keskiviikkona, syyskuuta 24, 2008

Kulttuurintappajat uhkailevat Helsinkiä (hieno otsikko vai mitä?)

Harjun nuorisotalo on lakkauttamisuhan alla, koska kaupunki on hankkinut uuden, ison ja hienon nuorisotalon ja Harju olisi siinä liian lähellä. Adressi on kiertänyt nettiä ja nuorisotalon lopettamista vastustavassa facebook-ryhmässä on sellaiset vaatimattomat 850 henkilöä. Vastaava nettiadressi on jo kerännyt yli tuhat nimeä. Harjun nuorisotalon bändikämpille ei kuitenkaan ole luvassa mitään uutta paikkaa vaan ainoa peruste kyseiselle operaatiolle on sen läheisyys suhteessa uuteen nuorisotaloon. Minä kävin siellä treenamaassa Munkkiniemestä ja Kontulasta asti, joten ei se etäisyyskään ollut este.

Nyt kuitenkin on käynyt ilmi, että myös Munkkiniemen nuorisotalo saatetaan lakkauttaa. Tässä ei ole mitään järkeä enää. Munkkiniemessä on toiminut studio, mutta sitäkään ei haluta ylläpitää. Omasta mielestäni juuri tämmöisissä paikoissa syntyy niitä bändejä, jotka tulevat tulevaisuudessakin viihdyttämään meitä, antamaan meille tekosyyn lähteä ulos kodeistamme.

Munkkiniemen nuorisotaloa ei saa lakkauttaa

Melkein koko päivä on mennyt kohtuullisen hyväntuulisena, mutta taas tämmöisiä joutuu kuulemaan. Lokakuun 5.päivä pidetään mielenosoitus, jossa vaaditaan lisää fyffeä nuorisotoimintaan. Paikkana on senaatintori, joten sinne vaatimaan lisää veroja ja asiallisempaa toimintaa kaupungilta.

Ei kommentteja: