perjantaina, helmikuuta 23, 2007

Välivaalit?

Lehdissä oli tällä viikolla hieman puhetta välivaaleista. Tällä tarkoitettaisiin siis sitä, että punamulta (Keskusta+Sdp+Rkp) jatkaa, ja saa kansalta valtakirjan jatkaa. Mitäs sitten, jos porukka on kaikinpuolin tyytyväinen, eikös silloin pidäkin antaa punamullan jatkaa.

Toisenlaiset lähes yhtä jännittävät ja maailman tulevaisuuden kannalta olennaisen kriittiset vaalit käydään huomenna kello 13.00 Jhl:n tiloissa, kun Etelä-Suomen Vasemmistonuorten vuosikokous istahtaa päättämään siitä, kuka on piirin puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja ketkä pääsevät (tai joutuvat hallitukseen).

Puheenjohtajaehdokkaaksi on minun lisäksi ilmoittautunut Frans Nybäck, istuva jäsen piiritoimikunnassa. Varapuheenjohtajiksi on taasen ilmoittautunut Antti Rummukainen ja Niina Ilola, hekin myös istuvia piiritoimikuntalaisia.

Mustaa hevostakin tässä odotellaan. Kyseinen ehdokas on paras ehdokas. Hän on koulutukseltaan yhteisöpedagogi, tulee toimeen kaikkien kanssa, ajattelee omalla päällään ja on nähtävästi uhrautunut järjestön toiminnan eteen lukuisia kertoja. Ei huonot standardit, jos minulta kysytään.

Mitäs sitten itse pitäisi tehdä? Mitä, jos tämä mainio ehdokas ilmoittautuu ehdolle? Onko minun järkeä olla ehdolla sellaista henkilöä vastaan, jota itse joka tapauksessa äänestäisin. Vaaliliittojakaan ei voida tehdä, mutta siitä huolimatta olen varma, että eniten aikaa huomenna kuluu päätettäessä vaalitavasta. Tässä puhuu kokemuksen syvä rintaääni.

technorati esvn, , .

Ei kommentteja: