Näytetään tekstit, joissa on tunniste natsit. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste natsit. Näytä kaikki tekstit

lauantaina, syyskuuta 24, 2016

Natsielefantti hallituksen iltakoulussa

Tommy Hellsten kirjoitti reilut kaksikymmentä vuotta sitten kirjan virtahevosta olohuoneessa. Tommy Hellsten oli silloin jonkinlainen suomalaisten olohuoneiden Dr. Phil. Itse olin kirjan julkaisuaikoihin en-edes-teini-ikäinen, mutta teini-ikäiseksi päästyäni oli Hellsten jo City-lehdessä henkilöhaastattelujen muodossa. Hän oli jonkinlaisten, tänäpäivänä itseapuoppaiksi kutsuttavien kirjailijoiden, jos ei nyt prototyyppi, niin ikoni.

Kirja itsessään käsittelee päihderiippuvuutta ja hankaluuksia joita sen käsittelemiseen saattaa liittyä.

Kirjan otsikon nerokkuus ilmeni - ehkä lukion psykologian kursseilla, tai kun koin hyvien pop-kappaleiden nimien olevan osa teosta - kun tajusin otsikon leikittelevän elefantilla olohuoneessa. Etymologistisesti fraasilla saattaisi olla jotain tekemistä Fjodor Dostojevskin fraasikirjoihin päätyneellä tokaisulla (vapaasti mukaillen) 'yritä olla ajattelematta valkoista jääkarhua. Joka kerta kun yrität, se pirun otus tunkee tajuntaan.'

Lukion oppikirjoihin (suoritin lukiota vuosituhannen vaihteessa) tämä fraasi päätyi muodossa olla ajattelematta vaaleanpunaista elefanttia, koska silloin sitä on pakko ajatella. Oli siellä oppikirjassa Freudin metatason tiedettäkin mukana, mutta lukio onkin akateemisuuteen valmistava oppilaitos, jossa on hyvä opiskella myös tieteen, kuten politiikankin, virheitä. Opiskeltiin siellä jotain natsismistakin eli kansallissosialismista.

(kuva: Muhammad Mahdi Karim, Wikipedia Commons)

Tällä hetkellä näyttää siltä, että hallituksen iltakoulussa istuu todella iso natsielefantti. En tarkoita tällä Timo Soinia.

Ajattelit kuitenkin Timo Soinia vaikka kirjoitin, että en tarkoita häntä, koska en tarkoita. Älä myöskään ajattele perussuomalaisia kun kirjoitan isosta natsielefantista hallituksen iltakoulussa.

Puhun vain siitä mielikuvasta, miten asiat koetaan. En ole varmaan ainoa, jonka mielestä todistusaineisto näyttää siltä, että eduskunnan toiseksi suurin puolue ja hallituksen liima on avoimesti kansallissosialistisilla keloilla poliitikan savanneilla löntystelevä isokokoinen ja harmaa otus, joka muistuttaa natsielefanttia.

Natsielefantti näyttää myös olevan sukua muillekin elefanteille, mm. anarkistielefanteille. Koska kun natsielefantti vähättelee natsien väkivaltatekoja, niin hän muistaa - kuten kaikki elefantit - että onhan niitä myöskin muunlaisia elefantteja. "Miksi muut elefantit saavat olla väkivaltaisia muille elefanteille, mutta peruselefantit eivät", natsielefantin usein kuullan sanovan. Natsielefantti ei ymmärrä, että se muukin elefanttien väkivalta on väärin. "On sekin väärin", sanovat toiset elefantit - eivät tosin kaikki.

Natsielefantti ei jaksaisi tätä kärsän pyöritystä yhtään enempää ja olisi sitä mieltä, että jos yksi natsielefantti määräisi marssijärjestyksen, niin tämmöisiä keskusteluja ei tarvitsisi käydä.

Muistutan kaikkia tässä vaiheessa, että natsielefantti on täysin mielikuvituksen tuotetta. Todellisuudessa ei ole natsielefantteja. Natsielefantti on niin sanottu vertauskuva. Vertauskuvia käytetään antamaan jollekin pointille enemmän voimaa.

Nyt pitäisi olla voimia puhua siitä natsielefantista joku istuu hallituksen iltakoulussa, että voisiko hän olla vähemmän natsi ja enemmän kuten muut elefantit. Voitaisiin ihan niin kuin vain sanoa, että natseilusta ei seuraa mitään hyvää. Elefanteilla on hyvä muisti.

Sivuhuomiona kerrottakoot, että elefanttien hyvään muistiin liittyvä vertauskuvallisuus perustuu elefanttien kyvykkyyteen muistaa mitä reittejä on kuljettu ja hän kykenee tunnistamaan lajitoverit vuosienkin jälkeen. Natsielefantin polkua on jo kävelty, nyt olisi aika kokeilla niitä muita polkuja. Yrityksen ja erehdyksen kautta sieltä polulta saattaa löytyä uusia lajitovereita, jotka ovat hyvin samanlaisia ja kuitenkin jokainen omalla tavallaan täysin ainutlaatuinen.

sunnuntaina, elokuuta 30, 2015

Kun natsit vielä hengas juomassa Spitfirea Annankadulla

On pakko myöntää, että ihmisten kirjoitustaidot ovat kehittyneet huomattavasti tämän nykyisen internetin aikana. Aivan kuin satatuhatta äidinkielenopettajaa olisi käynyt internetissä huomauttamassa miten väkivaltaiselta näyttää jokainen lause isolla kirjoitettuna. Miten hienosti onkaan huutomerkkien määrä vääntynyt joko yhteen kappaleeseen, tai ehkä kolmeen, ja parhaimmassa tapauksessa näitä kahta huutomerkkiin liittyvää vaihtoehtoa on käytetty vain syvän harkinnan jälkeen.

Tämä kyvykkyys - ja huomattava parannus - on johtanut siihen, että ei tarvitse asiasta enää edes huomautella. Sieltä kaikkien ihmisten tärkeimmästä luonnonvarasta, eli ajattelusta, on tullut se esille tuotava ominaisuus. Premissejä, johtopäätöksiä, ja - tai no.

Formaalilogiikkaa syytetään usein järjestelmän sulkeutuneisuudesta. Ihan syystäkin. Kyseessä onkin matemaattinen järjestelmä, jolla varmistetaan ajatusten oikeellisuus. Jos formaalisesta logiikasta jotain hyvää tulee sanoa, niin se pitää sanoa. Jos premissit (lähtöoletukset) ovat oikein, niin johtopäätöksen on pakko olla oikein. Kaikkein näteiten sen voisi jopa sanoa niin, että vääristä premisseistä voi päätyä oikeaan johtopäätökseen, mutta oikeista premisseistä ei ikinä väärään.

Koko järjestelmän idean hohdokkuus on siis siinä, että jos johtopäätös ei vastaa todellisuutta, niin sitten on premisseissä jotain vikaa. Kääntäen: jos johtopäätös on todellisuutta vastaava premisseistä riippumatta, niin premissit ovat todennäköisesti väärin. Tämän pitäisi siis olla täydellinen työkalu mihin tahansa poliittiseen keskusteluun. Toivoisin, että olisi näin.

Joskus aikoinaan nettiin ilmestyi "ad hoc"-syytökset ja olkiukot. Ihan peruskauraa lukiossa filosofian tunneilla istuneilla. Tosin ei riittävästi, koska kyseisiä syytöksiä tulisi käyttää ainoastaan, jos kaipaa parempia perusteluja. Ja sitä sitä mukanokkelaa ja -älykästä keskustelua näkyi kaiken aikaa caps-lockit päällä ja huutomerkkejä ykkösten kanssa joskus sillon kauan aikaa sitten kaukaisella 2000-luvulla.


Olisikohan noin kymmenisen vuotta sitten kun jossain bassofoorumilla syyttelin Suomen sisun ydinporukkaa natsihenkisiksi. Olin silloin baarimikkona Annankadun William K:ssa, missä jäbät kokoontuivat.

Ja sisulaiset ottivat yhteyttä sitten ketjupäällikköön, ja minua sitten pyydettiin poistamaan sen hetkisen ravintolapäällikön kautta bassofoorumilta läppäni. Alkuperäinen (ei sanatarkasti) kommenttini foorumilla oli hyvin hyökkäävä tyyliin 'natsihenkistä porukkaa, mutta jos joku haluaa mennä tsekkaa, niin kokoontuu tuolla joka keskiviikko. Yksi heistä ei ollut ottanut s-korttia, koska piti sitä kommunismina.'

En poistanut, mutta poistin kohdan missä mainittiin toi s-kortti ja kommunismi, ja korvasin sen jollain "minua pyydettiin poistamaan tämä, mutta suostuin nyt tähän" -kommentilla. Ravintolapäällikkö joutui valitettavasti kertomaan, että työsuhteeni ei tule jatkumaan tämän takia, mutta että se oli firman päätös eikä hänen. En suostunut poistamaan koko tekstiä bassolta siitä huolimatta, että bassofoorumilla kirjoittamastani tekstistä pystyi tunnistamaan minut nimimerkistä riippumatta. Syy oli se, että kaikki mainitsemani tiedot löytyivät heidän omilta kotisivuiltaan. Kokoontumisaika ja -paikka oli selvitettävissä Suomen sisun sivuilta ja heidän ohjelmansa oli ja on täysin julkinen. Työssäollessani kuulemani läpät olivat just niin hauskoja kuin ne ovat nykyäänkin (tosin elintasosurffaruuteen liittyvää vitsikästä empaattisuutta ei silloin vielä löytynyt [sanaa ei ollut vielä silloin olemassakaan])

Nyt kun näitä jäbiä on sitten valtuustoissa, Eduskunnassa ja EU:n parlamentissa, niin soveliasta kyllä laittaa linkki siihen vammaiseen kirjoitukseen, minkä kirjoitin tässä blogissa joskus vajaat kymmene vuotta sitten. (Lisään asiaanliittyviä linkkejä myöhemmin jos jaksan, tai jos joku jaksaa postata niitä kommentteihin).

2007 - Halla-ahon diggarit eka binin kimpussa (Luemme myös kommentit)
Bassofoorumin natsi/netsi/yhdistelmä/jotain

Ps. Linkkailen jotain myöhemmin ehkä tohon yläpuolelle jos jaksan. Pakko arvostaa kuitenkin bassofoorumia kun siellä oikeasti bännin syyksi riitti "rasistinen vammailu".
pps. Ja siis ei ketjupäällikkö varmaan edes tajunnut, mitä natsiporukkaa nää jäbät oli.
ppps. Ei oo meno muuttunut hirviästi
pppps. Bassofoorumin pitäisi olla Suomen tärkein foorumi. En tiedä, miten herkästi ruoska käy nykyään, mutta arvostin moderoinnin tasoa silloin jo.

perjantaina, kesäkuuta 03, 2011

Natsivapaavyöhyke

Antifaa muistellen, teitä (ja meitä) kaivataan. Solidaarisuuden linnake ja moninaisuuden ensimmäinen rintama Kallio, on muuttamassa muotoaan. Ashialle pithäs tehrä jotain. Palauttuani asumaan Kallioon viime vuoden loppukesästä/alkusyksystä ensimmäinen hassu reaktio oli työpaikalta poistuessani ja kävellessäni Relaxinin edestä: Kaveri pummaa röökiä, valittelen, että on vain sätkiä, mutta vain kääriä mokoman. Kaveri kertoo yrittäneensä pummia tupakkaa tunnin verran ja lähtee seuraamaan kertoen, että hänellä on työpaikka, asunto ja tarjoaa kyllä takaisin, kun käyn Relaxinissa. Damn, kun en käy relaxinissa ajattelen nyt.

Hustlaaminen Kalliossa on se, että kerrotaan mahdollisimman hyvä tai rehellinen tarina kun pummitaan. Esimerkiksi "oisko sulla heittää 159 markkaa, jotta pääsisin Tampereelle 21.12 lähtevällä junalla, jotta ehdin tyttären syntymäpäivälle" tai "voitko heittää 80 senttiä, jotta voisin, en halua valehdella, oluen kaupasta." Voittaa voi, jos uskaltaa veikata.

Rasistipellejä Kalliossa on käynyt ennenkin, Kalliitten asuntojen ostajia ja vuokraajia taas ei ole käynyt. Leipäjonoja on ollut aina kun muistan, mutta Nimbyily on lisääntynyt ja en voi olla ylpeä Kalliostani, kun näin tapahtuu.

Täällä dissataan leipäjonojen notkujia, täällä pyydetään parhaimmillaan 1200 euroa 19 neliön rotanhäkistä, täällä epäillään asuntojen arvoja, ja samaan aikaan on tyyppejä, jotka yrittävät etsiä asuntoa hintahaarukalla 250-500, mutta päättävät venyä tämän ylitse, odottavat myöhästyneitä palkkoja tai kela/sossu-masseja, ja elävät kuin pellolla.

Vertauskuva-analyysina väittäisin, että kielikuva "elää kuin pellolla" tarkoittaa sitä, että sulla on niin paljon massia, että köyhien elämät ei tarvitse kiinnostaa.,

Mut jostain syystä Natsit palaa aina maisemiin silloin kun asiat näyttävät heikoilta. Makrososiologian tulkinnastani huolimatta pidän kuitenkin tätä kaupunginosaa rakkaimpana ja on pakko myöntää, että vituttaa kun kuulapäät tulee haastaa riitaa sillä perusteella, että "en tiedä, kysyin vain."

Mitä kysyttiin, mitä vastattiin. Meikäläisen nopea dramaturginen kuvaelma aiheesta, missä korvataan puhelu tämän palstan ensimmäisellä epävirkkeellä.

1) Käytteks te täällä usein. - Ei. - Haluuks sä puukosta.
2) Mikäs karvahampuusi täällä on´. -ihan normaali parrankasvatusviikko menossa. - Ai niin (tunnistettua työntekijän)
3) Haluuks sä ratsastaa mulla (nähtyään ihmisten ratsastvan toistensa selässä). - En mä halua. - tuu nyt, (saat kaasua naamariin [toimittajan oma lisäys tarinaan] saat oikeasti ratsataa, - En mä nyt. Monelta X mun bussi lähtee?

Ja perse noissa natseissa on pahinta se, että 2/3 on todella Jason Stathameja ja ne pikkupellet käyttää jotain armeijatyylisiä kaasuja, kun ei kestä sitä, että hipit saattaa pistää pannuun tyyppejä.

Mun pasifismihan on aina testattavissa sylkemällä mun linssikeittoon kun mulla ei ole nälkä.

Jatkossa, jos Kallion meininkiä haluaa parantaa, niin potkimalla natsit vittuun. Työntekijänä Kustaa Vaasassa otan täysin omille harteilleni, että potkitaan noi natsit vittuun Kalliosta ja aloitetaan meikän baarista.