maanantaina, heinäkuuta 30, 2007

You are on camera

(via Eka binin lomakuvat)


Velluhan se siinä feissaamassa. Oliskohan Unicefin liivit päällä?

lauantaina, heinäkuuta 28, 2007

Nyt alkoi loma

Pankin ryöstö suunniteltu, matkat varattu ja viisumit noudettu.

perjantaina, heinäkuuta 27, 2007

Yhdysvaltojen youtube-väittely on mahtava spektaakkeli

Yhdysvalloissa pidettiin demokraattien presidenttiehdokasehdokkaiden väittely youtuben välityksellä menevällä viikolla. Vallankumouksellinen idea on toteutettu ensimmäistä kertaa maailman historiassa. Tästä väittelystä uutisoi Hesarikin. Väittely, jossa ihmiset voivat esittää kysymyksiä politiikoille. Ne äänitetään jopa etukäteen. Ehdokkaat kaiken lisäksi vastailevat näihin kysymyksiin. Erikseen on olemassa vielä paneeli, jossa äänestetään siitä, kuka puhuu parhaiten. Tämä väittely esitettiin kaiken lisäksi vielä telkkarissa.

Taustalla on siis se, miten poliitikot ovat alkaneet käyttämään nettipalveluita kampanjoissaan.

Daily Show raportoi:



Loppuun vielä jotain täysin asiaan liittymätöntä, kaikilla tavoilla asiaan liittymätöntä:



Perään vielä pari asiaan millään tavalla liittymätöntä linkkiä:
Anni Sinnemäen irc-gallerian sivut
Anni Sinnemäen myspace-sivu

tiistaina, heinäkuuta 24, 2007

Minkälainen feministi olen?

Mirka Muukkonen pohti blogissaan, minkälainen feministi hän on. Otan haasteen vastaan, koska käsite näyttää merkitsevän monia asioita eri ihmisille. Asiaan liittyvät stereotypiatkin ovat niin vahvoja, että asiaa on syytä avata.

Minulle on opetettu, että feminismin kolmea pääsuuntausta kutsutaan liberaaliksi, post-moderniksi ja radikaaliksi feminismiksi. Itse lukeudun jonnekin kahden jälkimmäisen välimaastoon. Klassinen feminismi sisältyy molempiin jälkimmäisistä. Sillä tarkoitetaan sitä, että naisella tulisi olla oikeus näkyä ja kuulua julkisessa elämässä. Tässä mielessä näkisin feminismin vastustajat jonkinlaisena vähemmistönä. Olisi vaikea kuvitella, että tästä maasta löytyisi henkilöitä, jotka oikeasti vastustaisivat naisten näkymistä julkisessa elämässä. Tätä koulukuntaa kutsutaan myös ensimmäisen aallon feministeiksi. Tähän kuuluu oikeastaan naisasialiikkeen toiminta, joka tähtäsi molempien sukupuolten samanlaisiin oikeuksiin.

Palkkatasa-arvo on minun mielestäni tavoiteltava asia. Tässä mielessä saatan olla jopa hieman marxilaisfeminististä koulukuntaa. Ajatteluni voisi tiivistää virkkeeseen "jokainen kykyjensä mukaan, kullekin tarpeidensa mukaan". Vaikka jokainen tuntee kykynsä yksilöllisesti varmasti paremmin kuin ulkopuoliset henkilöt, sekä tuntee omat tarpeensa paremmin. Ajatus on kuitenkin perustavanlaatuinen. Sen ajatuksen tulisi hallita kaikenlaista poliittista keskustelua - valitettavasti näin ei ole. Hyväksyn toiseksi parhaimpana ajatuksena, että jokaiselle pitäisi maksaa samasta työstä paras palkka. Kolmantena kannatan ajatusta siitä, että ihmisille tulee maksaa erilainen palkka erilaisista töistä. Jälkimmäisin näistä lienee tällä hetkellä poliittisen keskustelun suosituin ajatus.

Minua näyttää kiinnostavan, miksi nainen on usein väkivallan kohteena ja tekijä on mies. Tämä tilastollinen vääryys on korjattava. Ei tietenkään sillä tavalla, että naisten pitäisi hakata tasa-arvoisesti miehiä, vaan lähestymiskulmani on pasifistinen, väkivallasta kieltäytyminen. Tämä ei ole nähdäkseni mitenkään pois miesten tai naisten mieheen kohdistamasta väkivallasta. Molemmista pitäisi päästä eroon. Näyttää kuitenkin siltä, että nainen on fyysisesti heikommassa asemassa silloin kun käytetään väkivaltaa.

Vertailevassa kulttuuritutkimuksessa, ts. antropologiassa, naisten ja miesten sosiaaliset roolit ovat vaihtelevia. Sellaiset roolit joiden oletetaan olevan sukupuoleen sidottuja, näyttävätkin globaalissa mittakaavassa valheelliselta havainnolta. Suomessa miesten oletetaan automaattisesti suorittavan armeijan sekä päätyvän jollekin tekniselle alalle. Naisten taas oletetaan haluavan lapsia, että käyvän töissä hoiva-alalla (jos mukuloiden hoitamiselta ehtii). Tosiasiassa monet naiset kokevat ajatuksen epämiellyttäväksi, itselleen epäsopivaksi. Osalla miehistäkin vaikuttaa olevan halua tehdä muitakin töitä kuin teknisen alan töitä. Joillekin miehillä saattaa jopa tuntua hassulta pyrkiä töihin alalle, jossa vaaditaan abstraktia ajattelua. Sosiaalisesta sukupuolesta on tultava tietoiseksi. Sellaisista käytännöistä on luovuttava, jotka näyttävät rajoittavan ihmisen elämää sukupuolen takia. Samoin on pyrittävä sellaiseen järjestykseen, jossa toista sukupuolta ei suosita toisen kustannuksella pelkän tradition takia.

Viimeisin mainittu ajatus liittyy läheisesti käsitteeseen lasikatosta. Sillä tarkoitetaan sellaista näkymätöntä estettä, joka estää (yleensä naista) etenemästä urallaan tietyn pisteen ohitse. Tilastollisesti tätä näkemystä voidaan tukea. Suurin osa pörssiyhtiöiden johtajista on miehiä. Toisaalta joillekin aloille miehillä on vaikeampi päästä opiskelemaan. Esimerkiksi kasvatustieteellisessä on jouduttu siirtymään tukemaan myös miesten mahdollisuuksia päästä opiskelemaan luokanopettajiksi. Tämmöinen ajattelu liittyy läheisesti postmoderniin feminismiin sekä positiivisen diskriminaation käsitteeseen. Jälkimmäinen on sellaista ajattelua, jossa tuetaan sellaista ihmisten etenemistä, jotka kuuluvat jotenkin vähemmistöön. Tässä tapauksessa sukupuolen mukaan ajateltuna vähemmistö luokanopettajista on miehiä, joten heidän pääsyä alalle on tuettava.

Vaikka se onkin erittäin kannatettavaa, että "heikoimpien" mahdollisuuksia edetä haluamalleen alalla ja haluamallaan alallaan, ajatukseen sisältyy riskejä, joita on hyvä tiedostaa. Positiivisen diskriminaation kriitikot käyttävät kärjistettyjä esimerkkejä, joihin yleensä liittyy jokin ala, jossa vaaditaan ehdottomasti jotain tiettyä ominaisuutta, kuten näkökykyä. "Pitäisikö sokeillekin jakaa ajokortteja" kriitikko kysyisi. Hän olisi oikeassa. Eihän siinä ole mitään järkeä ja se on kyseisen kärjistyksen ideakin.

Positiivinen diskriminaatio on oiva työkalu auttaa sellaisia ihmisiä, jotka ovat ihan rajalla päästäkseen toteuttamaan itseään, mutta se on myös vaarallinen työkalu. Järjestelmän korruptoituessa kriitikoiden pelot käyvät toteen. Sokeat pääsevät auton rattiin. Toisaalta tekniikka voi joskus tarjota ratkaisun tähänkin ongelmaan. Joten ei kumminkaan kirjata ajokorttien jakamisen perusteita ihan perustuslakiin saakka.

Vastatakseni vielä alkuperäiseen kysymykseen, niin paremman puutteessa vastaan, että olen jonkin sortin feministi.

sunnuntai, heinäkuuta 22, 2007

Häävärssyjä

Ilmeisesti häistä on kirjoitettu liian vähän tai sitten googlen mielestä tämä blogi on todella kunnioitettava, kun tänne päätyy vähän jokainen hakemalla jotain häihin liittyvää netistä. Tarjotaan sitten etsijöille sitä, mitä etsivät.

Yksi parhaimmista runoista, joita olen häissä kuullut, kuulin Kimmon ja AC:n (oik. Anna-Kaisa) häissä. Piru minut vieköön kun en muista toista säettä kunnolla, joten olen keksinyt sen omasta päästäni. Kyseessä on Markku Envallin runo kokoelmasta Samurai nukkuu:

Aluksi rakastuin sinun täydellisyyteen
sitten rakastin sinun tavallisuuttasi
lopulta rakastin sinua kaikista virheistäsi huolimatta.


Envallin runo on täynnä potkua ja radikaalia hilpeyttä. Lisää häävärssyjä löytyy tämän harrastelijan sivuilta, jonka "omistajaa" en onnistunut selvittämään. Valitettavasti kootut värssyt ovat varsin konservatiivisia siinä mielessä, että omaan silmääni ei ole osunut mitään radikaalin raflaavaa runoa, joita häissä on syitä esittää. Yksi kuitenkin löytyi:

Kihlattu ei ole kahlittu
vaan kumppaniksi parhaaksi havaittu.
Morsioksi ja sulhoksi nimitetty.
Onnea molemmille!


Marjukan majasta taasen löytyy mitä mainioin ja huvittava aforismi Agatha Christieltä:
Arkeologi on mieheksi paras mitä voi toivoa - mitä vanhemmaksi nainen tulee, sitä kiinnostuneempi mies on hänestä.


Agatha Christiessä on kieltämättä tässä tapauksessa jotain lyömätöntä. Vaikka kaikessa ilkeydessä en kuitenkaan toivo, että kukaan oikeasti uskoisi tuohon.

Samalta sivustolta löytyy kuitenkin myös toinen vaikeasti lyötävä aforismi:

"Aviomies on hän, jonka hyvien ominaisuuksien lista on loputtoman pitkä. Valitettavasti et kuitenkaan saa selvää hänen käsialastaan."

Kyseessä on lainaus Angela Lansburylta. Tämä olisi mitä parhainta bestmanin tai kaason lausuttavaksi.

Toisen humoristin keräämillä aforismeilla on vielä pari tylyä. Suositellaan lausuttavaksi, kun juhlaväki on jo oikeasti päissään, sekä konservatiivisimmat henkilöt ovat jo poistuneet nukkumaan (tai mitä ne pedot nyt ikinä tekevätkään). Suosittellaan miehelle, joka on jo naimisissa. Tilanteen edut voi maksimoida, jos lausuja on tietoinen humalastaan tai osaa ainakin näytellä sellaista, hänen vaimonsa on paikalla, sekä esittäjä osaa esittää runon kuin pakotettuna, tai kuin miettimättä:
Olen niin hyvä aviomies, että petän vain vaimoani.

En käsitä miten ihmiset ehtivät olla uskottomia. Itse tuskin ehdin olla uskollinen.

Lausujan vaimon läsnäolo on suotavaa.

Lukiossa ollessani huomasin, että en osannut taivuttaa erästä sanaa. Nordblomin sivuilta löytyi tämä viisaus, jonka kerran löysin esseepaperiini kirjoitettuna punaisella:
Sydämeen mahtuu vain yksi ämmä.


Nordblomin sivuilta se löytyy tässä muodossa:
Yhteen sydämeen ei mahdu kahta ämmää.

Äidinkielen opettajat ovat välillä hassuja ja mystisellä tavalla fiksuja.

lauantaina, heinäkuuta 21, 2007

HS: Bush kielsi kidutuksen CIA:lta

Mitä ihmettä? Oikeastiko? Kielsi kidutuksen? CIA:lta? Nyt jo? Oliko tullut riittävästi tietoja Al-Qaeda Internationalista? Eikö saa enää yhtään kiduttaa? Jos kukaan ei katso? Entä jos on varma, että joku tietää jotain jostain? Entäpä, jos pitää varmistaa asia? Kai me voidaan silti vangita kenet vain? Millä perusteella tahansa? Voidaanhan? Ple-az-ey.

Hs: Bush kielsi kidutuksen CIA:lta.

perjantaina, heinäkuuta 20, 2007

CNN: Michael Moore vs. Sanjay Gupta

Michael Mooren uutta elokuvaa Sickoa on yritetty kritisoida faktojen puutteesta. Larry King Live -ohjelmassa Michael Moore ja Sanjay Gupta keskustelevat aiheesta. Näyttää kuitenkin ilmeiseltä, että asiassa yritetään sivuuttaa todellinen ongelma.







Loppukevennyksenä Colbert Report Comedy Centralilta ottaa asian vakavasti:

torstaina, heinäkuuta 19, 2007

Subcomandantet eivät synny tyhjästä

Vuonna 1994 alkoi Meksikon Chiapasissa kapina. Piakkoin kapinan jälkeen maailmalla tuli tunnetuksi Subcomandante Marcos. Naamioon piiloutuva kommunisti, joka lähetteli maailmalle tiedotteita alkuperäiskansojen ja köyhien maattomien asemasta. T iedotteiden mukana tuli usein myös runoja ja satuja. Vuosi sitten kun Meksikossa järjestettiin presidentinvaalit Subcomandante Marcos kiersi maata Ehdokas nolla -kampanjallaan. Tarkoituksena oli herättää poliittista tietoutta sekä sanoa, että kaikki ehdokkaat ovat huonoja, jopa Vasemmiston ehdokas.

Meksikon tilanne on tietenkin muuttunut, mutta matalan intensiteetin konflikti jatkuu edelleen. Tällä hetkellä näyttämönä toimii Oaxacan alue. Indymedia raportoi tiistaina, että paikallisiin festivaaleihin osallistujia pidätettiin ja estettiin kokoontumasta viime maanantaina. Tilastoihin pääsi yksi kuollut, 62 pidätettyä että tuntematonta määrä "kadonneita". Kuvia tilanteesta löytyy täältä. Teksti on espanjaksi, joten en itse ymmärrä siitä pätkääkään. Suomenkielistä ja englanninkielistä materiaalia saa postata kommentteihin.

Tilanne on mielenkiintoinen, koska maata johtaa epäisänmaalliset voimat, jotka ovat valmiita uhraamaan väestöä uusliberalismin nimissä, ja se sijaitsee Yhdysvaltojen naapurissa, josta tällä hetkellä johdetaan uusliberalismin vahvimpia voimia. Tilanne ei ole kuitenkaan toivoton. Ensi vuonna Yhdysvalloissa on jälleen presidentinvaalit ja tällä kertaa Vihreät tai demokraatit saavat riittävän vahvan ehdokkaan. Vieläkin on vaikea uskoa, että kalan älyllisillä lahjoilla varustettua presidenttiä vastaan demokraatit eivät saaneet Kerrya vahvempaa ehdokasta. Eihän ehdokkaalta olisi vaadittu muuta kuin hieman älyllisiä lahjoja sekä oikeasti vasemmalla olevaa retoriikkaa. Nyt siellä istuu kaveri, joka ei tajua, että Jeesus oli sosialisti.

Oaxacan tapahtumien tiimoilta suunnitellaan mielenosoitusta tänään Oranssilla kello 19.30.

keskiviikkona, heinäkuuta 18, 2007

Pitäähän sitä evankelioidakin välillä



Tämmöinen materiaali pelottaa viimeisetkin kirkon jäsenet pois.

Koska näin se pitäisi tehdä:

sunnuntai, heinäkuuta 15, 2007

Kirjameemi

Kirjameemi (via Korpihippifeministi).

1. Nappaa sinua lähimpänä oleva kirja, oli se sitten mikä hyvänsä.
2. Avaa kirja sivulta 123.
3. Lue kuudes lause.
4. Kirjoita se blogiisi.

"Aluksi kristityt joutuivat kilpailemaan monien muiden uusien "mysteeriuskontojen" kanssa Välimeren kaupungeissa, ja kirkot pysyivät harvalukuisina, pieninä ja vähäpätöisinä."

J.R. Mcneill & William H. McNeill: "Verkottunut ihmiskunta - yleiskatsaus maailmanhistoriaan."

lauantaina, heinäkuuta 14, 2007

Ja astetta kovempaa settiä

Robot Chicken

Löytyi netistä taas vahingossa jotain tosi makeeta. Robot Chicken duunaa lyhytelokuvia aiheesta kuin aiheesta varustettu yleensä Pahkasika-South Park -huumorilla. Tänään esittelyssä Grand Theft Mario

"Talonvaltaus" Mikonkadulla

Eilen talonvaltausliike valtasi Mikonkadun Esplanadin nurkilla ja järjesti mielenosoituksen noin 16.30. Kadunvaltaus kesti noin neljä tuntia. Paikalle oli tuotu mukana ainakin yksi sohva. Tarkoituksena oli ilmentää tarvetta omalle olohuoneelle, autonomiselle sosiaalikeskukselle.

Tapahtuma on osa pitkää ketjua tämän kesän talonvaltauksia ja mielenosoituksia asian puolesta.

Helsingin sanomien keskustelupalstalla mielipiteidenvaihto ja kärjistäminen on jo vauhdissa. Aloitusviestissä epäillään, että tämä voi johtaa siihen, että kaupunkiasunto vallataan sinä aikana kun on kesämökillä. Keskustelussa vaaditaan myös ihmisiä menemään töihin ja pistämään vankilaan mokomat mielenosoittajat. Osa keskustelijoista puolustaa tilantarvetta että yrittävät päästä eroon stereotypioista. Aktivistien rinnastaminen työttömiin on saanut ainakin yhden työssä käyvän aktivistin puolustautumaan. "Juurihan pääsin sanomasta, että olen itse töissäkäyvä ihminen ja olen osallistunut useisiin kadunvaltauksiin ja tulen jatkossakin osallistumaan."

Ja Stalin-korttiakin on jo vilauteltu. :)

Hs: Kadunvaltaus Mikonkadulla päättynyt

perjantaina, heinäkuuta 13, 2007

Texas Hold'em valtion hoidettavaksi

Texas Hold'emistä näyttää tulleen kaikkien mahdollisten mittareiden ja hypen mukaan suosituin korttipeli Suomessa. Varsinkin netin kautta pelattavana tämä näyttää olevan mieletön bisnes. Tällä hetkellä Suomen valtio on kuitenkin kieltäytynyt ottamasta peliä pelattavaksi netissä. Tähän olisi syytä saada muutos.

Ihmiset, jotka haluavat pelata peliä pelaavat sitä, oli se sallittua tai ei. Yksi vaihtoehtohan olisi, että Suomi avaisi markkinoita yksityisille pelin järjestillä, mutta houkuttelevampi vaihtoehto voisi olla, että valtio sallisi pelin netissä, mutta vain omien yritystensä kautta. Näin valtion kassa saisi hieman rahaa, jota voisi käyttää tästä johtuvan peliriippuvuuden hoitamiseen. Nurinkuristahan se on tietenkin myydä palvelua, joka aiheuttaa ongelmia. Kyseessä olisi kuitenkin haittojen minimointi. Pelaajat ovat tuolla jo läiskimässä korttia rahasta.

Basso-lehden kanssa expekt.com tekee yhteistyötä nyt tarjoten freeroll-pelejä pari kertaa viikossa kuukauden loppuun, jossa pääpalkintona on päästä isoon finaaliin pelaamaan hieman suuremmista voitoista. Palvelun rekisteröidyttyä on mahdollista sitten pelata kyseisiä pelejä, eikä valtiolla ole mitään mahdollisuutta estää tätä kuin tukkimalla internet. Samaan uhkapeliverkkoon pääsee pokerisivut.fi:n kautta. Rekisteröinti on helppoa ja jos haluaa pelata rahasta, niin luottokortit, paypalit ja Nordean tilisiirrot käyvät ainakin.

Lewis Black: Time for a dead president

Mikä voisi olla pelottavampaa kuin Ronald Reagan palanneena presidentin paikalle.

torstaina, heinäkuuta 12, 2007

Suojelupoliisia avattava

Useampi media julkaisi tänään Korkeimman hallinto-oikeuden päätöksen kuudesta ulkomaalaisviraston tekemästä päätöksestä evätä kansalaisuus tai oleskelulupa. Suojelupoliisi oli antanut kaikkiin näihin lausunnon. Koska lausuntoja ei voida tarkastaa eikä niiden sisältöä voida oikein puolustaa tai arvostella julkisesti, Suojelupoliisi jo uhkasi lopettaa lausuntojen antamisen. Tämä olisi ollut tietenkin erittäin tervetullut päätös Suojelupoliisilta. Korkein oikeus kumminkin säilytti Suojelupoliisin lausunnot salaisina. Kaksi ulkomaalaisviraston päätöstä kumottiin

Suojelupoliisilla saattaa olla tärkeä tehtävä turvallisuuden kannalta tai sitten ei. Kansalaisten tai Suomessa muuten asuvien on kuitenkin mahdotonta arvioida tätä johtuen Suojelupoliisin roolista. Suojelupoliisin johtaja ja sisäministeri tapaavat kerran kuussa, jolloin sisäministeri saa selvityksen Suojelupoliisin operaatioista. Tätä käytäntöä olisi ehkä syytä muuttaa. Emme tiedä ketä suojelupoliisi valvoo ja millä perusteilla ja kahden vuoden sisällä Suojelupoliisi on jäänyt kiinni epäilyttävästä toiminnasta. Soneratapaus on kaikille lukijoille varmasti yhtä tuttu kuin Smash aseminkin vaarallisuuteen perustuvat väittämät. Molemmissa Suojelupoliisilla oli merkittävä rooli.

Ensin mainitussa Suojelupoliisi oli hankkinut ilman oikeuden lupaa teletunnistetietoja Soneralta sekä mahdollisesti saanut sellaisia. Jälkimmäisessä tapauksessa poliisin ylireagointia perusteltiin Suojelupoliisilta saaduilla tiedoilla, joita ei julkistettu. Operaation operatiivinen johto sekä sen hetkinen poliittinen johto vain sanoivat, että kyseessä oli mellakka eikä mielenosoitus. Kenelläkään ei ole mahdollista tutkia heidän väittämänsä todenmukaisuutta, koska väittämän totuusarvo perustuu siihen, että joku sanoi niin. Toisekseen, koska mielenosoitus estettiin, on vaikea silloinkaan tehdä arviota siitä, että minkälainen uhka kyseinen mielenosoitus olisi ollut.

Suojelupoliisin valvontaa olisi näin ollen syytä lisätä. Poliittinen tahto Suojelupoliisin arkistojen avaamiseksi edes kohtuullisen määräajan sisällä (esimerkiksi 5 vuotta) vaikuttaa valistuneen arvaukseni perusteella mahdottomaksi, voitaisiin harkita myös poliittista valvontaelintä valvomaan sisäministerin lisäksi Suojelupoliisin toimintaa. Joissakin Euroopan maissa on jo menty vastaavaan suuntaan. Suomen parlamentille suojelupoliisin valvonta nyt ainakin kuuluisi. Tämä voisi olla uuden valiokunnan perustaminen, johon valittaisiin eri puolueista edustajia. Jos valiokunta havaitsisi joitain väärinkäytöksiä se voisi pyytää eduskunnalta lupaa tietojen julkistamiseen, tai sitten asia tehtäisiin jo perinteeksi vakiintuneella tavalla - vuotamalla tietoa.

Iltalehti: Supon lausunnot pysyvät salaisina

Pekkarinen peruukin ehdotuksensa

Ehdinkin äsken lukea jo Hesarin jutun siitä, että Pekkarinen olisi ehdottanut satelliittipaikannuksen käyttöä uusittaessa autoveroa. Pekkariselta tulikin tiedote, ettei hän aio sellaista esittää eikä sellaista esitystä ole tulossa. Kyseessä olikin vain visiointia siitä, miten satelliittipaikannusta voitaisiin käyttää.

Visio oli kyllä hyvä. Se olisi ollut oikeudenmukainen tapa tehdä joukkoliikennettä houkuttelevammaksi sekä samaan aikaan sillä pyrittäisiin vähentämään turhaa yksityisautoilua. Ilmainen joukkoliikenne olisi tietenkin vielä houkuttelevampaa, mutta semmoiset aloitteet on lähtenyt Euroopassa eteenpäin kunnallisella tasolla. Ehkäpä se Suomessakin etenee siihen suuntaan. Päivi Lipponen teki vaalien jälkeen vastaavan tyyppisen avauksen. Hän laskeskeli Helsingissä sen hinnaksi 108 miljoonaa euroa. Aika pieni palikka kolmen miljardin budjetilla pyörivälle kaupungille.

Kalevala: Pekkarinen kiistää ehdotuksen autoveron paikkasidonnaisuudesta

Complete waste of Internet

Aina ei tule ihan surffattua päättömästi, mutta välillä huomaa, että homma lähtee käsistä kun ei enää pysty lukemaan, mitä ikkunat sisältävät. Näkisin nyt, että 10-15 sivua yhtäaikaa auki tekee aika vaikeaksi seurata, että mitä milläkin sivulla on. Ellei niillä satu olemaan jotain tunnistettavaa logoa. Yritän sulkea ikkunoita koko ajan, mutta se ei meinaa onnistua millään. Kohta mä pistän koko internetin kiinni.

iMitvitissä löytyy googlettamalla salakuunneltua-sanalla pitkä sepostus blogistanian tilanteesta. Kehutaan Unto Hämäläisen Perässähiihtäjää, jonka ainoa ongelma on kunnianhimottomuus. Salakuunneltua-blogia kirjoittaja ei edes pidä blogina. Kirjoitus on tämän vuoden tammikuulta.

Kari A. Hintikka löytyi kanssa samalla tavalla. Uutisena oikeastaan ykkössija blogilistalla yli tuhannella lukijalla päivässä ja klassikkon asemassa olevan Pinserin ohittaminen.

Ja miksi ihmeessä mulla on Iski tyhjää -blogi auki. Windows vista sana näkyy pomppivan ruudulla, mutta en muista kyllä yrittäneeni hakea siitä mitään tietoa. Minulle riittää, että Niilo Paasivirta kehuu sitä jatkuvasti.

Sitten löytyi myös Lotta Backlundin vaalisivut. Ehkäpä olin hänestä etsinyt tietoa, kommentteja sun muuta. Koska edellisessä blogissa oli linkki kyseisen henkilön blogiin. Ehkäpä yritin etsiä apua huumoriin. Olikohan tuokaan nyt oikea osoite. Nähnyt muutaman kerran telkkarissa. Naurattanut silloin kun hän on yrittänyt olla vitsikäs. Silloin kun hän taas on keskustellut jostain vakavista asioista, en ole tiennyt miten pitää reagoida. Wäiskissä järjestetyssä paneelissa hän käyttäytyi juuri sillä tavalla, mikä saa politiikan aina välillä vituttamaan.

Yksi mielenkiintoinen blogi ikkunoista tosin löytyi. Sentti miljoonaksi -projekti vaikuttaa elämän mittaiselta hyvältä ja terveeltä harrastukselta. Tosin projekti on joutunut vaikeuksiin, koska sentin myyminen todettiin viranomaisten osalta laittomaksi.



Sampo's blog on jonkin sortin olutblogi. Johon nyt voisi katsoa, että minulla nyt on jotain ammatillista tai harrastuksellista kiinnostuneisuutta. Pyörittäähän olut suomalaista yhteiskuntaa. Moni ihminen jaksaa tehdä pitkiäkin päiviä töitä, jotta pääsee esimerkiksi Thaimaaseen juomaan olutta pariksi viikoksi kesällä.


Ja mikähän ihme tämäkin kuva sitten on?

Mutanttirynnäkkö on samanlaista verbaalista oksennusta kuin Krapulablogikin. Ei mene kirjoittamisen lahjat ihan hukkaan kun näkee kerrankin käytettävän rikasta kieltä vertauskuvineen kaikkineen. "Todella traagista, sillä hänestä odotettiin todella kovaa kykyä porrassiivouksen saralla." "Turkulaiset ostavat toisiltaan huonosti käsintehtyjä keskiaikaisia leluja ja pukeutuvat ryysyihin." Osataan pilkata Turkua sekä arvostella suomalaista juomista. "Tätä pidetään hienona, kulttuurisena ja upeana oivalluksena."

Paha poika tarjoilee videoita sekä tekee nostoja internetin friikkiosastolta. Muun muassa tämä erikoinen video löytyi sieltä. Mistä Marion sienifetissi oikeastaan kertoo.


Mario: Game Over - Watch more free videos


Mainonta on syvältä
-blogin nimi on jotenkin riittävä. En kerro enempää.

Digikko on Pirkka Aunolan blogi, johon kerätään uutisia digimediasta oman kommentoinnin kanssa. Käsittelyssä tällä hetkellä mainosten arvon mittaaminen eri nettisivuilla ja nettimainosbisneksen koko. Tämän lisäksi tarjolla sitä perinteistä adhd-materiaalia, josta tämäkin blogi koostuu.

Hesarista löytyy sitten vielä nämä sivut:
EK:n Ojala: Tuloverot alas jo ensi vuonna. Lisää väkeä työmarkkinoille alentamalla tuloveroa. "Ensi syksyn työmarkkinaneuvottelujen kulkua Ojala ei halua ennustaa. Neuvottelujen ongelmana on Ojalan mukaan se, että tasa-arvotupon takia odotukset ovat korkealla etenkin hoitoalalla."

Raportti: Al-Qaida on nyt vahvempi kuin koskaan. CNN on uutisoinut tämän "salaisen raportin". Lainausmerkit allekirjoittaneen.

Pekkarinen kannattaa tiemaksuja auton sijainnin mukaan. Vähän vihreyttä hallitusten edustajienkin suusta. Ideana olisi, että satelliittipaikannuksella laskettaisiin autolle vero. Siellä, missä on julkista liikennettä auton käytön verotus olisi korkeampaa kuin siellä, missä julkista liikennettä ei ole. Toivottavasti tämä ei ole johdonmukainen jatke Vanhasen ykköshallituksen joukkoliikenteen tuen puolittamiselle.

keskiviikkona, heinäkuuta 11, 2007

Demokratian viemisestä

Yhdysvaltalainen tapa viedä demokratiaa on hankala projekti, koska yhdysvaltalainen demokratia on kehittynyt tietyllä tavalla. Irakiin ja Afganistaniin vietävä demokratia on yhdysvaltalaista demokratiaa. Kuten Yhdysvallat itsenäistyessään demokratiaksi alkoi sodasta "miehittäjää" vastaan, niin Irakissa ja Afganistanissa ollaan nyt tässä vaiheessa.

Noin 100 vuoden päästä Irak ja Afganistan vapauttaa orjat ja 50 vuotta sen päälle niin naisetkin pääsevät äänestämään. Jos suomalaiset veisivät demokratiaa vaikkapa Irakiin, niin Irak kehittyisi jossain määrin eritavalla. Ensinnäkin Suomi miehittäisi Irakia noin 100 vuotta, mutta antaisi välillä mahdollisuuden valtiopäivien kokoontumisille. Jossain vaiheessa Suomi yrittäisi pakottaa kaikki irakilaiset oppimaan suomea. Tämän jälkeen Suomen pitäisi osallistua sotaan.

Yhdysvalloilla on toivottavasti mielessä joku maa 100 vuoden päästä, jonka kimppuun käydä. Suomen pitäisi pärjätä tässä kohtuullisen huonosti, sekä kieltäytyä rauhasta. Tämä johtaisi vallankumoukseen Suomessa ja Irak saisi itsenäisyytensä pyytämällä sitä Suomelta. Jotta tilanne etenisi kuitenkin samalla tavalla kuin Suomessa, niin irakilaisten pitäisi ensimmäiseksi käydä julistautumassa itsenäiseksi vaikkapa Japanissa. Japanilaisten pitäisi sanoa tässä vaiheessa irakilaisille, että "me emme teitä miehitä. Ei teidän tarvitse meiltä pyytää itsenäisyyttä."

Eläinten vapausrintama mainostaa itseään Youtubessa

Eläinten vapautusrintama esittelee toimintaansa youtubessa. Video alkaa sanoilla
"Ihmisen todellinen hyvyys voi ilmetä täysin vapaasti ja puhtaana vain hänen asennoitumisessaan sellaiseen, joka ei edusta mitään mahtia. Ihmiskunnan todellisen ja olennaisimman moraalikoitoksen ratkaisee ihmisen suhtautuminen hänen armoillaan oleviin: eläimiin."

Taustalla soi Ciao Bella, mutta en tiedä kenen sovittama se on. Sovitus on silti kaunis.

tiistaina, heinäkuuta 10, 2007

EU selväksi

Jos Eu olisi henkilö, niin häntä varmaan pidettäisiin juoppona. Euroopan unionin politiikkaa (eli mitä sillä tehdään ja tulisi tehdä) käsittelee Anna Mikkola tuoreessa blogissaan.

Tarkoituksena on tietenkin paljastaa kaikki salaliitot (ja toimia jonkinlaisena motiivina harjoittaa kirjoittamista).

Joka kodin asuntomarkkinoita kännissä

Lisää (via broidi):

Tiikeriä mä metsästän - mutta tahdon jättää sen henkiin

Jos ne on vahvempia kuin sinä, niin niitä voi silti kiusata (via broidi):

Vaaranmaa

Pitää tääkin nyt laittaa esille. Kuuntelen vähän väliä hiljentyen tätä kappaletta. Ihanainen sanoo, että olis muuten hyvä biisi, siihen asti kunnes Asa avaa suunsa. Mun mielestä tää on wholepackagedeal. Eikä tää olis niin hieno biisi ilman tätä kollaboraatiota.

Holtinkoskin Meemi

Tämmöinen meemintsi tuli Holtinkoskelta. Kerro seitsemän asiaa itsestäsi. Haastan seuraavat: Aura Tamminen, Mikko Sauli, Niina Siitonen, Jussi Saramo, Laura Tuominen, Riku Eskelinen, Jukka Huhta ja Eka bini.

1. Luulin joskus, että Suomi on osa Ruotsia. Näinhän asia on ollut, mutta tosin kauan ennen minua. Asian valjettua, luulin myös, että Ruotsi ei ole koskaan ollut missään sodassa.

2. Opetin ala-asteella opettajia käyttämään tietokoneita. Sen aikaisen mittapuun mukaan olisin nörtti, nykyään en ole.

3. Opettelin soittamaan pianoa musiikkiluokan pääsykokeisiin parissa kuukaudessa. Pääsin sisään sävelkorvalla, vaikka soitostakin onnistuin saamaan pisteitä.

4. En ole koskaan lukenut Nummisuutareita, Kalevalaakin olen lukenut vain vähän. Ryhmä-X:ää olen lukenut sitäkin enemmän.

5. Haluaisin tulla lakimieheksi, näyttelijäksi, ohjaajaksi, kirjailijaksi tai supersankariksi.

6. Pidän ismeistä. Olen omasta mielestäni jonkin sortin sosialisti, feministi, kommunisti, anarkisti ja basisti, paitsi silloin kuin muut määrittelee mitä ne asiat on.

7. Mulla ei ollut mitään hajua siitä, mitä mä tulisin kirjoittamaan näihin seitsemään kohtaan.

edit:
Laura Tuominen vastasi jo.
Samoin Mikko Sauli.
Siitosen Niinakin.
Eka Bini tarjoile omat 7 asiaansa.
Hukkajukka tekee työtä käskettyä.

Kiihkoilijat

Eka binin kautta löytyy aina kaikkea kiinnostavaa. Yleensä kaveri bloggaa videoita näytille, mutta parhaimpia on yleensä politiikkaa ja linkkilistalle kerääntynyt misc-tavaraa.

Tällä kertaa löytyi kiihkoilijat-sivusto.
"Kaikki muslimit eivät välttämättä ole terroristeja, mutta kaikki terroristit ovat muslimeja." -Ann Coulter
"Kuulkaa herran ääntä amerikkalaiset, homouteen yllyttäjät on pahempia kuin hinttarit itse, ja heitä tullaan rankaisemaan ikuisesta palavassa helvetin tulessa!" -Fred Phelps
"En tiedä, tulisiko ateisteja kohdella kuin kansalaisia tai edes patriootteina. Tämä on yksi maa, jolla on yksi Jumala." -George Bush sr. (ensimmäinen Bush presidentti siis)
"Silloin kuin tiede ja Raamattu eroaa toisistaan, tiede on ilmeisesti tulkinnut asioita väärin." -Henry Morris
"Ei meidän tarvitse suojella ympäristöä, toinen tuleminen on jo lähellä." -James Watt
"Me taistelemme humanismia vastaan, me taistelemme liberalismia vastaan. Me taistelemme kaikkia Saatanan järjestelmiä vastaan, jotka ovat tuhoamassa maatamme tänään. Me taistelemme itse Saatanaa vastaan. ."-Jerry Falwell
"George W. Bushia ei valinnut enemmistö Yhdysvaltain kansalaisista, hänet valitsi itse Jumala." -William G. Boykin
"Islamistit, arabit, olivat niitä, jotka vangitsivat afrikkalaisia, pakottivat heidät orjuuteen ja lähettivät Amerikkaan orjiksi. Miksi Yhdysvaltalaiset haluaisivat kunnioittaa orjuuttajien uskontoa."-Pat Robertson
"Demokratian on keksitty rationaalisen olennon päässä, jolla on syvimmät vihat Jumalaa vastaan." -Robert T. Lee

Samoja juttuja löytyy myös tältä anti-christian coalition/Pat Robertson -sivustolta.

Aforismeja blogistaniassa

Kansan uutisissa oli tänään artikkeli aforismeista. Artikkelin yhteydessä mainostettiin aforismiblogia. Lueskelin blogia lävitse tänään. Erittäin hyviä juttuja ja paljon. Harvinaista on että jotain blogia lukee käänteisessä kronologisessa järjestyksessä ja jatkaa. Aikamoinen aarreaitta tämä.

maanantaina, heinäkuuta 09, 2007

Pirate bay suljettu - taas?

p2pnet: The pirate bay "kiddie porn" charge

Ruotsin rajamäkeläiset ovat taas vauhdissa. Pirate bay on pitkään ollut kansainvälisen tekijänoikeuksia valvovan viihdeteollisuuden arkkivihollinen. Pirate bay jakaa torrenteja, joiden avulla voidaan löytää tiedostoja yksityisten ihmisten tietokoneilta.

Nyt Pirate bayssa on esillä lapsipornoa, joten sivusto on suljettava kävi ilmi vähän aikaa sitten. Yritys sulkea Pirate bay johti mahdolliseen palvelunestohyökkäykseen poliisin sivuille. Samalla muutamille urheiluaiheisillesivustoille ilmestyi teksti, joka varoitti lapsipornosta. Aseet näyttävät kovenevan. Enää puuttuu, että kerrottaisiin sivuilla olevan Al-qaedan värväysohjeet sekä huumeita välittävä kolumbialainen kuoleman partio (jota mm. Chiquita on rahoittanut).

piratpartiet: Swedish police shuts down pirate bay - again
Piraattiliitto: Voitto piraateille! Poliisi perääntyi - Pirate Bay vastahyökkäykseen

edit:
Ylekin julkaisi jo uutisen aiheesta

Conservapedia pyrkii tarjoamaan oikeata tietoa Wikipedian epätiedon rinnalla

Vaikka Wikipediaa ei voi käyttää lähteenä akateemisissa julkaisuissa tai edes journalistisessa mielessä huolimatta teoksen kohtuullisen hyvästä tarkkuudesta konservatiivisten kreationistien on pitänyt perustaa puolueeton lähdeteos. Conservapedia on täsmälleen kuin wikipedia paitsi "puhtaampi, johdonmukaisempi ja opettavaisempi."

Teinpä muutamia oletuksia millä tavalla Conservapedian artikkelit on kirjoitettu ja oletukseni perustui oikeaksi. Kaikki eläimet maan päällä ovat Nooan arkista ja kommunismi on tappanut ainakin tsiljardi-ihmistä tähän mennessä.

Kommunismista Conservapedia osaa kertoa tällä hetkellä, että se on tappanut noin 100 miljoonaa ihmistä kuluneen sadan vuoden aikana. "Siitä huolimatta, että kommunistinen propaganda mainitsee luokattoman yhteiskunnan perustamisen, ei yksikään kommunistinen yhteiskunta ole ollut kommunistinen." Jos kommunistisen yhteiskunnan määritelmänä pidetään luokatonta yhteiskuntaa, niin silloinhan yhteiskunta, jossa on luokkia ei voi olla kommunistinen. "Virallisesti kommunismi kieltää ihmistä antamasta työtä toiselle, mikä johtaa massiivisiin henkilökohtaisen vapauden rajoituksiin sekä kaikenlaisten tavaroiden ja palveluiden puutteeseen. Se ei salli säästöjä tai sijoituksia, yksityisomistusta, kuten autoja tai koteja, tai edes reiluja palkkoja tai työtä. Ihmiset, jotka syntyvät kommunistisissa maissa, eivät saa kansalaisoikeuksia."

Myöskin ajatus "jokainen kykyjensä ja kullekin tarpeidensa mukaan" on tulkittu Conservapediassa niin, että työntekijälle ei saa maksaa kykyjensä mukaan.

Homoseksuaalisuudesta Conservapedia aloittaa sanomalla, että "homoseksuaalisuus on moraaliton, seksuaalinen elämäntapa kahden samaa sukupuolta olevan välillä. Se on enemmän kuin pelkkä seksuaalinen teko, koska se ylittää ne rajat, jotka Jumala on säätänyt avioliitosta: yksi mies ja yksi nainen." Jonkinlaista hyväksyntää teoksesta kuitenkin löytyy. Homoseksuaalisuus ei ole seksuaalinen ongelma, vaan sukupuoliongelma. Homoseksuaalisuudesta (ongelmasta) eroon pääsemiseksi Conservapedia ehdottaa "reparoivaa terapiaa". Se on kuin psykoterapiaa paitsi, että henkilö yritetään puhua pois homoseksuaalisuudesta.

Feminismistä ei löydy kovinkaan selkeää artikkelia. Jotta asia ei kuitenkaan jäisi epäselväksi on lainattu Pat Robertsonia. "Feministien tavoitteena ei ole tasa-arvo. Se on sosialismia, anti-perheellinen liike, joka kehottaa naisia jättämään aviomiehensä, tappamaan lapsensa, harjoittamaan noituutta, tuhoamaan kapitalismin ja ryhtymään lesboiksi." Ikäväkseni joudun toteamaan, että minuun soveltuu mahdollisesti yksi noista väittämistä. Minä olenkin kai sitten semmoinen pelottava feministi.

Demokratiasta osaa Conservapedia sanoa sen verran, että monet hallintomuodot kuuluvat demokratian alaisuuteen, niin yleistä on, että kansalaiset pääsevät äänestämään perustuslaista (pitkällä aikavälillä) sekä henkilöistä, jotka hallitsevat (lyhyellä aikavälillä). Jälkimmäinen kuulostaa edustukselliselta demokratialta ja edeltävää ei tietääkseni ole tähän mennessä kokeiltu kuin EU:n perustuslain kohdalla Ranskassa ja Hollannissa. Toisaalta en myöskään artikkelia lukematta olisi ikinä arvannut, että Jean-Jacques Rousseau on totalitarismin kehittäjä. Mitä nyt olen hänen lasten kasvatusoppaitaan sun muita hallintoon liittyviä opuksia lukenut niin jätkä vaikutti minun mielestäni olevan jonkin sortin esianarkisti, vapaa kasvattaja ja liberaali.

Kokoomuksenkin Conservapedia tunnistaa. Conservapediassa ei olekaan olemassa sellaisia käsitteitä kuin tynkä. Puolueesta kerrotaan, että sen puheenjohtajana toimii Jyrki Katainen, mutta puolueen todellinen johtaja on Sauli Niinistö. Suomea referoidaan "järvien ja runoilijoiden maana".

Skinheadit ovat nuoria, jotka johtavat katujengejä Englannissa. Wikipedia väittää skinheadien olevan jotain aivan muuta. Terrorismi-artikkelissa heidän vihjataan olevan myös terroristiorganisaatio.

Vaikka Conservapedia näyttääkin olevan aika vinksahtanut teos liberaalista näkökulmasta katsottuna, niin satunnaisten sivujen klikkailu on aika hauskaa. Lupauksistaan huolimatta Conservapedia ei ole johdonmukainen. Maailma on syntynyt mahdollisesti 2300 vuotta ennen ajanlaskun alkua, mutta Irakissa on ollut jo sivilisatioprosessi alkamassa 4500 vuotta ennen ajanlaskun alkua.

Keskustaopiskelijat vaativat siviilipalveluksen lyhentämistä

Keskustan opiskelijaliitto seuraa Vasemmistoliiton ja Vihreiden jalanjäljissä ja vaatii, että siviilipalvelusaikaa on lyhennettevä otsikolla "siviilipalvelusta järkeistettävä". Kauheasta otsikosta huolimatta kannanotto on tervetullut. Tällä saattaa olla jotain vaikutusta hallituksessa istuvaan Keskustaan.

Keskustaopiskelijat argumentoivat siviilipalvelusajan lyhentämisen puolesta vetoamalla kansainvälisiin sopimuksiin. Siviilipalveluksen sisältöäkin halutaan kehittää. "Siviilipalvelushenkilöille tulee olla riittävästi tarjolla yhteiskunnan kannalta hyödyllisiä palveluspaikkoja, jotka vastaavat siviilipalvelushenkilön erityisosaamista."

Julkista keskustelua seuratessa Renessanssi suosittelee Lauri Maijalaa ja lapinjärven poikakuoroa.

Uuden Indiana Jones -elokuvan kuvaukset lähtenyt vihdoinkin pyörimään




Indiana Jones -elokuvan neljättä osaa on ryhdytty vihdoinkin kuvaamaan. Pääosassa nähdään Harrison Ford kuten aikaisemmissakin elokuvissa. Muutenkin työryhmä näyttää tutulta. Ohjaajan pallilta komentoja huutelee Steven Spielberg ja tuotantoyhtiönä toimii mies, joka ei osaa kirjoittaa, mutta osaa tehdä hienoja elokuvia: George Lucas eli tuttavallisemmin Lucasfilm. Spielbergin hovisäveltäjä John Williams (mm. Indiana Jones ja Tähtien sota -elokuvien tunnussävelet).

Transformersista tuttu Shia LaBeouf näyttelee elokuvassa. Muita tuttuja nimiä näyttelijälistalla on Cate Blanchett ja John Hurt.

Torven soittaminen sujuvoittaa liikennettä

Miten saada liikenne sujumaan mallikkaammin. The Onion Network News tarjoaa helpotusta kiireisille.


Tired Of Traffic? A New DOT Report Urges Drivers: 'Honk'

Siitä kärsii teidän lapset

(via ekabini)

perjantaina, heinäkuuta 06, 2007

Kesän poliittiset rillit elokuvissa


Black Lab: Transformers

Etelä-Suomen Vasemmistonuorten jäsenlehteen Glasnostiin tulee syksyllä Poliittiset rillit -työnimellä kulkeva palsta. Ideana on mennä tarkastelemaan elokuvateatteriin ns. blockbuster-elokuvia elikkä suurella rahalla tuotettuja ja kaikkia miellyttäviä elokuvia, ja löytää näistä elokuvista oikein etsimällä etsien poliittiset taustamotiivit. Huomenna menen katsomaan kauan odottamaani Transformers-elokuvaa.

Kyseessä on siis leluihin perustuva elokuva, joka villitsi minut lapsena sarjakuvien, piirrettyjen ja tietysti robotiksi muuttuvien autolelujen muodossa.

Toinen elokuva, josta lehden päätoimittajan kanssa keskustelin, on Pirates of the Caribbean (2 &) 3.

Vaihtoehtoisia elokuvia katsottavaksi voisi tänä kesänä olla vaikkapa Ocean's 13, Teini-ikäiset mutanttininjakilpikonnat tai Die hard 4.0 (helppo).

Lopuksi vielä tarjoillaan parit teemakappaleesta väännetyt musavideot. Ensimmäinen on Mutemathin versio ja viralliselta soundtrackilta. Jälkimmäinen on ensimmäisen Transformers-elokuvan Lionin esittämä tunnusmelodia.



torstaina, heinäkuuta 05, 2007

Öljy on tärkeä tekijä Irakin sodassa

HS: Australia: Öljy on tärkeä tekijä Irakin sodassa. Irakin puolustusministeri Brendan Nelson myöntää, että Irakin sodassa on kyse öljystä. Olipa vittu iso yllätys

Kuuluu luokkaan Jari Sillanpää tuli ulos kaapista.

keskiviikkona, heinäkuuta 04, 2007

Olli Hokkanen - Batman remix

Peruskoulun arvosanat uusiksi

[via korpihippifeministi)

Helsingin sanomien sivuilta: Peruskoulutesti

Pitkä testi:

Äidinkieli..................... 7
Englanti...................... 10
Ruotsi......................... 8
Matematiikka.................. 10
Fysiikka ja kemia.............. 9
Biologia ja maantieto......... 10
Historia ja yhteiskuntaoppi... 10
Elämänkatsomustieto............ 9
Liikunta ja terveystieto...... 10
Musiikki...................... 10
Kotitalous.................... 10
Käsityö: tekninen työ.......... 8
Kuvataide...................... 8
Käytös ja huolellisuus........ 10

Keskiarvo.................... 9,2

Lyhyt testi:
PERUSKOULUN PÄÄTTÖTODISTUS


Äidinkieli.................... 10
Englanti...................... 10
Ruotsi......................... 4
Matematiikka.................. 10
Fysiikka ja kemia............. 10
Biologia ja maantieto.......... 7
Historia ja yhteiskuntaoppi... 10
Uskonto........................ 6
Liikunta ja terveystieto...... 10
Musiikki...................... 10
Kotitalous.................... 10
Käsityö: tekninen työ......... 10
Kuvataide...................... 8
Käytös ja huolellisuus........ 10

Keskiarvo.................... 8,9

maanantaina, heinäkuuta 02, 2007

Kehitysyhteistyötä kalashnikoveilla

Nyt mä tajusinkin, minkä takia kaikkein fiksuinta tässä maailmassa on viedä 100 000 kalashnikovia Afganistaniin. Ei siis sen takia, että aseilla tuskin rakennetaan siellä rauhaa. Muutenkaan se ei tunnu kovin fiksulta viedä aseita maahan, jossa on yhdet maailman väljimmistä perusteista saada aseita.

Yhden Ak-47:n hinta vaihtelee kuitenkin 300-800 dollarin välillä. Kun fiksut porvarit sitten lahjoittavat "tarpeettomat" kalashnikovit Afganistaniin, niin tämä lahjoitus voidaan muuttaa kehitysyhteistyöksi. Lahjoituksen arvo on 30-80 miljoonaa dollaria. Kehitysavun nostosta jäisi puuttumaan enää sellaiset 300 miljoonaa, jotta päästäisiin YK:n suosittelemaan 0,7:ään prosenttiin bkt:stä. Ehkäpä Suomi voisi lahjoittaa Afganistaniin myös piakkoin tarpeettomiksi käyvät maamiinat, jotka ovat erilaisia kuin muiden maiden maamiinat. Suomalaisiin maamiinoihin astuu vain pahat ihmiset. Ja näiden maamiinojen arvo on juuri sellaiset 200-300 miljoonaa euroa.

Suomalaiseen politiikkaan on kuulunut viimeiset 20 vuotta valtion omaisuuden kauppaaminen valtion rahoittamiseksi. Tämä ei olisi sinänsä mitenkään poikkeavaa edes.

Hehkuva

(Via Huminaa) - Hehkuva.

sunnuntai, heinäkuuta 01, 2007

Renessanssiopas hääjatkojen järjestelyyn



Häiden järjestelyyn liittyy monimutkainen show, jonka on näytettävä siltä kuin kaikki tapahtuisi itsestään. Renessanssi tarjoaakin tälle päivälle muutaman klassisen osasen esittelyn itse rituaalin jälkipyykin hoitamiseen.

Yleisövisa
Jotta häistä tulee osallistavaa, tarvitaan käsikirjoitukseen leikkimielinen kisa, johon osallistuvat häävieraat. Kaikille vieraille jaetaan laput, joissa kysytään turhanpäiväisiä kysymyksiä, jotka koskevat avioitunutta paria. Kysymykset ovat olleet aina triviaalisia kuten "montako kertaa X on nähnyt Hitleristä kertovan perikatoelokuvan" tai "montako pehmolelua X antaa Y:n pitää esillä".

Yleisövisa voi kuitenkin toimia vihjeenä tulevasta ohjelmasta. Esimerkiksi kysely Rammsteinista johti morsiamen ryöstön jälkeisen palauttamisen jälkeen hitaaseen kappaleeseen, joka oli yllättäen Rammsteinin sovittama. Tämä hetki oli varsin liikuttava.

Morsiamen ryöstö
Morsiamen ryöstö on yksi vahvoista hääperinteistä. Ennen vanhaan tämmöistä sattui oikeasti ja oikeudenmukaiseksi koettu rangaistus ryöstäjälle oli kuolema tai kunnon mäiskintä. Nykyään morsiamen ryöstö on ennakoitavissa oleva tapahtuma. Ryöstäjät saapuvat häiden jatkopaikalle vievät morsiamen. Tämän jälkeen sulhasen tulee vastata morsiameen liittyviin kysymyksiin ja jos hän vastaa niihin oikein, morsian palautetaan. En tosin tiedä onko koskaan ryöstäjillä ollut pokkaa olla palauttamatta morsianta, jos sulhanen vastaa väärin joihinkin kysymyksiin. Se olisi röyhkeää, mutta jäisi varmasti kaikkien mieleen.

Kysymykset on hyvä tehdä etukäteen. Kerran osallistuin häihin, jossa minut värvättiin rosvojoukon vetäjäksi paikan päällä. Kysymykset tehtiin sitten haastattelemalla aluksi morsianta, jonka jälkeen toimitimme kysymykset nuoren apulaisen välityksellä talliin, josta morsian kaapattiin. Kaiken lisäksi sulhanen vastasi lähes kaikkiin kysymyksiin väärin. Päätimme, että käymme vielä neuvottelemassa sulhasen kanssa. Hän vetikin yhden runon kaikilla pohjoismaisilla kielillä.

Juoma ja ruoka
Häissä joihin saapuu kolminumeroinen erä ihmismateriaalia vaatii hieman painettua rahaa. Jos alkoholijuomien valmistaminen olisi laillista, niin halvaksi tulisi itse tehdä kotiolutta tai -viiniä. Toisaalta kiinnijäämisen riski on niin mitätön, että voitaisiin sanoa alkoholijuomien valmistamisen olevan de facto sallittua häihin. Tämän sorttisen rikosten ilmeneminen perustuu yleensä ilmiantoon, joten muista olla kohtelias kaikille vieraille. Muuten joudut selittelemään hääkiljujasi, mikä on kieltämättä aika noloa.

Laillisten keinojen ystävä kävisi mahdollisesti jossakin naapurimaassamme (ei Ruotsissa tai Norjassa) ostoksilla. Alkoholijuomien hinta on siellä sen verran paljon halvempi, että häitä järjestettäessä voi ehkä venyä Suosi kotimaista -periaatteesta hieman. Ekologisuus on kuitenkin loppupeleissä lompakosta kiinni.

Jos rahasta ei tosiaan ole pulaa niin kannattaa vain kävellä johonkin baariin ja kysyä ammattitaitoiselta kaverilta, että tuletko tarjoilemaan häihin. Anna kolmetonnia käteen ja sano, että pestaa ihmiset töihin ja hankkii juotavat, loput saa pitää.


Puheet

Hääparin molempien isät pitävät yleensä puheen jossain vaiheessa iltaa, oletuksella että perhevälit voivat edes siedettävästi. Jatkojärjestelijän kannattaa ottaa tässä huomioon vain, että muistaa kutsua heidät paikalle ja kertoa, että he pitävät puheensa. Tositilanteessa he sitten kertovat mitä sylki suuhun tuo, lukevat paperilta tai molempia. Tämä ei ole järjestelijän vastuulla. Vanhemmat kuitenkin elävät tässä vaiheessa kuolleita unelmiaan lastensa kautta.

Rahoitus
Hääpari voi kustantaa häitä, jatkopaikkaa tai matkaansa vierailla. Kohteliasta ei ole pyytää osallistumismaksua tai myydä lippuja häihin. Sen sijaan hääkutsun yhteydessä voi mainita, että lahjavinkkejä voi kysellä kutsujilta, mutta rahansa voi myös sijoittaa hääparin lomasäätiön tilille. Yli 8500 euron lahjat ovat verotettavaa tuloa, mutta harvemmin lahjat tätä summaa ylittävätkään. Toisaalta kiinnijäämisen riski näin harmittomassa tilanteessa on pieni. Hääpari tuskin tätä ilmiantoa tekee.