keskiviikkona, elokuuta 29, 2007

Afganistanin operaatio on muuttunut sodaksi

Muistaako kukaan missä vaiheessa Afganistanin operaatio muuttui täysipäiväiseksi sodaksi? Sinne lähti kymmenistä maista rauhanturvaajia syrjäyttämään Talebanin vallasta, vangitsemaan Osama Bin Ladenia sekä rakentamaan maata uudestaan. Tämän lisäksi naisten vapauttamista on pidetty vilpittömänä tavoitteena.

Näistä tavoitteista ehkäpä Talebanin syrjäyttäminen vallasta on päässyt pisimmälle. Nyt meidänkin joukot ovat kouluttaneet Afganistaniin joukkoja, jotka rikkovat ihmisoikeuksia eikä edes suomalaiset rauhanturvaajat viitsi puuttua peliin. Kukaan ei varmasti toivo, että Taliban palaisi takaisin valtaan, mutta ei se tarkoita, että Afganistanin operaatiota voidaan pitää minään ihmisoikeusvoittona. Sota on raakaa ja sellaisessa Suomi on nyt mukana.

Ehkäpä tästä voisi ottaa opikseen, että kannattaa harkita minkälaisiin "rauhanturvaoperaatioihin" ja "jälleenrakennustehtäviin" Suomi lähtee mukaan. Afganistanissa ei ole kyse kummastakaan, eikä suomalaiset joukot erotu mitenkään edukseen paikallisten silmistä.

Jyri Häkämiehen puheet "kanttiinitehtävistä" luopumisesta ja tositoimiin osallistumisesta saattavat olla vihjeitä siitä, mitä on tulossa. Jos Suomi haluaa päästä todellisiin sotatoimiin mukaan Afganistan tarjoaa jo nyt siihen hyvän mahdollisuuden. 100 000 kalashnikovin vieminen maahan saattaisi hieman tasoittaa paikallisten voimien mahdollisuuksia pärjätä miehittäjiä vastaan. Ennestään tehdyt jatkuvat ilmapommitukset, joiden tarkkuus voidaan helposti kyseenalaistaa, eivät millään tavalla paranna ISAF-joukkojen kuvaa jälleenrakentajana.

Tämä ei kuitenkaan ole toivottava skenaario. Jos jollain tavalla halutaan Afganistania tukea niin Punainen puolikuu ja muutama muukin paikallinen humanitääristä apua tarjoava järjestö varmasti ottaisi vastaan varoja, jotta afganistanilaiset saisivat maksutonta terveydenhuoltoa, ilmaista koulutusta ja mahdollisesti jopa pääsisivät itse päättämään, minkälaista maata he haluavat rakentaa.

Jotta Suomen eduskunta pääsisi käymään kunnollista julkista keskustelua tästä, olisi uusi puolustuspoliittinen selonteko saatava mahdollisimman nopeasti valmiiksi. Puolustuspoliittinen selonteko on julkinen paperi, jossa selvitetään Suomen turvallisuustilannetta että sotilasoperaatioita, joihin Afganistanin operaatio varmasti kuuluu. Selonteko voisi ehkä raottaa myös minun kaltaisille tavallisille pulliaisille, että millä tavalla esimerkiksi ilmapommitukset (joihin Suomi ei osallistu, vaan ne muut ISAF-maat) liittyvät maan jälleenrakentamiseen.

Paavo Arhinmäki kritisoi hallitusta ja erityisesti Jyri Häkämiehen ja Jyrki Kataisen lausuntoja aiheesta. Arhinmäen mielestä olisi syytä miettiä, josko Suomi voisi toimia rauhanturvaajana paremmin esimerkiksi Darfurin operaatiossa.

Hyvät uutiset

Ajattelin loppuun kirjoittaa kumminkin jotain miellyttävääkin. Vihreiden mukana olo hallituksessa saattaa sisältää sellaisiakin ulottuvuuksia, että hallitukselta saattaa tulla jotain hyvääkin ulos. Anni Sinnemäki kertoi Helsingin Sanomien mukaan, että Vihreät haluaisivat poistaa dieselin "käyttöveron". Tämä siirtäisi ympäristöverojen painopistettä hieman parempaan suuntaan. Jussi Saramon blogissaan kirjoittamaan kritiikkiin on vastattu. Saramon kommenttiosastolla Vesa Saarinen oli pahastunut kritiikistä.

Ei kommentteja: