sunnuntaina, helmikuuta 03, 2008

Poliitikkojen kulttuuri

Lähiaikoina on paljastunut, että eduskuntaan on pesiytynyt ahdistelijoita. Syytöksiä on heitetty sekä SDP:n, Vasemmistoliiton, Kokoomuksen että Keskustankin suuntaan. Kyseiset puolueet ovat siis arvomaailmaltaan inhottavia. Jotkut monikultturistit voisivat väittää, että kyseessä on vain joukko yksittäistapauksia, joita ei voi yleistää. Tämä on tyypillinen harhaluulo, koska ei tajuta, että kyseiset kansanedustajat tulevat sellaisista arvoyhteisöistä, joiden kulttuuriin kuuluu naisten sortaminen. Ainoa oikea vastaus tässä tilanteessa on estää näiden puolueiden pääseminen eduskuntaan kaikista muista paitsi humanitaarisista syistä. Jäljelle jäisivät ainoastaan selkärankaiset puolueet kuten Ruotsalainen kansanpuolue, Kristillisdemokraatit, Perussuomalaiset ja Vihreät.

Vihreät ovat muutenkin osoittaneet selkärankaansa äänestämällä Helsingin valtuustossa kivihiilestä luopumista vastaan.

HELSINGIN KAUPUNGINVALTUUSTO 30.1.2008:
17.
lisälista 01
23.1.2008 pöydälle pantu asia

Energiapoliittisia linjauksia koskeva selonteko
Keskustelun aikana tehtiin seuraavat vastaehdotukset:

Paavo Arhinmäki + Sirpa Puhakka
Sivu 2
Tavoitteena Helsingin laadukas ympäristö
Sivun 2 viimeiseksi lauseeksi lisätään:
Helsinki luopuu kokonaan kivihiilen käytöstä ja tulee hiilineutraaliksi vuoteen 2050 mennessä.
Kaatui äänin 76-8.

Paavo Arhinmäki + Sirpa Puhakka
Sivu 8
Energian tuotanto ja päästökauppa
Sivun 8 viimeinen virke, ” Kivihiilen käytön jatkaminen sähkön ja lämmön yhteistuotannossa nykyisten tuotantolaitosten teknistaloudellisen käyttöiän päätyttyä edellyttää, että uuden tekniikan käyttöönotolla saavutetaan asetetut päästöjen vähentämistavoitteet.”, poistetaan.
Kaatui äänin 76-8.

Paavo Arhinmäki + Sirpa Puhakka
Sivu 9
Energian tuotanto ja päästökauppa
Sivun 9 ensimmäisen kappaleen jälkeen lisätään lause:
Helsingin kaupunki ei hanki omistukseensa tai tuota lisää ydinvoimaa.
Kaatui äänin 76-8

5 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Eihän Vasemmistoliiton kansanedustajat ole ahdistelleet, tai olleet ainakaan otsikoissa sen takia. Taisi olla vain demareita, kokoomuslaisia ja kepulaisia esmes siinä HS:n viime sunnuntaina jutussa.

Itse-oppinut dosentti kirjoitti...

Olen saanut vakuuttavasti lähteestä tietää (iltapäivälehti), että erästä toimittajaa (vihr.) oli puristellut tissistä eräs toinen toimittaja (vas.). Koska se luki lehdessä ja koska näin on sanottu, niin se tarkoittaa sitä, että näin on tapahtunut. Koska kyseessä ei kuitenkaan ole Jeesus on hänen pakko olla syyllinen. Täysin loogista.

(piilohymiö)

Anonyymi kirjoitti...

Samallahan tuosta voisi vetää johtopäätöksen, että toimittajat ovat irstasta sakkia.

Antti Rummukainen kirjoitti...

Monetkohan kalapuikkoviikset ajetaan pois tämän kohun saattelemana,ettei leimaudu vain irstaaksi sedäksi.

Itse-oppinut dosentti kirjoitti...

Veera: Touché. Pitääkin tästä lähin ilmaista syvä paheksuntani toimittajien ollessa läsnä.

Antti: Luulen, että monen epäillyn mielestä naisilla on mennyt vain sekaisin kalapuikkoviikset ja seksuaalinen häirintä.