perjantaina, syyskuuta 21, 2007

Jagen voi ottaa nimeksi

Jagehan on pelkkä lempinimi, joka on evolvoitunut Jaakosta vuosien 1988-1995 välisenä aikana. Muotoja tässä välissä on ollut Jakke, Zeik, Zeikla, Jake, JJ ja lopulta sitten, Guns'n'Rosesin aikaisen kirjoitustavan levitessä, nimestäni tuli Jage. Välissä minun nimeni oli myös Jage Geellä, johtuen tavastani esitellä itseäni.

Väestörekisterikeskuksen nimipalvelu osaa kertoa, että Jage-nimisiä henkilöitä on syntynyt Suomessa yksi kappale vuosien 1900-1919 välillä. Oikeasta nimestäni, Jaakosta, osataan nimipalvelussa kertoa, että samannimisiä naisia tuntee väestörekisteri kuusi kappaletta. Kaikki tosin annettu ennen vuotta 1939. Oliko se sodan vika, että Jaakosta tuli sitten pojille annettava nimi?

Sukunimestäni Vasankarista on tulossa kuoleva nimi jossain vaiheessa. Kaiken kaikkiaan Suomessa on ollut 278 Vasankaria, joista viidesosa on jo kuolleita ja viidesosa on jo luopunut nimestään syystä tai toisesta. Lopuista 163 Vasankarista enemmistö eli 84 on naisia. Jos nämä sitten menevät avioliiton tai muun hourupäisyyden takia vaihtamaan nimeään, niin luku vain pienenee. Ottaen vielä huomioon omat angstini sellaista cocktailien tekemistä kohtaan, jotka sisältävät minun geenejä, niin toivo on laitettava noiden muiden 78 Vasankarin varaan

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Meitä Kajoksia on tuon rekisterin mukaan vain 11. Eikä vielä tiedä, tuleeko kauttani lisää, sillä emme ole ehtineet Esan kanssa arpoa kumman nimen vauva saa.

Itse-oppinut dosentti kirjoitti...

No eipä ole kovin yleinen nimi.