sunnuntaina, maaliskuuta 04, 2007

Taistelun raunioilla

Kööpenhaminassa, Tanskassa, on jo 600 ihmistä pidätetty. Tukimielenosoituksia on järjestetty Suomessakin asti. Tämä kaikki vain sen takia, että autonominen sosiaalikeskus Köpiksessä päätettiin myydä nuorilta pois. Nyt palaa autoja, mielenosoittaminen muuttuu eri paikoissa mellakoinniksi, ja poliisi ihmettelee ihmisten halua puolustaa yhtä taloa vaikka tuhoamalla muita taloja.

Televisiossa eräs tanskalainen sosiologi arvioi tilanteen niin, että kaupungin olisi hyvä antaa nuorille uudet tilat, koska muuten tämä liikehdintä jatkuu niin kauan kunnes talo saadaan. Oikeistolaista Kansanpuoluetta tämmöiset puheet eivät kiinnosta. Luulisi, että se kaveri, joka osaa ratkaista sotilaalliseksi konfliktiksi muuttuvan tilanteen rauhanomaisesti, olisi kovassa huudossa. Haistan kummallisella tavalla tulkittuna vanhan terrorismin vastaisen sodan doktriinin "terroristien kanssa ei neuvotella".

Tietenkin poliisioperaatio on ollut näyttävä. Ungdomshusetin tyhjennys tehtiin helikoptereilla. Yllättäen myös oikeusapua antaneita henkilöitä on pidätetty. Olisiko Tanskan poliisi ottanut mallia ulkomailta. Esimerkiksi viime syksynä Suomessa poliisi epäili erästä lakimiestä avunannosta rikokseen, koska oli sanonut, että hän tarjoaa oikeusapua, jos joku pidätetään.

technorati Ungdomshuset, , Tanska, , .

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Hyvä Jake!

Totta toi, että rauhanomainen ratkaisu ei näytä kiinnostavan oikeistopopulaa. Tsemppiä vaalityöhön.Kaajetaan porvarit vaikka porvari kerrallaan.

Ja sitten aamun vitsi:

Mikä erottaa kokoomuslaisen ja demarin?
V. Kravatin väri, molemmilla on sininen.

Terv. Harri H. Oulusta