maanantaina, huhtikuuta 09, 2007

Oikeutettu pahoinpitely

Iltalehti uutisoi tänään erikoisesta oikeustapauksesta Saksassa. Oikeuden tuomari on päättänyt olla käsittelemättä avioerohakemusta, jota nainen on vaatinut jouduttuaan useasti miehensä pahoinpitelemäksi. Perusteluna tuomari on pitänyt sitä, että Koraani oikeuttaa naisen pahoinpitelyn.

Tuomarin päätös perustui Koraanin kohtaan, jossa todetaan, että "miehet olkoot naisten esimiehiä sillä oikeudella, jonka Jumala on antanut toisille ennen toisia ja sen perusteella, mitä he ovat antaneet omaisuudestaan".


Ei siinä mitään, että tuomarit lukee Koraania, tai että ovat löytäneet elämäänsä mahdollisesti sisältöä, mutta maalliseen oikeuskäytäntöön se ei saa vaikuttaa. Minulle tuottaa hieman hankaluuksia löytää tuosta suomennetusta kohdasta sitä eksplisiittistä premissiä, jolla tuohon johtopäätelmään voi päätyä. Luulen kuitenkin ymmärtäväni tuomarin ajatuksen tarpomista. Jos miehet ovat naisten esimiehiä, ja esimiehet saavat tehdä mitä tahansa alaisilleen, on oikeutettua pahoinpidellä naista. Vaikka en varmasti ole aktiivisin ay-liikkeen toimija, niin jos tuo olisi työelämässä sallittua, niin minä lähtisin kivittämään ikkunoita.

Koraanin opetuksia on syytä pohtia sijoittaen Koraanin tapahtumia puolentoista vuosituhannen taakse. Maailma oli kovin erilainen 600-luvulla. Mieluummin näkisin poliittisten aktivistien kampanjoivan lainmuutoksen puolesta, joka estäisi avioerot pahoinpitelyyn vedoten, kuin että tuomarit alkavat lukemaan lakia miten sattuu. Gandhia mukaillen: Huonokin laki on parempi, kuin ei lakia lainkaan.

Mitä Koraani sitten voi tarjota tänä päivänä ja mitä ei. Elämästä ei tule helppoa, jos yrittää etsiä vastauksia pelkästään Koraanista. Lakien tekeminen tai muuttaminen voi koitua myös hankalaksi etsimällä johtolankoja Koraanista. Koraani on esimerkiksi kovin vaitelias liikennesääntöjen osalta. Tästä huolimatta Saudi-Arabiassa on vastustettu naisten päästämistä autojen ratteihin. Mahdollisuus ajaa autoa saattaisi joidenkin uskonoppineiden mukaan "rohkaista naisia tapaamaan muita miehiä".

lisäys 11.4.2007: Sedis kirjoittikin tarkemman analyysin. Apuvälineinä on ollut mm. saksankielen osaaminen.

technorati , , , , , liikenne, autot, avioliitto.

2 kommenttia:

Sedis kirjoitti...

Saksantaitoiset voivat katsoa linkkejä, jotka ehdin laittaa Ikkuna-Iineksen blogin kommentteihin.

Liekö uutinen aito?

Ymmärsin että lähestymiskieltoa sun muuta oli määrätty, mutta laki ei myönnä välitöntä eroa - on odotusaikaa ynnä muuta ennen sen toteutumista.

Eli siis skandaaliuutisointia, mikäli ymmärsin kriittiset saksalaiskommentit oikein.

Voi liittyä muslimivastaiseen kommentaatioon Saksassa, joka kritiikittä täne imaistaan.

Jaakko Vasankari kirjoitti...

Minä en kokenut tarpeelliseksi ryhtyä selvittämään lakeja, jotka Saksassa koskee avioliittoa. Oletan kuitenkin, että perustelut eivät oikein sovi oikeuskuvaani. Tulee mieleen pari Itä-Suomen hovioikeuden perustelua.

Yritin selvittää taustoja, mutta piru kun tuo saksankielen opiskelu jäi yläasteella, enkä ole kuin joskus jotain sanaa silloin tällöin muistellut.

Ehkäpä ei ole vielä liian myöhäistä kuitenkaan. Tämmöisien tilanteiden arvioinnissa olisi hyvä, jos pystyisi netin kautta pääsemään käsiksi paikallisiin informantteihin ilman kielimuuria.