Taisi olla Heikki Salo, joka joskus vihjasi, että lauluteksti on aina huono, kunnes siitä tehdään parempi. Tällä hän ei tarkoittanut, että lauluteksti olisi koko prosessin ajan huono, vaan hän haluaa osoittaa, että yksi syy, miksi tekstiä ei kirjoiteta uudelleen, johtuisi siitä, että kirjoittaja kokee tehneensä jotain erinomaista. Kokemus osoittaa, että kirjoittamalla uudelleen ja uudelleen, ajatus kirkastuu ja turhat rönsyt vain katoavat tekstistä. On parempi kirjoittaa paljon ja leikata, kuin kirjoittaa vähän ja pysähtyä.
Kurt Vonnegut teki tässä poikkeuksen tietyssä mielessä. Hän jakoi eräässä kirjassaan kirjailijat kahteen ryhmään. Niihin, jotka kirjoittavat kirjansa nopeasti, mutta hiovat niitä pitkään, sekä niihin, jotka pohdiskelivat jokaista lausetta pitkään. Hän väitti itse kuuluvansa jälkimmäiseen ryhmään.
Yhteistä näillä kahdella sanataiteilijalla on lähestyminen tekstiin, pyrkimys hiontaan. Jos Vonnegut miettii pitkään, mitä kirjoittaa, niin Salo kirjoittaa saman tekstin monta kertaa uudestaan. Jos jostain haluaisin itseäni torua, on se, että kirjoitan joskus nopeasti jotain kasaan ja kuvittelen sen olevan jotain nerokasta. Vasta kun kirjoitan tekstin uudestaan huomaan rikkinäiset kohdat.
Mitkä ihmeen rikkinäiset kohdat? Eihän sellaisia voi olla fiktiossa. Voi, mutta niitä on, ja niitä on niin paljon kuin jaksat etsiä. Rikkinäiset kohdat ovat tekstin mystiikkaa. Intuitio sanoo, että ne ovat rikkinäisiä. Jos kirjailija pystyy selittämään itselleen syyn toiminnalleen, hän löytää tekstistä rikkinäiset kohdat. Jos hän taas kirjoittaa kuin haamuna, vääristellen mielleyhtymiä päässään, hän harjoittaa terapiaa. Hän pääsee lähelle omaa intuitioon, mutta voiko muut nauttia siitä?
Jotta kirjoittaisin nyt todella ärsyttävästi, niin vastaan, että voi. Se johtuu siitä, että "muut" antavat itse merkityksen tekstille. Tämä merkitys annetaan halusi kirjailija sitä tai ei, ja se voi olla minkälainen tahansa, hyväksyipä kirjailija sen tai ei.
Tämä viimeinen ajatus jää testattavaksi tammikuuhun. Tämän päivän oivallus, jota ei voi tehdään riittävän montaa kertaa elämässä, on tuo uudelleenkirjoittaminen. Kill your darlings eli tapa rakkaasi. Tämän päivän käsispalaverissa päädyttiin kirjoittamaan Teatteri Poleemin näytelmän, "Ei vain ne hyvät huumeet", viimeinen kohtaus kokonaan uusiksi. Viesti ei muuttunut tuumaakaan, mutta tarina parani. Ensi keskiviikkona kirjoitamme sen todennäköisesti vielä kertaalleen uusiksi ja senkin jälkeen muutaman kerran, jotta ne kaikki lippunsa maksavat katsojat eivät joudu pettymään.
Jos haluat seurata näytelmän etenemistä, niin blogissa on tägi nimeltä Ei vain ne hyvät päihteet (mikä oli alkuperäinen työnimi).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti