijöitä tupakansavulta, mutta mitäs jos työntekijä itse polttaa eikä halua lopettaa? Minä vaadin, että Eduskuntatalosta tehdään savuton. Tupakointi tulee jatkossa hoitaa rakennuksen ulkopuolella.
Toivoisin, että laki ei mene liian helposti läpi ravintola-asiakkaiden mielissä. Vaikka ammuskelen nyt omaa jalkaani ja se on todella ärsyttävää valvoa sellaisen lain toimivuutta, johon ei edes itse usko, jos tupakoitte jättäytykää ravintoloista pois, varsinkin niistä pienistä. Muutama pubi siinä saattaa kaatua, mutta älkää syyttäkö itseänne, syyttäkää (mahdollisesti) valitsemianne edustajia. Sytyttäkää vahingossa tupakka palamaan aina silloin tällöin. Jos joukkonne ovat mahtavat, laista saattaa tulla kuollut kirjain. Minua ärsyttää tietenkin tulla huomauttelemaan teistä ja tupakoinnistanne jatkuvasti, mutta kestän sen.
Te, jotka kunnioitatte lakia ja menette ulos tupakalle, voisitteko ystävällisesti laulaa aina silloin. Myöskin huutaminen tai tanssiminen käy. Yhdistelmä kaikkea tätä neljää [sic] on mahdollisesti sietämätöntä. Siksi sen on pakko toimia.
Te, joita tämä meluaminen ärsyttää, niin kirjoittakaa Liisa Hyssälälle ja yleisönosastopalstoille, että kuinka tuo laulaminen, tanssiminen, huutaminen ja tupakoiminen ravintoloiden edessä ärsyttää. Toivokaa, että kansa valitsee fiksumpia päättäjiä.
edit: kiitokset lauluista ja kirjoituksista. Niitä on ollut mukava lukea "tupakkatauolla".

eduskunta,
huuto,
keskusta,
laulaminen,
liisa hyssälä,
sarkasmi,
tanssi,
tupakkalaki,
tupakointi
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)