Etelä-Suomen Vasemmistonuorten Glasnost on saapunut taas. Korjaamaton kolumnini:
Yhteiskunta läpi kaupallistuu. Kaikelle halutaan lyödä hintalappu. Sedät ja tädit, tämän maailman pyörittäjät, nielevät kaiken tämän siinä toivossa, että talous kasvaisi, vauraus lisääntyisi, työpaikkoja syntyisi lisää ja hyvinvointi lisääntyisi.
Näin ehkä on käynytkin. Tähän ilmiöön on myös tullut lieveilmiönä monenlaista, mistä kukaan ei oikein halua ottaa vastuuta.
Kun Microsoft onnistui patentoimaan tuplaklikkauksen, maailma antoi yhdelle yritykselle vallan määrätä ketkä saavat käyttää yksinkertaista motorista liikettä. Maailma antoi yhdelle yritykselle vallan määrätä, mitkä toiset yritykset saavat valmistaa ohjelmia, jotka käyttävät tuplaklikkausta. Vapaakauppaa vai politiikan korruptiota?
Ehkäpä ne sedät ja tädit eivät tienneet, mikä on tuplaklikkaus. Ehkä he luulivat, että siihen oli uhrattu lukemattomat tunnit suunnittelutyötä. Ihmiskunnan iän verran, voisin sanoa ja myöntää, että ehkä siihen on uhrattukin. Pitäisiköhän suuryritysten alkaa tekemään tutkimustyötä triplaklikkauksen eteen. Montakohan uutta työpaikkaa siitä syntyisi? Paljonko meidän vaurautemme kasvaisi? Paljonko hyvinvointia siitä syntyisi?
Entäpä uusi tekijänoikeuslaki, joka oli pakko runnoa läpi mahdollisimman nopeasti? Elokuvien, tietokonepelien ja musiikin kopioinnista tehtiin kertaheitolla laitonta. Suuryritykset jälleen iskivät hintalapun kaikelle kulttuurille. He kertoivat montako sataa miljoonaa jää heiltä saamatta kopioinnin takia. Minäpä kerron, montako euroa tyhjätaskulla on varaa maksaa levy(i)stään; Ne, joilla ei ole varaa maksaa kulttuurista eivät myöskään maksa – paitsi velaksi.
Ehkä sedät ja tädit unohtivat, että hekin ovat kopioineet musiikkia aikoinaan c-kaseteille, nauhoittaneet elokuvia televisiosta ja vuokrakaseteilta, käyttäneet kaverilta tai serkkupojalta kopioituja kaupallisia tekstinkäsittelyohjelmia ja pikku pelejä omaksi tai perheen iloksi?
Tosi asia kuitenkin on että kulttuuri ei kuulu kaikille ja tulevaisuudessa vielä vähemmän. Vastarinta on kuitenkin syntynyt ja se tulee kasvamaan.
Akseli ensemble lanseerasi itsensä vähän aikaa sitten. Liput heidän esityksiinsä maksoivat x euroa. He eivät kuitenkaan suostuneet ottamaan vastaan yli 50 euron hintaa lipusta. He olivat siis määritelleet ainoastaan ylärajan lipun hinnalle.
Niin sanottu open source on ollut tietoverkkojen anarkistien ja vapaan tiedonvälityksen puolustajien loistavimpia oivalluksia. Open source tarkoittaa, että tehdään avoin lähdekoodi, jota kuka tahansa voi muokata omaan ja muiden käyttöön. Open source on kuin paperi, jota kuka tahansa saa valmistaa melkein miten tahansa. Kuvitelkaapa jos jollain yrityksellä olisi patentti paperille. Tämä yritys voisi määrätä kuka saa ja millä ehdoin käyttää sitä. Jos tällainen valta olisi luovutettu jollekin niin maailma olisi huomattavan erilainen tänä päivänä.
Kapitalistille ei kelvannut yksipuoluejärjestelmä. Ei kyllä kaikille kommunisteillekaan. Nyt ollaankin siirtymässä uusliberalistisen vallankumouksen viimeiselle tantereelle, jonka voittaja saa määrätä annetaanko valta yksiyhtiöjärjestelmälle.
Tulevaisuus määrittyy tänään sen mukaan kenelle me annetaan valta määrätä missä muodossa ääni, kuva ja kirjoitukset saa levitä. Tähän taisteluun kutsutaan tänään ihmisiä mukaan. Liity sinäkin ja kutsu kaverisi. Tehdään yhdessä tästä taistelusta sen arvoista. Jos kaadumme, niin kaatukoomme näyttävästi, kuten makasiinit.
maanantaina, kesäkuuta 26, 2006
Hintalappupolitiikka
Tagit
glasnost,
kolumnit,
makasiinit,
microsoft,
open source,
piratismi,
tekijänoikeudet,
tekijänoikeuslaki,
vasemmistonuoret
torstaina, kesäkuuta 22, 2006
Eduskuntavaaleihin valmistautumista
Kun on rajatusti aikaa vuorokaudessa ja on menoja jo kalenterissa, niin kaikenlainen hallinnointi tuntuu koko ajan laahavan perässä. Tämäkin päivä on mennyt aamu kymmenestä eteenpäin pelkällä kahvilla ja eduskuntavaaleihin valmistautumisella.
Eduskuntavaaleihin liittyvä materiaali näyttää onneksi vielä tältä:

maanantaina, kesäkuuta 19, 2006
Provinssirock 2006

Tuli vietettyä viikonloppu Seinäjoen provinssirock 2006 -festareilla. Varsinaisena hommana oli tehdä Vasemmistonuorten selkäreppulähetystä. Helppoa se ei tietenkään ollut kun oli saatanasti propagandaa mukana. Kaikki se materiaali piti vielä kantaa kävellen perille - tai siis käytinhän minä junaa ja bussia.

Greenpeacen hipeillä oli huomattavasti helpompaa, paitsi että he eivät voineet paeta niitä ärsyttäviä ihmisiä, jotka haluu tulla vain sanomaan, että te ootte väärässä.
Bändejä en tietenkään ehtinyt näkemään kovinkaan montaa ja ne mitkä ehdinkin näkemään näin ne vain osittain, koska olin kumminkin katse haukkana etsimässä liikkeeseen uusia jäseniä.
Tagit
2006,
greenpeace,
jäsenvärväys,
libero,
propaganda,
provinssirock,
seinäjoki,
vasemmistonuoret
torstaina, kesäkuuta 15, 2006
Punavihreät tänään Wäiskillä
Tänää Wäiskille kaikki.
9.6.2006
Vapaa julkaistavaksi heti
Parempi vaihtoehto jalkapallolle:
PUNAVIHREÄ FOORUMI
Demarinuorten, Kommunistisen nuorisoliiton,
Vasemmistonuorten sekä Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liiton
***Ympäristöpoliittinen seminaari ja keskustelutilaisuus***
to 15.6.2006 klo 18-21
Ravintolalaiva Wäiskissä
Hakaniemenranta 11, Helsinki
3. krs kabinetti
Punavihreiden nuorisojärjestöjen kaikille avoimessa Punavihreä foorumi -
seminaarissa vuoden 2006 aiheena on ympäristöpolitiikka. Keskustelua
alustavat Janne Länsipuro (vihr., aiheena ihmisen suhde luontoon), Pekka
Butler (vas., aiheena hintalappupolitiikka), Petri Toikkanen (kom.,
aiheena marxismi ja ekologia) ja Anssi Häkkinen (dem., Mitä vihreää on
sosialismissa).
Paneelikeskustelussa klo 20 alkaen ovat mukana Aleksi Auer ja Petri
Toikkanen (kom.), Lauri Holappa ja Anssi Häkkinen (dem.), Jehki Härkönen
ja Sini Terävä (vihr.) sekä Kirsi Pihlaja ja Jussi Saramo(vas.)
Tunnelmaa, keskustelua ja hyvää viihdettä! Tule!
Lisätiedot:
Kimmo Koskiala, p. 044 356 6848
Jaakko Vasankari, p. 050 436 2199

demarinuoret,
ekologia,
kommunistinen nuorisoliitto,
paneeli,
seminaari,
sosialismi,
vasemmistonuoret,
vino,
väittelyt
sunnuntaina, kesäkuuta 11, 2006
Puoluekokousten viikonloppu
Kolme porvaripuoluetta, keskusta, Rkp ja Kokoomus piti tänä viikonloppuna puoluekokoustaan. Minua kiinnostavin on tietenkin Kokoomuksen puoluekokous. Syy tähän on sairaus, jota ei yksikään vertaistukiryhmä pysty lopulta koskaan parantamaan.
Jos nyt noista kahdesta muusta, joista toinen nyt sattuu olemaan Suomen suurin puolue tällä hetkellä, niin se pienempi niistä on hallituksessa, koska siinä puolueesta löytyy sellaista ammattitaitoa mitä ei mistään muusta puolueesta löydy nimittäin kielitaito. Minun vaaliveikkaukseni on että RKP jatkaa ja se on se todellinen illuminaattien kultapossukerho, joka kilpailuttaa kolmea Suomen suurinta puoluetta miten huvittaa.
Kokoomuksen kokouksen anti on nyt koko kansan nähtävillä vaikka noihinkin päätöksiin tullaan palaamaan. Puolueen puheenjohtajana jatkaa Jyrki Katainen, jonka puhe eilen oli kuin kommunistien ja sosialistien suusta. Kokoomuksen edellinen periaateohjelma näytti osaltaan juuri siltä, että se kaipaisi päivitystä ainakin mitä Kokoomuksen linjaan tuleen. Siinä mielessä SDP:kin kaipaisi pienen päivityksen. Minun on välillä vaikeaa erottaa, että mihin SDP päättyy ja mistä Kokoomus alkaa. Kokoomuksen vanhassa ohjelmassa oli kaikenlaisia ympäristöveroja sekä tasa-arvoista koulutusta ja tuloerojen tekemistä mahdollisimman pieneksi. Kokoomuksen vanha periaateohjelma oli kuin Eufratin julistuksesta päivitetty versio.
Uutta periaateohjelmaa silmäilen näillä hetkillä. Kokoomus on ainakin julistuksellisesti löytänyt sisarensa Euroopan poliittisilta kentiltä. Kokoomus on nyt kekustaoikeistolainen kansanpuolue. Italiassa heidän ystävinään on Silvio Berluscionin ryhmä. Yhdysvalloissa se on Republikaanit.
Kokoomuksen uudessa periaateohjelmassa tuodaan esille vahva isänmaallisuus, mikä ei sinänsä ole uutta. Ehkä konservatiivien ja liberaalien taistelu on kääntynyt konservatiivien eduksi. Kokoomus aikoo jatkaa SUOMEN vaikutusmahdollisuuksien lisäämistä ympäri maailmaa. Kristillisyydestään Kokoomus melkein onnistui irtaantumaan, mutta sinne se periaateohjelmaan jäi. "Kristillinen etiikka ja arvopohja ovat tärkeä osa tätä suomalaista kulttuuriperintöä." Helsingin kokoomusnuorten piiri oli vaatinut tämän poistamista. Tämä osa Kokoomusta on siis näitä liberaaleja, jotka tunnustavat kaikki uskonnot tasa-arvoisiksi. Uskon, että heidän piirissään myös ollaan sitä mieltä, että ihmiselle voi syntyä käsityksiä oikeasta ja väärästä ilman Raamattuun nojaamista.
Toisaalta periaateohjelmasta löytyi jotain sellaista, mikä saisi kaikki Suomen puolueet näyttämään samanlaisilta:
"Hyvä yhteiskunta perustuu kansalaisten yhdenvertaiseen mahdollisuuteen osallistua yhteisten asioiden hoitoon ja päätöksentekoon. Tavoiteltava demokraattinen järjestelmä perustuu vapaaseen osallistumisoikeuteen, monipuolisiin vaikuttamismahdollisuuksiin ja ihmisten aktiivisuuteen. Tavoitteena on kansalaisten kuuleminen ja monipuolinen vuorovaikutus. Vahva kansalaisyhteiskunta on demokratian ja osallisuuden edellytys ja turva. Valtion tulee olla avoin muutoksille, kritiikille ja kehittymiselle. Toimiva demokratia vahvistaa yhteiskunnan turvallisuutta."
Tuo olisi voinut olla vaikka minun kynästäni. Kansalaisille aloiteoikeus kunnan, valtakunnan, Eu:n ja YK:n käsittelemiin asioihin. Kaikille vaaliehdokkaille saman verran rahaa käytettäväksi. Kaupunginosakomiteat, joissa asukkaat voivat itse päättää miten järjestää paikallista toimintaa, ja joihin jokainen alueen asukki on täysivaltainen osallistumaan, ja komiteat, joilta pyydetään lausuntoja. Tarkoittaako Kokoomus tätä? Vai onko se taas uusi "liberaali" tapa ilmaista, että demokratia toimii hyvin niin kauan kuin se palvelee pääomaa.
Kokoomus puhuu edelleen lähtökohtien tasa-arvosta. Tämä oletus perustuu ilmeisesti, näin minulla on syytä olettaa, että kaikki ponnistaa samalta lähtöviivalta tai ainakin maailman pitäisi olla sellainen. Tämä on yksi niistä asioista, mikä erottaa oikeistoa vasemmistosta tai tarkemmin uusliberalismin/klassisen talousliberalismin sosialismista/kommunismista. Vasemmisto kannattaa lopputuloksen tasa-arvoa. Huolimatta siitä, että kuinka rikkaaseen perheeseen olet syntynyt, mitä sinä haluat elämältäsi, niin lopulta kuitenkin olet tasa-arvoinen muiden ihmisten kanssa. Erään vasemmistossa suositun teorian mukaan progressiivinen veroasteikko sekä pienet tuloerot ovat tällaisen politiikan ja ajattelun tulosta. Tämän ymmärtää nähtävästi peruskoulun yläluokkalaisetkin, jotka ovat käyneet ilmaisen peruskoulun.
Periaateohjelman kulttuuria koskeva osio oli poikkeuksellisen outo tai kauniin runollinen. Tulkitsen sitä joskus myöhemmin, mutta sanotaan kuitenkin, että ihmettelin hymyillen kohtaa sydämen sivistys. Elitismistä varoittava vilkkuvaloni syttyi palamaan, mutta saattaa siihen liittyä jotakin paljon humaanimpaakin.
Päivän kysymykseni, hyvät lukijat ja ihmiskunnan parhaimmisto, mitä on sydämen sivistys?
tagit: politiikka, filosofia.

jyrki katainen,
keskusta,
keskustaoikeisto,
kokoomus,
kokoomusnuoret,
oikeisto,
puolueet,
puoluekokous,
raamattu,
republikaanit,
rkp
torstaina, kesäkuuta 08, 2006
Mällipallo on valmista
Ensimmäinen mällipallopelini on valmis. Pelistä ei tullut ihan niin mielenkiintoista kuin olin suunnittellut, mutta ehkäpä ensi vuonna järjestettävä Lordin bemari 2007 -television roiskutusturnaus.
Mutta Mällipallo 2006 -turneen trivian ennaltatietämisosuus:
"3. Triviaveikkaus (1 piste per oikea vastaus), maailman politiikka ja kestovitsit?
1) Kuka valitaan turnauksen maalin tekijäksi (jos tulee jaettu sija, niin siitäkin saa pisteen):
2) Viimeisessä pelissä (hopea-kulta) jaetaan kuinka monta a) keltaista korttia b) punaista korttia
3) Montako suurvaltaa (G8-maat) putoaa alkulohkojen jälkeen?
4) Voittaako Englanti sen tänä vuonna (k/e)?
5) Pelaako Englanti missään vaiheessa muuta kuin 4-4-2-kuviota (k/e)?
6) Pelaako Kahn kaikki Saksan pelit?
7) Montako pelaajaa näemme ilman paitaa yhteensä molemmista mitalipeleistä varsinaisella peliajalla ?"
tagit: urheilu.

jalkapallo,
mällipallo,
trivia,
turnaus,
urheilu
tiistaina, kesäkuuta 06, 2006
The piratebay

Ruotsalainen The piratebay on taas pystyssä.
http://www.thepiratebay.org
katsokaa myös heidän bloginsa.
tagit: politiikka.
Tagit
linkkejä,
pirate bay,
piratismi,
poliisi,
politiikka,
ruotsi
sunnuntaina, kesäkuuta 04, 2006
Päihdepolitiikkaa blogistaniassa
Löysinpä blogilistalta hyvän uuden blogin. Ganjalaisjournalisti keskittyy pelkkään kannabis-teemaan ja pyrkii saamaan keskustelusta ne pirunsarvet pois.
teemat: politiikka
teemat: politiikka
Tagit
blogit,
politiikka,
päihdepolitiikka,
päihteet
lauantaina, kesäkuuta 03, 2006
Äijä
Subcomandantes menee huomenna treenaamaan settiään. Tässä lyriikat erääseen hardrock-oldskool-metalli-biisiin Äijä:
Mistä tulee se sisu
jolla äijä taistelee joka ikinen päivä
ei se voi johtua niistä pastilleista
se tulee Suur-suomen aatteesta
isänmaasta, kodista ja uskonnosta
Nyt sä oot äijä, äijä, äijä
Nyt sä oot, sä oot, sä oot
äijä, ä-i-k-äijä
Mikä tekee äijän?
onko se tapa, jolla hän pitelee naista
vain koska sillä on isot tissit
mikä tekee äijän?
Onko se tapa, jolla hän taistelee joka päivä
ei, se johtuu niistä tisseistä
Nyt sä oot äijä, äijä, äijä
Nyt sä oot, sä oot, sä oot
äijä, ä-i-k-äijä
Onko se se tapa,
jolla hän tilaa pizzansa
tosimiehen vegessä on neljää lihasorttia
Mikä tekee äijän?
onko se tapa, jolla hän kohtelee hoppareita
antaa turpaan niillä räkänokille
Mikä tekee äijän?
Hänen korkea maanpuolustustahtonsa
ja halu kouluttaa heikoimpaan
Nyt sä oot äijä, äijä, äijä
Nyt sä oot, sä oot, sä oot
äijä, ä-i-k-äijä
Mistä tulee se sisu
jolla äijä taistelee joka ikinen päivä
ei se voi johtua niistä pastilleista
se tulee Suur-suomen aatteesta
isänmaasta, kodista ja uskonnosta
teemat: lyriikka, huumori

huumori,
lyriikka,
runous,
subcomandantes
torstaina, kesäkuuta 01, 2006
Genesis eli Mooseksen 1. kirjan 2. Luku: Sunnuntai, paradise city ja vaimojen duunaminen.
Tähän mennessä tapahtunut.
1. Tälleen se maailma sit oli valmis.
2. Lauantaina se sitten veti perseet ja oli sunnuntaina et paha hedari ja veti koko sunnuntai päivän tsekaten telkkaa ja syöden kaikenlaista valmis safkaa.
3. Ja sit se oli et sunnuntaisin ei oikeestaan muutenkaan sais tehä duunii tai jos on ihan pakko niin siitä pitää maksaa ainakin tuplapalkkaa.
4. Tämmönen tarina oikeastaan. Yhteenvetona: Jumala duunas taivaan ja maan ja kaikki eliöt. Ja tarina senkun jatkuu.
5. Itse asiassa vaikka toi Jumala oli duunannnut noi kaikki asiat niin maapallolla ei oikeesti kasvanu vielä mitään ku ei ollu satanu vodaa ja ihminenkin oli silleen et hidasta äijä tahtii. Et me tipputtiin junasta ja ton ruohojutun kohalla.
6. Ja Jumala oli et "hys" ja kasteli maat ja oli et vodaa!
7. Ja sit se oli et äijä ja muija. Mä pistän teihin vähän soulia funkin jatkeeks ja puhals niiden nenästä vähän groovea sisään.
8. Sen tarkemmin määrittelemättä paratiisin sijainti niin Jumala laittoi sen "itään" niinku meistä katsottuna jonnekin Aasiaan, mutta niiden näkökulmasta varmaan jenkkeihin tai mitä niistä nyt itäänpäin onkaan.
9. Ja sit se duunas sinne paratiisiin kaikkii herkullisii hedelmäpuita ja sit sellaisen voiman valoisan ja pimeän puolen puun. Kerrotaan kohta miks. Tähän liittyy nokkela ansa.
10. Sit tietenkin laitettiin joki, joka jakautu neljään eri suuntaan.
11. Ekan haaran nimeksi Jumala anto Piison. En tiedä miksi, mutta se johti kumminkin johonkin Havilaan, jossa on kuulemma kultaa.
12. Ja se oli silleen hyvä juttu se kulta, koska sitä louhimalla saa fygyy. Mut kyl siel oli myös otain Bedellion-pihkaa (ei mitään hajua mitä se tarkottaa) ja sitten Onyks-kiveä, mikä on kai joku sellanen onnenkivi, jota noi newage-hihhulit käyttää.
13. Sit toinen haara oli nimeltä Giihon, joka johti tai kierteli Kuusin maahan.
14. Kolmas haara oli Hiddekel ja neljäs Eufrat ja ne vie jonnekin. Ketään ei kiinnosta kuitenkaan.
15. Ja sit ku tää aikansa Monaco oli valmis, se oli äijälle ja muijalle, et menkää tonne muhinoimaan.
16. Nyt tullaan tähän omenapuujuttuun. Jumala oli ihmisille, jotka on kait nimeltään Aatami ja Eeva, et saatte syödä kaikista puista täällä.
17. Sit tää kiero kohta: kaikista paitsi, siitä spessupuusta mikä on paratiisin keskellä. Se symboloi sivistystä tai jotain. Ja Jumala on et jos siitä syötte kuolette. Eikä tällä Jumalalla ollut mitään syytä edes pistää tätä puuta sinne paratiisiin. Mut se oli vaan silleen et siitä ei saa sitten syödä.
18. Ja sit se oli oikeastaan vasta sen äijän vienyt tonne paratiisiin. Et vaikka se oli tossa aikasemmin muka luovinaan muijan ja äijän ni se itse asiassa loi vaan sen äijän ja tää äijä oli silleen, et boring. Ei seuralaisii.
19. Ja Jumala oli silleen et jou, täält tulee kaikke ne lande-eläimet ja tää äijä vaan alko nimittelee näitä eläimiä et lehmä, sika, yms.
20. Ja tää äijä oli Jumalalle et mitä vittuu. En mä ala noita eläimii duunaa.
21. Jumala oli taas et sori ja anto äijälle jotain hulluruohoo tai vastaavaa, jotta se menis nukkuu. Sit tää Jumala otti siltä kylkiluun ja täytti sen lihalla.
22. Ja jollain ihmekonstilla tää Jumala sit duunas tän Eevan tälle Aatamille seuralaiseksi.
23. Sit ku tää Aatami heräs se oli, et horo tee leipää ja et se ei oo mitään ilman miestä, et se on oikeesti vaan pienen pieni klooni Aatamista itestään, jonka sukupuoli on vaihdettu munattomaksi.
24. Ja tämän takia sit jokaisen jannun pitää jossain vaiheessa lähteä vetää himasta faijansa ja mutsinsa luota, jotta ne pääsis kuksii näit muijii silleen privaatisti.
25. Ja sit ne oli vaan ilman vaatteita ja estoja siellä Eedenis.
teemat: huumori.

genesis,
huumori,
jumala,
modernisointi,
raamattu
maanantaina, toukokuuta 29, 2006
MITÄ TAPAHTUI!!!!
Elikkä kuka söi leipäni, ennen kuin siirrymme tähän osioon, niin tarjoamme ilmaisen mainoksen. Huomenna siis 80 sivuinen ekstra, mitä tapahtui Vasemmistonuorten kesäkauden avajaisisssa. Lue se kaikki Jagen Renessanssista.
Tästä taas saamme huomenna lukea ellemme saa arvostelua veret hyydyttävästä seikkailusta (eli tietokonepelistä) nimeltä The godfather. Sairauteni, elikkä peliriippuvuuteni, paljastuu ylihuomenna: Silloin otsikkona "käännyin uskoon".
Viikonloppuekstraan tulee taas:
VASemmistoliiton ehdokkaista osa esittäytyy koko kansalle eli
FLASH NEWS
vapaa julkaistavaksi eilen
Helsingin Vasemmisto juhlii ja esittäytyy tänään - Ravintolalaiva Wäiskissä (sekin on niinku Hakaniemessä) – siis tänään. Kello 19.00 tulloopi paikalle Vasemmistoliiton ehdokasehdokkaista osa. Kaikki eivät siis pääse paikalle, syy: tuotantoyhtiö Vasankarian etanamainen liikehdintä, mutta biologia pois. Näemme illan aikana neljä paneelia, joiden välissä tarjoillaan viihdemäistä taidetta, joista olisi paras innostua kaikkien ihmisten tai kirjastot siirretään Espooseen tai Vantaa ottaa ne haltuunsa.
Illan ohjelma:
Puheenjohtajana toimii Uudenmaan ehdokas Saila Ruuth, tuo nuori mutta nouseva poliittinen lupaus ja kyky.
aikataulu
19.00 MIKKOOOOOOOO ILANko – pistää maailman pähkinöiksi musiikin voimalla
19.30 1. paneeli
Reko Ravela, Juhani Saari, Orvokki Jokinen, Elena Rezov
20.00 väliaika: Raksankarit (Tämän päivän parasta Teatteria isolla T:eellä)
20.15 2. paneeli
Tea Vikstedt-Nyman, Leena Eräsaari, Miina Kajos, Sirpa Puhakka, Ari Hostikka
20.45 väliaika: Jani Saxell (Ei eiliseltä vaan toissa viikolta – ihmiskunnan parhaimmistoa ja runoja)
21.00 3. paneeli
Alina Mänttäri, Pekka Saarnio, Sauli Ingman, Mikko Mielonen, Anna Tammisto
21.30 väliaika; Poor sam (musiikkia eli miksi et opettelisi kansainvälistä kieltä)
21.45 4. paneeli:
Pekka Buttler, Jaakko Vasankari
ja MIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIKKO ILAAAAAAANko jatkaa pähkinöiden särjentää musiikin voimalla.
Tervetulloa
lisätietoja tarjoaa
Jaakko Vasankari
Tuotantoyhtiö Etana
jagesta@hotmail.com
050-4362199
teemat: huumori, politiikka, järjestötoiminta.

eduskuntavaalit 2007,
politiikka,
raksankarit,
saila ruuth,
Vasemmistoliitto,
vasemmistonuoret,
wäiski
torstaina, toukokuuta 25, 2006
Mällipalloturnauksen suunnittelu
Jalkapallon MM-kisat lähestyy. Olen suunnitellut tätä varten Mällipallo 2006 -turnausta. Muutamia pelejä, joita turnaukseen ehkä tulee.
Siirtomaaveto:
Peleissä, joissa on vastakkain vanha (tai nykyinen) siirtomaavalta ja siirtomaa, veikataan piste-eroa. Jos piste-eroa veikkaa vaikka yhdellä väärin menettää yhden pisteen.
Väkivaltaa hienommin ritualisoiva malli voisi olla annettujen korttien määrä.
Varsinaisen trivial-osuuden tekeminen on ollut vaikeaa. Esimerkiksi montako paitaa pelaajat ottavat yhteensä pois maalien jälkeen, on yksi näistä erikoisuuksista, mikä erottaa Mällipallo 2006 -turnauksen kaikista huonoista kopioista. Mutta tuomaristoon pitäisi värvätä pari henkilöä varmistamaan, että väitteet pitävät paikkaansa. Onneksi yhteenvedoista näytetään aina jokainen maali erikseen. Voisin kirjoittaa YLElle pyynnön, että pitäisi minun puolestani listaa näistä asioista.
Kukaan ei ole kylähullu omalla maallaan.
teemat: huumori, urheilu.

mm-kisat,
mällipallo,
turnaus,
urheilu
keskiviikkona, toukokuuta 24, 2006
Vasemmistonuorten kesäkauden avajaiset
Tänään on kesän alun tärkein pönötyspäivä, jota valtakunnan media seuraa silmä tarkkana. Kuka kaatuu? Kuka on kenenkin kanssa? Missä on Karpela? Onko Niinistö unohtanut jo vaalit ja tulee paikalle? Vai jatkuuko murjotus Luxemburgissa?
Entä onko Paavo Arhinmäki paikalla? Miten Chelsea vaikuttaa tähän? Entä Esko-Juhani Tennilä? Vieläkö hän seuraa jalkapalloa? Mällipallo turnauksen jännittämistäkin on ilmassa? Kuka tekee sen tänä vuonna? Kuka voittaa turnauksen? Miten blokit muodostuu? Onko Brasilialle kannatusta? Entä uskooko ihmiset vielä, että Englanti tekee sen joku päivä? Ja pitääkö paikkaansa, että ranskalaiset tekevät "sen" vain paremmin? Mistä muodostuu Vasemmistonuorten virallinen linja? Vai ovatko joukot niin hajallaan, että konsensusta ei saada? Mikä on Jussi Saramon henkilökohtainen kanta?
Entäpä näemmekö talousihme Pekka Buttlerin? Vai vaikuttaako eduskuntavaalien nettisivujen suunnittelu tässä vaiheessa harmaita hiuksia? Entäpä listan nuorin ehdokas, Juhani Saari? Kahdet vaalit takana ja yhdet edessä? Riittääkö voimat? Kumpi painaa enemmän kupissa, matematiikan opiskelu vai politiikka? Voiko nämä yhdistää? Toimituksemme on paikalla selvittämässä.
Miten luokkataistelu voi? Vaivaako Vasemmistonuoria kymmeniä ja satoja vuosia vanhat riidat? Ketkä ovat kommunisteja? Ketkä sosialisteja? Ketkä anarkisteja? Ketkä liberalisteja? Entäpä ekoporukka? Tai feministit? Kenellä on vahvimmat telaketjut? Tule ja ylläty.
Kaikki tämä huomisen blogissa. Journalismi eläköön uutta renessanssiaan.
tags: huumori, politiikka

esko-juhani tennilä,
huumori,
juhani saari,
kesä,
paavo arhinmäki,
pekka buttler,
vasemmistonuoret
maanantaina, toukokuuta 22, 2006
Opi perusasiat
Viikonloppu tuli ja meni Mikkelissä. Vasemmistonuorten järjestämällä kurssilla, joka on sopivasti nimetty Bertolt Brechtin runon mukaan antoi mahdollisuuden tavata uusia ja hieman vanhempiakin tovereita skeä tietenkin terävöittää aatetta.
Viikonloppuna käytiin sekä järjestön organisaatio, historia että erilaiset aatteet ja vasemmistot lävitse. Perttu Iso-Markku piti kyseisen esitelmän sekä valotti hieman prekariaatin käsitettä.
Janne Harju Tampereelta esitteli järjestön historian aloittaen osuvasti Spartacuksesta ja Jeesuksesta. 2000 vuotta mahtui juuri ja juuri kahteen tuntiin. Pisteet siitä vaikka kyseinen osa viikonloppua olikin yksi niistä, jonka loppumisella ei ollut mitään kiirettä. Nälkä ja kahvihampaan kolottaminen saivat jäädä miettimään elämäänsä muualla.
Pari kiireistä viikkoa ja sitten voi keskittyä joutilaisuuteen töiden lisäksi.
Mutta jos jotain voi sanoa viikonlopusta vielä: Onhan se hyvä, että se Loiri jaksaa vielä yrittää Euroviisuissa, mutta kauhean näköiseksi se on itsensä juonut.

bertolt brecht,
euroviisut,
janne harju,
koulutus,
kurssit,
lordi,
mikkeli,
opi perusasiat,
perttu iso-markku
torstaina, toukokuuta 18, 2006
Jaakko Vasankarin sosiaalifoorumi 2
Jo toista kertaa peräkkäin:
Viime vuonna ensimmäistä kertaa järjestetty kansainvälinen Jaakko Vasankarin sosiaalifoorumi on saanut jatkoa.
JAAKKO VASANKARIN SOSIAALIFOORUMI 2 (miun synttärit) - Vasemmiston kuolema.
18.5.2006 kello 18-21 (22) ESVN:n piiritoimistolla (Eteläranta 10, no ei kai, Hakaniemenranta 28, Merihaka) kokoontuu vuoden tärkein think thank. Alustuksia tulee mm. Batasunalta otsikolla "Hullut baskit - kuinka minusta tuli terroristi?"
Lahjatoiveena maailmanrauhaa, viinaa ja hyvää kirjallisuutta perustulon äärellä.
Yhdeksän jälkeen Helsingin järjestäytymättömät anarkistijohtajat tekevät Reclaim the bars -iskun voiman pimeällä puolella.
Mistä tietää, että juoma menee väärään kurkkuun? Siitä, että se ei mene omaan. Tämä on hyvä tietää illalla.
"Rajana on taivas. Maailma on meidän."
Jaakko Vasankari
Kapinasivari
ps. Illan virallinen suojeluspyhimys joutuu kuitenkin poistumaan hieman aikaisemmin seuraavan päivän matkan takia.

esvn,
jaakko vasankari,
sosiaalifoorumi,
synttärit
sunnuntaina, toukokuuta 14, 2006
Paavo Arhinmäki tuli toiseksi!
Eilen oli Vasemmistoliiton ylimääräinen puoluekokous, jossa valittiin puolueelle pätkäpuheenjohtaja vuodeksi. Ehdolla oli viisi ehdokasta Paavo Arhinmäki, Martti Korhonen, Katja Syvärinen, Erkki Virtanen ja Markus Mustajärvi.
Ekalla kierroksella meni jatkoon Martti Korhonen ja Paavo Arhinmäki. Ekalla kierroksella Martti Korhonen sai 193 ääntä, Paavo Arhinmäki 92, Markus Mustajärvi 69, Katja Syvärinen 55 ja Erkki Virtanen 21.
Puheenjohtajaehdokkaita epäiltiin siitä, että tällä saadaan julkisuutta ensi vuoden eduskuntavaaleja varten. Tietenkin saavat ja kaikki ovat tietääkseni lähdössä ehdollekin ja olisihan se kummallista, jos Vasemmistoliiton puheenjohtajakisasta ei kirjoitettaisi mitään. Käytännössä vaaleihin valmistuminen alkaa siitä päivästä kun ensimmäisen kerran harkitsee omaa ehdokkuuttaan enkä usko, että yksikään ehdokas teki poikkeusta tässä tapauksessa.
Tokalla kierroksella Korhonen sai 273 ääntä ja Arhinmäki 150. Paavo sai omasta mielestäni niin paljon tukea ettenkö yhtään ihmettelesi, etteikö kaduilla ja kabineteissa näkynyt Vasemmistonuorten toiminta olisi kääntänyt jo monta Vasemmistoliiton jäsentä katselemaan tulevaisuuteen. Epäilen, että lopulta tuloksessa painoi kokemus. Vuoden päästä on eduskuntavaalit, joihin halutaan henkilö, jolla pysyy kieli keskellä poskea. Protestiäänistä tuskin oli kyse, vaikka Suvi-Anne Siimeksen eron jälkeen puolueen sinisilmäisimmätkin ovat pohtineet monenlaisia identiteettikysymyksiä. Tärkein niistä on varmasti ollut, että onko Vasemmistoliitto sosialistinen puolue. Ehdokkaista kaikki olivat varmasti sosialisteja. Suvi-Anne Siimeshän irtisanoutui itse tästä termistä.
Toisaalta SDP julistaa omassa periaateohjelmassaankin olevansa sosialistinen puolue. Tätä epäillään jatkuvasti. Se ei varmastikaan johdu pelkästään SDP:n kannattajista vaan siitä, että vallan puolueessa on ottanut oikeistodemarit lipposlaisineen. Tällä vaalikaudella on löytynyt kansanedustajista myös uusi tämän ajan kuusikkonsa. Kaikki demarit eivät ole esimerkiksi nielleet varallisuusveron poistoa. Vasemmistoliiton edeltäjä Kansan demokraatitkin perustettiin aikoinaan juuri tämmöisen opposition takia.
Seuraavissa vaaleissa näemme, miten viesti on purrut. Kahmiiko SDP:n vasemmistosiipi äänet, jääkö ne käyttämättä vai meneekö ne sittenkin oikealle tai vielä piirun verran enemmän vasemmalle? Vai palaako ensi vappuna Eduskuntatalo?
Nyt odottelemaan, että mitä Korhonen keksii vaaleihin. Hän lupasi ainakin kuunnella herkemmällä korvalla kenttää, mitä hän on ilmeisesti tehnyt aikaisemminkin. Tästä kai Siimes häntä syytti kun syytti häntä johtajuuden puutteesta.
Omalta osaltani valmistaudun vaaleihin odottelemalla jäsenäänestyksen tulosta. 5.6. tulokset varmistuu Helsingin vasemmiston ehdokasasettelun osalta. Silloin joko oma kampanjani alkaa tai päättyy. Vaalipäällikköä olen jo etsiskellyt ja yhden potentiaalisen löytänyt.

erkki virtanen,
katja syvärinen,
markus mustajärvi,
martti korhonen,
paavo arhinmäki,
puheenjohtaja,
sdp,
suvi-anne siimes,
vaalit,
Vasemmistoliitto
perjantaina, toukokuuta 12, 2006
Iranin johtajan sanoja vääristellään
Tutustuin tänään Juan Colen blogiin. Alunperin päädyin tänne, koska sain Pysäyttäkää sota -verkoston sähköpostin listalta kiinnostavan viestin. Totuuteen tuli uusia sävyjä. Voisipa jopa sanoa, että länsimainen media tahallaan vääristelee Iranin sanomisia.
Hän on kääntänyt Iranin nykyisen presidentin Ahmadinejadin puheen farsin kieleltä englanniksi.
Puhe, jonka sitaatteja luin täällä Suomessa suomen kielellä, kertoi, että Ahmadinejad kieltää holokaustin ja haluaa pyyhkäistä Israelin maailman kartalta.
Lause meni englanniksi näin:
“Occupation regime” must “vanish.” (lainausmerkit on Colen).
Tämän voisi tulkita tarkoittamaan miehityshallinnon poistamista. Tällä oletan viitattavan Palestiinan miehitettyihin alueisiin. Saattaahan tietenkin olla, että hän tarkoitti Irakia tai Afganistaniakin, mutta jos sen kerta on ymmärretty tarkoittavan Israelia, niin tuosta lausunnosta vetäisin omana johtopäätökseni, että hän vaati miehityksen lopettamista. Kommentoikaa ihmeessä, jos olen liian kyyhkynen näkemään Irania maailman pahimpana uhkana länsimaille.
Juan Cole kertoo myös muista vääristelyistä. Kuten siitä, että Saksan olisi pitänyt luovuttaa juutalaisille valtio Palestiinan sijasta. Tämä tulkittiin länsi mediassa Colen mukaan niin, että Ahmadenijad vaatii israelilaisten rahtaamista Eurooppaan, mikä ei ilmeisesti ollut puheen tarkoitus.
Wikipediassa on käytetty paljon vaivaa kertomaan Colesta. En osaa sanoa, että kuinka paljon tuosta pitää paikkaansa, mutta wikipediayhteisö on kirjoittanut hänestä varsin paheksuvaan sävyyn. Muistutetaan muun muassa kerrymaisesta takinkääntäjä vaiheiluista.
"Cole is a staunch critic of current US policy in Iraq. He claims that the occupation regime is following unwise policy decisions based on faulty assumptions, that it is being carried out with brutality, and that it is unsucessful in curbing the resistance. He also portrays himself as having been an opponent of the war early on,[9] but in several posts on his blog prior to the war he suggusted that war is the only way to remove Hussein, and expressed his opinion that "I remain convinced that, for all the concerns one might have about the aftermath, the removal of Saddam Hussein and the murderous Baath regime from power will be worth the sacrifices that are about to be made on all sides" [10]"
Tässä hieman uusia sävyjä ja tuulia keskusteluun. Maailma ei ole edelleenkään mustavalkoinen eikä ole asioita, joita ei olisi syytä tietää. Ihmisen kokoinen projektini jatkaa tästä asioiden selvittelyä.

afganistan,
irak,
iran,
israel,
juan cole,
palestiina,
politiikka,
saksa,
wikipedia
torstaina, toukokuuta 11, 2006
Huomenna Gloriassa konemusabileet
Gloriassa pidetään huomenna konemusabileet Valovoimaa (ei ydinvoimaa) vol. 2.
Kehittelin kaksi drinkkiä.
Valovoimaa:
Grogilasi (25 cl)
melonisiivu
4 cl vodkaa
8 cl tomaattimehua
8 cl limemehua (tai ginger alea, johon lime mukaan)
tai
Ei Ydinvoimaa
Grogilasi (25 cl)
melonisiivu
4 cl vodkaa
8 cl appelsiinimehua

molemmat valmistetaan siten, että melonisiivu laitetaan juoman lasin keskelle niin että voidaan rakentaa "kaksivärinen juoma". Melonisiivun ensimmäiselle puolelle tulee 2 cl vodkaa ja 8 cl tomaattimehua ja toiselle puolelle 2 cl vodkaa ja 8 cl limemehua.
Valovoimaa siis muodostaa värit punaisen ja vihreän. Ei ydinvoimaa muodostaa taas värit keltaisen ja vihreän, jonka lävistää punainen.
Etelä-Suomen Vasemmistonuoret: Valoa ja vaihtoehtoja suomalaiseen energiakeskusteluun
Tiedote 11.5.2006 julkaisuvapaa heti
Etelä-Suomen Vasemmistonuoret järjestää perjantaina 12. toukokuuta Helsingin Gloriassa konemusiikkibileet otsikolla ”Valovoimaa – Ei ydinvoimaa”. Tempaus on paitsi hauskanpitoa ja tanssia, myös keskustelun herättämistä ydinvoimasta. Suomeen kaavaillaan jo kuudetta ydinvoimalaa ja tanssitaan TVO:n pillin mukaan. Perjantaina tanssitaan nimekkäiden artistien tahtiin hyvässä hengessä ja hienoin decoin.
Uraanin louhimisesta aiheutuu suuria ympäristötuhoja ja terveyshaittoja louhosten ympäristössä. Ydinvoima ei ole myöskään täysin riskitöntä onnettomuuksien kannalta. ”Olkiluodon uusi reaktori on prototyyppi, aivan kuten Tshernobylkin oli. Kysymys ei ole siitä, kuinka todennäköistä onnettomuuden sattuminen olisi, vaan siitä, ovatko riskit kannettavissa etenkin kun on olemassa vaihtoehtoja”, Etelä-Suomen Vasemmistonuorten puheenjohtaja Kirsi Pihlaja muistuttaa.
Fossiiliset polttoaineet voidaan korvata myös uusiutuvilla energiamuodoilla. Ydinvoimalla ei ratkaista ilmastonmuutosta. Se voidaan torjua vain energian säästämisellä sekä vesi-, tuuli-, ja aurinkovoimalla. Etelä-Suomen Vasemmistonuoret kaipaavat valoa ja vaihtoehtoja suomalaiseen energiakeskusteluun.
Lisätiedot:
Kirsi Pihlaja, p. 050 5979512 puheenjohtaja, Etelä-Suomen Vasemmistonuoret ry
Kuva: Tshernobyl-päivän sateenvarjotempaus.
KUTSU
Valovoimaa - Ei ydinvoimaa vol. 2 12.5.2006 Gloriassa klo 21.00-04.00 Liput 8 euroa (+ narikka 1,5 euroa) K18
Kulttuuriareena Gloria Pieni Roobertinkatu 12 00120 Helsinki
Esiintyjät:
LEMON SLIDE [Antiscarp Records]
TROLL SCIENTISTS [Elixiria / Space Boogie]
TEKNISET [Freakdance Records]
PUOSKARI [6-D Soundz / Freakdance Records]
NOTKEA ROTTA [Monsp Records]
OIKEUSJYVÄ [Riitta Records]
DECORATIONS:
FLOWERS OF LIFE
Mukana myös KATUTAIDEKILPAILUN VOITTAJATYÖ: GRAFFITI-INSTALLAATIO
JÄRJESTÄÄ ETELÄ-SUOMEN VASEMMISTONUORET

bileet,
drinkit,
esvn,
gloria,
juomat,
järjestötoiminta,
kirsi pihlaja,
tshernobyl,
uraaninlouhinta,
vasemmistonuoret,
ydinvoima
sunnuntaina, toukokuuta 07, 2006
Vappuruno
Runoilija Harri Holtinkoski lähetti haasteen kirjoittaa runon, jossa esiintyy neljä sanaa eli punainen, työväki, marssi ja aurinko. Muoto vapaa.
Hajainen liike
puita metsässä
reaktori taivaalla
aurinko
Taivaalta tippuvat
kuoleman orgiat
viattomat ja luvatut
styroksia ja paloöljyä
jotenkin työväki saadaan mukaan
vahingoittamaan toisiaan
emmekö me kaikki vuoda verta
hajanainen marssi
punaisia ja vihreitä
uusliberalismia vastaan
voimmeko yhdistyä
vai
Me ja ne
vastakkain
olenko perussuomalainen
hylkäänkö juuret
tulen rotupetturiksi
isänmaanpetturiksi
petturiksi
eikö minusta ole muuksi
kun annan nälkäiselle leipää
kutsutaan pyhimykseksi
kun kysyn miksi hänellä ei ole ruokaa
kutsutaan kommunistiksi
hajanaisuudessaan yhdistynyt
olen punainen
olen vihreä
olen seitsemänkymmenen viiden kilon rauhan panssari
minua ei kaada yksikään tykki
vaikka kuolisin
aate jatkaa eloaan
aate
joka kykenee renessanssiin
kykenee mihin tahansa

harri holtinkoski,
lyriikka,
runous,
vappu
keskiviikkona, toukokuuta 03, 2006
Sikariblokilta lähti mopo käsistä - hälytyskeskus meinasi kaatua!
Kuten varmaan tiedättekin niin Vasemmiston sikarinkatkuisen charmin blokki järjesti oman mielenosoituksensa ja ulostulonsa vapun tienoilla. Helsingissä kymmenet tuhannet ihmiset kokoontuivat kuudeksi Esplanadin torille osoittamaan solidaarisuutta sikariblokin taistelulle reilumman kaupan ja reilumman maailman puolesta.
Kenraali Francon ja Subcomandante Ståhlin puheet villitsivät kuitenkin kansan ja hälytyskeskus meinasi ylikuormittua. Hätäkeskukseen tuli yli 600 hälytyssoittoa sen jälkeen kun Subcomandante Ståhlin sikari katkesi kesken lausetta "kaikki maailman sikarin polttelijat --".
Helsingin sanomat uutisoi, että kyseessä olisi ammattimaisesti järjestettyä huliganismia, mutta tästä ei aivan ollut kyse. Vaikka vasemmistointelligentsi on yleensä hieman paremmin palkattu kuin muu rahvas, niin kyse oli enemmänkin logistisesta ja spontaanista purkautumisesta vallankumouksen linnun lennellessä Kiinasta kohti Suomea.
Tavaroiden hukkumiseltakaan ei vältytytty. Kenraali Francon kantamat polttopullot, jotka oli siis hankittu omaan henkilökohtaiseen käyttöön ja sikarien sytyttämiseen katosi jossakin makasiinien lähellä. Poliisi on kuulemma löytänyt jo sytyttämisvälineet, jotka he tietenkin toimittavat takaisin. Olemme kiitollisia, että poliisi toimi nopeasti ja löysi meidän sikarin lämmittimet.
Taistelu vakaamman mielenterveyden puolesta ei ole siltikään päättynyt. Suomalainen lehdistö ja suojelupoliisi on epäonnistunut tiedustelutoiminnassaan kuten Ilta-sanomat aivan oikein huomasivat: "Tiedustelukoneisto yski pahimman kerran." Huolimatta siitä, että sikariblokki lähetti ajoissa tiedotteet niin lehdistölle kuin valtakunnan tärkeimmille viranomaisille kuten poliisille. Jostain syystä tilanteiden rauhoittaminen ulkoistettiin amatöörien käsiin.
Kari Rajamäki ilmoittikin onneksi Suomen ottavan pari askelta fasismin suuntaan. Tavoitteena on julistaa Suomi fasistiseksi maaksi ensi eduskuntavaalien jälkeen. Ensinnäkin aloitetaan erilaisten kansalaisaktivistien jatkuva vuorokauden ympäri toimiva valvonta. Sikariblokki luonnollisesti kuuluu tähän arvostetun vaaralliseen ihmisryhmään, jonka nojatuoli harrastus oikeassa yhteiskunnallisessa tilassa saattaa päräyttää ranskapäisyyden potenssiin kymmenen.
Sikariblokki on, totta sekin, ottanut oppinsa ulkomailta. Suurin osa sikariblokin jäsenistöä lukee sanomalehtiä, katsoo Yleisradion keskusteluohjelmia, lukee Korkeajännitys-sarjakuvia sekä Aku Ankkaa. Näitä reittejä pitkin saadut opit on tietenkin otettu jo Suomessa käyttöön, mistä valtamedia on syystäkin huolissaan.

euromayday,
helsingin sanomat,
kari rajamäki,
makasiinit,
satiiri,
sikariblokki,
supo,
yle
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)