sunnuntaina, toukokuuta 20, 2007

Vasemmistonuoret radikalisoituu ja julistautuu sosialistiseksi


Vasemmistonuorten liittokokous on vihdoin päättynyt. Kolmen päivän kokouksen aikana väännettiin poliittinen ohjelma uusiksi, käsiteltiin useita kymmeniä aloitteita sekä esitettiin muutama kannanotto.

Järjestöillä on yleensä aina jonkinlainen esittelyteksti ja Vasemmistonuoret tuli järjestönä kaapista ulos. Vasemmistonuoret julistautui liittokokouksessaan sosialistiseksi ja feministiseksi nuorisoliikkeeksi.

Tämän lisäksi Järvenpäässä liittokokous määritteli omia tavoitteitaan. Näitä tavoitteita on eläinkokeista luopuminen tulevaisuudessa. Samoin vapaasta liikkuvuudesta on tehty tavoiteltava arvo. Nämä kaksi linjausta jo kertovat jotain Vasemmistonuorten radikaalisuudesta. Se, että joku järjestö ilmoittaa olevansa radikaali ei välttämättä tee siitä vielä radikaalia. Vasemmistonuoria ei voi ainakaan tästä syyttää.

Vasemmistonuoret tekee omassa ohjelmassaan myös eroa talouskasvun ihannointiin ja tuomitsee talouskasvun tavoittelun itseisarvona. Järjestö ei nähdäkseni tule siis enää perustelemaan mitään asiaa talouskasvulla. Talouskasvu, ikävä kyllä, näyttää riittävän perusteeksi mille tahansa poliittiselle avaukselle.

Yksi mielenkiintoisista aloitteista, joka liittokokouksessa meni lävitse, oli kannabiksen kotikasvatuksen ja käytön hyväksyminen. Eriäviä mielipiteitä jätettiin äänestyksen jälkeen muutama. Kaikkein radikaalein linja ei mennyt lävitse, eli kaikkien päihteiden käytön dekriminalisointi. Asiasta tehtiin myös laimennettu versio, eli kaikkien päihteden käytön depenalisointi. Näitä asioita oli aktiivisesti ajamassa lisäkseni Milla Jaakkola, joka oli erittäin tyytyväinen liittokokouksen kulusta. Tähän on siis lisättävä, että Jaakkola on rakentelemassa tällä hetkellä verkostoa päihteisiin liittyvästä syrjinnästä. Ongelma on se, että vaikka vain kerran elämässään olisi käyttänyt jotain tiettyä päihdettä ja on jäänyt siitä kiinni, elämä vaikeutuu leimautumisen kautta.

Henkilövalinnat ovat tietenkin yksi aikaa vievä osio. Puheenjohtaja ehdokkaita oli kolme, joista Jussi Saramo valittiin jatkamaan järjestön puheenjohtajana suljetun lippuäänestyksen jälkeen. Varapuheenjohtajat valittiin äänestämällä kahta henkilöä neljästä ja kaksi eniten ääniä saanutta valittiin järjestön varapuheenjohtajiksi. Vasemmistonuorten uudet varapuheenjohtajat ovat Suvi Turunen sekä Ilkka Tillanen.

Hallituksen täyttämiseksi liittokokous perusti henkilötyöryhmän, joka teki liittokokoukselle ehdotuksen hallituksen varsinaisista ja varajäsenistä. Ratkaisu ei ehkä ole demokraattisin, mutta tällä tavalla on pyritty turvaamaan alueellinen ja sukupuolinen edustus. Riskinä on tietenkin se, että liittokokous ei tiedä millä muilla perusteilla työryhmä päätyy tiettyyn esitykseen. Työryhmän esitys on tietenkin vain pohjaesitys, johon liittokokousedustajat saavat tehdä muutoksia ja näitä tehtiinkin. Tämä on joka tapauksessa parempi ratkaisu kuin jos työryhmän esitys olisi lopullinen. Etelä-Suomen edustajat hallituksessa ovat yhtä lukuunottamatta kaikki helsinkiläisiä, mutta sukupuolinen edustus oli kunnossa. Kokonaisuudessaan hallitukseen valittiin 13 naista ja 7 miestä.

Vasemmistonuorten sivuilta löytyvät uutiset aiheesta:
Liittokokous alkoi: EU-seminaaria ja puheenjohtajapaneeli
Vasemmistonuoret ottivat Järvenpään haltuun
Jussi Saramo jatkaa Vasemmistonuorten puheenjohtajana

9 kommenttia:

Unknown kirjoitti...

Jopa Hämeen hipeistä muutamat eli monet ovat niiiin huolissaan tuosta kannabisjutusta. Itse hykertelen tyytyväisenä.
"Tuleekohan se heti jossain esille, ehkä se vie tilaa meidän muilta jutuilta tiedotusvälineissä"
muahahaha.
Hyvä raportti, btw. Pitäisköhän sun blogia ryhtyä lukemaan enemmänkin....

Itse-oppinut dosentti kirjoitti...

Totta kai tätä pitää lukea enemmän.

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos vaan kehuista, iso laiva kääntyy hitaasti mutta kuitenkin varmasti, jos ruoria on riittävän moni vääntämässä. Kyllä Suomenkin päihdepolitiikka vielä muuttuu inhimmillisempään suuntaan, moralistit tukehtukoot järkytykseensä - tämä on liian tärkeä asia, että sitä voisi hyssytellä piiloon vain koska joku voisi järkyttyä 9_9

Työ jatkuu, ja seuraavaksi jatkuu palkkatyö.

-Milla

Arttu kirjoitti...

Mutta eihän talouskasvun tavoittelu koskaan olekaan itseisarvo - se on katsos keino työllisyyden lisäämiseen. Työllisyyden lisääminen taas on keino... ööh... hyvinvoinnin lisäämiseen. Hyvinvointi taas on sitä, että on niin vitsisti rahaa. ;-)

Olisi kiva kuulla, mitä "sosialistinen" tarkoittaa vuonna 2007.

Itse-oppinut dosentti kirjoitti...

Niinpä kait tuo talouskasvun ihannointi onkin välinearvo edellä mainituille, vaikka se ei pitäisi paikkaansakaan.

Mitä sosialismi on vuonna 2007. Varmasti monia asioita eikä ismeistä voi oikein tehdä kovinkaan dogmaattisia. Tämänhän takia jotkut poliittiset puolueet ja järjestöt ovat luopuneet ismeistä eli ideologioista. Kuitenkaan ideologiasta ei pääse eroon sanomalla, että ei ole ideologiaa.

Ideologioiden taustalla on aina tietenkin arvoja ja tietyt arvonivaskat eli yhdistelmä erilaisia arvoja muodostaa sitten jonkin tietyn ideologian. Jonkun ideologia saattaa siis olla sosialistinen vaikka ei kannattaisikaan jotain tiettyä arvoa kuin toinen sosialistinen henkilö.

Aatetutkimuksessa on tärkeää yrittää löytää yhdistäviä tekijöitä ja nimetä ne. Samoin on pyrittävä erottamaan erilaiset koulukunnat toisistaan, joskus hyvinkin heppoisin perustein.

Kommunismilla ja sosialismilla ei ollut ehkä käytännössä kovinkaan suurta eroa 1800-luvun Euroopassa. Toiset vain sattuivat olemaan kommunisteja ja toiset sosialisteja. Tästäkin sekamelskasta kohosi vielä myöhemmin anarkismiksi nimetty ideologia, joka sekin tarkoittaa tänä päivänä monilla ihmisille eri asioita.

Toiselle anarkismi tarkoittaa paikkojen tuhoamista ja toiselle äärimmäisimmilleen vietyä demokratiaa. Kolmannelle se merkitsee tasa-arvoa kun neljännelle se merkitsee vahvimman lakia.

Vasemmistonuorten nettisivuilla ei ole vielä uutta poliittista ohjelmaa julkaistu, mutta sieltä löytyy sisältöäkin ismin alle. Poliittista ohjelmaahan alettiin vääntämään jo aikoja sitten, sekä vielä kolme päivää rutistettiin asiaa kasaan Järvenpäässä.

Sosialismi on kuitenkin myös identiteetti. Se, että järjestö mainitsee olevansa mm. feministinen, sosialistinen, vallankumouksellinen ja radikaali nuorisoliike, avautuu monelle varmasti hieman eri tavalla.

Vasemmistonuorissa sosialismi tarkoittaa ainakin jonkin sortin tasa-arvon tavoittelua, yhdenmukaisia mahdollisuuksia osallistua, heikoimmassa asemassa olevan puolustamista ja kestävää kehitystä. Luulen, että tästä on vahva konsensus Vasemmistonuorissa.

Arttu kirjoitti...

"Vasemmistonuorissa sosialismi tarkoittaa ainakin jonkin sortin tasa-arvon tavoittelua, yhdenmukaisia mahdollisuuksia osallistua, heikoimmassa asemassa olevan puolustamista ja kestävää kehitystä."

Mitä voin sanoa näin sen enempää organisaatioon perehtymättä, on, että kannattaa määritellä arvot ja tavoitteet selkeästi (ja myös katsoa, että niiden mukaan toimitaan). "Jonkin sortin tasa-arvon tavoittelu" ei kuulosta erityisen määrätietoiselta. "Kestävä kehityskin" on jotenkin... plaah. Tylsää.

Nyt tietysti sanot, että minkäs teet kun nämä asiat tuppaavat olemaan tylsiä. Mutta voihan ne silti esittää toisella tavalla. Tylsä kieli on yleensä merkki tylsästä ajattelusta.

Lueskelen juuri Platonin Valtiota. Minut sai ajattelemaan kohta, jossa Sokrates toteaa näin: "Kehno sielu hallitsee ja valvoo pakostakin kehnosti, hyvä sielu hoitaa tämän kaiken hyvin." Platonissa voisi hyvinkin olla pureskeltavaa Vasemmisto(nuori)llekin. ;-)

Itse-oppinut dosentti kirjoitti...

Jonkin sortin tasa-arvolla tarkoitan sitä, että tasa-arvokin käsitteenä jakaantuu opillisesti "erilaisiin tasa-arvoihin". Mahdollisuuksien tasa-arvo ja lopputulosten tasa-arvo ovat kuitenkin eri asioita.

Nämä ajatukset mitä kuvailin sosialismin tarkoittamisella oli tulkintoja ohjelmasta. Poliittista ohjelmaa ei ole vielä päivitetty nettisivuille, mutta sen jälkeen se on paremmin julkisesti arvioitavana. Minullakaan ei ole lopullista paperia vaan erilaisia luonnoksia.

Kestävä kehitys kuulostaa tylsältä mantralta, kun sille on löytynyt itsepintaisesti kannattajia jo kohta 30 vuotta. Hyvä kuitenkin, että sille löytyy edelleen kannatusta.

Suuria järjestöjä tietenkin vaivaa se, että se ei välttämättä sisällä kaikkea mitä joku haluaisi tai se sisältää liikaakin asioita. Tämän takia on hyvä, että ihmiset kykenevät ajattelemaan itsenäisesti sekä tuottamaan synteesiä erilaisista arvioista.

Platonille terveisiä. Myös huonosti ravittu keho nukkuu huonosti. :)

Vasemmistonuorista löytyy törkeän paljon filosofian opiskelijoita ja maistereita, jotka varmasti arvostavat Platonia yhtenä filosofina.

Arttu kirjoitti...

"Vasemmistonuorista löytyy törkeän paljon filosofian opiskelijoita ja maistereita, jotka varmasti arvostavat Platonia yhtenä filosofina."

Toivottavasti he ovat myös tajunneet Marxin kuuluisan teesin: "Filosofit ovat tähän asti tyytyneet kuvailemaan maailmaa, vaikka tehtävänä on sen muuttaminen." ;-)

Itse-oppinut dosentti kirjoitti...

Siksihän he ovat liittyneet Vasemmistonuoriin. :)