Kansallisnäytelmä Kivi on hauska ja historiallisesti niin tarkka kuin fiktio vain voi olla.
Kimmo Hirvosen (vai Hirvenmäkiköhän se on jo?) kuudes pitkä ohjaus on täydellistä revittelyä koko ensimmäisen puoliajan. Ensimmäisenä tehdään jo jotain, mikä voisi olla puritanistien mielestä törkeää. Kullervo esitetään tanssina. Naurukyynelten takaa katsoja pystyy kyllä ymmärtämään näytelmän tragedian. Nummisuutaritkin juostaan lävitse kuin Shakespearen koko tuotanto tunnissa etu- ja takaperin asenteella, mutta se tekee teoksista hauskoja. Eikä haittaa vaikka ei tuntisikaan koko Kiven tuotantoa, sillä useimmiten nopeassa esitystavassa on viehättävintä juuri se, että mutkat on vedetty niin suoriksi kuin vain tämän maailman MTV-sukupolvi kykenee.
Neljällä näyttelijällä (ja ilmeisesti lukemattomien muiden tietoisella tai tiedostamattomalla avustuksella) rakennettu näytelmä näyttäytyy sekä tarkasti suunnitellulta, että improvisoidulta. Jälkimmäiseen on saattanut vaikuttaa viimeisen esityksen taika, tai sitten jokainen näyttelijöistä on vain niin pirun hyvä, että he saavat näyttelijäntyön vaikuttamaan siltä kuin he jatkuvasti keksisivät päästään mitä he aikovat sanoa seuraavaksi. Oman hauskan lisänsä tietenkin tarjoaa näytelmän ainakin 47 roolia, joihin ei ole aina niin paljon aikaa hypätä sisään. Näyttelijät osaavat tämän homman. Varsinkin 7 veljestä on iloa seurata kolmella näyttelijällä siten, että Mikko Ahtiainen tekee Juhanin Roolin sillä aikaa kun Mikko Lauronen ja Teemu Palosaari hoitavat kaikki muut veljekset. Samu Lojas tarjoaa sillä välin nimismiestä, lukkaria sun muuta sivulla kävelevää hahmoa.
Näyttelijän työstä ei voi sanoa mitään muuta kuin hyvää, varsinkin kun ei koskaan tiennyt, että putosivatko näyttelijät vai kuuluiko se esitykseen. Niin paljon näytelmässä oli näyttelijät sekoittamassa pakkaa niiltä osin, missä pitäisi olla selvää, että kyseessä on vakavasti otettava kirjailija, jonka muotokuvaa yritetään piirtää, hänen tuotantoaan käydään perusteellisesti läpi ja missä helvetissä se yksi näyttelijä jo viipyy.
Pientä poliittista alleviivaustakin tuli apurahoista. "Tämänkin teatterin taiteellinen johtaja näkee nälkää." "Mikäs se uusi kulttuuriministeri oikein on miehiään. Urheilu- ja kulttuuriministeri. Ei taida olla ihan teatteri-ihmisiä." "Pitäisköhän tehdä Kansallisnäytelmä Tero Pitkämäki, josko silloin alkais niitä apurahojakin tulemaan?"
Harmillista tietenkin Teatteri Takomon osalta, että esityskausi oli näin lyhyt, mutta pienellä teatterilla ei ymmärrettävästi ole aikaa odotella, että josko tämä olisi se esitys, joka vetäisi salit täyteen joka ilta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti