torstaina, maaliskuuta 23, 2006

Poliisien valtaoikeudet

Poliisien valtaoikeuksia laajennetaan pienissä ja välillä hieman suuremmissakin erissä. Terrorisminvastainen sota on saanut monenlaiset puolifasistit ja totalitaristit liikkeelle. Huolestuttavaa onkin nähdä, että kansanedustajatkin ovat lähteneet mukaan tähän laajamittaiseen yksityisyyden suojan, ihmisten oikeuksien ja vapauksien kaventamiseen.

Arbiksella, Ruotsinkielisellä työväenopistolla, järjestetään 1.-2.4. Suomen sosiaalifoorumi. Sunnuntaina kello 10-12 Etelä-Suomen Vasemmistonuoret järjestää seminaarin aiheesta "Poliisien valtaoikeudet ennen, nyt ja tulevaisuudessa". Alustajia ja puhujia etsitään nyt kissojen ja koirien kanssa. Kaksi panelistia ja tilaisuuden puheenjohtaja on varmoja. Alustajat taasen lähtevät mukaan ja peruvat. Ajankohta ei käy kovinkaan monelle.

Tänään pyysin Kari Rajamäkeä puhumaan ja osallistumaan paneeliin. Hän olisi mitä erinomaisin ja arvovaltaisin henkilö kertomaan poliisien valtaoikeuksista. Olihan hän valmistelemassa kyseistä lakia virkamiestyöryhmässään. Nähtävä on, että terrorisminvastaisessa sodassa on oltava aina eturintamassa ja taisteltava maalla, merellä ja ilmassa. Loppua ei ole nähtävissä. Seuraavaksi ihmisiä voidaan pidättää määräämättömäksi ajaksi terrorismista epäiltynä. Tätä tuskin ehdotetaan suoraa, mutta rajaa tultaneen siirtämään päivä kerrallaan. Aluksi voi pitää pidätettynä kolme päivää ilman syytettä, sitten neljä, sitten kuusi, sitten "miksei samantien 14 päivää?"

Olen kysynyt myös Lauri Oinosta (kesk.), Petri Saloa (kok.) ja Leena Harkimoa (Kok.). He kun puolustivat näkyvästi hallituksen esitystä uudeksi poliisilaiksi. Vastustajiin voidaan laskea luettavaksi ainakin Erkki Pulliainen (Vihr.), jota olen myös pyytänyt kertomaan poliisilain valmistelusta.

Mutta tuosta listasta voi päätellä, että ne pahimmat fasistit löytyy Kokoomuksen ja Keskustan riveistä. Onneksi kumpikaan puolue ei ole umpitäynnä näitä totalitaristeja.

Turhauttavaa tämä on sekä ihmisoikeusaktivisteille että Orwellilaisille runoilijoille. Missäköhän menee poliisivaltion raja? Onko se jo ylitetty? Vai onko vielä tulossa jotain lisää? Poliisivaltiossa viranomaisten toimintaa ei säätele lait. Voisiko poliisivaltioon päätyä myös niin, että lailla säädetään poliisille kaikkien ihmisten ylitse menevä valta? Näihin kysymyksiin toivottavasti saamme vastauksen 2.4.

Jos emme, kysymykset ovat käyneet tarpeettomaksi.

Pablo Nerudan muistolle.

tagit: politiikka, filosofia
Technorati , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , .

1 kommentti:

marina kirjoitti...

Katsos! Olen päässyt "muihin kelailijoihin". Tiedä sitten onko hyvä juttu: mun blogi on meinaan melko turhanpäiväinen ja "kelailen" siellä lähinnä kämppäni siisteyttä ja omaa elämääni erittäin sekavin lausein. :D Mutta eipä tuo mitään. Jossain vaiheessa olisi tarkoitus tuotakin blogia siistiä/aloittaa ihan uusi blogi, jossa "kelailu" voisi sitten nousta seuraavalle asteelle.