Miksi Desperate Housewives on maailman paras draamasarja ikinä?!?

Ensinnäkään, emme voi puhua draaman modernista kaaresta puhumatta draaman tasoista. Tasot, monimerkityksellisyydessään, ovat se draaman suola ja vertauskuva. Ja kuka meistä ei olisi ollut joskus kotiäiti, enkä puhu edes pelkästään meistä miehistä, tai kuka meistä ei olisi rakastanut lukea murhamysteerejä lämpimässä suihkussa avojaloin, "Hyviä mysteerikirjoja kirjoitetaan liian vähän", on sanonta joka kuullaan vaan avoreisisten mielissä.

Ja mistäpä Desperate Housewives alkaisi kuin Noire-henkisesti puhuvalla kertojaäänellä kuin silloin kun näytetään murha ensimmäisessä kohtauksessa. Ja näin puhuivat tekijät.

Mysteeri

Jokaikinen kausi alkaa oikeasti vähintään murhan ajatuksella. Jokainen osa jatkuu sillä, että koko kulmakunta on haltioituneen paranoidi. "Jotain on vialla" on lause mitä kuullaan vähintään kuudenteen osaan mennessä. Fanien juomapeli on nimeltään, että ensimmäisten kuuden sampanjapullojen jälkeen seuraavan boksin saa avata vasta kun joku sanoo sen. "Jotain on vialla".

Samaan aikaan harkituin kohta koko sarjassa on ihmisten välitön turhautuneisuus ruumisiin, ja överihyvin harkittu reagoiminen maailman normaalimpeihin puskateoksiin. Brie on parasta koko sarjassa tällä saralla. Tämän lisäksi heteronormatiivisiin emäntiin vetoaa Mike Delfino. Kunhan eka kausi päättyy hänen melkein välttyvään kuolemaan. Olisi pitänyt mainita "Spoiler Alert!" En maininnut. Mike on seksikäs. Se punatukkainen eri tavalla.

Jokaisen osan kaava on mysteeri. Kauden alussa tulee uusi perhe, joka näyttää hyvin mukavalta, mutta juuri sen mukavuuden takia meidän on pakko epäillä, että takana on se suurin rikos. Sarjan näyttelijöitä on ohjattu (tai sitten se on sattumaa) reagoida suuriin rikoksiin vähättelevästi, ja pieniin rikoksiin melodramaattisesti. Melodramatiikka on sitä ylinäyteltyä hollywoodroskaa, mikä ei ole kuitenkaan Hollywoodissa kuvattua. Ainoastaan tähdet, ja heidän agenttinsa ovat Hollywoodissa. Kuvauspaikat ovat halvempia.

Rikos

Siellä me katsotaan putkimiestä, joka onkin paljastunut jo kovan koulukunnan vankilarotaksi, joka kantaa asetta vyötäröllään. Ennen kuin mennään rikoksessa pitemmälle, niin kerrottakoot, että Michael Delfino on maailman seksikkäin otus. Onhan kaikilla oma uros mielessä, lähellä, ja joskus kaukana, mutta Delfino on tien toisella puolella. Häntä tulee epäillä.

Eikös suurin rikos ole intohimo, jonka meistä jokainen joutuu piilottamaan sisälleen? Onhan siellä se ruumis, ja onhan siellä sitä piiloteltua rakkauttakin, mutta itse Delfino on saavuttamaton. Hän on ainoastaan tarjoiltuna sille lättärintaiselle Teri Hatcherille. Sanoinko, lättärinnat?!? Käytinkö sarjakuvamaisesti huuto- ja kysymysmerkkejä kuin vihjeenä tyylilajille?!?

Ja mitäpä ei olisi Allighierin infernot, tai venäläiset rikokset ja rangaistukset ilman allegorioita. Jokaiseen taloon, eli käytännössä perheeseen, sisältyy järjestys, ja järjestystä rikkova pahe. Tuo pahe on se salaisuus, jota varjellaan, ja katsojan pitää jännittää paljastuuko se petos koskaan, ja minkälaisella valkoisella valheella se verhotaan. Katsoja yllättää itsensä jatkuvasti nähdessään inhottavampia rikoksia peiteltynä valheella kuin valmiiksi kaivetulla hautapaikalla. Nietzschea mukaillen, pitää varoa katsomasta syvyyteen, koska syvyys voi katsoa takaisin. Sitä tässä katsellaan.

Ja syyllisen ihana rangaistus, tai vapautus

Jokaiseen kauteen sarjassa liittyy rikos, mikä on aina vakavampi kuin rangaistus, tai sitten vaihtoehtoisesti jonkun päälle osuu rangaistus mikä on moninkertainen verrattuna rikokseen. Se on se moraalinen rangaistus, senkin hölmöt. Eikös se kaveri, joka ei ole isä biologisesti, ja syyllistyy vaimon siskon murhaamiseen, ja hänen lapsenvarastamiseensa, olekin se vähiten rikollinen kaveri, paitsi silloin kuin hän ei ole se, vaan Topi Sorsan veli. 

Desperate Housewives on puhdasta saippuaoopperan komiikkaa, ja Hercule Poirotin murhamysteerimyyttiä. Jos vielä naftaliinista sais esiin sen vanhan kunnon vankilasarja Ozin. Ja se minkä vankilasarja Oz häviää näyttelyssä, sen Desperate Housewives voittaa käsikirjoituksessa, ja päinvastoin. Ei ole lempelässä osaa missä jonkun velkavankeus ei olisi orjuutta, ja se sama asia siinä toisessa vankilasarjassa muodostu osaksi vapauden käsitettä. Siksi mieleltään heikko, ja rinnaltaan rohkea, löytää Desperate Housewivesta vapautuksen. Ei siksi, että se edes yrittäisi tarjoita ratkaisuja, vaan siksi, että se tarjoaa ratkaisuja, joita olisit itsekin halunnut miettiä. Wistery Lanella, eli wysteerikujalla, jokaisella on tahtotilaa ratkaista ongelmat, mutta ei tason mukaisia ongelmia tarjolla.

Suomen toiseksi yleisin sukunimi

Jos kirjoittaisit tv-sarjaa Yhdysvalloissa ja sinun pitäisi keksiä nimi Crisis Management -tyyppisellä firmalla nimi, niin mitä nimeä käyttäisit? Ehkä innostuisit ottamaan esikuvan erään Martti Ahtisaaren firmasta. Kaikki yhtäläisyydet ovat kuitenkin yhteensattumaa, joten tämmöinen firma olisi mahtava.

Tv-sarjasta Person of interest kausi 1 osa 6: The fix.

Castle ja pokeri

Vuonna 2009 aloittanut television dekkarisarja Castle on ollu ehkä monella tapaa yllättävä sarja. Odotukset eivät alussa ehkä olleet kaikkein korkeimmat, koska ensimmäinen tuotantokausi koostuu kymmenestä osasta, kun taas seuraava tuotantokausi sisältää jo 24 jaksoa, mikä on hyvin tavanomainen määrä suosituille tv-sarjoille Yhdysvalloissa.

Ensimmäinen tuotantokausi lähti liikkelle hienolla dialogilla, keskeltä pari jaksoa tuntuivat täytteeltä ja lopussa tuotiin jo yksi henkilö mukaan sekä luotiin eeppisyyden tunnelma. Eeppisellä tv-sarjalla tarkoitan juonta, joka on kuin pinnan alla yhdistämässä osia toisiinsa.

Voin myöntää, että sarja ei ole koukuttavimpia televisiosarjoja, mutta jokin pinnan alla kytevä ajatus saa kuitenkin minut seuraamaan sarjaa. Asetelma on kutakuinkin tämmöinen: kuuluisa bestseller-kirjailija Richard Castle (Nathan Fillion) on tappanut kirjasarjan päähenkilön ja suunnittelee uutta. On tapahtunut murhasarja, joka jäljittelee Castlen kirjojen murhia. Tutkija Kate Beckett (Stana Katic) pyytää Castlen apua. Rikos selviää, mutta Castle onnistuu saamaan pormestarilta luvan seurata Beckettin työskentelyä uutta dekkarikirjaansa varten.

Hitaasti, mutta pysyvästi sarjaan tulee juonellisena elementtinä pokeri. Richard Castle nimittäin pelaa jatkuvasti pokeria huonompia ja parempia vastaan. Peli on osa juonta, mutta juoni on myös osa pokeria. Mutta kaikki eivät ole aina ihan pelin tasalla. Valitettavasti myös tekninen puoli epäonnistuu välillä.

Ensimmäisen kerran kun sarjassa pelataan pokeria, on pelinä Texas no limit hold em(NLHE). Kohtaus alkaa kun viimeinen jako on käynnistymässä. Sokkopanokset näyttävät olevan ihan asianmukaisesti pöydällä, mutta pöydän keskellä on jo jonkinlainen potti vaikka yhtäkään panostusta ei ole tehty. Potti ei myöskään ole edellisen jaon tulosta, koska kukaan ei halua ottaa sitä itselleen. Tietenkin kyseessä saattaisi olla mielettömällä antella varustettu peli. Ante on siis ylimääräinen panos, jonka jokainen käteen osallistuva joutuu laittamaan pottiin normaalien sokkopanosten lisäksi.

Kohtauksessa Castlen äiti lukee ääneen Castlen peliä. Hän ottaa riidit Castlesta kun hän on headsupissa Beckettin kanssa. Becketillä on kädessään Aks (eli ässä ja kuningas samaa maata, tässä tapauksessa pataa). Käsi on yksi parhaimmista lähtökäsistä NLHE:ssa. Beckett korottaa kahdenkympin lyönnin sataseen ja yrittää puhua Castlea mukaan. Castlen äiti lukee Castlen käden huonoksi, koska tämä räpyttelee silmiään. Katsojalle kortteja ei näytetä. Castle lähtee mukaan ja floppiin tulee 277. Castlen räpyttely lakkaa ja kokeneena pelaajan tiedän jo mitä Castlella on kädessä. Castle ryhtyy naputtelemaan kortteja ja Castlen äiti kertoo, että Castlella on käsi. Beckett lyö kaiken sisään ja Castle katsoo korttejaan. Sieltä löytyy 27o (tarkoittaen kakkosta ja seitsemää eri maata). Tätä kättä kutsutaan kaljakädeksi. Se on huonoin lähtökäsi. Sillä ei voi tehdä suoraa eikä väriä flopilta ja vaikka osuisi johonkin korttiin, kikkeri on todella huono. Tästä huolimatta Castle heittää kätensä pois. Hänen sisäinen pelaajansa sammuu, mutta motiivi onkin tehdä vaikutus Beckettiin.

Vaikka toisen käden peliä pystyy lukemaan ihmisen käytöksestä. Yleisin harhaluulo on lukea pelaaja jonkin yksittäisen merkin perusteella. Tässä tapauksessa silmien räpyttely tarkoittaa heikkouta ja korttien naputtelu vahvuutta.

Mutta pokeri ei jääkään tähän. Vaan osassa on kolme erillistä sessiota. Mutta ei se jää siihenkään vaan tulevissa osissa pokeria pelataan edelleen. Vaikka peli saattaa erota hieman esimerkiksi televisiossa nähtävistä High stakes -peleistä, joissa maailman parhaimmat pokerinpelaajat kohtaavat toisensa isojen panosten merkeissä, se on kuitenkin aidon näköistä. Sen tietää jokainen, joka on joskus osallistunut kotipeleihin. Apinaliikkeet saattavat koitua joko omaksi tai vastustajan kohtaloksi.
Kakkoskauden ensimmäisessä jaksossa pelataan ostopokeria venäläisten mafiosojen kanssa no limittina. Ratkaisevassa kädessä mafioso lyö kaiken sisään, mikä on moninkertainen floppiin nähden. Hänellä on kädessään kolme kuningatarta. Castle maksaa ja slowrollaa (omien korttien näytösmäinen hidas esittely, jolla saadaan lisää nautintoa omaamalla parempi käsi) näytön jälkeen. Omissa silmissä lyönti näytti joko bluffilta tai täyskädeltä. Koska osassa ei näytetty miten korttia pelattiin pöydässä, ei katsojakaan voi päätellä, mitä pelaajien päässä liikkuu. Hahmoistakin tämä voisi kertoa jotain.

Huonoin käsi voittakoon

Ne, jotka eivät seuraa Highstakes poker -ohjelmaa, mutta pitävät Texas Hold'em No limistä, niin kannattaa katsoa tämä jako. En tiedä, mitä tässä oikein tapahtuu, mutta huonoin käsi voittaa paremmat.

Peli etenee niin, että Barry Greenstein avaa pelin ässäparilla ja koko pöytä maksaa. Peter Eastgate on viimeisenä puheenvuorossa 2-4:lla ja päättää maksaa, koska koko pöytä on mukana. Ajatuksena on ilmeisesti, että jos osuisi.

Pöytä on 2-T-2. Eli Eastgate osuu todella hyvin. Greenstein tsekkaa ja odottaa jonkun toimivan. Tom Dwanillla on QT eli kärki- ja pohjapari. Eastgate maksaa kolmella kakkosella ja samoin tekee Greenstein yliparilla ja pohjaparilla.

Turn on 7. Dwan sököttää ja Dwan lyö potillisen, jolloin potin arvo on jo yli 200 000 dollaria. Eastgate miettii pitkään ja kippaa korttinsa. Greenstein tekee perässä samoin.

Ehkä pelaajat miettivät, että vaikka Tom "Durr" Dwan pelaa hemmetin laajalla skaalalla kortteja, niin joskus hän osuu oikealla kädelläkin ja lyö kunnolla ajatuksella, että kukaan ei voi uskoa, että minulla olisi oikea käsi.

Video on nähtävissä täältä.

Terminaattori tulee takaisin

Fox networks (se mikä tuottaa Simpsoneita sun muita) palauttaa jatkossa Terminaattorin takaisin silmäkalvoille. Vuonna 1984 julkaistu Terminator, jonka pääosissa esiintyi myöhemmin tunnetuksi tullut Arnold Schwarzenegger, on ollut ilmestymisensä jälkeen suuri hitti. 1991 julkaistu jatko-osa teki Schwarzeneggerista hetkeksi maailman parhaiten palkatuimman näyttelijän siitä huolimatta, että varsinainen palkkio oli 100,000 dollaria. Hänen sopimukseensa kuului kuitenkin provisio elokuvan tuotosta.

Terminator: The Sarah Connor Chronicles tuo koneet takaisin ruutuihin. Televisiosarja sijoittuu jonnekin elokuvien Tuomiopäivä (osa 2) ja The rise of the machines (osa 3) väliin. Tv-sarjan jälkeen tarjoillaan yleisölle uusi kolmiosainen elokuvasarja, jonka olisi tarkoitus käsitellä varsinaista sotaa. Uudesta trilogiasta joko tulee täysi floppi. Ei tietenkään taloudellisesti vaan kuten Tähtien sodan uudelle trilogialle kävi. Kolmas osa pelastaa kaksi ensimmäistä, mutta päättyy kamalaan anti-kliimaksiin. Tämä on tietenkin ennustus. Hyviksi aavistellut leffat (Quentin Tarantinon Deathproof) päätyvät välillä olemaan jotain television nostalgiasarjaa muistuttavia, kun taas joskus huonoksi oletetut päätyvät tulevien klassikoiden joukkoon (Brian Singerin Usual Suspects).

Televisiosarja esittelee kuitenkin uuden Sarah Connorin, joka ei elokuvien tapaan olekaan täysin skitsofreeniseltä vaikuttava vainoharhatapaus, vaan oikein järkevästi ajatteleva futismamma, joka yrittää selvitä poikansa, John Connorin, kasvatuksesta hyvin. Alkuperäinen idea, että hän kouluttaa pojastaan tulevan vallankumoussankarin on kirjoitettu sarjaan mukaan, mutta muuten äiti jää täysskitso Linda Hamiltonista jälkeen komeetan kierron verran.

Sarjaan voi tutustua vaikka Videosticin kautta.

Ritari ässän paluu

Videosticilta löytyy uusi yritys Ritari ässästä eli Knight riderista. Eihän alkuperäinen sarja olekaan tuottanut kuin neljä spin-offia: Code of vengeance, Team Knight Rider, Knight Rider 2000 ja Knight Riderin NBC-leffan. Puheita on ollut myös valkokangaselokuvasta ja pelisarjaakin on väsätty varmaan puolen tusinan verran.

Laulava lintu

Sopranoksien viimeinen tuotantokausi on lopuillaan. Vaikka Sopranoksen viimeisetkin osat olisi jo käden ulottuvilla niin säästelen itseäni. Yksi kaikkien aikojen parhaista tv-sarjoista on päättymässä ja nyt kannattaa nauttia sulatellen jokaista jaksoa viikon verran. Miten kaikki tuleekaan päättymään?

Nyt näyttää siltä, että Tony Sopranon (James Gandolfini) masennus ja äkkipikaisuus kulkevat käsi kädessä. Siltoja poltellaan takana. Viimeinen tuotantokausi käsittelee oikeastaan kahta rinnakkaista tarinaa teemalla ei omena kauas puusta putoa. Tonyn tullessa koko ajan väkivaltaisemmaksi, samoin tekee hänen poikansa Anthony (Robert Iler). Huipulle ei päästä leikkimällä kilttiä. Kuitenkin heidän kohtalonsa näyttää kiveen kirjoitetulta. He eivät ole vastuussa teoistaan, vaan tulevat heitetyksi tiellensä. Tonyn väkivaltaiset purkaukset ovat aina jonkin ylevän syyn takana kuten perheen suojelu tai sovinnon tekeminen. Anthony taas on kuin kopio isänsä nuoruusvuosista, jolloin hän vain sattui olemaan väärässä porukassa.

Jari Tervo vihjaili sarjan alkaessa siitä, miten kaikki tulisi päättymään. Ratkaisu löytyy nimestä. Miksi kutsutaan ilmiantamista alan piireissä? Mitä yhteistä tällä on sarjan nimen kanssa?

Vai onko se sittenkin vain nimi?

Tavallisia sankareita

MTV3:n on aloittanut syksyllä NBC:n Heroes-sarjan esittämisen. Kyse on eeppisestä, mahdollisesti ainakin kolme tuotantokautta käsittävästä, supersankari-sarjasta. Heroes, vaikkakin perustuen vahvasti moderniin supersankarimyyttiin, esittää tarinansa hieman epätavallisesti. Sarjan pää- ja sivuhenkilöt huomaavat, että heillä on erikoisia voimia, kuten he osaavat lentää, lukea ajatuksia tai parantua kaikista haavoista, he eivät kuitenkaan tiedä mitä tehdä voimillaan. Kun Hämähäkkimies huomaa, että hänellä on supervoimia, hän ryhtyy lähes välittömästi taistelemaan rikollisia vastaan. Käytöstään hän perustelee Ben-sedältä oppimallaan viisaudella: "Suuren vallan mukana tulee suuri vastuu". Heroes-sarjan henkilöt taas huomaavat, että heillä on voimia, mutta yleisin reaktio onkin, että "mitäs nyt?"

Sarjan tekijä Tim Kringillä on muitakin osumia uraltaan, mutta myös vähän kyseenalaisempia tarinoita. Esimerkiksi keskiviikkoiltaisin Subtv:ltä tuleva Yli synkän virran (Crossing Jordan) on todella laimea. Laimeuden tekee se, että sarjalla on suunnilleen rikossarjaksi yhtä paljon uskattovuutta kuin C.S.I:ssä ja henkilöt on samanlaista pahvia.

(* Varoitus: saattaa sisältää juonipaljastuksia ja henkilöitä *)
Ensimmäisen tuotantokauden päähenkilöitä on maalari Isaac Mendez (Santiago Cabrera), Hiro Nakamura (Masi Oka), Claire Bennett (Hayden Panettiere), Micah (Noah Gray-Cabey) ja Niki Sanders (Ali Larter), D.L. Hawkins (Leonard Roberts), Peter (Milo Ventimiglia) ja Nathan Petrelli (Adrian Pasdar), Matt Parkman (Greg Grunberg) sekä Mohinder Suresh (Sendhil Ramamurthy). Kaikkien heidän kohtalonsa tiivistyy jollain tavalla näkymättömään ja pahaan Sylariin (Zachary Quinto). Juonellisesti kenelläkään henkilöistä ei ole yhteyttä toisiinsa, mutta pikku hiljaa heidän polkunsa kohtaavat kuin Pulp Fictionissa tai Magnoliassa. Minä olin tässä sarjassa koukussa jo muutaman osan jälkeen. Tarina on yksi parhaiten kirjoitettuja tv-sarjoja. Tätä sanon harvoin. Tällä hetkellä tulee mieleen vain kaksi todella hyvin kirjoitettua mieleen. Nämä sarjat ovat Sopranos ja Kylmä rinki.

Yhden erikoisen osion tarinan maailmasta tekee taustamateriaalia, jota ovat sarjakuvat, joita julkaistaan tv-esitettävien osien välissä sekä Hiron blogi. MTV3 on tehnyt hyvää työtä ryhtyessään suomentamaan myös taustamateriaalia. Valitettavasti sarjakuvia ei ole suomennettu. Toisena miinuksena pitää kuitenkin sanoa, että vaikka MTV3:n heroes-sivut muistuttavat NBC:n vastaavia, niin niistä puuttuu kokonaan missattujen osien katsomismahdollisuus.

Eolove14:n versio (fanivideo):

Kuvauksia

Tapahtunut aikaisemmin:

Taas yksi päivä kuvauksissa. Taiteilijoita aina puhuttaa välillä oma palkkaus. Ensinnäkin monet kokevat työnsä kutsumuksena ja tekevät sitä palkan kanssa tai ilman. Itse olin kauppaamassa pari päivää sitten persettä eli kauniisti sanoen mainoskuvauksissa. Hartwallin Jaffan mainosta oli kuvaamassa Kaivopuiston grilli -yhtiö. Ennestään täysin tuntematon, mutta tutun näköisiä kavereita oli kuvan ulkopuolella tuottajista lähtien. Olin ekstrana, joten palkka ei ollut kovin suuri. 60 euroa korvausta sekä 40 euroa verottomana kulukorvauksina sisältäen siis matkat ja vaatteet. Välttelin kameraa kuvauksissa kohtuullisen helposti. On luontevaa, että jonkun selkä on kameraa päin. Jos oma naama yhdistyy johonkin tiettyyn tuotteeseen varsinkin tv-mainoksessa, niin toista kertaa et tv-mainokseen todennäköisesti mene seuraavaan kahteen tai kolmeen vuoteen. Joten kannattaa aina miettiä, että millä hinnalla lähdet myymään ihmisille juotavaa.

On eri asia tehdä talkoilla töitä ja kokea olevansa mukana jossain yhteisessä, mutta joskus korvaukset työstä ovat naurettavia. Tarjotaan leffalippua koko päivän työstä. Mainoksissa miettisin kahteen kertaan ja nauraisin päälle.

Kulutuskapula ei esittänyt mitään muuta pahaa Hartwallista kuin että sen omistaa Scottish&newcastle, yksi maailman suurimmista panimoista. Ainoa syy boikotoida Hartwallia on siis sen monikansallisuus.