Pitääpä esitellä ihmisille yksi mielenkiintoinen Youtube-aikakauden taidemuoto eli kirjaimelliset musavideot (engl. literal version). Pointsina on ottaa tunnettu musiikkivideo ja sanoittaa kappale kuvaamaan videon tapahtumia. Tyyli on läheistä sukua käännösvideoille eli sellaisille videoilla, jossa laulun sanat tekstitetään muistuttamaan toista kieltä.
A-ha:n Take on me on mahdollisesti ensimmäinen tyylin musavideo. Lisäpisteitä pitää antaa Harketin laulun jäljittelystä.
Bonnie Tylerin Total Eclipse of heart on myös aivan omaa luokkaansa. Tässäkin pitää antaa pisteitä imitaatio-osaamisesta.
Kannattaa myös yltsiä Meat Loafin I would do anything for love (but I won't do that).
Näytetään tekstit, joissa on tunniste bonnie tyler. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste bonnie tyler. Näytä kaikki tekstit
sunnuntai, lokakuuta 03, 2010
keskiviikkona, lokakuuta 10, 2007
Oi niitä aikoja
On olemassa kappaleita, johon on kaikkien pakko puuttua. Itsekin puutuin tähän jo yläaste- ja lukioaikoina. Those were the days perustuen Boris Fominin sävellykseen ja Konstantin Podrevskin sanoitukseen.
Leningrad Cowboys:
Mary Hopkins (kappaletta kuvitellaan joskus hänen omaksi tekemäkseen, mitä se ei ole):
Bonnie Tyler:
Crowded house:
Turisas:
Joku jamppa musaluokassa:
Zdenka Vučković:
Helmut Lotti:
Dr. Su (Nanyang Technological University, Singapore)
Cadi Tahtasi:
Dolly Parton (oikeasti, countrya siis):
Leningrad Cowboys:
Mary Hopkins (kappaletta kuvitellaan joskus hänen omaksi tekemäkseen, mitä se ei ole):
Bonnie Tyler:
Crowded house:
Turisas:
Joku jamppa musaluokassa:
Zdenka Vučković:
Helmut Lotti:
Dr. Su (Nanyang Technological University, Singapore)
Cadi Tahtasi:
Dolly Parton (oikeasti, countrya siis):
Tagit
bonnie tyler,
Boris Fomin,
dolly parton,
helmut lotti,
Konstantin Podrevski,
Leningrad cowboys,
mary hopkins,
musiikki,
those were the days,
turisas,
videot,
youtube
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)