Kutsun näyttelijäntyötä välillä kaikella kunniotuksella apinoinniksi. En ole kuitenkaan ensimmäinen. Pirkka-Pekka Petelius sanoi näyttelijäntyötä aikoinaan apinahommaksi. Sitä se onkin, ja siitä näyttelijäntyössä on kysymys.
Klassinen tapa näyttelijälle osoittaa, että miettii, on pistää nyrkki leuan alle. Tämä on tietenkin myös erittäin mielikuvitukseton tapa. Toinen tapa on laittaa käsi ohimolle. Nämä molemmat tavat ovat kuitenkin niin käytettyjä, eivätkä välttämättä myöskään erotu muista funktioista, kuten nukkumisesta istualtaan tai pään tyhjentymisestä. Spontaaniin kävelyyn yhdistettynä miettiminen alkaa vasta näyttämään eläväiseltä, ja jotenkin aidolta.
Tilanteessa, jossa ei kuitenkaan ole mahdollista liikkua, tärkeintä on silmien liikkuminen. Kun ihminen nukkuu, hänen silmänsä kohdistuvat jatkuvasti johonkin katsomatta kuitenkaan mihinkään. Kun ajattelu ohittaa muiden aistien toiminnan, voisi ajatella, että ihminen ajattelee. Näyttelijäntyössä on siis tärkeää myös huomioida tämä. Silmien liikuttaminen spontaanisti leikkiessään, että ajattelee kuvastaa ajatteluprosessia, todellista tai ei.
Näyttelijäntyön kehittymisessä on tärkeää, että tarkkailee muitten ihmisten toimintaa. Oman sisäisen maailman tutkiskelu on tietenkin avuliasta, mutta silloin unohdetaan jotain näyttelijäntyöstä.
Kati Outinen onkin joskus sanonut, että auto-onnettomuuden sattuessa, älä mieti, mitä sinä tekisit, vaan tarkkaile mitä muut tekevät.
technorati näyttelijäntyö, teatteri, miettiminen, ajattelu, inhimillinen toiminta, silmät, Kati Outinen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti