Näytetään tekstit, joissa on tunniste dramaturgia. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste dramaturgia. Näytä kaikki tekstit

torstaina, kesäkuuta 18, 2015

Miksi Desperate Housewives on maailman paras draamasarja ikinä?!?

Ensinnäkään, emme voi puhua draaman modernista kaaresta puhumatta draaman tasoista. Tasot, monimerkityksellisyydessään, ovat se draaman suola ja vertauskuva. Ja kuka meistä ei olisi ollut joskus kotiäiti, enkä puhu edes pelkästään meistä miehistä, tai kuka meistä ei olisi rakastanut lukea murhamysteerejä lämpimässä suihkussa avojaloin, "Hyviä mysteerikirjoja kirjoitetaan liian vähän", on sanonta joka kuullaan vaan avoreisisten mielissä.

Ja mistäpä Desperate Housewives alkaisi kuin Noire-henkisesti puhuvalla kertojaäänellä kuin silloin kun näytetään murha ensimmäisessä kohtauksessa. Ja näin puhuivat tekijät.

Mysteeri

Jokaikinen kausi alkaa oikeasti vähintään murhan ajatuksella. Jokainen osa jatkuu sillä, että koko kulmakunta on haltioituneen paranoidi. "Jotain on vialla" on lause mitä kuullaan vähintään kuudenteen osaan mennessä. Fanien juomapeli on nimeltään, että ensimmäisten kuuden sampanjapullojen jälkeen seuraavan boksin saa avata vasta kun joku sanoo sen. "Jotain on vialla".

Samaan aikaan harkituin kohta koko sarjassa on ihmisten välitön turhautuneisuus ruumisiin, ja överihyvin harkittu reagoiminen maailman normaalimpeihin puskateoksiin. Brie on parasta koko sarjassa tällä saralla. Tämän lisäksi heteronormatiivisiin emäntiin vetoaa Mike Delfino. Kunhan eka kausi päättyy hänen melkein välttyvään kuolemaan. Olisi pitänyt mainita "Spoiler Alert!" En maininnut. Mike on seksikäs. Se punatukkainen eri tavalla.

Jokaisen osan kaava on mysteeri. Kauden alussa tulee uusi perhe, joka näyttää hyvin mukavalta, mutta juuri sen mukavuuden takia meidän on pakko epäillä, että takana on se suurin rikos. Sarjan näyttelijöitä on ohjattu (tai sitten se on sattumaa) reagoida suuriin rikoksiin vähättelevästi, ja pieniin rikoksiin melodramaattisesti. Melodramatiikka on sitä ylinäyteltyä hollywoodroskaa, mikä ei ole kuitenkaan Hollywoodissa kuvattua. Ainoastaan tähdet, ja heidän agenttinsa ovat Hollywoodissa. Kuvauspaikat ovat halvempia.

Rikos

Siellä me katsotaan putkimiestä, joka onkin paljastunut jo kovan koulukunnan vankilarotaksi, joka kantaa asetta vyötäröllään. Ennen kuin mennään rikoksessa pitemmälle, niin kerrottakoot, että Michael Delfino on maailman seksikkäin otus. Onhan kaikilla oma uros mielessä, lähellä, ja joskus kaukana, mutta Delfino on tien toisella puolella. Häntä tulee epäillä.

Eikös suurin rikos ole intohimo, jonka meistä jokainen joutuu piilottamaan sisälleen? Onhan siellä se ruumis, ja onhan siellä sitä piiloteltua rakkauttakin, mutta itse Delfino on saavuttamaton. Hän on ainoastaan tarjoiltuna sille lättärintaiselle Teri Hatcherille. Sanoinko, lättärinnat?!? Käytinkö sarjakuvamaisesti huuto- ja kysymysmerkkejä kuin vihjeenä tyylilajille?!?

Ja mitäpä ei olisi Allighierin infernot, tai venäläiset rikokset ja rangaistukset ilman allegorioita. Jokaiseen taloon, eli käytännössä perheeseen, sisältyy järjestys, ja järjestystä rikkova pahe. Tuo pahe on se salaisuus, jota varjellaan, ja katsojan pitää jännittää paljastuuko se petos koskaan, ja minkälaisella valkoisella valheella se verhotaan. Katsoja yllättää itsensä jatkuvasti nähdessään inhottavampia rikoksia peiteltynä valheella kuin valmiiksi kaivetulla hautapaikalla. Nietzschea mukaillen, pitää varoa katsomasta syvyyteen, koska syvyys voi katsoa takaisin. Sitä tässä katsellaan.

Ja syyllisen ihana rangaistus, tai vapautus

Jokaiseen kauteen sarjassa liittyy rikos, mikä on aina vakavampi kuin rangaistus, tai sitten vaihtoehtoisesti jonkun päälle osuu rangaistus mikä on moninkertainen verrattuna rikokseen. Se on se moraalinen rangaistus, senkin hölmöt. Eikös se kaveri, joka ei ole isä biologisesti, ja syyllistyy vaimon siskon murhaamiseen, ja hänen lapsenvarastamiseensa, olekin se vähiten rikollinen kaveri, paitsi silloin kuin hän ei ole se, vaan Topi Sorsan veli. 

Desperate Housewives on puhdasta saippuaoopperan komiikkaa, ja Hercule Poirotin murhamysteerimyyttiä. Jos vielä naftaliinista sais esiin sen vanhan kunnon vankilasarja Ozin. Ja se minkä vankilasarja Oz häviää näyttelyssä, sen Desperate Housewives voittaa käsikirjoituksessa, ja päinvastoin. Ei ole lempelässä osaa missä jonkun velkavankeus ei olisi orjuutta, ja se sama asia siinä toisessa vankilasarjassa muodostu osaksi vapauden käsitettä. Siksi mieleltään heikko, ja rinnaltaan rohkea, löytää Desperate Housewivesta vapautuksen. Ei siksi, että se edes yrittäisi tarjoita ratkaisuja, vaan siksi, että se tarjoaa ratkaisuja, joita olisit itsekin halunnut miettiä. Wistery Lanella, eli wysteerikujalla, jokaisella on tahtotilaa ratkaista ongelmat, mutta ei tason mukaisia ongelmia tarjolla.



perjantaina, helmikuuta 27, 2009

Kirjoita kohtaus

Tuli palautettua Teatterikorkean dramaturgi -linjan ennakkotehtävät kolme varttia sitten. Tämäkin on vain yksi yritys saada jotain mielekästä tekemistä elämässä. Tehtävä kolmonen oli kuitenkin eräällä tavalla hankala. Kirjoita kohtaus, jossa on kolme henkilöä. Pituus saa olla korkeintaan kolme liuskaa. Viime yönä vielä kirjoitin kyseistä tehtävää. Kun sain tehtävän valmiiksi, ajattelin, että tämä voisi olla hauska näytelmäkin. Kirjoitin kliseitä varioivan draaman, joka jäljittelee kieleltään saippuaoopperaa ja dekkaria.

Henkilöt:
Arthur eli kaikkitietäväinen
Jonna eli kohtalokas nainen
Jasmine eli epäilty

Arthur: Oli synkkä, mutta myrskyinen yö, tuo kaikista tunnetuin yö.

Jasmine: Kunnes minä kävelin ovesta sisään.

Arthur: Teillä oli savuava ase kädessä. Oli tapahtunut rikos.

Jonna: Kukakohan se oli?

Arthur: Se oli joku, jolla oli tilaisuus, motiivi ja tekoväline. Epäilen, että hän on vielä paikalla.

Jonna: Rikos on varmasti murha. Kukakohan on uhri?

Arthur: Se selvinnee, kunhan otamme huomioon kaikki tosiasiat. Tosiasioista emme voi päätyä epätoteen.

Jasmine: Minua ei voida mitenkään yhdistää rikokseen.

Jonna: Teillähän on vieläkin savuava ase kädessä.

Jasmine: Harrastan ampumapainia. Harjoittelen päivittäin neljä tai kuusi tuntia.

Arthur: Onko teillä jokin järjestelmä?

Jasmine: Neljä tuntia kun olen väsynyt ja kuusi tuntia kun minulla on aikaa.

Arthur: Entä silloin kun teillä on aikaa, mutta olette väsynyt?

Jonna: Teillä on hyvin paljon selitettävää!

Jasmine: Hui, oliko tuo ukkonen.

Arthur: Mitä ilmeisimmin. Ääni oli hyvin tuttu, mutta en nähnyt välähdystä.

Jonna: Älkää yrittäkö kierrellä. Tiedätte hyvin, että salamasta lähtee tuollainen ääni. Mitä te yritätte peitellä?

Arthur: Ainoastaan itseäni. Olen nimittäin rakastunut.

Jonna: Keneen?

Jasmine: Hän on rakastunut Edgar Allan Poeen.

Jonna: Poeen?

Jasmine: Etkö muka pystynyt sitä arvaamaan. Mieti nyt synkkää ja myrskyistä yötä.

Jonna: Synkkä ja myrskyinen?
Arthur: Se on totta. Yö on synkkä ja myrskyinen, mutta miettikää hyviä puolia. Ainakaan ei ole synkkä ja pimeä yö.

Jasmine: Sehän olisi --

Jonna: Se olisi --

Arthur: Se olisi synonyymi.

Jasmine ja Jonna: Herranjumala