sunnuntaina, toukokuuta 06, 2007

Kulmakunnan ystävällinen hämiksemme

Nykyisin toimintaelokuvatkin alkavat venyä kohti kahta ja puoltatuntia. Campin vuosikymmenellä, 80-luvulla, toiminta kesti tunnin ja vähän päälle. Jos elokuva läheni kahta tuntia tai ylitti sen, oli kyseessä yleensä todella pitkä puhe-elokuva. Hämähäkkimies 3 on jotain tältä väliltä. Elokuvaa ei ole turrutettu toiminnalla, vaikka sille tielle astutaan ensimmäisten minuuttien aikana.

En tiedä mitä perheiden nuorimmat ovat mieltä siitä, että mätkintä keskeytetään useiksi kymmeniksi minuuteiksi kerrallaan sen takia, että aikuisten pitää nyt vähän jutella tai aikuisten pitää nyt vähän olla niinku silleen. Aikuiseksi kasvaneen fanittajan näkökulmasta elokuva on monipolvinen, hyvin ohjattu, nopeatempoinen ja (tuottajan yleisösegmentoinnin näkökulmasta katsottuna) juonellisesti rohkea.

Elokuvan juoni on monipolvinen, jonka juuret on valettu Peter Parkerin (Tobey Maguire) eli Hämiksen narsismin kasvulle, ulkoavaruuden symbiootille, Harry Osbornen (James Franco) kostolle, halulle auttaa ja varastaa. Mikä motivoi siis ihmisiä. Tässä elokuvassa se on kosto, vaikka muillekin inhimilliselle toiminnalle annetaan tilaan. Hämis kasvaa narsistiksi, mikä onnistutaan tuomaan näkyville ainoastaan osoittamalla puheiden ja tekojen ristiriita. Katsojalle on ilmiselvää, että Mary Jane Watsonin (Kirsten Dunst) ongelmat eivät kulmakunnan ystävällistä hämistä paljon paina.

Erikoisefektit näyttivät edelleen funtsituilta. Varsinkin kun käsiteltiin morfoosia. Hiekkamiehen (Thomas Haden Church)kohdalla tosin mietin, että miten voi tehdä eleitä, kun aivot ovat hiekkaa ja hajonneet ympäri asvalttia. Minun käsitykseni mukaan ihmisen tietoisuus "elää" aivoissa, ja ne aivot on se peliohjain, joka liikuttaa meitä. Huutaminen ilman keuhkojakin tuntui erikoiselta. Sitten pysähdyin mietttimään sitä, mitä ajattelin. Ajattelevana ja tuntevana ihmisinä minulle on täysin uskottavaa kaveri, joka on saanut yhdessä yössä itselleen supervoimat hämähäkin puremasta, ulkoavaruudesta tulevat mönjä, joka vahvistaa ihmisen luonteenpiirteitä, yms. Ihmeellisiä ovat ne asiat, jotka me ostamme illuusioalalta.

Latteuksilta elokuva ei osaa välttää. Yhdysvaltojen lipun liimaaminen taustalle kun hyvis saapuu paikalle, on jotenkin kornia. Minun oli pakko laskea kasvot käsille ja hävetä hiljainen hetki tekijöiden puolesta. Hetki oli lyhyt, koska hyviksen saapuessahan alkaa se todellinen toiminta. Jälkeenpäin mietittynä, ehkä Yhdysvaltojen lipun laittaminen Hämiksen taustalla on näinä aikoina vähemmän kornia kuin demokratian ja vapauden liittäminen Yhdysvaltojen lippuun ja ulkopolitiikkaan. Sitten kun Yhdysvallat saa pasifistisen presidentin ja rehellisesti moniarvoisuuteen perustuvat poliittiset toimintamahdollisuudet. Niin tuo kahden sekunnin kohtaus tulee vaikuttamaan aivan toisenlaiselta.



technorati Spiderman, hämähäkkimies 3, , , , , Kirsten Dunst, yhdysvallat, Lippu, , Peter Parker, narsismi.

Ei kommentteja: