torstaina, helmikuuta 05, 2009

Näytelmä, joka ei jätä rauhaan

Minulla on ollut joskus ajatus siitä, että luovuus on rauhoittumista ja asioiden yhdistelemistä, mutta välillä sisällä tapahtuu jotakin todella kieroa, jotain mikä tahtoo jatkaa elämistään, vaikka itse haluaisi olla vain siinä ajattelematta. Luovuuden pursuaminen on mahtava tunne.

Kirjoitin vähän aikaa sitten näytelmästä, jota työstän. Valitin loppukuvan puutttumista hitaasti etenevää ohjelmaa. Paskat, eilen syntyi seitsemän liuskaa dynamiittia. Dynamiittia vain hetkeksi. Lopulta joutuu kuitenkin turvautumaan "kill your darlings"-tekniikaan.

Kill your darlings on suomeksi tapa rakkaasi. Sillä tarkoitetaan draamallisen taiteen puolella kykyä osata poistaa omat rakastamansa kohdat.

Muutamia repliikkejä, joita olen kirjoittanut, joista toivottavasti en joudu luopumaan. Pakko saattaa kuitenkin tulla eteen.

"Tätäkö me oikeasti haluamme? Seksiä! Pelkkää seksiä. Pari palaa jäätelöä ja seksiä. Hyvät yöunet ja seksiä. Ylennyksen ja seksiä. Seksiä, seksiä ja seksiä."

"Jotta voisimme ymmärtää sanojen voiman ja kontrollin kaikenläpäisevyyden, meidän tulee tarkastella kontrollin erilaisia sosiaalisia kontstruktioita. Ensiksi meidän on syytä tutustua kiväärinpiippuun. Se on yksi historian tunnetuimmista sosiaalisista konstruktioista, joka viittaa mitä ilmeisemmin sekä purkautumiseen että väkivaltaan eli syntymään."

"Maajoukot oli aikoinaan hienointa mitä tiedettiin, mutta sinun kannattaisi ehkä harkita meri- tai ilmavoimia, tai sitten jos oikeasti haluat mennä maavoimiin, niin sisseihin. Minä olisin halunnut mennä sisseihin ja olla yhtä Jumalan luoman kauneuden kanssa ja päästä taistelemaan isänmaan puolesta. Harmi, kun et ole suorittanut pitkää liikuntaa."

"Ne on sellaisia homoja kaikki, paitsi Halla-Aho. Joku homo oli kuulemma joskus hänen omien sanojensa mukaan käynyt ahdistelemassa sitä ja hän oli kuulemma sillä hetkellä toivonut jotain tuliaseen tapaista."

"Mikko! Muna käteen ja tuut masturboimaan. Mä voin ottaa sun filosofiset tähteesi mun suuhun ja tehdä siitä analyysin, mutta sä olet oikeasti ainoa ihminen, joka voi esittää sen. Sä olet oikeasti äänesi kanssa sun tekstisi lähde."

"Olen surullisesti pitänyt itseäni sekä kommunistina että liberalistina, siis henkilönä joka paradoksaalisesti haluaa yhdistää yhteisen hyvän henkilökohtaiseen vapauteen."

"
Maija: Halkaise mut!

Mikko: Mä teen kaikkeni

Maija: Just noin.

Mikko: Pidä musta.

Maija: Pidän kiinni ja kunnolla

Mikko: Aah.

Maija: Juuri noin. Mä oon sitä mieltä, että nuoret miehet on just noin. Ja eniten minua kiihottaa, kun oikea mies laukeaa oikealla tavalla, pelkäämättä itseään."

Ei kommentteja: