Näytetään tekstit, joissa on tunniste projektit. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste projektit. Näytä kaikki tekstit

tiistaina, lokakuuta 25, 2016

Hyödyllinen viikkolista


Oletko koskaan ollut ongelmissa, koska projektisuunnittelu on jäänyt tekemättä? Tai, että olisitkin tehnyt sellaisen, mutta et ole valvonut sen toteutusta? Oletko joskus tehnyt projektisuunnitelman, jota on valvottu, mutta jolla ei ole loppumispäivämäärää, ja olet nimennyt sen strategiapaperiksi?

Nämä ovat kaikki tavallisia ongelmia aikaansaavan ihmisen elämässä. Olen tehnyt avuksi viikkosuunnitelman, johon olen valmiiksi nimennyt listoja eri päiville laadittaviksi. Olen lisännyt kätevästi loppuun jokaiselle päivälle aktiivisuunnitelman.

Ma Tee lista asioista, jotka eivät kaipaa projektisuunnittelua. Vahdi sen toteutumista.
Ti Tee lista epämääräisistä listoista. Vahdi, että listat eivät mene sekaisin.
Ke Tee lista asioista, joita on vaikea laittaa listoille. Poista epäsopivat listaukset.
To Tee lista jälkiviisasteluista. Suurin osa näistä on asioita, jotka eivät kaipaa projektisuunnittelua.
Pe Tee lista tekemistäsi kommenteista. Alleviivaa osuvat.
La Älä tee yhtäkään listaa. Pidä päiväkirjaa epäonnistumisista.
Su Valmistaudu viikkolistan tekemiseen. Deadline viikonloppuun mennessä.

torstaina, kesäkuuta 14, 2007

Toinen maailmansota - here we come again

Spike Lee on aikeissa tehdä elokuvan toisesta maailmansodasta. Nykyinen vauhti yksi sotaelokuva toisesta maailmansodasta per joka toinen vuosi näyttää toteutuvan.

Näkökulma elokuvassa ei ole kuitenkaan niin tuttu, vaan lähenee Saving private Ryan tyyppistä maailmaa. Elokuvan nimeä ei ole vielä tiedossa, mutta elokuvan käsikirjoitus tulee perustumaan James McBriden kirjaan Miracle at St. Anna. Kirja löytyy Suomesta nimellä Miraklet i sant Anna (toisella kotimaisella vain). Käännös syntynee aika nopeasti kun elokuvan muu tuotanto osuu kohdilleen.

Elokuva käsittelee Yhdysvaltain 92. divisioonan elämää. Konflikti syntyy piirityksestä, johon joudutaan Toscanassa sekä esimiesten ja alaisten välisestä epäluulosta ja rasismista.

ps.
Wikipediasta puuttuu artikkeli James McBridestakin.

Internet Movie databasa: Spike Lee

keskiviikkona, kesäkuuta 13, 2007

Helsinkipäivästä Eurooppapäivään

Tänään vietetään Helsinki-päivää. Juhlallisuuksiin kuuluu Stadin friidun ja kundin valitseminen. Tänä vuonna he ovat Kati Outinen ja Kjell Westö. Kati Outisen valintaa perustellaan hänen pitkällä elokuvaurallaan, jossa kuvaillaan Helsinkiä monella eri tavalla. Kjell Westön kirjoissa esitellään myös Helsinkiä näkyvästi.

Mitäpä jos Eurooppapäivänäkin (9.5) valittaisiin aina jokin kansallinen Vuoden eurooppalainen. Oma ehdokkaani olisi joko Staffan Bruun tai hänen dekkarisarjansa päähenkilö Burt Kobbat. Kobbat-oktologiassa päähenkilö joutuu taistelemaan niin Venäläisiä valtaajia (Ruplakasino) kuin Islamin vihreää lippuakin vastaan (Ajatollah Veikko). Tosin kirjat eivät ole oikeasti niin xenofobisia kuin voisi kuvitella. Todellisuudessa kirjan pahikset ovat korruptoituneet suomalaiset. Päähenkilölle on oikeastaan aivan sama kuka maata tai yrityksiä johtaa, kunhan he eivät häiritse hänen elämäänsä.

Kobbat-kirjat eivät ole ehkä ominaisuuksiltaan maailman parhaiten kerrottuja tarinoita, mutta tarinat ovat omaperäisiä.

Wikipediasta näemmä kuitenkin puuttuu artikkeli Staffan Bruunista. Pitääkin ottaa työn alle artikkelin kirjoittaminen.


HS: Stadin friidu ja kundi ovat Kati Outinen ja Kjell Westö

Internet movie database: Kati Outinen
Suomen kirjallisuuden tiedotuskeskus: Kjell Westö