tiistaina, huhtikuuta 29, 2008

Vapun muistilista

Koska vappuna yleensä muisti on hatara, kannattaa tehdä muistlista varmuuden vuoksi. Mitä kaupungissa tapahtuu ja missä pitää olla milloinkin? Tässä lyhyt selvitys aiheesta.

Aattona Alko ja muut peruspalvelut sulkevat ovensa kello 18.00. Joten kannattaa varautua tähän, varsinkin jos on töissä. Tulee myös muistaa, että joillakin aloilla työehtosopimuksessa on klausaali, jonka mukaan työntekijä voidaan poistaa työpaikalta, jos tämä on päihtynyt.

Samaan aikaan alkaa sopivasta Narinkkatorilla Euromayday 2008. Poliittisesti motivoituneissa bileissä vaaditaan vapaata liikkuvuutta, ilmaista joukkoliikennettä sekä stoppia Stop töhryt -kampanjalle. Esiintymässä on Asa, Hosni, Jag, Julma-Henri, Liljan loisto, SuperJanne ja Tuomas Toivonen. Porukka lähtee liikkeelle kello 19.00. Pulloja ei saa heitellä ihmisten niskaan.

Poliisi ylireagoi tilanteessa ja ottaa kiinni 130 ihmistä poliisilain nojalla. Esplanadilla otetaan kiinni yksi miespuolinen henkilö, koska tämä pahoinpitelee jonkun toisen henkilön. Nettifoorumeilla käydään keskustelua. Jotkut tahot tulevat pitämään aivan normaalina sitä, että Euromaydayssa on huomattavasti korkeampi puuttumiskynnys kuin Esplanadilla.

Aamulla kun kaikki on krapulassa, mutta heränneet virkeänä, niin on aika lähteä Vappumarssille. Marssin osallistujat kokoontuvat kello 11 Rautatientorille ja sieltä suunnataan Hakaniemen torille. Paavo Lipponen kertoo paikan päällä, miksi Erkki Tuomiojasta ei saa tulla SDP:n puheenjohtajaa. Tuomiojan kampanjasivuilta taas löytyy hyviä syitä, miksi Tuomiojasta pitäisi tehdä SDP:n puheenjohtaja. Hyvis-Paavo eli Arhinmäki kertoo tilaisuudessa, mitä Vasemmistoliitto ajaa, arvostelee hallitusta ja erityisesti Kokoomusta ja Vihreitä. Vihreän kansanedustajan avustaja on paikan päällä kertomassa jollekin, että hallitus tekisi vieläkin paskempaa politiikkaa ilman vihreitä. Allekirjoittanut nyökkäilee ja muistelee Lipposen ykkös- ja kakkoshallitusta.

Tämän jälkeen on syytä suunnata Etelä-Suomen Vasemmistonuorten kanssa Vappusaunaan. Tänä vuonna sauna pidetään perinteisesti ja kiltisti poliisien kesäkodilla Lauttasaaressa kello 15 lähtien. Illalla myöhään on juonet juonittu, vaput vietetty, pullot tyhjennetty ja kainalot täytetty, ja on aika suunnata kotiin.

Olkaa ihmisiksi. Kunnioittakaa toisten oikeutta määrätä omasta ruumistaan. Pitäkää huoli ystävistänne ja huolehtikaa itsestänne. Katsokaa, että kukaan ei vahingoitu. Päihteet sekä sosiaalinen paine saattavat saada ihmiset tekemään asioita, joita he eivät normaalisti tekisi. Muistakaa, että joskus se on viina, joka puhuu. Jos sinusta tuntuu, että sinua on loukattu, niin mieti, mitä Jeesus tekisi. Alko aukeaa perjantaina normaalisti kello yhdeksän.

Puhutaan jopea

Parin vuoden takaiseen stand-up rutiinini kuului imitoida Jope Ruonansuuta imitoimassa muita ihmisiä. Youtubesta löytyi Läpiveto -nimisestä ohjelmasta irroitettu sketsi nimeltä Puhutaan jopea - Anonyymit jopet.

maanantaina, huhtikuuta 28, 2008

Taistelu vapusta

Tänä vuonna pamahtaa taas Euromayday. Tällä kertaa teemana on Vapaa Helsinki ja tälläkin kertaa vaaditaan mahdottomia: vapaata liikkuvuutta ja maksutonta joukkoliikennettä. Mikä tässä kuulostaa niin mahdottomalta. Se, että jotkut meistä saavat liikkua vapaasti maasta tai paikasta toiseen, kun toiset meistä eivät saa, on epätasa-arvoista - tai orwellimaisesti ilmaistuna, osa meistä on tasa-arvoisempia kuin toiset. Miksi sinulla tulisi olla oikeus matkustaa Ruotsiin, kun toiselta se puuttuu? Johtuuko se siitä, että sinulla on varaa vai siitä, että sinulla on Suomen kansalaisuus. Ehkä se johtuu jälkimmäisestä eniten, mutta oletko sinä tehnyt töitä sen eteen?

Maksuttomalla joukkoliikenteelläkin on hintalappu. Se on 115 miljoonaa euroa eli se, mikä kerätään lippu- ja tarkastusmaksuina.

lauantaina, huhtikuuta 26, 2008

Netti toimii

Putkiremontin yhteydessä putkimiehet päättivät katkaista ainoan toimivan yhteyteni ulkomaailmaan. Eilen meille avattiin uusi linja. Olen mykistynyt. Kyyneliä valuu poskiltani. Leukani tärisee. En pysty syömään, en pysty nukkumaan. Ajattelen vain tätä yhteyttä. Olen riutunut ja raaistunut, kylmentynyt ja syöpynyt.

Tämä, linkki, yhteys, mikä vain, on nektaria huulilla. Se on nektaria huulten vieressä. Se on hunaja hiuksilleni. Se on maito kahviini. Se on vyö housuihini. Se on musiikkia korvilleni. Se on kanala Ellulle. Se on kaikkea, mitä olen aina kuvitellut, ja vielä vähän enemmän. Älä enää koskaan jätä minua.

keskiviikkona, huhtikuuta 23, 2008

Viidenneksi kovin

Naamakirjassa kaveri lähetti viestin, joka alkoi näillä sanoilla: "Helsinkiläinen cocktailbaari A21 järjestää yhteistyössä Unibetin kanssa baarimestareiden SM-pokeriturnauksen 21.4. kello 13 alkaen. "

Viime maanantaina kävin sitten osallistumassa ensimmäiseen SM-pokeriturnaukseen. Mitalisijat jäivät saimatta, mutta pääsin pistesijoille. Olen siis virallisesti Suomen viidenneksi kovin korttia läiskivä baarimestari. Ensi vuonna sitten napataan pokaali. Pistesijasta oli kuitenkin hyötyä ja sain sponsorin logoilla varustetun nahkaisen pokerisalkun muovikorteilla ja pelimerkeillä.

maanantaina, huhtikuuta 21, 2008

Korkeasaaresta eläinhoitola

Vasemmistonuoret ovat tehneet viikonloppuna kannanoton eläinsuojeluverkon perustamisesta. Kannanotossa kehotetaan Korkeasaarta luopumaan askeleittain huvipuistotoiminnasta ja keskittymään eläinten suojeluun. Valtion tukea pyydetään tarkoitusta varten.

sunnuntai, huhtikuuta 20, 2008

Welcome to Jagestania

Kuinkakohan kiehtovaa tästä tulee:
http://jagestania.myminicity.com/

Terminaattori tulee takaisin

Fox networks (se mikä tuottaa Simpsoneita sun muita) palauttaa jatkossa Terminaattorin takaisin silmäkalvoille. Vuonna 1984 julkaistu Terminator, jonka pääosissa esiintyi myöhemmin tunnetuksi tullut Arnold Schwarzenegger, on ollut ilmestymisensä jälkeen suuri hitti. 1991 julkaistu jatko-osa teki Schwarzeneggerista hetkeksi maailman parhaiten palkatuimman näyttelijän siitä huolimatta, että varsinainen palkkio oli 100,000 dollaria. Hänen sopimukseensa kuului kuitenkin provisio elokuvan tuotosta.

Terminator: The Sarah Connor Chronicles tuo koneet takaisin ruutuihin. Televisiosarja sijoittuu jonnekin elokuvien Tuomiopäivä (osa 2) ja The rise of the machines (osa 3) väliin. Tv-sarjan jälkeen tarjoillaan yleisölle uusi kolmiosainen elokuvasarja, jonka olisi tarkoitus käsitellä varsinaista sotaa. Uudesta trilogiasta joko tulee täysi floppi. Ei tietenkään taloudellisesti vaan kuten Tähtien sodan uudelle trilogialle kävi. Kolmas osa pelastaa kaksi ensimmäistä, mutta päättyy kamalaan anti-kliimaksiin. Tämä on tietenkin ennustus. Hyviksi aavistellut leffat (Quentin Tarantinon Deathproof) päätyvät välillä olemaan jotain television nostalgiasarjaa muistuttavia, kun taas joskus huonoksi oletetut päätyvät tulevien klassikoiden joukkoon (Brian Singerin Usual Suspects).

Televisiosarja esittelee kuitenkin uuden Sarah Connorin, joka ei elokuvien tapaan olekaan täysin skitsofreeniseltä vaikuttava vainoharhatapaus, vaan oikein järkevästi ajatteleva futismamma, joka yrittää selvitä poikansa, John Connorin, kasvatuksesta hyvin. Alkuperäinen idea, että hän kouluttaa pojastaan tulevan vallankumoussankarin on kirjoitettu sarjaan mukaan, mutta muuten äiti jää täysskitso Linda Hamiltonista jälkeen komeetan kierron verran.

Sarjaan voi tutustua vaikka Videosticin kautta.

lauantaina, huhtikuuta 19, 2008

Me pystytään siihen

Erkki Tuomiojan kampanjasivut ovat nyt auki. Tuomioja pyrkii nyt kolmatta kertaa SDP:n puheenjohtajaksi. Hän olisi oiva valinta. Kuten 27-vuotias puolueaktiivi Juha Beurling asian ilmaisee kampanjan tukijat sivulla: "Sosialidemokratian on palattava sosialidemokraattiseen puolueeseen." Eipä voisi paremmin asiaa ilmaista.

perjantaina, huhtikuuta 18, 2008

Kunnallisvaaliohjelmaa väsäämään

Helsingin Vasemmistoliitto pitää oman vuosikokouksen huomenna. Tarkoituksena on käsitellä tulevia kunnallisvaaleja. Luettuani luonnosta, josta huomenna on päätetty säädettävän jotain virallista, tulin siihen tulokseen, että sana "myös" esiintyy tekstissä aivan liian usein. Ajattelin, että teen jokaisesta myös-sanasta erillisen muutosesityksen eli poistoesityksen. Tällä tavalla saisin omiin nimiini varmaankin parikymmentä muutosesitystä. Pitäisiköhän yrittää ennätystä. Kokoomuksen puoluekokouksessa oli viimeksi muistaakseni 129 muutosesitystä poliittiseen ohjelmaan sellaiselta järjestöltä kuin Helsingin Kokoomusnuoret. Ohjelman perusluonnehan muuttui huomattavasti liberaalimmaksi ja suvaitsevaisemmaksi kuin mitä eduskunnan käytöksestä voisi päätellä. Mutta niinpä se kait on. Puolueiden johto ja edustajat ovat aina hieman totalitaarisempia ja oikeistolaisempia kuin kannattajansa.

Vasureiden vaaliohjelmasta puuttuu kuitenkin muutamia tärkeitä, ja ehkä jopa unohdettuja poliittisia teemoja, kuten autoton keskusta, autonominen sosiaalikeskus ja stop stop töhryille -kampanjat. Näitä voisin yrittää saada mukaan ohjelmaan ja toivoa, että paikalle saapuneet osastojen edustajat lämpenevät näille Vasemmistonuorille tutuilla teemoille. Joukkoliikenteen tukeen halutaan panostaa ohjelmassa ja jopa ehdotetaan niinkin radikaalia ajatusta kuin, että voitaisiin ehkä harkita maksutonta joukkoliikennettä. Sehän tulee olla tavoitteena. Kuulostaa aika hiljaiselta vaatimukselta, jos pidetään yllä ajatusta, että meidän ohjelman mukaan voimme harkita sellaista vaihtoehtoa, jos sellainen nyt sattuu tulemaan esille. Laimea muotoilu, vaikkakin sekin on parempi kuin esimerkiksi jatkuva joukkoliikenteen lippujen hintojen nousu tai sen kannattaminen.

Muutama hyvältä kuulostava, mutta merkityksetön lause on syytä poistaa ohjelmasta. En tiedä, mikä puolue voi kampanjoida sellaisella lauseella kuin, että pitäisi kehittää uusia tapoja tukea yhteisöllistä asumista. Jos sillä tarkoitetaan sitä, että kommuuniasuminen on jees, niin mitä sitten? Esteet ovat lähinnä byrokraattista nilkkeilyä, kuten sellainen tapaus, joissa eri sukupuolta asuvat ei-parit joutuvat Kelalle todistamaan, että eivät ole suhteessa. Mutta, että kehittää uusia tapoja tukea. Eihän se tarkoita mitään. Tai sitten en ole vain niin puoluetoiminnassa mukana, että ymmärtäisin tuota jargonia.

torstaina, huhtikuuta 17, 2008

Eternal Sunshine

Happinessilta on vihdoinkin tullut Eternal sunshine of a communist mind -video. Kylläpä kesti. Bändi on tulossa myös viihdyttämään immeisiä Kiilaklubille 6.5. Fiilistelkää tätä. Meitsi lähtee duuniin relaa.

keskiviikkona, huhtikuuta 16, 2008

Kunnallisvaalifiilistelyä Karhunpojassa

Tänään muutama nuorekas Vasureitten kunnallisvaaliehdokas ja aiheen symppaaja kokoontuu ravintola Karhunpojassa kello 18.30. Jos sinua kiinnostaa osallistua tämmöisen punavihertunkion edustajan vaalitalkoisiin, niin olette lämpimästi tervetulleita. Jos olet ehdokkaana, niin sen mukavampaa. Paikalla on minun lisäkseni myös muutama muu ehdokas.

Minulla on tosin Kiilan järjestäytymiskokous tuohon aikaan, joten olen itse myöhässä - kuten asiaan kuuluu. Oma arvioitu saapumisaikani on siinä kahdeksan hujakoilla, joten minun takia ei töistä/koulusta/työkkäristä tarvitse suoraan livahtaa tuonne hämyisään piilopaikkaamme.

Karhunpojan erikoisuuksia on uskomattoman halvalla myytävät belgialaiset luostarioluet. Leffen tumma ja vaalea versio maksaa 4,5 euroa. Tähän voi verrata mitä tahansa muuta paikkaa, jossa normaalisti kyseinen tuote kustantaa sellaiset 6-7 euroa. Kerrankin ravintolassa voi nauttia hyvistä oluista herkullisen edulliseen hintaan.

Kiilasta jos muutama seikka nyt pitää mainita, niin tämän vuoden projekteja ovat sarjakuva-albumit, keväällä uudestaan käynnistyneet Kiilaklubit, Persona non grata -näyttely syksyllä (ehkä), Aimo keskuudessa konsertin järjestäminen vuonna 2009 sekä 75-vuotisjuhlien järjestely vuodelle 2011.´

Näissä jännittävissä tunnelmissa jatketaan Subcomandante Marcosin hahmon työstöä.

tiistaina, huhtikuuta 15, 2008

Iloista veronmaksua

Hetken päästä alkaa Iloisten veronmaksajien hallituksen kokous. Iloiset veronmaksajat on yhdistys, joka on perustettu Veronmaksajain keskusliiton vastapainoksi. Itse päädyin hallitukseen vahingossa ollessani ihan normaalisti hengailemassa kansalaisinfossa yhtenä päivänä, jolloin huomasin, että siellä järjestellään kokousta. Kun halukkuutani kyseltiin, ilmoitin olevani käytössä varajäseneksi. En nimittäin ole varma, että riittääkö minulla aikaa iloisen veronmaksun lisäksi järjestön toimintaan.

Veronmaksajilla pitää olla muitakin edustajia, kuin sellaiset firmat, jotka ajavat ainoastaan veroalennuksia. Sitä varten on olemassa omat uusliberalistiset puolueensa. Heikki Patomäki on toisaalla epäillyt, että kaikki puolueet ovat tavalla tai toisella ajautuneet uusliberalistisen ajattelun taakse.

Tämän hetkistä toimintaa on pieneksi järjestöksi aika paljon. Sosiaalifoorumiprosessiin osallistumisen lisäksi tarjolla on iloista logokilpailua ja iloisia jäsentapaamisia. Yhdistyksen suurin projekti tänä vuonna tulee uskoakseni olemaan oma julkaisutoiminta. Suunnitelmassa on verokirjan tekeminen. Sen toimittajiksi on nykyisten tietojen mukaan tulossa hallituksen jäsen Esa Suominen sekä firman pääsihteeri Juha Säijälä. Rahoitustakin olisi tulossa Työväen sivistysliitolta (TSL).

Uusi kiilalainen blogi

Kiilalainen Kalle Niinikangas on pistänyt Koti-isän keittokirja -nimisen blogin pystyyn. Huomaa, että kyseessä on kielellisesti lahjakas runoilija. Eipä kait tuonne Kirjailijaliittoonkaan niin helposti pääse. Vuodatukset ovat kunnioitusta herättäviä.

lauantaina, huhtikuuta 12, 2008

Sinne meni se vapaa-aika

Mutta oli tarpeellista ellei jopa välttämätöntä työvoiman uusintamiseksi. Piti vain kokeilla, että mistä on kyse.

perjantaina, huhtikuuta 11, 2008

Perusjuttuja

Uusimmassa Venäjää käsittelevässä Liberossa on mukana myös uusi Kähkiksen kulma. Nimimerkki Kähkis (Mikko Kähkönen) kirjoittaa lyhyesti kiistattomia tosiasioita. Uusi palsta alkoi merkinnällä kansalaispalkan muuttumisesta perustuloksi. Perustulo on universaali, kun taas kansalaispalkka on paikallinen vaatimus. Tällä logiikalla Kähkis vaatii myös kansalaissodasta puhumisen perussodasta puhumiseksi.

Idea on loistava. Logiikka on loistava. Tahtoisin jatkaa tätä myös nationalismista. Nationalismia ei ole käännetty suoraan suomeksi, vaan käännökseksi kelvatkoon kansallisuusaate. Nämä molemmat kääntyvät uudessa kielessämme perusismiksi ja perusaatteeksi. Näitä aatteita kannatetaan Ahvenanmaalla, Suomessa, Kosovossa sekä Serbiassa. Perusaatteet tutuiksi.

Puolueista muutamat joutuvat vaihtamaan nimeä. Kansallisen kokoomuksen tulee vaihtaa nimensä, mutta miksi? Perusteellinen kokoomus? Peruskokoomus? Koska yhdellä puolueella on jo perusnimitys käytössä, tulee se vaihtaa alkuperäiseen, eli Perussuomalaiset muuttaa nimensä Kansalaissuomalaisiksi. Näen jo miten tämä idea otetaan vastaan.

Blogistaniassa ja blogosfäärissa mielipiteitä ja asiantuntemustaan jakavat kansalaisjournalistit joutuvat tulevaisuudessa tyytymään perusjournalismin harjoittamiseen. Välineenä he joutuvat käyttämään kansalaismedian sijasta perusmediaa. Tästä ammatikseen kirjoittavat tulevat olemaan innoissaan.

Kaikenlaiset kansalaisvelvollisuudet muuttuvat perusvelvollisuuksiksi. Äänestämisestä, sotimisesta, kirkkojen polttamisesta ja Mannerheimille kumartelusta tulee aivan tavallisia perusvelvollisuuksia, joiden tekemiseen joutuvat osallistumaan kaikki sukupuolesta, iästä ja sukupuolisesta suuntautumisesta riippumatta. Tästä aiheesta parhaimman asiantuntemuksen tarjoava Kansallismieliset keskustelusivut muuttaa nimensä Perusmielisiksi keskustelusivuiksi. Samoin kaikki kansalaisfoorumit ovat tästä lähtien perusfoorumeita.

Kuten Perussuomalaisten kohdalla todettiin, niin perussanat on kuitenkin käännettävä kansalaissanoiksi. Peruskoulu muuttuukin kansalaiskouluksi. Perusopinnot muuttuvat kansalaisopinnoiksi. Ja sokerina pohjalla, Rolling Stonesin peruskeikkasetti muuttuu kansalaiskeikkasetiksi. Joten tämä orkesteri on syytä kutsua sitten paikalle kun vietämme perusjuhlapäiväämme 6.12. Silloin sopisi myös laulaa perustustenvälistä.

torstaina, huhtikuuta 10, 2008

"Kyllä" on poliittinen kannanotto

Vasemmisto saattaa olla ainoa poliittinen liike tässä maailmassa, koska sen perusideologiaan kuuluu vastakohtien korostaminen sekä poliittiset vaatimukset, jotka alkavat sanalla "ei". Kaikki muu on paperinmakuista virkamiestyötä kaikkien hyväksi. Tästä on kyse myös Kiinan olympialaisissa.

Sitä pidetään poliittisena, että vastustetaan olympialaisten järjestämistä Kiinassa sen takia, että kyseisen autoritaarisuuden ja väkivallan mallimaa simputtaa työläisiään eikä noin kymmenen prosentin talouskasvullaan kykene ruokkimaan väestöään. Vapaa ammattiyhdistystoiminta tuossa , itseään kommunistiseksi nimittävässä, maassa on käytännössä mahdotonta. Sellaiseen toimintaan ryhtyminen vie todennäköisesti vankilaan. Ja sitten on vielä se Tiibet.

Olympialaisiin ei haluta sekoitettavan politiikkaa. Mikä tahansa vastustaminen on sellaista. Ajatellaanpa asiaa toisin. Se on poliittista toimintaa antaa hyväksyntä sorrolle. Kansainvälinen Olympiakomitea haluaa viedä kisat Kiinaan kaikista sen vioistaan huolimatta. Se on poliittinen kannanotto. Mutta sitä ei haluta nähdä sellaisena.

Miljardibisneksenä pyörivät olympialaiset on poliittisesti mitä järkevintä järjestää juuri Kiinassa. Sieltä tapahtumaa sponsoroivat firmat saavat voittonsa ja kilpailuetunsa. Sieltä he löytävät myös uusia markkina-alueita. Eikä tarvitse vaivata itseään turhilla ympäristö- tai ay-säädöksillä.

Summa summarum: Olympialaisten järjestäminen tai järjestämättä jättäminen on poliittinen teko.

tiistaina, huhtikuuta 08, 2008

Lakotahin valtiota perustamaan

Kotimainen adressi kerää nimikirjoituksia Lakotah-intiaanien oman valtion perustamista varten. Yhdysvalloissa Lakotahaktivistit ovat päätyneet siihen, että Yhdysvaltojen kanssa tehty sopimus ei ole vastannut sopimuksen henkeä ja ovat päättäneet irtisanoa sopimuksen.

Tässä on ripaus sellaista kevytaktivismia. Levitetään tietoa ikävistä asioista ja tarjotaan mahdollisuus laittaa nimensä jonkin julistuksen alle. Tällä adressilla ei välttämättä Lakotahin valtiota perusteta. Lisätietoja aiheen tiimoilta löytyy Ville Ropposen kirjoittamasta artikkelista Voimasta.

maanantaina, huhtikuuta 07, 2008

Ulkoministerillä pitää olla blogi

Nyt olemme saaneet tällä vuosikymmenellä jo kaksi ulkoministeriä, jotka pitävät jonkinlaista verkkopäiväkirjaa tai blogia. Kyseessä on tietenkin SDP:n entinen ulkoministeri ja SDP:n puheenjohtajaehdokas Erkki "Eki" Tuomioja sekä Kokoomuksen entinen europarlamentaarikko ja nykyinen Vanhasen 2. hallituksen ulkoministeri Alexander "Alex"/"Stubi" Stubb. Molempien sivustot ovat laadukkaasti valmisteltuja eikä kumpikaan heistä ole syyllistynyt rauhalliseen kirjoitteluun, joka tiivistyisi kuukausi ennen vaaleja ja kuolisi sen jälkeen puolessa vuodessa pois. Kokoomuksen (ja ehkä vähän SDP:n) kansanedustajat ja varsinkin ministerit ovat olleet tällä saralla todella laiskoja. Jyrki Kataisen edellinen viesti taitaa olla marraskuulta. Vanhasen ala-arvoista blogia en viitsi edes arvioida.

Tuomiojan ja Stubbin blogeista on kuitenkin huomattava, että niissä on erojakin (aatteellisistakin syistä). Tuomiojan älykkäät ja pohdiskelevat tekstit kestävät aikaa huomattavasti pitempään kuin Stubbin "hyvä meininki ja tiukkaa kokoustamista -tyyppiset missä olin kello 12.15 "-postaukset. Tuomioja tarttuu helposti ajankohtaisiin teemoihin ja käsittelee kirjoituksissaan politiikkaa vaihtoehtojen kautta. Tuomioja, jopa poliitikolle epätavallisesti, jättää itsensä korottamisen suosiolla reunahuomautuksiksi. Stubb taas kertoo orjallisesti, missä ja kenen kanssa hän istuu, mutta ei pahemmin väläyttele kuin ylisanoilla joitain hienoja suorituksia, jotka jäävät epäselviksi. Viimeisimpiä Stubbin postauksia lukemalla tulee mieleen, että kyllä hänellä näyttää kiireitä olevan, mutta linjattomuus korostuu; Stubb ajaa "suomalaisten etuja ja parantaa kaikkien maailmaa", mutta hän ei kykene ilmaisemaan tätä mitenkään selkeästi. Linjattomuudesta tässä ei kuitenkaan liene loppujen lopuksi kyse, koska Stubb varmasti tekee jotain näissä kokouksissa, ja tapaamisissa, ja sun muissa kissanristiäisissä.

Kuitenkin on ihailtava sitä, että molemmat uskaltavat esitellä ajatuksiaan julkisesti blogiensa kautta. Stubb on ehkä tässä suhteessa jopa rohkeampi, koska hän uskaltaa pitää avoimesti kommentointimahdollisuudet auki. Tuomiojalla ei ole tämmöiseen ollut rohkeutta. Liekö tässä pelko suomi24.fi -tyyppisten verkkokeskusteluiden trollauksesta? Kompromissinahan toimisi ihan se, että kommentit julkaistaan vasta tarkistamisen jälkeen. Tämä toimii niin Tapio Laakson kuin Helsingin sanomienkin toimituksessa. Jyrki J. Kasvi taas ei ole edes jaksanut suodattaa materiaalia, vaan on ottanut kaiken vastaan juuri sellaisena kuin se tulee.

keskiviikkona, huhtikuuta 02, 2008

Viimeinen viesti

Niinhän siinä sitten kävi. Ilkka Kanerva sai kenkää heti aamupäivästä. Asiasta pystyi lukemaan jo heti aamusta Kokoomuksen verkkouutisista. Kataisen mukaan syynä on Kanervan lupauksen pettäminen. "Kävin nimityksen yhteydessä myös keskustelun hänen kanssaan, jossa totesin nämä epäilyt ja sanoin, että ministeriaikana en halua, että joudumme vastaaviin tilanteisiin kuin aiemmin. Sen hän lupasi minulle. Tätä lupausta hän ei kyennyt pitämään".

Ikävää tietenkin, että Kanerva joutui saamaan tiedon Kokoomuksen verkkosivuilta. Huomattavasti soveliaampaa olisi ollut, että erosta olisi ilmoitettu tekstiviestillä.

"Moro. Tota, sä voit mennä koskettelemaan itseäsi yökerhoon. Otetaan uusi jännä ulkoministeri. Kukahan se voisi olla? Jykä."