Vasemmistonuorten Palestiina-delegaatio on palannut Suomeen. Matka ei sujunut aivan niin rauhallisesti kuin olisi toivonut. Jälkipyykkinä delegaation kaksi jäsentä (Dan Koivulaakso ja Laura Tuominen) ovat saaneet uuden ystävän blogistaniasta. Tundra Tabloid (myöhemmin KGS) on ottanut mielellään kantaa Koivulaakson ja Tuomisen kertomuksiin Israel/Palestiina -matkaltaan. Erityisen suivaantunut KGS on ollut heidän kriittisyydestään Israelin valtion suorittamaa apartheidia kohtaan. Kielumuuri, käsitteiden sekavuus sekä huomattavasti erilaiset lähtökohdat (näkökulmat) tekevät heidän kolmen välisen keskustelun hankalaksi. Loogiset virhepäätelmät eivät helpota asiaa yhtään.
Tundra tabloid seuraa Lähi-idän tapahtumia, ääri-islamilaisia ilmiöitä sekä suomalaista Islamin hegemoniaa. Näin blogin selvityksen mukaan. Blogin sisältö on helposti tulkittavissa vihan lietsonnaksi siitä näkökulmasta, että kyseisessä blogissa julkaistaan pelkästään negatiivisa asioita arabeista kuten eläinten kiduttamista ja pommi-iskuja, ja tätä kautta pyritään yleistämään nämä osaksi arabeja ja Islamin uskontoa. Blogi myös pyrkii korjaamaan vääriä väittämiä onnistuen siinä välillä. Esimerkiksi Ahmed Mahmoud Khatibin kohtalosta on näytillä videomateriaalia, joka osoittaa kohtuullisen uskottavasti, että häntä ei ammuttu sen takia, että häneltä jäi paperit kotiin vaan siksi, että hän varasti ampumpa-aseen, jota hän myös käytti tai näytti yrittävän käyttää. Kuvamateriaalissa on kuitenkin joitakin heikkouksia. Pääasia blogissa on kuitenkin muslimien vihaaminen. En esimerkiksi näe, miksi pitäisi olla huolissaan Brysselin sosialistipuolueen nimistä kaupungin hallituksessa. Tietenkin siksi, että monella heistä on arabimainen nimi!
Laura Tuomisen ja Dan Koivulaakson näkemykset Israelin poliittisista vangeista (käytän itse mieluummin termiä mielipidevanki), liikkumisen estämisestä "turvapisteiden" (check-points) avulla ja talojen tuhoamisista. Mielipidevankeina pidetään esimerkiksi sellaisia henkilöitä, jotka vangitaan (ja ehkäpä jopa tuomitaan) esimerkiksi aseistakieltäytymisen perusteella. Suomella ja Israelilla on tässä mielessä jotain yhteistäkin.
Liikkumisen estäminen ja "turvamuuri" on taas apartheidin muoto, jota KGS ei pysty hyväksymään millään muotoa. Terrorismin torjuntaan se on liian umpimähkäinen, ja toisaalta se kohdistuu selvästi palestiinalaisten "hallinoimille alueille". Israelilaisilla ei ole mitään ongelmia läpäistä näitä pisteitä toisin kuin palestiinalaisilla. Tämä ei tietenkään ole ihan sama kuin Etelä-Afrikan apartheid, jolloin valkoisille ja värillisille oli omat ravintolat, kulkuneuvot ja vessat. Apartheidin tunnusmerkistöä ei olekaan syytä lähteä hakemaan Etelä-Afrikasta siinä mielessä, että jos halutaan vertailla kahta erilaista politiikkaa toisiinsa, että jos toinen ei täytä kaikkia tunnusmerkkejä, niin niillä ei ole mitään yhteistä. Israelin ja Palestiinan alueella ei ole esimerkiksi rajattu kaikkea eri ryhmille. Voitaisiin jopa sanoa, että Israelin harjoittama apartheid-politiikka on paljon sivistyneempää kuin Etelä-Afrikan näkyvä ja hieman barbaarinenkin erottelu puhumattakaan parista muusta hallintojärjestelmästä, jotka yleensä jossain vaiheessa liittyvät keskusteluun.
Talojen tuhoaminen puskutraktoreilla on julmaa kun puhutaan sellaisista taloista, joissa asuu ihmisiä ennestään. Ajatukseen siitä, että suoritetaan kotietsintöjä tai ehkäisemällä terroristeja kaatamalla toisten asuntoja ei ole ihan tästä maailmasta. Se miten tähän on päädytty kertoo ehkä enemmän epätoivosta ja keinojen puutteesta kuin luovasta hallinnoidusta konfliktien ratkontakyvystä.
Se miksi vapaan palestiinan kannattajat helposti saavat paskaämpäreitä vertauskuvallisesti postiluukustaan sisään johtuu nähdäkseni siitä, että aktivistit "yksipuolisesti näkevät vain toisen osapuolen kärsimykset". Israel itsenäisenä valtiona ja yksittäiset pommi-iskujen tekijät ja varkaat eivät ole vertailukelpoisia yksilöitä. Israel itsenäisenä valtiona on viime kädessä itse vastuussa siitä, että sen hallinoimilla alueilla ei tapahdu ihmisoikeusloukkauksia. Tähän lasketaan myös oikeus koskemattomuuteen.
Poliisien tai sotilaiden kivittäminen on surullista. Itsensä räjäyttäminen vaatii kieltämättä munaa, mutta ei sekään ole mikään ratkaisu. Itsensä räjäyttäminen ostoskeskuksessa tai bussissa, vaikkakin kuinka poliittisesti motivoitunutta, tulkittaisiin Suomessa nykyisin mielenterveysongelmaksi. Tällaisten ongelmien ehkäisy tarvitsee hyvää sosiaalista turvaverkkoa, joka sisältää toimeentulon sekä konkreettiset mahdollisuudet osallistua yhteiskunnan toimintaan, että saada muunlaistakin apua kuin pelkkää rahaa. Tätä ongelmaa ei korjata pyssyjä esittelemällä tai ainakaan niillä osoittelemalla.
Palestiinalaisten rankaiseminen yleisesti yksittäisten ihmisten tekosista on hienommalta nimeltä kollektiivinen rangaistus. Kollektiivinen rangaistus on ihmisoikeusloukkaus ja sotarikos. Ironista kyllä, YK:n jäsenvaltioille tämä säädös on kelvannut, jotta mitään yksittäistä ryhmää ei voitaisi sortaa. Säädöksen tarpeellisuudesta antoi esimerkin kaksi aikaisemmin hajonnutta valtiollista järjestelmää. Ensimmäinen vuonna 1945 ja toinen 1990.
Lisää aiheesta
Vasemmistonuorten Palestiina-kampanja
Saila Ruuthin kertomus palattuaan Suomeen
KGS:n kertomus Koivulaakson ja Tuomisen hengenlahjoista
Laura Tuomisen reaktio KGS:n kommentteihin
Dan Koivulaakson reaktio KGS:n kommentteihin
Näytetään tekstit, joissa on tunniste laura tuominen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste laura tuominen. Näytä kaikki tekstit
keskiviikkona, elokuuta 15, 2007
Suomi on islamilaisen hegemonian maa
Tagit
blogit,
dan koivulaakso,
ihmisoikeudet,
israel,
laura tuominen,
palestiina,
saila ruuth,
tundra tabloid,
yk
tiistaina, heinäkuuta 10, 2007
Holtinkoskin Meemi
Tämmöinen meemintsi tuli Holtinkoskelta. Kerro seitsemän asiaa itsestäsi. Haastan seuraavat: Aura Tamminen, Mikko Sauli, Niina Siitonen, Jussi Saramo, Laura Tuominen, Riku Eskelinen, Jukka Huhta ja Eka bini.
1. Luulin joskus, että Suomi on osa Ruotsia. Näinhän asia on ollut, mutta tosin kauan ennen minua. Asian valjettua, luulin myös, että Ruotsi ei ole koskaan ollut missään sodassa.
2. Opetin ala-asteella opettajia käyttämään tietokoneita. Sen aikaisen mittapuun mukaan olisin nörtti, nykyään en ole.
3. Opettelin soittamaan pianoa musiikkiluokan pääsykokeisiin parissa kuukaudessa. Pääsin sisään sävelkorvalla, vaikka soitostakin onnistuin saamaan pisteitä.
4. En ole koskaan lukenut Nummisuutareita, Kalevalaakin olen lukenut vain vähän. Ryhmä-X:ää olen lukenut sitäkin enemmän.
5. Haluaisin tulla lakimieheksi, näyttelijäksi, ohjaajaksi, kirjailijaksi tai supersankariksi.
6. Pidän ismeistä. Olen omasta mielestäni jonkin sortin sosialisti, feministi, kommunisti, anarkisti ja basisti, paitsi silloin kuin muut määrittelee mitä ne asiat on.
7. Mulla ei ollut mitään hajua siitä, mitä mä tulisin kirjoittamaan näihin seitsemään kohtaan.
edit:
Laura Tuominen vastasi jo.
Samoin Mikko Sauli.
Siitosen Niinakin.
Eka Bini tarjoile omat 7 asiaansa.
Hukkajukka tekee työtä käskettyä.
1. Luulin joskus, että Suomi on osa Ruotsia. Näinhän asia on ollut, mutta tosin kauan ennen minua. Asian valjettua, luulin myös, että Ruotsi ei ole koskaan ollut missään sodassa.
2. Opetin ala-asteella opettajia käyttämään tietokoneita. Sen aikaisen mittapuun mukaan olisin nörtti, nykyään en ole.
3. Opettelin soittamaan pianoa musiikkiluokan pääsykokeisiin parissa kuukaudessa. Pääsin sisään sävelkorvalla, vaikka soitostakin onnistuin saamaan pisteitä.
4. En ole koskaan lukenut Nummisuutareita, Kalevalaakin olen lukenut vain vähän. Ryhmä-X:ää olen lukenut sitäkin enemmän.
5. Haluaisin tulla lakimieheksi, näyttelijäksi, ohjaajaksi, kirjailijaksi tai supersankariksi.
6. Pidän ismeistä. Olen omasta mielestäni jonkin sortin sosialisti, feministi, kommunisti, anarkisti ja basisti, paitsi silloin kuin muut määrittelee mitä ne asiat on.
7. Mulla ei ollut mitään hajua siitä, mitä mä tulisin kirjoittamaan näihin seitsemään kohtaan.
edit:
Laura Tuominen vastasi jo.
Samoin Mikko Sauli.
Siitosen Niinakin.
Eka Bini tarjoile omat 7 asiaansa.
Hukkajukka tekee työtä käskettyä.
Tagit
eka bini,
harri holtinkoski,
henkilökohtaiset,
hukkajukka,
jukka huhta. harri holtinkoski,
laura tuominen,
meemi,
mikko sauli,
niina siitonen
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)